Laitoit välit poikki ystävään - mitä teille tapahtui?

me ei vaan jaksettu enää toisiamme.Joka puhelu/viesti oli sitä että hän vittuili ja minä yritin rauhoitella. En jaksanut. Meillä oli ihan erilainen elämäntilanne, eikä minulla ollut aina aikaa -> lisää vittuilua. Hän muuttui aina vaan ilkeämmäksi ja itsekeskeisemmäksi. Hänellä on tästä varmasti ihan erilainen näkemys kuten kaikesta muustakin.

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 16:25"]

Ystäväni on jämähtänyt baarivaiheeseen. Itseäni ei voisi baarit enää vähempää kiinnostaa. En ole kiinnostunut itseni päihdyttämisestä, en niistä miehistä jotka tulevat iskemään, ja varsinkaan en jaksa katsella kun seuralaiseni pämppää drinksua drinksun perään ja hihkuu innoissaan kuinka hauskaa hänellä on. Hän ei vuosienkaan aikana ole hoksannut kuinka tylsää baareissa minusta on, eikä häntä varmaan minun mielipiteeni kiinnostakaan. Tärkeintä on että hän saa olla kännissä.

Juokoon sitten vaikka yksin kotonansa, evvk. Käytän rahani johonkin fiksumpaan, kiitos.

[/quote]

Sama juttu itsellä. Oma ystävä ravaa baareissa minkä kerkiää, kun nuoriahan tässä ollaan. Ei kuitenkaan olla enää parikymppisiä. Nyt kun olen saanut lapsia, niin välit ovat luonnostaankin viilentyneet lisää. Niin erilainen elämäntilanne kummallakin kuitenkin. Kai tämä on sitten elämää. Ystäviä tulee ja menee. 

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 16:56"]

Ystäväni varasti rahaa minulta. Summa oli 200€, joten ei todellakaan suuri summa. Jos olisi tunnustanut ja kertonut omista vaikeuksistaan, olisin ilomielin antanut hänelle sen rahan.

Hänen miehensä kertoi, että näin oli todellakin tapahtunut, pahoitteli tilannetta. Olivat maksaneet puhelinlaskun, nettilaskun ja ostaneet ruokaa. Vieläkin pyysin häntä meille, jotta asiasta voitaisiin keskustella. Hän ei halunnut. Nyt ei välejä ja se on surullista, koska todellakin pidin hänestä.

Joskus olisi vaan pakko olla rehellinen ja pyytää anteeksi erheitään. 

[/quote]

Onpa surullista:(

Lapsemme olivat samassa koulussa. Minun tyttäreni oli koko tämän yläkouluajan syrjitty ja kiusattu. Hänen tyttärensä hädintuskin tervehtivät häntä. Minä itkin ja murehdin tilannetta ystävälleni. Hän oli että voi voi onhan se ikävää. Mutta kun kemiat ei kuulema pelaa. He eivät halunneet tutustua tai jutella koska kuulema ei ole mitään yhteistä ja puhuttavaa. Hänen tyttärillään on niin värikkäitä ja erikoisia ystäviä että minun lapseni vaikuttavat ehkä tylsiltä. Oikein kiva kuulla. Tyttäreni ei enää halunnut, että kertoisin hänen asioistaan ystävälleni, koska hän saattaisi mainita lapsilleen. Ei minunkaan enää tehnyt mieli jutella joten yhteydenpito on jäänyt. Hän on sitä mieltä ettei tuosta syystä voi. Mutta lapseni vuosia kestänyt kiusaaminen oli meille hyvin raskasta enkä tuntenut saavani häneltä tukea tässä kipeässä asiassa. Eikö oikeat ystävät auta ja tue?  Ei silloin ole kiva kuulla, että lapseni eivät ole täydellisiä (kuten hänen - suosittuja bloggaajia, muoti-ikoneita ja ihailtuja tanssijoita). Eikös silloin ole oikein vetäytyä ja antaa heidän vaan loistaa. Miksi tällaisten tavisten pitäisi väkisin yrittää olla heidän kavereitaan? Äitienkään?

Entisellä ystävällä oli aina kriisi päällä ja häntä piti tukea. Tuntui että olin ehkä vain sopivan hiljainen kuuntelija hänen jutuilleen. Ja juttua tuli, kesken minun koulupäivän, keskellä yötä, kesken mitä vaan. Esikoisen syntyessä varoitin  kaveria etten voi samaan malliin jatkaa puhelinmaratoneja koska vauva aiheuttaa käsityötä, kaveri osti (!) minulle hands freen.

