Onko sopiva aika äidin vapaaillalle, kun vauva on..
lauantaina 3kk.
Olen varannut itselleni perinteisen tyttöjen illan. Lähden siskoni kans kaverimme luo saunomaan, josta jatkamme meikkailujen jälkeen kaupungille baarikierrokselle. Mies jää kotiin vaavin kans. Pakastimessa on maidot lypsettynä jo iltaa varten.
Sopiva ajankohta mielestänne? Miten pian te olette viettäneet ekan vapaailtanne vauvan syntymän jälkeen??
Kommentit (44)
Minusta mitään tiettyä sopivaa aikaa ei ole. Joillekin se on, kun vauva on 1kk ja joillekin kun vauva on vuoden.Tarkoitan siis sitä et sillon on sopiva aika kun tuntuu siltä että pystyy olemaan yön erossa.
Itse olin ekan kerran kun vauva oli n. 1kk. Vauva oli isänsä hoidossa ja lypsin kans maidot valmiiksi.. Isähän on myös lapselle yhtä tärkeä hoitaja ja kun he ovat kahdestaan he myös tutustuvat toisiisnsa paremmin ja isä voi löytää ne ihan omat hoitokikkansa!! Suosittelen!!!
Aikaisemmin ei jostain syystä tullut lähdettyä. Vauva ei myöskään juonut tuttipullosta ja vaati maitonsa myös pitkään öisin, joten tuossa iässä en olisi voinutkaan lähteä. Mutta onneksi sulla on siinä suhteessa paremmin, joten nauti illasta :) Toivottavasti olet aamulla kotona taas vauvan luona, ettei sille tule liian kova ikävä ;)
Minusta mitään tiettyä sopivaa aikaa ei ole. Joillekin se on, kun vauva on 1kk ja joillekin kun vauva on vuoden.Tarkoitan siis sitä et sillon on sopiva aika kun tuntuu siltä että pystyy olemaan yön erossa.
Itse olin ekan kerran kun vauva oli n. 1kk. Vauva oli isänsä hoidossa ja lypsin kans maidot valmiiksi.. Isähän on myös lapselle yhtä tärkeä hoitaja ja kun he ovat kahdestaan he myös tutustuvat toisiisnsa paremmin ja isä voi löytää ne ihan omat hoitokikkansa!! Suosittelen!!!
itse lähdin kun laps oli 5 kk,(en edes imettänyt silloin enää, maidot vaan loppui kun laps oli 4 kk) isänsä kanssa olivat ja isi oli hyvin ylpeä, että sai olla ihan kokonaisen vuorokauden vauvan kanssa.. ja ei vauva ei mennyt rikki, ei tullut traumoja, ei nähnyt nälkää ja pyllykin pysyi puhtaana, lapseni ei vihaa minua, eikä isäänsä :DDD
Harrastuksia kun ei ole, enkä edes ehtisi harrastaa.. mutta silloin tällöin on ihan kivaa mennä ja olla!
Ai niin ja voitteko kuvitella, lapsi oli ensimmäisen kerran mummilla yötä ollessa 8 kk!!! Kauheeta :)) Olen niin onnekas, että minulla on niin hyvät apujoukot :)
Niin ja se ikä.. olin silloin 23 v :)
Pitääkö vielä lisätä se, että KYLLÄ rakastan vauvaani yli kaiken, vaikka nyt kamala uhma onkin menossa!!!
Olin kotona jo klo 23.