Voitteko opettaa lapsenne tervehtimään?!

Allekirjoitan kyllä tuon korpikuusen kannonalla kasvamisen vaikutuksen, mutta kyllä ne asuvat isoissa (etelän) kaupungeissa, jotka eivät tervehdi edes naapuriaan. Kiitoksesta puhumattakaan.



Lapseni ovat kyllä sosiaalisia ja tutustuvat reippaasti vieraisiinkin ihmisiin, mutta jostakin syystä ei tervehtiminen tunnu luontevalta. Erikseen niin tervehdystä kuin kiitosta on pitänyt opettaa.

Jeps, poika on niin arka ettei päin katso vieraita ja tyttö taas ihmettelee, että "näki sen ja sen, mutta ei hän moikannut takaisin, miksi äiti.."



Ei se nyt välttämättä kasvatuksesta ole kiinni..aina..

Minä otan aina ensimmäisenä kontaktin lapseen, katson silmiin, hymyilen ja moikkaan. Yleensä lapset moikkaavat takaisin. Jos näyttää että ujostuttaa, rohkaisen jotenkin juttelemaan. En ole ikinä ajatellut, että lapset eivät tervehtisi. Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. On aikuisen tehtävä kertoa lapselle, että häntä on mukava nähdä.

Minä otan aina ensimmäisenä kontaktin lapseen, katson silmiin, hymyilen ja moikkaan. Yleensä lapset moikkaavat takaisin. Jos näyttää että ujostuttaa, rohkaisen jotenkin juttelemaan. En ole ikinä ajatellut, että lapset eivät tervehtisi. Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. On aikuisen tehtävä kertoa lapselle, että häntä on mukava nähdä.

Minäkin tervehdin lapsia aina ensin. MInusta se on aikuisen tehtävä. Mutta kyllä kokemus on päinvastainen. Saan useimmiten vain niitä möllöttäviä naamoja vastaukseksi, siis samoja kuin lapsenikin. Tosin ehkä yksi kymmenestä sentään vastaa, lapselleni ei edes sitäkään.

En nyt tässä syyllistäisi ujon lapsen vanhempia vaan oikeasti vain mietin, miksi ne reippaatkaan lapset eivät reagoi, tuijottavat vain. LIsäksi jos ujous iskee, niin onhan niitä tapoja mumista se hei tai nyökätä tai ihan vain hymyillä vastaukseksi. En käsitä, miksi sen reagoinnin pitää olla se suu auki möllöttäminen ikään kuin lapseni tai minä tekisimme jotain ennenkuulumatonta ja outoa.

Ja vielä sen verran lapsestani, että hän on ihan luonnostaan sosiaalinen ja reipas. Kiitos ja hei on kyllä opetettu samaan tyyliin kuin varmaan monet muutkin vanhemmat (möllöttämisestä tosin huomautettu) ja aina lapsen päiväkodissa sanoin heipat lapsen kavereille tullessani ja lähtiessäni. Jostain se lapsi on oppinut tervehtimään myös vieraita aikuisia, esittelemään itsensä ja jutustelemaan nätisti. Toinen lapseni on vähän jörömpi, mutta ei hänkään möllötä, kun joku tervehtii vaan hymyilee nätisti. Ikää tosin on vasta 2 vuotta.

Minusta tärkeintä on tuo aikuisten oma esimerkki eli kun lapseni tervehtii päiväkodissa omaa lastasi, olisi paikallaan todeta, että hei itsellesi ja lisätä omalle piltillesi, että olipas kivasti tehty. Ei sitä aina tarvitse patistaa omaa lastaan tekemään samaa vaan ihan omalla esimerkillä voi kertoa, että toinen lapsi käyttäytyi kivasti. Jos taas lapseni tulee kiusallisesti hölpöttämään kesken ostostesi ja sinua se ärsyttää, voit ystävällisesti todeta, että hei, olipas kivaa kun tulit tervehtimään, mutta me teemme nyt ostoksia emmekä ehdi juttelemaan. Helppoa! Jos vain viitsii... Meiltä suomalaisilta kun luonnistuu paremmin se vähättely ja toisen matalaksi pistäminen.

että naapurissa asuvia mieshenkilöitä, siis ketään, ei saa tervehtiä. Asuimme rauhallisella omakotitaloalueella ja oli kivoja naapureita ja lapsia. Muutaman kerran sain kotona tukkapöllyä, kun menin äitini kuullen sanomaan hei vastapäätä asuvan perheen pojille. Hyvin opin, että en tervehdi. "naiset ei ikinä tervehdi miehiä ensin, jos mies ei ensin sano hei, ei saa puhua mitään".

