Uusperhessä sairastaminen, kuka hoitaa kodin?

---ettei hänellä lapsia olekaan---Miksipä sitä ostaa lehmä kun saa maitoa ilmaiseksi------"Niin ja varmaan hakemaankin?"--- Hänen pitää antaa nukkua sitten sinne puolillepäivin kyllä rauhassa---



Kysyn sulta ap miksi olet tuonut tuollaisen otuksen lähelle lapsiasi? Luuletko etteivät lapsesi aisti tämän välinpitämätöntä kohtelua? Ajattele et pienet lapsesi joutuvat sulattamaan tämän omassa kodissaan joka päivä!



Ettekä te ole mikään perhe! Olette hyvin kaukana sanasta perhe. Tuomalla miehen asumaan lastesi kotiin ei merkitse perhettä. Kannattaisiko sinun paneutua tähän asiaan ja tehdä parempia valintoja jo lastesikin vuoksi. Toivottavasti et ajattele niin kuin monet et tekasevat uuden lapsen sitoakseen miehen ´´perheeseen´´.

Ei uusperheessä miehellä ole mitään vastuuta toisen miehen lapsista.

Ei uusperheessä miehellä ole mitään vastuuta toisen miehen lapsista.

Kylä minullakin on vastuu miehen lapsista, olen sentään saman katon alla asuva AIKUINEN

Ap:n miesystävä on fiksumpi.

[/quote]

et voi ajatella että paska "tuuri" miesten suhteen. Kyllä se valinta on ollut sinun ja alusta asti on ollut näkyvissä ettei miesystävä ole ollut täysillä perheeseen tulossa. Sinä vain suljit silmäsi totuudelta.



Mutta, ei sinun kannata aloppuiäksi jäädä morkkaamaan itseäsi ja harmittelemaan että tulipa taas tehtyä väärä päätös. Nyt vaan itseä niskasta kiinni ja päätät että teet oikean valinnan. Ihan ensimmäinen päätös on se ettei yhtään lasta miesystävälle. Mies vaikuttaa sellaiselta ettei välttämättä omaakaan lasta hoitaisi kuin pakon edessä.



Toinen ja iso päätös on se että mitä teet jatkossa. Eroatteko vai jatkatteko samaan malliin vai yritätkö keskustella miesystävän kanssa, jos tämä ymmärtäisi sinunkin näkökantasi.



Mitä miesystäväsi sanoi kun veit itse lapsen pyörällä hoitoon?

[/quote]

Hän nukkui tuolla "omassa huoneessaan" eilisen riitatilanteen päätteeksi. Oli lähtenyt töihin aamulla kun tulin kotiin. Hereillä hän kuitenkin äänistä päätellen oli kun aamulla lähtöä teimme. Apua ei kiinnostanut tarjota eikä huomenia edes sanoa.



Mutta kyllä, kuvittelin tuon totuuden jolta silmäni olen sulkenut jotenkin vain häviävän ja tilanteen muuttuvan. Hänelle eilen sanoinkin suoraan että taisi oikeasti olla vikatikki koko yhteenmuutto, että kyllä minä en häntä ihan noin itsekkäänä paskana pitänyt. Samaa mieltä olen kuitenkin edelleen vaikka ehkä tuon voimasanan tuolta välistä pois ottaisin, kun pahin kiukku on ehtinyt laantua. Mutta nyt viimeistään aukeni silmät kertaheitolla.



Tässä kolmessa vuodessa on ollut monta aika voimakastakin migreenikohtausta joiden aikana en myöskään ole apua saanut. Yrittänyt kyllä olen levätä esim suljetun makkarin oven takana, mutta mies on istunut koneella pelaamassa jolloin lapset ovat rampanneet makuuhuoneessa minulta asioita kysymässä jne. Tuossakin on sellainen missä on vähän hälytyskellot soineet päässä.



Toki olen yksin lenkille, kauppaan jne noin kerran/1-2 viikossa päässyt ja mies on ollut esim pienemmän lapseni kanssa kotona. Mutta näissä tapauksissa minun on täytynyt häneltä kysyä lupa, että voinko mennä ja voisiko hän olla lapsen kanssa n.20-60 minuuttia jos käyn lenkillä/kaupassa/asioilla/suihkussa/värjään tukan jne.



