Lue keskustelun säännöt.
Kellään kokemuksia hyvästä erosta? Haluan erota, ei ole mitään sytä, mutta mies kyllästyttää.
26.10.2011 |
Juu, tiedän olevani itsekäs.
Lapsia on kaksi, molemmat ala-asteella.
Mutta kun mies on poissa vaik matkoilla, silloin mun ja lasten arki sujuu paremmin ja helpommin.
Het kun mies tulee kotiin, kaikki on taas raskaampaa ja jotenkin ankeampaa.
Ei miehessä mitään varsinaista vikaa ole, mutta kaikki vaan tuntuu sujuvan kivemmin kun ei ole kuvioissa.
Mitenkäköhän paljon lapset kärsisivät erosta? Jos se sujuisi ilman riitoja ja voisimme sopia tapaamisista ja sen sellaisista?
Kellään kokemuksia hyvästä erosta?
En ole etsimässä uutta miestä, haluan vaan tästä yhdestää eroon kun se jollakin selittämättömällä tavalla tekee elämästä jotenkin ankeampaa.
Kamalan vaikea tätä tunnetta on selittää.
Kommentit (22)
Mitään varsinaisia syitä ei ollut, elämästä vain oli tullut tylsää.
SIinä kävi niin kuin etukäteen epäilin, tosin en hänelle mitään sanonut. Oman miehen hyviä puolia tuli ikävä vuoden kuluttua erosta, kun hän tutustui miesmarkkinoihin. Voi jestas, mitä porukkaa... Joutui mm. yhdelle hankkimaan lähestymiskiellon.
Hän myös yllätyksekseen ahdistui uudesta arjestaan todella. Vielä kuvitteli, että saa jotain muuta apua ahdistukseensa työterveyshuollosta kuin lääkkeitä. Ettei julkisen puolen mt-toimistoista saakaan terapiaa näistä syistä.
Sinulle ehdottaisin muita tapoja parantaa elämänlaatuasi kuin ensimmäisenä miettiä eroa miehestä. Voitko jutella mieltäsi painavista asioista jonkun ulkopuolisen kanssa? Entä keskustelut miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viisas nainen rakentaa taloaan mutta tyhmä sen repii hajalle. Mitä ajattelet tästä?
Huomaan että tälläkin palstalla on naisia, jotka yrittää kaikkensa perhe-elämänsä eteen ja kiva välilä kommentoida heitä. Voisitkohan sinäkin tehdä itsessäsi tarvittavia muutoksia, jotta saisitte vähän iloa perheenä??:)
Jos et vain nyt ymmärrä miten hyvin asiasi ovat, voi toki olla, että muutut onnellisemmaksi eron jälkeen, mutta muukin on mahdollista.
myönteinen ero.
En viihtynyt kotona, en lapsen seurassa enkä miehen seurassa, vaan hankin tekemistä kodin ulkopuolelta. Miehen läsnäolo ahdisti, eikä mitään yhteistä tuntunut olevan. Arki sujui sinänsä ihan normaalisti, vaikka omassa päässä kiehui. Ei meillä koskaan mitään riitoja ollut tosin ei myöskään hellyyttä, seksistä puhumattakaan. Elimme kuin sisko ja veli.
Muutaman vuoden tuota tilannetta jaksoin, mutta sitten tuli päätepiste. Ilmoitin miehelle, että ei tästä tule mitään, kun en ole yhtään onnellinen eikä mikään asia tunnu hyvältä. Mies vielä ehdotti, jos yritetään vielä. Rakkautta ei vaan voi napista painaa päälle enkä halunnut jatkaa elämistä tuollaisessa valheellisessa ympäristössä.
Välit exään paranivat eron myötä, juteltiin eron jälkeen enemmän kuin muutaman viimeisen vuoden aikana yhteensä. Miestä ei ole kuitenkaan ollut yhtään ikävä. Taloudellisesti ero ei ollut mulle kannattava, mutta hengissä olen selvinnyt. Erosta on jo kuutisen vuotta ja välit ovat edelleen sopuisat.
Täytyy kyllä tunnustaa, että viimeinen sykäys eroprosessille oli se, että ihastuin tai oikeammin rakastuin toiseen mieheen. Muutaman vuoden tunteettoman elon jälkeen tuo tunne oli aika valtaisa. Ja edelleen se tunne on voimakas, lisääntyy edelleen päivä päivältä. Joten tässä vaiheessa voin rehellisesti sanoa, että ero oli mun elämässä selkeästi positiivinen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka ei tunnu missään? Haluatko päästä kuin koira veräjästä - miksi?
