mistä hermoja? kuritin lasta ulkona

mitä sinä tekisit jos:

olis 2v ja vauva. joka kerta kun imetät vauvaa tai vaihdat vaipan, 2v kiipee ruokapöydälle, keittiön tasolle, tyhjentää roskiksen jne.. ottaa keittiön sakset vaikka kuinka piilotat ne. jos otat viereen ja yrität lukea kirjaa kun imetät 2v repii, puree ja lyö vauvaa ja sinua, repii sinua hiuksista.

kerro nyt mitä tekisit?? ihan käytännössä? rauhallisesti et koskaan hermostuneena veisit tuolit ja kaapit pois talosta? antaisit vauvan pois? mitä? kerro!

jos sulla ei ole palanut käämit kertaakaan niin taitaa olla vain yksi hyvin rauhallinen lapsi sulla.

Tässä tapauksessa se "tekeminen" pitää tehdä silloin kun ei imetä. Lapsihan oireilee mustasukkaisuuttaan. Vietät aikaa lapsen kanssa, kun vauva nukkuu, sanot että hän on tärkeä jne.. Minulla oli tuollainen tilanne ja näin siitä pääsin eroon.

Kun vauva rupesi itkemään pohdin isomman lapsen kanssa yhdessä, että mikähän vauvalla voisi olla. Otin vauvan syliin ja selitin ääneen että vauvalla on kurja olo, vauva itkee. Isompi lapsi jäi kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Pohdin ääneen että mitähän pitäisi tehdä, että vauvalla olisi parempi olo.. jne.. kun päädyimme siihen että vauvalla on nälkä, niin keksin että annetaan sille vähän leipää, niin 2-vuotias lapseni ehdotti tisumaitoa. Sitten pohdittiin, että mitäs lapsi itse voisi sen aikaa tehdä ja hän ehdotti että jos selailisi kirjoja sillä aikaa ja kun olen imettänyt, niin lukisin sitten hänelle ne kirjat jotka hän on valinnut.

Tämä toimi siksi niin hyvin, koska vauvani imi suht tehokkaasti, noin 10 min kerrallaan, joskus vähemmän, ei koskaan yli 15min. Ja koska kaikki oli lapseni "keksintöä" niin hän toimi fiksusti. Ja "kiltistiolo" imetyksen aikana kannatti, koska sen jälkeen seurasi palkinto (ääneen lukeminen).

Ei ehkä toimi vähän vanhemman lapsen kanssa (ei pysty johdattelemaan yhtä hyvin) eikä kovin paljon nuoremman kanssa (ei osaa puhua, ilmaista itseään jne).

Otin siis vanhemman lapsen mukaan vauvan hoitoon ja yritin herättää hänessä empatian ajatuksia.. "voivoi, vauvalla on paha mieli" aivan innoissaan oli aina tarjoamassa vauvalle tuttia, jos hän itki. Niin ja jos silti temppuili imetyksen aikana, ei tullut sitä "palkintoa" siis esim. lukuhetkeä.

Teen juuri noin itsekin! Mutta silti 2v repii ja uhmaa jne..!!!

kuinka rauhallisten ja kilttien lasten äidit antavat kaiken kunnian omalle erinomaisuudelleen kun heidän lapsensa eivät uhmaa, ole tottelemattomia ja riehu päättöminä aamusta iltaan. Ihan oikeastiko te kuvittelette, että vilkkaiden lasten vanhemmat eivät toimi juuri niin kuin kuuluukin tai on järkevintä tai ylipäätään kasvata lapsiaan? Sama homma oli tässä aiemmin kun jotkut harmittelivat toisessa ketjussa lastensa rikkomien tavaroiden takia. Lapset ovat ihan samaan tapaan erilaisia luonteeltaan kuin aikuisetkin. Koittakaa ymmärtää vaan ne temperamenttierot, halusitte tai ette.

kuinka rauhallisten ja kilttien lasten äidit antavat kaiken kunnian omalle erinomaisuudelleen kun heidän lapsensa eivät uhmaa, ole tottelemattomia ja riehu päättöminä aamusta iltaan. Ihan oikeastiko te kuvittelette, että vilkkaiden lasten vanhemmat eivät toimi juuri niin kuin kuuluukin tai on järkevintä tai ylipäätään kasvata lapsiaan? Sama homma oli tässä aiemmin kun jotkut harmittelivat toisessa ketjussa lastensa rikkomien tavaroiden takia. Lapset ovat ihan samaan tapaan erilaisia luonteeltaan kuin aikuisetkin. Koittakaa ymmärtää vaan ne temperamenttierot, halusitte tai ette.

ei temperamentti saa lasta hyppimään pöydillä! Kyllä vilkkaalle lapsellekin voi opettaa käytöstapoja! Ja vaikka lapsi reagoisi herkemmin, niin mitä hän sitten tekee on eri asia!

Ja minulla on nimenomaan vilkkaita lapsia ja ovat olleet uhmaikäisiä jne. Silti ovat kiipeilleet puissa, puolapuissa, leikkitelineillä, kallioilla jne.. eivät pöydillä, autojen katoilla tms. Kyllä vilkkaillekin lapsille voi opettaa käytöstapoja!

