Moni erityislapsi ei olisi erityislapsi jos vanhemmilta löytyisi vähän kasvatustaitoja!

Tuntuu että erityislapsilla on usein tosi lössykkä äiti joka vaan lässyttää eikä ole tarpeeksi jämäkkä. sitten lapsensa riehuu ja riekkuu ja saa erityislapsi-diagnoosin.

Erityislapset eivät riehu ja rieku. Päinvastoin. Kaikki tuntemani erityislapset ovat rauhallisempia kuin tavalliset lapset. Erityislasten vanhemmat myös yleensä pitävät säännöistä kiinni. Normaalien lasten vanhemmat eivät pidä lapsilleen mitään kuria.

Ja siis puhun etupäässä ADHD:sta sekä muista käytöshäiriöistä.

Esikoisella on ADD (tarkkaavaisuushairio, unohtelee kaiken, ei jaksa keskittya...) kun taas kuopus on luokkansa priimus, melkein liiankin vastuuntuntoinen. Miten selitat taman, jos molemmilla on samat vanhemmat, koti ja kasvatus??

Vai mistä johtuu, että huostaanotettavalla lapsella on kiintymyshäiriö??? Ai, ihan itsellään tuli, vaikka kaikki tehtiin hyvin? Mitä taas ADHD-juttuihin tulee, niin uskon (ja näin sanoo tutkijatkin), että ihmisillä on taipumus siihen. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Huono koti tekee lievemmänkin taipumuksen lapsesta ADHD:n, joka paremmissa olosuhteissa olisi ihan ok. Sitten taas on niin voimakkaita tapauksia, ettei niiden kanssa pärjäisi oikeastaan kukaan. Sitä ette todellakaan voi kieltää, ettei ADHD ole monesti kasvatuksen tulos. Tämänhän sanoo ADHD-asiantuntijatkin.

Ihanaa lukea kuinka idiootit av-mammat pätevät diagnooseilla ja letkautuksilla. Tyhmyys suorastaan kirkuu lauseissa.

Enpä taida ottaa osaa keskusteluun, kun ei ole ketään täysjärkistä kenen kanssa keskustella. Lopetan yksinpuheluni tähän. :D



Terv. erityislapsen äiti

Olemme esikoisen kanssa kokeilleet jo kaikkea ADD:n tultua ilmi: valvontaa, muistilappuja, tarpeeksi unta, oikeaa suositelua ravintoa (erityisesti nopeiden hh vahentamista, omega 3 jne...), urheiluharrastukset jne. eli minua loukkaa todella paljon jos joku sanoo etta vika on meilla kotona. Lapsi ei kyllakaan ole "hairikko" koulussa, eli tama vaikuttaa lahinna vain haneen itseensa, toisaalta hanen alykkyysosamaaransa on tutkittu ja se on tavallista korkeampi vaikkei huippu.

Esikoisella on ADD (tarkkaavaisuushairio, unohtelee kaiken, ei jaksa keskittya...) kun taas kuopus on luokkansa priimus, melkein liiankin vastuuntuntoinen. Miten selitat taman, jos molemmilla on samat vanhemmat, koti ja kasvatus??

Vai mistä johtuu, että huostaanotettavalla lapsella on kiintymyshäiriö??? Ai, ihan itsellään tuli, vaikka kaikki tehtiin hyvin? Mitä taas ADHD-juttuihin tulee, niin uskon (ja näin sanoo tutkijatkin), että ihmisillä on taipumus siihen. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Huono koti tekee lievemmänkin taipumuksen lapsesta ADHD:n, joka paremmissa olosuhteissa olisi ihan ok. Sitten taas on niin voimakkaita tapauksia, ettei niiden kanssa pärjäisi oikeastaan kukaan. Sitä ette todellakaan voi kieltää, ettei ADHD ole monesti kasvatuksen tulos. Tämänhän sanoo ADHD-asiantuntijatkin.

Kertoisiko ap minulle, kuinka olisin voinut toimia toisin ettei tämä keskushermostollinen häiriö olisi syntynyt? Tourette on perinnöllinen ja vaikka minulla tai miehellä ei sitä ole, molemmat kannamme geeniä.



Touretteen ei kuulu pelkkä nykiminen (tai joissakin tapauksissa kiroilu ym.), vaan nämä lapset ovat usein räjähteleviä, vastustavat auktoriteetteja eivätkä osaa olla sosiaalisissa tilanteissa ikätasoisesti. Tourette on autismikirjon häiriö. Mielestäni olemme pärjänneet hyvin, kun kotona lapsi on ison osan ajasta hyväntuulinen eikä jankuta vastaan juurikaan. Päiväkodissa ongelmia riittää ja siellä lapsi rupeaa väkivaltaiseksi, huutaa jne. Helppohan siitä on päätellä että "ei ole kasvatettu" (vaikka tosiasiassa niitä samoja juttuja jankataan joka ikinen päivä moneen kertaan).