Täytyy miettiä mitä tästä eteenpäin, tämmöiseen suhteeseen en ainakaan jää. Vaikka itsetunto välillä onkin huono niin silti tiedän että ansaitsen parempaa. Jos sellaista ei löydy niin mieluummin yksin kun tällaisessa suhteessa jossa toiseen ei voi luottaa. Ja jos hän sairastaa, minun tulee olla valmis häntä paapomaan kun on niin kamala olo. Ja hoidettava toki lapset ja muu talous siinä sivussa, tietenkin.



Eniten tässä harmittaa lapset, kuinka he ovat tuohon mieheen kiintyneet siitä huolimatta että mies ei halua heistä vastuuta kantaa. Se että on lapsia kohtaan kiva ja jaksaa pelata niiden kanssa välillä pleikkarilla/tietokoneella ei korvaa sitä että arjessa ei ole aikuinen, ei osallistu kasvatukseen eikä vastuunkanto kiinnosta.



Vaikka nämä eivät hänen lapsiaan ole, mielestäni hän ei voi elää tässä pelkästään kämppiksenä osallistumatta perheen arkeen ja kasvatuspuoleen muuten kuin viemällä minua välillä töihin/lasta tarhaan. En usko että vaadin liikaa jos en tuohon tyydy. Tai saattaa se olla liikaa pyydetty avopuolisoltani, mutta jos suurimman osan teidän vastauksia katsoo niin ei sen pitäisi olla.

Ehkä hän ei vaan ole valmis eikä halukas olemaan osa perhettä, vaikka niin antoi ymmärtää.



-AP-

Ei uusperheessä miehellä ole mitään vastuuta toisen miehen lapsista.

Miten voi olla reilua, että mies ajelee autolla töihin, kun puoliso SAIRAANA pyöräilee lastaan päiväkotiin?

Miten voi olla reilua, että ruoka, pyykit ja kaikki kotityöt perheessä ovat vain toisen puolison harteilla, kun sillä toisella on lapsia?

Aikuiset näyttävät mallin parisuhteesta, ja lapsetonkin mies on velvollinen osallistumaan, auttamaan ja olemaan läsnä, kun on yh-äidin kerta valinnut. Se on koko paketti eikä mikään osa siitä.

Ap:n miesystävä on fiksumpi.

on perheemme jäsen ja olen hänestä vastuussa ja haluankin olla. Onko tämä jotenkin hankala käsittää?

lapseton mies ei halua tinkiä mukavuudestaan, mutta fakta on, että ei tuosta (hyvää) suhdetta tule. Tilanne on kerta kaikkiaan sellainen, että logiikalla (lapset ei miehen = ei kuulu miehelle = mies ei tee mitään) ei päästä eteenpäin. Harva voi kokea mielekkääksi suhteen, jossa toinen ei auta toista ylivoimaisessa tilanteessa, vaikka hyvin pystyisi auttamaan. Tässä ei auta sen toistaminen, että miehellä ei ole vastuuta lapsista.



Mitä saat tuosta suhteesta, ap? Entä jos asuisitte erillään ja tapailisitte?



Positiivista kuitenkin että lapset ilmeisesti pitävät miehestä? Mutta jos mies on noin mukavuudenhaluinen niin tulee mieleen että hänen on vaikea kestää lasten normaalia meteliä, sotkemistakin ym. eli tästäkin voi tulla vaikeuksia.

Kyllä näin on kuin moni on jo kommentoinutkin. Mies ei ole tässä tapauksessa halunnut perhettä, ettekä te muodosta perhettä, vaan sinulla on perhe ja miehellä naisystävä. Edes avopuolisoksi on vaikea sanoa (ja sinä et saa yksinhuoltajakorotuksia lapsilisään tuon miehen takia ;-).