No. jos te ette merkitse toisillenne mitään, yhteiset lapset on ihan diibadaabaa, yhdessä viettämänne vuodet on ihan että hohhoijaa, niin laatikaa yhdessä erohakemus, sopikaa asumisjärjestelyt, odottakaa se puolivuotta, tehkää toinen hakemus ja unohtakaa sen jälkeen toisenne.
joka ei tunnu missään? Haluatko päästä kuin koira veräjästä - miksi?
No. jos te ette merkitse toisillenne mitään, yhteiset lapset on ihan diibadaabaa, yhdessä viettämänne vuodet on ihan että hohhoijaa, niin laatikaa yhdessä erohakemus, sopikaa asumisjärjestelyt, odottakaa se puolivuotta, tehkää toinen hakemus ja unohtakaa sen jälkeen toisenne.
Mulla tuo ero ei kyllä oikeastaan tuntunut miltään. Tottakai sitä mietti miten lapsi suhtautuu ja miten arjen saa rullaamaan, mutta kokonaisuutta ajatellen ero itsessään ei tuntunut miltään, korkeintaan vapauttavalta. Muistan vieläkin sen miten nautin kun tiskasin uudessa kodissa ensimmäisen kerran ja huomasin, että tuollainen arkinen asia tuntuu jopa mukavalta ja lapsenkin kanssa viihdyin paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvasin että saan tuota itsekyyys-jumala soopaa naamalleni tästä, sellaiset jätän omaan arvoonsa kun tuon laatuiset ihmiset eivät tunnu ymmärtävän muuta kuin yksisilmäistä paasaamista.
Tässä on juuri kyse tuosta kummallisesta tyhjiöstä. Elämä on oko, mutta silti on kuin jotakin puuttuisi.
En kaipaa suuria tunteita, en ole löytänyt uutta (en usko että haluaisinkaan), mutta on kuin leijuisin jossakin ei-kenenkään maassa jossa on hauskaa ja eloa vasta silloin kun mies on muualla.
Meillä on lasten kanssa yhdessä hauskaa ja huumoria ja pelejä ja harrastusta. Mutta miehen kanssa kaikki latistuu, myös lapset.
Olen valmis kantamaan suurempaa taakkaa taloudellisesti, olen valmis olemaan yksin, siis ilman miesystävää, olen valmis ottamaan suuremman vastuun (vaikka kaiken) kodista ja lapsista.
Olen valmis siihenkin että mies löytää uuden, itseasiassa se olisi paras ratkaisu, mutta niin ei käy kun on niin perinpohjaisen kunnollinen.
Tämä ei-missään maassa ja tunnelmassa eläminen vie minulta kaiken aloitekyvyn ja innostuksen.
Ja minä uskon siihen että selviän lasten kanssa erinmaisesti vaikka olisimmekin yksin.
Mutta tämä lilluminen vie voimat. Kokonaan.
Vanhemmilla on oikeus toteuttaa itseään ja heillä ei ole, kuin oikeuksia. Kaikki hyvä, ilman todellista vastuuta. Kenellä sitten ei ole oikeusksia, kaiken tämän vastakkainasettulun ulkopuolella ovat lapset.
Mikä on eron järkyttävin seuraus? Se, joka on merkitsemättömin, lapsen menetys. Hehän menettävt yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa.
Monesti myös miehet alistuvat lapsista vieraantumiseen, kun äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvasin että saan tuota itsekyyys-jumala soopaa naamalleni tästä, sellaiset jätän omaan arvoonsa kun tuon laatuiset ihmiset eivät tunnu ymmärtävän muuta kuin yksisilmäistä paasaamista.
Tässä on juuri kyse tuosta kummallisesta tyhjiöstä. Elämä on oko, mutta silti on kuin jotakin puuttuisi.
En kaipaa suuria tunteita, en ole löytänyt uutta (en usko että haluaisinkaan), mutta on kuin leijuisin jossakin ei-kenenkään maassa jossa on hauskaa ja eloa vasta silloin kun mies on muualla.
Meillä on lasten kanssa yhdessä hauskaa ja huumoria ja pelejä ja harrastusta. Mutta miehen kanssa kaikki latistuu, myös lapset.
Olen valmis kantamaan suurempaa taakkaa taloudellisesti, olen valmis olemaan yksin, siis ilman miesystävää, olen valmis ottamaan suuremman vastuun (vaikka kaiken) kodista ja lapsista.
Olen valmis siihenkin että mies löytää uuden, itseasiassa se olisi paras ratkaisu, mutta niin ei käy kun on niin perinpohjaisen kunnollinen.Tämä ei-missään maassa ja tunnelmassa eläminen vie minulta kaiken aloitekyvyn ja innostuksen.