Tunsin että hän vaatii minult uskollisuutta kuin parisuhteessa, oli huono valehtelija ja kuulin kuinka äänensä kiristyi kun koitti kepeästi kysyä minulta kenen kanssa olen viettänyt aikaa. Koitti "merkata minua reviirikseen" korostamalla voimakkaasti meidän mahtavaa ystävyyttä ja poikkeuksellista suhdetta jos oli muita kuulolla, tilanteet olivat sangen kiusallisia.

Onneksi eämä on kuljettanut eri suuntiin emmekä noin arjessa tapaa enää. Olen myös pitänyt huolen ettemme tapaa muutenkaan, tuntuu että sain kertakaikkiset överit tästä tyypistä.

Minä olin nuorena yksi näistä paskoista ystävistä. Oon katunut paljon ja vieläkin. Välit ja yhteydenpito katkesivat täysin, mutta siihen oli muutakin syytä. Ajauduimme nimittäin muutenkin täysin erilleen. Silti tämä tuntuu pahalta: annan anteeksi, mutta en voi enää luottaa sinuun".

Laitoin välit poikki parhaaseen (ja ainoaan) ystävääni, koska ystävyytemme oli muuttunut hyvin yksipuoliseksi ja hän käyttäytyi minua kohtaan miten sattui. Ystävälläni oli tapana tehdä ohareita niinkin hienotunteisesti, ettei edes ilmoittanut perumisestaan tai vastannut puhelimeen minun odotellessa paikan päältä. Pahoittelujakin sai odotella ties kuinka monta päivää. Viimeinen pisara oli kuitenkin se, kun hän teki temppunsa jälleen, mutta tällä kertaa pilasi samalla minulle todella tärkeän ja odotetun tapahtuman, mikä aiheutti minulle pahaa mieltä vielä pitkään. Anteeksipyyntö taisi tulla muistaakseni kolme kuukautta tapauksen jälkeen. Olemme ex-ystäväni kanssa kuitenkin vielä puheväleissä, mutta välttelen häntä, enkä ikinä aloita keskustelua itse. Hän on useasti yritellyt lämmitellä ystävyyttämme uudestaan, mutta tiedän, ettei hän ole muuttunut sen vertaa, että sanojaan todella tarkoittaisi. Itsekäs ja veemäinen käytös jatkuu edelleen myös muita kavereita kohtaan. Muitakin syitä ystävyyden katkaisuun toki oli. Mainittakoon niistä vaikka ex-ystäväni ällöttävä poikaystävä, joka petti/pettää tätä jatkuvasti. Ex-ystävä ottaa äijän silti takaisin kerta toisensa jälkeen ja sama kuvio jatkuu. Heidän parisuhdedraamansa aiheutti sen verran ahdistusta minullekin, että olen tyytyväinen, että siltä osin kummatkin henkilöt on karsittu elämästäni. Hyviä ja hauskoja hetkiä ystävän kanssa on silti vielä ikävä.

kokoajan enemmän ja enemmän vainoharhaiseksi. Tulkitsi että kaikki juonittelee ja häntä vastaan. En jaksanut.

Pääsin lopultakin eroon narsistisesta exästäni, joka oli kohdellut minua ja lapsia todella ikävillä tavoilla. Eron jälkeen tämä "ystävä" pyrki näkemään kaikessa exäni tekemisissä hyvää, puolusteli miestä aina ja kaikessa, eikä halunnut nähdä mitään moitteen sijaa missään exäni tekemisissä. Tavallaan ymmärsin että hän koetti pysytellä neutraalina, mutta kuitenkin olisin kaivannut itselleni tukea ja vahvistusta sille, että se exäni ei olisi saanut kohdella minua kuten kohteli. Lisäksi exällä oli tukenaan hyvin vahva joukko, jonka tiesin käyvän yhtenä rintamana minua vastaan. Olisin kaivannut omilta ystäviltänikin samanlaista "seisomme vain ja ainoastaan sinun tukenasi" -asennetta. Kuitenkin kyse oli minun ystävästäni, ei meidän yhteisestä perhetutusta, vaikka ex olikin tähän naiseen ja hänen mieheensä tutustunut kauttani.



No, ystävyytemme sinetti oli se, kun olin viettämässä vapaaviikonloppua ja sopinut tuon "ystävän" kanssa yhteisestä lounaasta. Odottelin ystävää sovittuna aikana sovitussa paikassa, ja lopulta sain hänet kiinni puhelimella. Hän sitten sanoi, ettei malttanutkaan lähteä kotoa minnekään koska telkkarista tuli jännittävää urheilua (joku Kalevan kisa tms.). Just. Siihen se loppui minun puoleltani, kertarysäyksellä ja lopullisesti. Katson, että en tarvitse tuollaista "ystävää", kun luojan kiitos niitä oikeitakin on.