Mutta PYYTÄMISESTÄ olen eri mieltä. Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että "joudut pyytämään" miestä viemään lapsen tarhaan tai laittamaan tiskikoneen päälle tms. Tämä on ihan tavallista hyvin toimivissa perheissäkin. Meilläkin... Meillä on myös uusperhe, jossa molemmilla on omia lapsia ja lisäksi yksi yhteinen. Yleensä ollaan tarkkoja, että enin vastuu omista lapsista kannetaan, enkä minä esimerkiksi vaihda pissalakanoita miehen lapsen sängystä. Mutta erityisestä syystä (jos mies on sairaana, tai pitkä päivä töissä poikkeuksellisesti) teen MIELELLÄNI hänenkin työnsä, rakkauspalveluksena.



Mutta mies ei osaa tehdä asioita pyytämättä. Ei osaa edes ottaa huutavaa vauvaa minulta hetkellä jona minun pitäisi laittaa ruokaa, ellen erikseen pyydä.



Luulen, että tämä on vähän sukupuolikysymys. Ei varmaankaan synnynnäinen ominaisuus vaan kasvatuksen kautta tullut tapa ja oletus. Me naiset olemme hyviä huomaamaan milloin joku tarvitsee apua ja pidämme kunnia-asianamme tarjota sitä ennenkuin sitä tarvitsee pyytää. Jos tarvitsee pyytää, on jo vähän noloa: on piittaamattomuuden osoitus jos ei huomaa toisen avuntarvetta.



Mies ajattelee toisin. Hänestä on reilu peli että jos apua tarvitaan sitä pyydetään, eikä toisen tarvitse arvailla ja häälyä siinä varmistelemassa. Eikä avun pyytämisessä ole mitään noloa. Se on luottamuksenosoitus!



Kun oletan, että mieheni ajattelee kuten minä, loukkaannun säännöllisesti kun joudun pyytämään apua. Ja hän loukkaantuu loukkaantumisestani: miksen opi pyytämään vaan sen sijaan murjotan!



Kompromissina on, että mies yrittää kehittää etukäteishuomaavaisuutensa taitoja, mutta minäkin yritän opetella pyytämään HETI enkä odottamaan josko toinen huomaisi ;-)



***



Tsemppiä ap:lle. Ei ole mikään synti tai mahdoton tilanne elää perheessä jossa toinen aikuinen - yhteisestä sopimuksesta - ei oikeasti kanna vastuuta lapsista ja pysyy "pikkupoikana" edelleen. Jos se sopii teille molemmille, älä yhtään välitä av:n viisaiden sormenheristyksistä. Varmasti siinä miehessä jotain hyviäkin puolia on, ja kaikista ei vain ole kaikkeen!



Mutta olisi tärkeää, että molemmat tiedätte missä mennään, ja millainen suhteenne ja "perheenne" on. Ettei ole turhia odotuksia ja siitä syntyviä syytöksiä ja paineita.



Sitä mieltä kyllä olen minäkin, että VAIKKA olisi sovittu ja selvää, että lapset ovat vain sinun vastuullasi, on aika törkeää jos toinen ei pyytäessäkään auttaisi sinua, aika paljonkin pitäisi auttaa, jos todella haluaa asua sinun kanssasi (eli oletettavasti tuntee sinua kohtaan rakkautta ja kiintymystä - ei kai kyse sentään voi olla vain käytännöllisestä täyshoidosta!).

66 lisää, että mielestäni olisi perusteltua vaatia myös lasten biologiselta isältä enemmän vastuuta silloin kun sinä sairastat. Näin meidän perheessämme tehdään. Oman lapseni isä on lost case, mutta mieheni lasten äiti kyllä ottaa lapset luokseen enemmän kuin sovitun 50/50% jos tulee tällaisia poikkeuksia.

ei ole miehensä/miesystävänsä lapsista vastuussa tai edes osallisia näiden elämään.

---ettei hänellä lapsia olekaan---Miksipä sitä ostaa lehmä kun saa maitoa ilmaiseksi------"Niin ja varmaan hakemaankin?"--- Hänen pitää antaa nukkua sitten sinne puolillepäivin kyllä rauhassa---

Kysyn sulta ap miksi olet tuonut tuollaisen otuksen lähelle lapsiasi? Luuletko etteivät lapsesi aisti tämän välinpitämätöntä kohtelua? Ajattele et pienet lapsesi joutuvat sulattamaan tämän omassa kodissaan joka päivä!