Ja minä uskon siihen että selviän lasten kanssa erinmaisesti vaikka olisimmekin yksin.
Mutta tämä lilluminen vie voimat. Kokonaan.
keskustella onko samanlaisia tuntemuksia. Itse tein ehkä sen virheen, etten asiaa ottanut esille kun ahdistus alkoi, silloin asialle olisi ehkä voinut tehdä jotain. Varsinainen alamäki alkoi ehkä siitä pisteestä, kun emme olleet pitkään aikaan käyneet missään yhdessä ja olin hoitanut lapselle hoitajan, että voidaan mennä vaikka elokuviin ja syömään ja mies vaan totesi, että ei huvita. En sitten enää sen jälkeen viitsinyt nähdä enää vaivaa.
Muista ap kuitenkin kuunnella sekä järkeä että tunnetta ja jätä toisten kommentit toissijaiseksi. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi tietää minkälaista teidän perheen elämä on, itse tiedät sen parhaiten.
Jaksamisia!
8
viisas nainen rakentaa taloaan mutta tyhmä sen repii hajalle. Mitä ajattelet tästä? Huomaan että tälläkin palstalla on naisia, jotka yrittää kaikkensa perhe-elämänsä eteen ja kiva välilä kommentoida heitä. Voisitkohan sinäkin tehdä itsessäsi tarvittavia muutoksia, jotta saisitte vähän iloa perheenä??:)
on yritettävä kaikkensa perhe-elämän eteen. Naisen vastuu ei ole sen suurempi kuin miehenkään. Naisen ei kuulu alistua kaikkeen perheen edun nimissä jne.
ap, en eroaisi jos ei pahempia syitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmilla on oikeus toteuttaa itseään ja heillä ei ole, kuin oikeuksia. Kaikki hyvä, ilman todellista vastuuta. Kenellä sitten ei ole oikeusksia, kaiken tämän vastakkainasettulun ulkopuolella ovat lapset.
Mikä on eron järkyttävin seuraus? Se, joka on merkitsemättömin, lapsen menetys. Hehän menettävt yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa.
Monesti myös miehet alistuvat lapsista vieraantumiseen, kun äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin.
Eron jälkeen lapsen asiat on aina hoidettu sovussa. Lapsi näkee molempia vanhempia yhtä paljon. Viikko-viikkosysteemin tuomitsijoita riittää aina, mutta meillä tämä on toiminut.. Jos käyttäisin omaa oikeuttani, olisin muuttanut jo aikoja sitten toiselle paikkakunnalle miehen luokse, mutta en muuta, koska en halua lapseni isästä viikonloppuisää enkä itsestäni viikonloppuäitiä vaan sitä, että lapsella on molemmat vanhemmat erosta huolimatta lähellä. Näin asia tulee olemaankin niin kauan, kunnes lapsi muuttaa pois kotoa, sitten voidaan miehen kanssa miettiä sitä saman katon alla asumista.
jos ei ole oikeita ongelmia aikuisten välillä.
Olet valintasi tehnyt ihan itse. Minusta sinun tulee kantaa vastuusi eikä hajottaa lasten perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmilla on oikeus toteuttaa itseään ja heillä ei ole, kuin oikeuksia. Kaikki hyvä, ilman todellista vastuuta. Kenellä sitten ei ole oikeusksia, kaiken tämän vastakkainasettulun ulkopuolella ovat lapset.
Mikä on eron järkyttävin seuraus? Se, joka on merkitsemättömin, lapsen menetys. Hehän menettävt yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa.
Monesti myös miehet alistuvat lapsista vieraantumiseen, kun äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin.
Eron jälkeen lapsen asiat on aina hoidettu sovussa. Lapsi näkee molempia vanhempia yhtä paljon. Viikko-viikkosysteemin tuomitsijoita riittää aina, mutta meillä tämä on toiminut.. Jos käyttäisin omaa oikeuttani, olisin muuttanut jo aikoja sitten toiselle paikkakunnalle miehen luokse, mutta en muuta, koska en halua lapseni isästä viikonloppuisää enkä itsestäni viikonloppuäitiä vaan sitä, että lapsella on molemmat vanhemmat erosta huolimatta lähellä. Näin asia tulee olemaankin niin kauan, kunnes lapsi muuttaa pois kotoa, sitten voidaan miehen kanssa miettiä sitä saman katon alla asumista.
ja joutuu vaihtelemaan kotia viikon välein :/
Tätä faktaa ei voi millään sivuuttaa..