Puhui minulle muista ihmisistä selän takana ja kertoi myös heidän salaisuuksiaan minulle. Ei epäilystäkään, etteikö olisi kertonut myös minun asioitani eteen päin. Oli taitava siinä, että sai minut ajattelemaan negatiivisesti kaikista tutuista ja asioista yleensäkin. Oon saanut nykyään positiivisuuteni takaisin, kun en ole viettänyt aikaa hänen kanssaan.



Toisella oli puutteita tunneälyssä ja käyttäytyi itsekkäästi. Tilannetajukin oli niin ja näin. Oli välillä raskasta, kun hän vain nauroi vieressä räkäisesti jos toiselle kävi huonosti. Myöskään käytös julkisilla paikoilla ei ollut aina soveliasta.



Mukavia tyyppejä muuten, mutta nuo huonot ominaisuudet kävivät kyllä niin isoiksi asioiksi, että oli parempi lopettaa yhteydenpito.

kaikki paha olo. Mun olisi vaan pitänyt kestää.

Lopulta sain tarpeekseni ja se oli sit siinä. Mä en tarvi elämääni ihmisiä, jotka vie energiaa eivätkä anna yhtään mitään.

Olen todella pahoillani kaikesta, olen ollut tosi paskamainen kaveri. Suren sitä, että pistit välit poikki vaikka näin jälkikäteen ymmärränkin ratkaisusi oikein hyvin. Kaipaan sinua edelleen, olit todella tärkeä ihminen minulle. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

varsinaisesti katkaissut välejä toiseen ystävääni, mutta minulla oli kolme hyvää ystävää.



Ensimmäinen lapsuudenkaveri muutti Pohjanmaalle, ja välimatka ja erilaiset elämäntilanteet vaan teki tepposensa, ei ollut enää minulle aikaa. Häntä ikävöin paljon.



Toiseen lopetin itse aktiivisen yhteydenpidon, koska hän eronsa jälkeen muuttui todella rajusti ja alkoi elää todella villiä sinkkuelämää. Hän alkoholisoitui ja pokasi urakalla varattuja miehiä ja hänen lapsensa sekaantuivat molemmat huumeisiin. En vaan jaksanut enää kuunnella sitä kännistä tilitystä aina vain hänen ongelmistaan, uuvuin henkisesti olemaan terapeutti.



Kolmas taas löysi ulkomaalaisen miehen, ja lopetti yhteydenpidon kaikkiin ystäviinsä. Syy ei ole selvinnyt. Tapasin pari hänen muutakin ystäväänsä ja ihmettelivät samaa.



Niin jäin sitten yksin, enkä ole uusia ystäviä osannut hankkia. Vanhemmiten kolhut tekee epäluuloisiksi ihmisten suhteen.

Ollaan tunnettu penskasta asti ja hölmöiltiin teininä ja elettiin villi nuoruus 18v. Mä lähdin opiskelemaan kauas ja vaihtoon ja sen jälkeen opinnot loppuun töihin ja matkustelua. Pidettiin yhteyttä ja nähtiin lomilla yms. Nyt muutin perheeni kanssa takaisin kotikulmille ja tämä tyyppi elää edelleen sitä baarivaihetta yli 40v. Häänestä on tosi hauskaa ja mieletöntä könytä viikonloppuisin sinne paikalliseen, ainoa laatuaan. Hän vetää ihan samat kännit kuin 18v. Ei voi ottaa sidua tai kahta vaan ihan tappiin asti vedetään. Kaikki miesten huomio on niiiiiiin kovin jännittävää hänen mielestään ja minun mielestä ei. Karua, olen ajat sitten kasvanut ohi tästä baarivaiheesta ja en saa siitä mitään irti ja kun maailmalla resusin niin monia vuosia sinkkuna ja useamalla paikkakunnalla asuen suomessa ja euroopassa niin perspektiivini on isosti muuttunut. Mä keskityn lapsiini ja heidän harrastuksiin ja suunnittelen perhereissuja, en saa kiksejä siitä että Pera joka oli meidän kanssa 8lk rinnakkaisluokalla on eronnut vaimostaan ja vinkkaa nurkkapöydässä silmää. Lapsuuden ja nuoruuden ystäväni EI halunnut muuttaa minnekään eikä lähteä opiskelemaan vaan perusti perheen kotikylälle. Kun hän on tarpeeksi kännissä niin se veetuilu alkaa minun elämänvalinnoista ja työstäni yms.