Ettekä te ole mikään perhe! Olette hyvin kaukana sanasta perhe. Tuomalla miehen asumaan lastesi kotiin ei merkitse perhettä. Kannattaisiko sinun paneutua tähän asiaan ja tehdä parempia valintoja jo lastesikin vuoksi. Toivottavasti et ajattele niin kuin monet et tekasevat uuden lapsen sitoakseen miehen ´´perheeseen´´.

Niin en todellakaan halua uutta lasta tällaiseen perheeseen. Vaikka avopuolisoni ehkä omaa, biologista lastaan eritavalla kohtelisi ja arkeen ja kasvatukseen osallistuisi, niin ei siitä silti takeita ole. Kyllä minä ajattelen lapsen parasta, vaikka ei siltä ehkä kuulosta kun olen huonoja valintoja tehnyt. Ei avopuolisoni mikään hirviö kuitenkaan mieheksi ole, ei läträä viinan kanssa, ei ole väkivaltainen. Hän ei ole vaan lämmin, rakastava eikä romanttinen ihminen. Ei hän ole minulle kuuta taivaalta lupaillutkaan. Hyvä mies varmasti jollekin lapsettomalle joka haluaa elää suht tunteettomassa järkisuhteessa.

Tämän perheen toimintamallin en halua jäävän lapsilleni kuvaksi "normalin" perheen arjesta. Mieluummin yksin, jolloin perhe olisi toimiva ja rakastava kuin toimimaton kämppismallinen perhe.

Vaikka osa teistä on sitä mieltä ettei miehen kuulu lapsiani kasvattaa, suurin osa tuntuu olevan samaa mieltä kanssani. Olen niin väsynyt ja surullinen tästä tilanteesta, että aloin jo epäilemään itseäni että vaadinko mieheltä liikaa, että onko se vika sittenkin minussa tässä asiassa.

Enkä väitä etteikö vikaa minussa ole, olen todella itsenäinen ja itsepäinen ihminen ym. Lapseni eivät kuitenkaan ole tehneet mitään sellaista etteikö toisen, taloudessa asuvan aikuisen tulisi heistä huolehtia.

-AP-

miten pyöritetään kahden lapsen taloutta. Totta kai sinun pitää pyytää!



Minä olen huomannut jo ihan lasten kaverien perheistä, että yhden lapsen isätkin on pihalla kuin lumiukot, kun on vähänkin enemmän kuin yksi iso lapsi helmoissa. Koko se arkirutiinien pyörittäminen on heille täyttä mysteeriä.



Ja se että kuitenkin pääset esimerkiksi harrastamaan on enemmän kuin moni äiti pääsee, puhumattakaan nyt yrittäjä-äideistä!

ei ole miehensä/miesystävänsä lapsista vastuussa tai edes osallisia näiden elämään.

asutaan ja lapsesta huolehdin kuin omastani. Eipä pitäisi sinun napaasi kaivella.

Miten muuten onnistuu se, että asutaan samassa taloudessa, mutta ei olla osallisia toistemme elämään? Menee kyllä tosi mutkikkaaksi :D

ennen yhteenmuuttoa kuinka paljon asioista? Mitä mies silloin sanoi? Miten mies käyttäytyi ja osallistui ennen yhteenmuuttoa viettämissänne yhteisissä viikonlopuissa? Vai oliko lapset aina silloin muualla, esim. isällään tai mummolassa?



Mun fiilikset teidän suhteesta on, että mies on ollut tässä se voittava osapuoli. Rahallisesti tarkoitan. Yksin asuminen on kalliimpaa, vuokra on suhteessa isompi kuin kahden ihmisen maksama isomman asunnon vuokra. Sähkö, vesi jne. Menot on pienemmät kuin yksin asuessa.

tulee aina vastaan tällaisia juttuja. Itse aika ajoin sorrun miettimään uusperhe-elämän aloittamista, mutta sitten tulen aina järkiini. Kaikki on niin paljon helpompaa kun asutaan omissa osoitteissa.

tee niin kuin itsestäsi tuntuu parhaalta, eli en yritä viedä pohdinnoiltasi pohjaa.