Joku siellä veikkasi, että esim. adhd-lapsi nukkuu liian vähän ja se aiheuttaa osaltaan riehumista. Niin, näin voi ollakin- vaan MIKSI se lapsi nukkuu sitten huonosti?



Meillä nukahdetaan melatoniinin turvin. Miksi näin? Siksi, koska ennen melatoniin käyttöönottoa nukahtaminen oli lähes mahdotonta ja pienenkin jännittävän tapahtuman lähestyminen teki siitä mahdotonta, kirjaimellisesti. Kaksi vuotta sitten joulukuu sujui näin: lapsi samaan aikaan sänkyyn samoilla rutiineilla, valvoo hiljaa sängyssään vielä tuntienkin päästä. Jossain vaiheessa nukahtaa, nukkuu koiranunta ja kävelee unissaan. Herään siihen, että yrittää mennä ulos ulko-ovesta. Ei ota kontaktia, silmät seisovat päässä. Talutan takaisin sänkyynsä. Puolen tunnin päästä herää huutamaan painajaisesta. Aamuyöstä herään vielä siihen, että poika hakkaa sänkyään, on saanut raivarit ja pitää sellaista ääntä että koko rappu uhkaa herätä. Aamulla kiukkuinen, väkivaltainen poika viedään hoitoon ja lopputuloksen arvaavat kaikki...



Kaikki tämä loppui tuon melatoniinin myötä, ja juuri siksi en enää kuuntele yhtään tavislasten kauhisteluja "nukahtamislääkkeestä". En myöskään voi ymmärtää, kuinka paljon eri tahot kuvittelevat meidän äitien venyvän- jossain vaiheessa yötä pitäisi kuitenkin nukkuakin, varsinkin jos käy töissä.

lapsia, jotka ovat koulutettujen ja ihan riittävän hyvien vanhempien lapsia.



Että, jos lapsella on neuro-biologista vikaa, niin meinaat, että sen sais kasvattamalla jotenkin paranemaan. Great. Kerro ihmeessä tarkemmin, niin saat varmaan lääketieteen Nobelin.

omaishoidontukia, saadaan kaikkia kivoja etuisuuksia

Muistan lukeneeni, että äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa ADHD:tä. Pahimmassa tapauksessahan seuraus on FAS, mutta siis lievemmässä olisi tuo ADHD. Tämä voisi selittää sitä, että syrjäytyneissä perheissä ADHD:tä olisi enemmän. Ja toisaalta ADHD aiheuttaa syrjäytymistä ja on osittain ainakin perinnöllistä. Olen monta kertaa ajatellut, että jos viina ja huumeet ym. päihteet saataisiin jotenkin pois, tää maa olisi kaikin puolin parempi paikka. Ne on niin monen pahan alku.

Itsellänikin on kyseinen diagnoosi (lapsena se annettiin MBD-muodossa, silloin ei vielä puhuttu ADHD:sta) ja olen siis pohtinut tätä asiaa ja lukenut ja keskustellut siitä paljon niin asiantuntijoiden kuin maallikkojenkin kanssa.



Tällä hetkellä olen käsityksessä, että toisaalta osin nykyään diagnosoidaan vähän liikaa lapsia, jotka vaan on temperamentiltaan sellaisia että heille on kovin nuorella iällä vaikea rauhoittua ja keskittyä esim. koulutyöhön. Itse lasken itseni tähän väärindiagnosoitujen luokkaan. Diagnoosi tehtiin lähinnä siksi, että pitkästyin koulussa valtavasti ja tämä johti ongelmakäytökseen. Tulkittiin, että minulla on aivoperäinen ongelma, joka johtaa siihen että en PYSTY keskittymään, mutta myöhempi elämä on näyttänyt että pystyn kyllä ja erittäin hyvinkin, kun motivoidun vaan. Teen nykyisin erittäin keskittymistä vaativaa työtä ilman mitään ongelmia.



Toinen juttu on se että eräs sukulainen joka on psykologi toi esiin epäilyksen, että nyky-yhteiskunnan nopeat ja runsaat virikkeet ja kiire voisivat provosoida oikeasti elämää häiritseviä ADHD-piirteitä niilläkin, jotka esim. verkkaisessa maalaisympäristössä kasvaneena voisivat olla ihan tasapainoisia lapsia. Että elämän ainainen kiireisyys, tv:stä ja peleistä tms näkyvän toiminnan hektisyys, ohjelmoidut menot pienestä asti, voisivat olla joidenkin hermostolle vaan liikaa ja nämä lapset menevät pysyvästi tavallaan ylikierroksille. Sitähän ei oikein voi kiistää, että keskittymisvaikeudet ja ylivilkkaus ON todella lisääntyneet viimeisen 50 vuoden aikana, enkä minä kyllä usko että mikään kasvatuksen lepsuuntuminen siihen on syynä.



