Kerronpa teille koska kenellekään muulle en kehtaisi.

Muutimme mieheni kanssa erillemme viime kesänä. Siitä lähtien elämäni on ollut aivan sekaisin.



Oikeastaan heti kun asuimme virallisesti eri osoitteissa tutustuin erääseen mieheen. Siinä oli jotain erikoista ensimmäisestä sekunista lähtien. Olimme heti päivittäin tekemisissä. Juttelimme puhelimessa tuntikausia jne. Olin hämilläni siitä, että ihastuin heti niin voimakkasti. Vielä samana päivänä ennen tämän miehen tapaamista olin varma etten haluaisi mitään sellaista aikoihin, jos koskaan.



Parin viikon jälkeen asiat menivätkin sitten aivan päin kuusta. Mies tuli ensimmäistä kertaa luokseni yöksi ja vietimme ihanan yön yhdessä. Aamulla kuitenkin mies käyttäytyi oudosti. Seurasi pitkä keskustelu, jolloin selvisi että mies on naimisissa ja heillä on pieni lapsi. Hän kertoi olevansa avioliitossaan vain lapsen takia ja että hänellä on ollut useita suhteita viimeisten vuosien aikana. En tiedä minkälainen tilapäinen mielehäiriövaihe elämässäni oli, mutta päädyimme niinkin loistavaan ja järkevään ratkaisuun kuin salasuhteeseen. Olemme toisillemme sitä mitä kaipaamme, muuta emme odottaisi.



Näin jatkoimme pari kuukautta. Kun olimme yhdessä olin jopa onnellinen. Muulloin tunsin oloni huonommaksi päivä päivältä. Mies alkoi jossittelemaan. Millaista olisikaan oikeasti elää ja olla yhdessä. Kertoi kuinka olen ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän uskoisi asioiden oikeasti toimivan ja niin edelleen. Minusta tuntui joka päivä, että sydäntäni sekä ruokittiin että tallottiin samanaikaisesti. En osannut tehdä mitään ratkaisuja, en edes tiennyt mitä olisin voinut tehdä. Olin tilanteessa missä en koskaan ollut kuvitellut olevani.



Sitten pari päivää sitten heräsin yhtäkkiä aamuun jolloin asiat olivat täysin selvät. Ihmettelin, että mitä ihmettä mä olen tässä oikein puuhannut. Pyysin miestä käymään ja kerroin, että en aio enkä voi enää jatkaa näin. En aio enää alentaa itseäni olemalla toinen nainen ja en aio mahdollistaa hänen pettämistään. Mies kertoi ymmärtävänsä, pahoitteli sitä että laittoi minut sellaiseen asemaan. Toivoi ettei menettäisi minua elämästään kokonaan, pyysi että voisimme jatkaa ystävinä. Sanoin miettiväni asiaa ja ilmoittavani sitten päätöksestäni.



Nyt siis olen miettimässä. Ystävyys ei olisi minulle sinänsä ongelma. Olen päätökseni tehnyt ja tässä pysyn, muuta meidän välillämme ei tule koskaan enää olemaan. Ja ymmärrän sen miksi mies haluaa minut ystävänä pitää. Olen aika varmasti ainoa jolle hän on koskaan elämästään rehellisesti puhunut.