Enkä ole täällä kuullut kenenkään sanovan ettei lapset olisivat joskus tottelemattomia tai riehuisi. Päin vastoin, on kuvattu miten lapset tahovat nyrkeillä maata puistossa jne.. siinä tapauksessa äiti kantoi kiljuvan lapsen pois, ei itse kiljunut tai raahannut kädestä. minusta siinä on vissi ero.

Ehkä kyse onkin siitä että kaikki aikuiset eivät osaa itsehillintää, provosoituvat lasten käytöksestä, ja menettävät hermonsa.

Kyllä minä suutun lapsilleni, jos he tekevät tyhmyyksiä. Silloin vaadin 100% tarkkaavaisuutta ja kerron lapselle että olen hyvin vihainen, enkä pidä hänen tekemisestään. mitä se auttaa huutaa pää punaisena, jos kukaan ei kuuntele. Kun minä puhun lapselleni hän kuuntelee. Odotan niin kauan, kunnes hän on vastaanottavainen. Ja minä olen aikuinen, minä jaksan kaikkea paljon pidempään kuin lapseni! enkä mene pois tolaltani uhmakohtauksen aikana.

ja tunteiden näyttäminen? Monissa perheissä osoitetaan runsaasti positiivisia tunteita, halataan, kiitellään, ollaan ystävällisiä. Mutta jos vanhemmat eivät menetä hermoja lapseensa ja huuda tälle, on peli menetetty ja lapset masentuvat?

Ei pelkästään niitä positiivisia. Miten lapsi oppii ymmärtämään, että muiden ihmisten suuttumus ei ole maailmanloppu, jos vanhemmat antavat hänelle sen kuvan, että se on? Ja miten lapsi oppii ymmärtämään sen, että hänkään ei voi ihna mitä tahansa sanoa tai tehdä, ilman että se vaikuttaa toisiin ihmisiin negatiivisesti, jos hänen ei koskaan anneta sitä kokea? Kyllä mä olen sitä mieltä, että sellaisissa halinalleperheissä, joissa vain lässytetään eikä koskaan näytetä MYÖS negatiivisia tunteita kasvaa just niitä liian kilttejä tyttöjä, jotka ei kestä toisten pahaa mieltä, tai vastaavasti täysin empatiakyvyttömiä pikkunatseja. Kaikki tunteet kuuluu elämään, myös isälle ja äidille ne sallittakoon.

muiden ihmisten suuttumus on maailmanloppu? Sinulla taitaa olla aika kapea käsitys siitä, millä kaikilla tavoilla tunteita voi näyttää ja miten niistä voi kertoa.

sen näyttäminen on muka niin kamalaa ja vahingollista, että niin ei voi koskaan lapselle tehdä. Se, että äiti selittelee ja höpisee ja löpisee pahasta mielestä ei ole mitään suuttumuksen näyttämistä.

Miksi on niin kamalaa, jos JOSKUS menettää hermonsa ja huutaa lapsille? Ja kertoo lapsille, miksi näin kävi ja sitten asia sovitaan ja jatketaan elämää? Vain suomalainen tuntuu ajattelevan, että mitä pienemmillä ulkoisilla merkeillä kaikki tunteet ohitetaan, sen parempi.

Nyt vaan mietit tarkkaan, mitä tapahtui. Mistä hermostuit ja mitä ajattelit juuri, ennen kuin annoit itsellesi luvan repiä lasta ja huutaa kuin hinaaja. Ja mieti, oliko se hyödyksi edes sen tilanteen ratkaisussa. Olisitko voinut toimia toisin ja jos, niin miten. Olennaista on myös miettiä, mistä stressisi ja väsymyksesi johtuu. Voitko keksiä keinoja helpottaa elämäänne ja saada lepoaikaa? Itsesyytökset ovat toki hyvä alku, että heräät korjaamaan tilannettanne, ettei tuo toistuisi. Mutta älä jumiinnu haukkumaan itseäsi paskaksi, vaan tee myös korjaavia johtopäätöksiä. On ihan ok välillä suuttua ja jopa huutaa lapselle. Lapsikin näkee, että negatiivisia tunteita saa ilmaista ja on asioita, joista äitikin suuttuu. MUTTA jatkuva hiileäminen tekee lapsen elämästä kamalan epävarmaa ja on merkki sinun heikosta jaksamisestasi, ja silloin on syytä nopeasti korjata tilannetta. Ja lasta ei saa kurittaa. Ei vaan saa, se on laissa kiellettyä. Nyt otat opiksesi siitä tilanteesta ja seuraavalla kerralla mieluummin vaikka huudatkin kuin alat retuuttaa omaa, rakasta lastasi. PS: älä myöskään hauku tai mitätöi lasta, henkinen väkivalta on vähintään yhtä paha asia kuin joku luunappi.

uskokaa nyt te pullamössösukupolven kasvatit, että vaikka te olisitte millaisia hirviövanhempia tahansa, niin kaikki muut eivät samanlaisia ole. Kyllä suurin osa kykenee elämään lastensa kanssa vahingoittamatta ja tuhoamatta niitä. On vain oman huonon omantunnon turruttamista väittää, että kaikki muut ovat yhtä minäkeskeisiä.