Ja sitten ihan varmasti lopulta on myös se joukko, joilla on senkaltainen neurologinen poikkeavuus, että AD(H)D esiintyisi hänellä olisipa hän kasvanut millasessa yhteiskunnassa ja kodissa vain.



Mutta minusta siis olisi tärkeä myös miettiä sitä, edistääkö meidän elämäntapamme ja yhteiskuntamme arvot myös ADHD:ta, eikä aina vain syyttää ydinperhettä jossa lapsi on kasvanut.

Moni erityislapsi ei olisi erityislapsi jos vanhemmilta löytyisi vähän kasvatustaitoja!

Yksikätiselle lapselle kasvaa toinen käsi, kun vanhemmat vaan tarpeeksi kasvattavat. :)

monilta diagnooseilta selvittäisiin jo sillä, että vanhemmat välittäisivät enemmän lapsistaan.



vauva nukkuu sylissa, siksi pikkukirjaimet.

lapsen, jolla oli synnynnäinen, neurologinen häiriö niin kauan kuin asui vakavasti mt-ongelmaisen äitinsä kanssa, ja kun hän muutti eri ympäristöön -pim- häiriö haihtui taivaan tuuliin ja on nykyisin tavis. Millään logiikalla tämä ei tietysti aiheuta sitä, etteikö oikeasti synnynnäisiä häiriöitä olisi, mutta kun tarkastellaan vain oireita (toisen päähän ei pääse), on aika vaikea sanoa, mikä johtuu mistäkin. Hatunnosto vaan kaikille asiantuntijoillekin, jotka tuossa suossa rämpivät.

Älkää nyt herran jumala jaksako enää.

Kyllä tasan jotkut ongelmat on vanhempien vika. Vai mistä johtuu, että huostaanotettavalla lapsella on kiintymyshäiriö??? Ai, ihan itsellään tuli, vaikka kaikki tehtiin hyvin?

Jotkut lapset ovat synnynnäisesti häiriintyneitä, eivätkä pysty kiintymään. Kiintymyshäiriö ei ole silloin vanhempien vika.

mutta myös samantyyppiistä oireilua on.



Kaikkia lapset kasvatettu alunalkaen samoin; rajat, hoivaa ja virikkeitä. Kotihoidossa ekat vuotensa olleet.



Erityislasten kasvatuksessa on myöhemmin väkisinkin poikkeuksia muihin verrettuna koska HE TARVITSEVAT erilaisen kasvatuksen, esim. tarkemmat rutiinit, strukturoidun toimintaympäristön, selkeämmät ohjeet jne.



Mainittakoon myös, että molemmat erityislapseni (siis ne huonosti kasvatetut lapsipolot joita on kielletty liian vähän tai liikaa, rakastettu liikaa tai ei ollenkaan... Riippuen siitä millä tuulella te av-psykologit nyt olettekaan....) ovat kärsineet hapenpuutteesta synnytyksen aikana, toinen niin pahasti että luulin hänen syntyneen kuolleena. Erikoislääkärit mieltävät tämän olleen osaltaan vaikuttamassa lasten nykyoireisiin mutta heillä ei olekaan sellaista jumalaista tietämystä kuin av:n viisailla naisilla.



Kummallekaan en todellakaan diagnoosia pyytänyt mutta molemmat saivat sen- pitkien, useita viikkoja kestäneen tutkimusjakson jälkeen. Toinen hieman helpommin kun kouristelu on kuitenkin niin selkeästi havaittavissa oleva oire.



Molempien diagnoosista olen tyytyväinen vaikka en sitä muille kerrokaan eli en käytä tekosyynä surkeille kasvatustaidoilleni vaan niiden avulla olemme saaneet mm. toimintaterapiaa/fysioterapiaa jotka ovat mahdollistaneet lastemme kehityksen valtavin harppauksin. Ja kyllä vanhin lapsistani siirtyy kohta valmistuttuaan tienaamaan eläkerahoja teille loistaville av-mammoille jotka olette kotonanne täydellisillä kasvatustaidoilla kasvattaneet täydellisiä lapsia.

Monelle erityislapselle riittäsi "terapiaksi" turvallisen aikuisen läheisyys, sekä virikkeiden ja harrastusten vähentäminen

ja murrosiässä sitten muksu muuttuu ja tulee "pitelemättömäksi"...

Oma siskonikin on kuuro vanhempiemme kasvatuksen takia.

mutta ei pelkästään jämäkkyys vaan ei olla läsnä lasten kanssa, anneta heille aikaa ja huomiota, kehuta, kiitetä ym. Kaikkia ns. erityislapsia ei diagnosoida edes erityislapsiksi. Totta on, että koti ja vanhemmat vaikuttavat hyvin paljon lapsen käyttäytymiseen. Puolet geeneistä, puolet kasvatuksesta.