Mutta: mulle itse uusperheessä kasvaneelle ja uusperheitä seuranneelle on tullut mieleen, että tilanne jossa isä- tai äitipuoli on enemmän kiva kaveri lapsille kuin kasvatusvastuullinen voi olla paljon toimivampi kuin sellainen, jossa vanhemman uusi puoliso ottaa heti vanhemman "elkeet" eli alkaa komentaa ja rajoittaa lapsia.



Ei ole mielestäni normaalia, että lapsille lähes tuntematon henkilö alkaa toimia vanhemman roolissa. Siksikin, että lapset ovat vieraskoreita, ja koti voi muodostua silloin ahdistavaksi ja ei-kotoisaksi. Ja lasten on vaikeampi pullikoida vastaan jos vieraampi henkilö käskee, mikä voi johtaa tunteiden tukahduttamiseen ->ei hyvä. Olen seurannut läheltä yhtä uusperhettä jossa isäpuoli on aika paljon kuin miehesi (pelaa lapsen kanssa, hassuttelee, komentaa vain pikkuasioissa), ja lapsen ja isäpuolen suhde on todella loistava, toisin kuin monissa muissa näkemissäni perheissä. Eli lasten ja miehen suhteen tilanne kuulostaa teillä minun mielestäni paremmalta kuin monissa uusperheissä.



Mutta tuo on kyllä ongelma, että mies ei kevennä SINUN taakkaasi, vaikka voisi.

tee niin kuin itsestäsi tuntuu parhaalta, eli en yritä viedä pohdinnoiltasi pohjaa.

Mutta: mulle itse uusperheessä kasvaneelle ja uusperheitä seuranneelle on tullut mieleen, että tilanne jossa isä- tai äitipuoli on enemmän kiva kaveri lapsille kuin kasvatusvastuullinen voi olla paljon toimivampi kuin sellainen, jossa vanhemman uusi puoliso ottaa heti vanhemman "elkeet" eli alkaa komentaa ja rajoittaa lapsia.

Ei ole mielestäni normaalia, että lapsille lähes tuntematon henkilö alkaa toimia vanhemman roolissa. Siksikin, että lapset ovat vieraskoreita, ja koti voi muodostua silloin ahdistavaksi ja ei-kotoisaksi. Ja lasten on vaikeampi pullikoida vastaan jos vieraampi henkilö käskee, mikä voi johtaa tunteiden tukahduttamiseen ->ei hyvä. Olen seurannut läheltä yhtä uusperhettä jossa isäpuoli on aika paljon kuin miehesi (pelaa lapsen kanssa, hassuttelee, komentaa vain pikkuasioissa), ja lapsen ja isäpuolen suhde on todella loistava, toisin kuin monissa muissa näkemissäni perheissä. Eli lasten ja miehen suhteen tilanne kuulostaa teillä minun mielestäni paremmalta kuin monissa uusperheissä.

Mutta tuo on kyllä ongelma, että mies ei kevennä SINUN taakkaasi, vaikka voisi.

olen itse ollut lähi-äitipuoli ja kyllä minä meillä olen ottanut kasvatusvastuun, olisihan se nyt outoa, että miehen pitäisi olla paikalla kasvattamassa ja itse vaan hassuttelisin. Tämä perhe on ollut kasassa nyt yli 10v ja hyvin on mennyt.

Olen seurannut läheltä yhtä uusperhettä jossa isäpuoli on aika paljon kuin miehesi (pelaa lapsen kanssa, hassuttelee, komentaa vain pikkuasioissa), ja lapsen ja isäpuolen suhde on todella loistava, toisin kuin monissa muissa näkemissäni perheissä. Eli lasten ja miehen suhteen tilanne kuulostaa teillä minun mielestäni paremmalta kuin monissa uusperheissä.

Mutta tuo on kyllä ongelma, että mies ei kevennä SINUN taakkaasi, vaikka voisi.