Vanhemmilla on oikeus toteuttaa itseään ja heillä ei ole, kuin oikeuksia. Kaikki hyvä, ilman todellista vastuuta. Kenellä sitten ei ole oikeusksia, kaiken tämän vastakkainasettulun ulkopuolella ovat lapset.
Mikä on eron järkyttävin seuraus? Se, joka on merkitsemättömin, lapsen menetys. Hehän menettävt yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen toisen vanhempansa kanssa.
Monesti myös miehet alistuvat lapsista vieraantumiseen, kun äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin.
Eron jälkeen lapsen asiat on aina hoidettu sovussa. Lapsi näkee molempia vanhempia yhtä paljon. Viikko-viikkosysteemin tuomitsijoita riittää aina, mutta meillä tämä on toiminut.. Jos käyttäisin omaa oikeuttani, olisin muuttanut jo aikoja sitten toiselle paikkakunnalle miehen luokse, mutta en muuta, koska en halua lapseni isästä viikonloppuisää enkä itsestäni viikonloppuäitiä vaan sitä, että lapsella on molemmat vanhemmat erosta huolimatta lähellä. Näin asia tulee olemaankin niin kauan, kunnes lapsi muuttaa pois kotoa, sitten voidaan miehen kanssa miettiä sitä saman katon alla asumista.
ja joutuu vaihtelemaan kotia viikon välein :/
Tätä faktaa ei voi millään sivuuttaa..
Ydinperhe, jossa toinen vanhemmista voi huonosti niin, että se vaikuttaa normaaliin perhe-elämään vai eronneet vanhemmat, joista molemmat voivat tarjota turvallisen ja rakastavan kodin, vaikkakin erikseen?
Eroissa on usein vaikeinta lasten huoltajuudesta ja tapaamisista päättäminen. Yhtä ihanneratkaisua ei ole, vaan jokaisessa systeemissä on etunsa ja haittansa, niin lapselle, kuin aikuisellekin.
Ero on lapsen kehityksen kannalta selkeä riskitekijä, se järkyttää hänen olemassaolonsa totuttuja perustuksia.
Jos vanhempien välinen suhde on riitaisa, lapset kehittyvät paremmin eroperheissä, kuin ehjissä perheissä, mutta sopuisakin suhde voi muuttua riitaiseksi, esim. miehesi voi katkeroitua erosta ja kääntää selkänsä lapsille. Tuskin tässä tapauksessa lapset hyötyvät erosta.
Mitä täällä hölistään. Että me lakkaamme olemasta ihmisiä (ja naisia) kun meistä tulee äitejä (tai isejä). Uskomatonta soopaa. Tyhjiö ei ole hyvä tila elää. Keskustelulla ja kohtaamisella voi toisen löytää uudestaan, mutta ellei näin yrityksistä huolimatta tapahdu, niin parempi erota.
Kerroitko, että miehesi on paljon poissa. Eipä siis hänkään halua jakaa arkea kanssasi/kanssanne. Jos työ on tärkeämpi kuin perhe ja vie pois, niin on sekin jo valinta.
Haluatko opettaa lapsillesi, että kun kerran on valinnut kumppanin, niin on lopun elämäänsä tuomittu olemaan onneton (korjaan: tyhjiössä). Että jos elo ei aamenen jälkeen olekaan sitä yhteistä onnellista perhettä, niin se on voi-voi ja yksinolon tunteen kanssa oppii elämään. Haluatko, että lapsesi oppivat että on oikein tyytyä rakkaudettomuuteen ja on hyvä ja oikein ryhtyä suorittamaan perhettä. Se on kulissi se!
Juokse vielä kun sinussa on halu elää. Osoita lapsillesi, että rakkautta riittää, vaikka arki olisi kahdessa kodissa.
Sillä rakkautta riittää kyllä.
Miehesi ei ole paha ihminen. Mikäli hän rakastaa lapsianne samalla tavalla kuin tähänkin saakka huolimatta siitä onko teidän kahden välinen suhde haalistunut.
Lähde vain, mutta jätä lapset isälle ja rupea itse etä-äidiksi. Näin luovut kaikista oikeuksistasi elämään lasten kanssa paitsi oikeudesta rahoittaa heidän elämäänsä isän hoivissa.
Mutta eihän kyllästynyt av-mamma niin teen vaan vie lapset isältä ja isän lapsilta. Sitten se löytää paremman isän ja todistaa lapsille, että vanha olikin tosi huono.
Ajattelen, että ydinperheessä kasvaneet lapset ovat tänä päivänä etuasemassa. Eroa, kun lapset ovat vaikka 18-20v.Mä en usko hyviin eroihin lasten kannalta, jos jotain väkivalta ja alkoholismijuttuja ei lasketa mukaan.