Oletpas sinä kohtelias. Jotenkin äänen sävy oli pilkallinen ja llapseni meni ihan hämilleen. Hän oli vain normaalisti tervehtinyt, pyytänyt kauniisti ja kiittänyt. Kyseli sitten lapsi multa, mitä hän teki oudosti.

Ei ole aspana aina kiva tervehtiä, kun lapsi vaan hiljaa toljottaa. (Olen varmasti itse kyllä ollut ihan samanlainen.) Toisaalta sitten taas jotkut lapset käyttäytyvät paljon kauniimmin kuin aikuiset, tervehtivät, sanovat kiitos, kysyvät, jos on kysyttävää.

t: aspa, joiden päivää lapsiasiakkaat aina piristävät

Ap saattaa olla lapsen mielestä pelottava. Arvostelunhaluiselta ainakin vaikuttaa.

Meille tuli pojan kavereita, 9-vuotiaita. Mies sanoi yhdelle: "Hei Pekka. Mitä kuuluu?" Johon Pekka vastaa: "Jotain".



Kukaan ei kiitä ruoasta, eikä moikkaa kun tulee tai lähtee, ellemme me aikuiset tee aloitetta. Yleensä teemme aloitteen, mutta joskus sattuu että pojat vain tulevat sisään, enkä huomaa että kaverikin tuli siinä samalla.



Sitten jos ovat täällä meillä koulun jälkeen, ja itse olen töissä, katsovat kaikki kaapit läpi ja menevät mylläämään aikuisten sänkyyn. Poikani joutuu sitten komentamaan heitä. Ja vähän noloa se on hänellekkin komennella kavereita, jotka harvoin täällä käy. Yksi myös mitä en ymmärrä, että vieraat lapset menevät jääkaapille katsomaan mitä siellä on tarjolla. Kyllä monella vanhemmalla olisi puhuttavaa lapselleen miten käyttäytyä kylässä.

Suomessa tervehtiminen ei kuulu hyviin tapoihin.

kun vanhemmatkaan eivät osaa tervehtiä. Miehet eritoten urr, ähh, öhh, tota, mo ja äkkiää pää pois ettei vaan tartte sanoo muuta!!



Ne miehet ovatkin sitten Marsista muuttaneet Finlandiaan, joilla yleisiä käytöstapoja.

keskiluokan perheitä ja heidän lastenkasvatustaan Kaliforniassa. Oli kuulemma järkyttävää kun äidit toistelivat lapsilleen muista hyvä käytös ja kiitä ruokailun jälkeen jne....kun veivät lapsiaan kavereilleen.



Koulussa sama juttu opet tervehtivät kaikkia oppilaita henk.koht. ekasta luokasta lähtien ja oppilaat samoin. Pliis, thank you ja sorry olivat jokapäiväistä puhetta kaikilla! Myös vanhemmat olivat kohteliaita lapsille ja toisilleen kaikkialla.



Kyllä on oppimista junttilassa meillä kaikilla. Yleensä olen sitä mieltä, että lapset pitää olla kasvatetut tavoille ennen koulua mutta koska se ei vaan millään onnistu toivoisin ala-asteen opettajien tekevän palveluksen ihan koko yhteiskunnan takia!!

sen, että olisi hyvä opettaa lapsille miten vastataan puhelimeen! Olen tähän mennessä huomannut seuraavanlaisia tyylejä: 1) 15 v avaa linjan, mutta ei sano mitään 2) 7-vuotias alkaa huutaa puhelimeen "Haloo, kuka siellä on? Haloo!" 3) 8-vuotias sanoo "Ni".