Joku tuolla kysyi miten hommat sujuivat kun emme vielä asuneet yhdessä. No niin että mies oli 3 iltana viikossa meillä, kun piti saada pelata kotona muut illat ja olla karussa lapsiperheen arkea, siinä sivussa oli mukava sitten elää sinkkumiehen arkea ramppaamalla minun lapsivkonloppuisin baarissa ja tulla krapulassa pimppaa vonkaamaan jos jaksoi. Meillehän ei baarista voinut tulla, kun ei saanut krapulassa rauhassa nukkua vaan lapset mekastivat jne. Tämä baarielämä alkoi loppuaikana vähentyä. Nämä 3 iltaa viikossa olivat oikeasti iltoja, kun hän ei halunnut suoraan töistä tulla kun piti kotona saada käydä pelaamassa. Tuli vasta lasten iltapala-aikaan/jälkeen jolloin ei vastuuta tarttenut ottaa kun ei halunnut. Ja joka toinen vkonloppu (eli kun lapseni olivat isävkonloppua viettämässä) elettiin hänen luonaan. Loppuajasta hän alkoi tulemaan suoraan töistä, tehtiin yhdessä ruokaa jne-ihan vaas kun asiasta keskusteltiin ensin, että nyt olisi alettava vähän katsomaan että onko meistä muuttamaan yhteen.

Lapsilla ja avopuolisollani on hyvä suhde. Silloin saan esim laittaa ruokaa rauhassa kun mies pelailee lasten kanssa. Mutta minusta olisi mukavaa joskus päästä valmiiseen pöytään niin että joku muu hoitaa sen ruuanlaiton ja tiskiosuuden. Minäkin voin pelailla lasten kanssa tai katsoa leffaa, samalla kun joku muu hoitaa ne työteliäät osuudet.

Mutta näissä tilanteissa kun voin huonosti (olen sairas tai on migreeni), mies ei halua osallistua yhtään enempää vaikka voisi, varsinkaan oma-aloitteisesti. Jos pyydän niin nurinan kanssa ja niin että tuntuu kuin pitäisi palvoa maata miehen jalkojen alla kun hän nyt kerrankin hoitaa asiat. Kertaakaan ei kyllä ole koko settiä iltahommineen hoitanut niin, että olisin sairastanut. 2 kertaa on hoitanut pienemmän lapsen niin että olen ollut jossain menossa niin myöhään että lapsi on mennyt jo nukkumaan ennenkun ehdin kotiin.

Kotitöitä mies tekee, pyytämällä. On opetellut kyllä oma-aloitteisestikin ja välillä näin tekeekin, iso plussa hänelle siitä. Meillä oli kuitenkin ennen yhteenmuuttoa siivouksen ja siiteyden kannalta ajateltuna kaksi todella eritasoista asuntoa, minun perussiistini ja hänen läävänsä. Mutta eilen kun miehelle kerroin mitä lääkäri sanoi, yhteisen kauppareissun jälkeen täällä oli 3 pyykkitelineellistä pyykkiä, tiskiallas täynnä likaisia tiskejä ja iltapalahommat levällään. Arvatkaa kuka ne hoiti? No pyykit laitettiin yhdessä kun hänelle asiasta sanoin mutta muut hoidin minä. Tietenkin. Kipeänä. Pyysin vaihtamaan lapselle pyjaman ja täyttämään saippuatäyttöpullon kun oli loppunut kylppäristä. Kun illalla asiasta keskusteltiin että voisi auttaa vähän enemmän kun olen sairaana ja levätä pitäisi, hän tokaisi että hänellä ei ole lapsia, ja hän teki mielestään kaiken tarpeellisen, ettei enempään tarvetta.

Hän kokee että nyt kun olen sairasLOMALLA niin hoidan sitten kotityöt päivän aikana.

On kai se pieni ongelma sekin, että mies ei kevennä taakkaani, vaikka voisi, kun sairastan. Pieni verrattuna väkivaltaiseen/juoppoon.

Pitänee pistää mietintämyssy päähän, tietyt asiat eivät ole kolmessa vuodessa muuttuneet ja tuskin muuttuvatkaan.

-AP-

miksi se lapsen pyjama pitää vaihtaa ja saippuapullo fiksata, jos kerran olet kipeä.



Etkö osaa yhtään priorisoida? Ja ethän sinä ole kuoleman kielissä, joten miten ihmeessä et muka saa pyykkejä tai tiskejä hoideltua, kun kerran olet kotona?