Mun mielestä lapsen voi opettaa vastaamaan puhelimeen ihan normaalisti, vaikka etunimellä. Omat lapseni vastaavat nimellä tai "Moi" tutuille, koko nimellä outoihin numeroihin. Lisäksi kun soittavat, niin esittelevät itsensä. Toisin kuin naapurintyttö, joka alkaa heti huutaa soittaessaan puhelimeeni: "Onko Sonja? Onko Sonja? Voiko tulla leikkimään?" Nykyään kysyn joka kerta, kuka siellä on ja pyydän esittämään asian nätisti.



Ja mun mielestä lapsia pitää opettaa tervehtimään, mutta kyllä se esimerkin voima on tärkein. Itse tervehdin kaikkia lasteni kavereita ja sellaiset, jotka ujostelevat, alkavat yleensä muutaman vuoden jälkeen jo vastatakin. :-)

opettanut, ja 3-vuotiaani tervehtii esim. lähes aina naapureita rappukäytävässä, mutta vain about 50% tervehtii takaisin. Vanhemmat voivat tehdä kaikkensa mutta kyllähän muidenkin esimerkki vaikuttaa.

sai sen vapaan kasvatuksen. Eli ei mitään kasvatusta. Ammattilaisethan siinäkin olivat puoltamassa sitä suuntausta! Professori Arajärvi kerran kuuluttikin niiten perään mutta osaavat olla nyt hiljaa kun tulokset näkyy!



Minunkin lapset omaavat hyvät käytöstavat ja heille on ollut silkkaa hyötyä tästä:)) Joten älä välitä vaan kannusta edelleenkin lastasi! Työelämässä se palkitaan!! Täällä alkaa olla nääs niin paljon ulkomaalaisia firmoja jotka vaativat jotain!!!!!!!!

työelämässäkin jos on kanttia olla rehellinen ja oppii hyvin kieliä!! Kuulin vain juuri yhden mahtavan kokemuksen tällaisesta amismiehestä, joka menestyy juuri tapojensa ja engl.kielen takia.



Työnantajan lopettaessa tämä mies pyydettiin muualle hyviin töihin kun muut sai jäädä makoileen!

Ja naisen miestä?



Vai kuinka se nyt oikein on?

vaan edelleen ihmettelen opetuksen perille menoa. Minulle oli tärkeää opettaa lapset hyville tavoille, samoin päiväkoti lapsilla sellainen, että hyvät tavat olivat painopisteenä ja nyt myös koulussa. Silti lapseni ja miltei kaikki heidän kaverinsa ovat "mykkiä". Eivät katso silmiin tullessaan vastaan ja tervehdys tulee muminana, kiitosta ei tule kuin kysyttäessä ruokapöydässä, sama pyytämisen kanssa: "mulle kanssa!". Eikä kyse ole esimerkin puutteesta; tunnen lasteni kavereiden vanhemmat ja kaikki ovat hyväkäytöksistä, kohteliasta porukkaa. Joskus olen todella huolissani tuleeko näistä meidänkään mukuloista hyväkäytöksiä ikinä; tuttuja aikuisia eivät ole huomaavinaankaan jos vastaan tulevat, eivätkä tervehdi kotiin tulleitakaan vieraita, ellen suoraan kehota. En ymmärrä kuinka tämän saisi muuttumaan... Asiasta on juteltu monta kertaa, mutta en halua painostaa, koska se vain lisää vastarintaa. Ehkä sitten suomalaiset olemme niin arkoja lapsena- taisinpa olla itsekin- että ne hyvät tavat tulevat vasta aikuisena, niille kelle tulevat...

Itse opin tervehtimään vasta aikuisena, vaikka kyllä mua totisesti opetettiin. Isä ja äiti varmaan halusivat vajota häpeästä maan alle, kun olin sellainen jukuripää. Ja mun 9-vuotias tyttö on ihan samanlainen kuin minä olin lapsena.

Itse olin lapsena yhtä kovapäinen. Musta tervehtiminen tuntui niin typerältä. Enkä vieläkään tervehdi kaupoissa ja kaduilla tuttuja, koska en tunnista heitä.

Esim huomasin kaupassa, että lapseni tervehti luokkakaverinsa isää, joka ei sanonut mitään takaisin ( katsoi vain suoraan). Opeta siinä sit tapoja...