On ihanaa, että kaikkia lapsensaravistajia täällä paapotaan ja hyvitellään, että ei se mitään, lapsi kyllä kestää. Ei ne kaikki kestä, osa menee rikki. Mutta kun äidille ei saa sanoa, että kasva aikuiseksi, tee oikein. *huokaus

että kaikilla ei ole samanlaisia lapsia! Jos sinulla on lapset, jotka ei koskaan ota hermoon, niin ole onnellinen. Mutta tupella kasvattamaan tänne yhtä adhd tapauksta ja sen kahta pikkuveljeä jotka on kopioineet käytöksen. Nyttenkin ovat yhtenä myttynä toistensa päällä lattialla. Haluaisin nähdä kuinka hoitaisit tätä porukkaa raivostumatta esim viikon.

Missä kohtaa se kuritus muka tapahtui? Eiköhän mennä vähän liian pitkälle tässä lissunlässyn-meiningistä jos kädestä raahaaminen on kurittamista.Ja et ole paska, inhimillistä että välillä palaa käämi. Lapsen on hyvä nähdä ihmisyyden sitäkin puolta, ettei tule sitten yllätyksenä myöhemmin, ettei elämä olekaan pelkkää namanamia ja pusipusia....

mitä sinä tekisit jos:

olis 2v ja vauva. joka kerta kun imetät vauvaa tai vaihdat vaipan, 2v kiipee ruokapöydälle, keittiön tasolle, tyhjentää roskiksen jne.. ottaa keittiön sakset vaikka kuinka piilotat ne. jos otat viereen ja yrität lukea kirjaa kun imetät 2v repii, puree ja lyö vauvaa ja sinua, repii sinua hiuksista.

kerro nyt mitä tekisit?? ihan käytännössä? rauhallisesti et koskaan hermostuneena veisit tuolit ja kaapit pois talosta? antaisit vauvan pois? mitä? kerro!

jos sulla ei ole palanut käämit kertaakaan niin taitaa olla vain yksi hyvin rauhallinen lapsi sulla.

Tässä tapauksessa se "tekeminen" pitää tehdä silloin kun ei imetä. Lapsihan oireilee mustasukkaisuuttaan. Vietät aikaa lapsen kanssa, kun vauva nukkuu, sanot että hän on tärkeä jne.. Minulla oli tuollainen tilanne ja näin siitä pääsin eroon.

Kun vauva rupesi itkemään pohdin isomman lapsen kanssa yhdessä, että mikähän vauvalla voisi olla. Otin vauvan syliin ja selitin ääneen että vauvalla on kurja olo, vauva itkee. Isompi lapsi jäi kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Pohdin ääneen että mitähän pitäisi tehdä, että vauvalla olisi parempi olo.. jne.. kun päädyimme siihen että vauvalla on nälkä, niin keksin että annetaan sille vähän leipää, niin 2-vuotias lapseni ehdotti tisumaitoa. Sitten pohdittiin, että mitäs lapsi itse voisi sen aikaa tehdä ja hän ehdotti että jos selailisi kirjoja sillä aikaa ja kun olen imettänyt, niin lukisin sitten hänelle ne kirjat jotka hän on valinnut.

Tämä toimi siksi niin hyvin, koska vauvani imi suht tehokkaasti, noin 10 min kerrallaan, joskus vähemmän, ei koskaan yli 15min. Ja koska kaikki oli lapseni "keksintöä" niin hän toimi fiksusti. Ja "kiltistiolo" imetyksen aikana kannatti, koska sen jälkeen seurasi palkinto (ääneen lukeminen).

Ei ehkä toimi vähän vanhemman lapsen kanssa (ei pysty johdattelemaan yhtä hyvin) eikä kovin paljon nuoremman kanssa (ei osaa puhua, ilmaista itseään jne).

Otin siis vanhemman lapsen mukaan vauvan hoitoon ja yritin herättää hänessä empatian ajatuksia.. "voivoi, vauvalla on paha mieli" aivan innoissaan oli aina tarjoamassa vauvalle tuttia, jos hän itki. Niin ja jos silti temppuili imetyksen aikana, ei tullut sitä "palkintoa" siis esim. lukuhetkeä.

Ei meidän poika jaksaisi kiinnostua mistään vauvan syötöstä tai itkusta. On niin toiminnan lapsi,että ei toimisi meillä.

Ja sinä olet siinä vaiheessa jo menettänyt 2 hyvää vuotta kasvattaa lapsesta ihmistä, jonka kanssa on mukava elää.

On kaksivuotiaalle aivan normaalia käytöstä uhmata (oletko kuullut uhmaiästä?), hakea huomiota ja käyttäytyä "huonosti". Jos kaksivuotias EI joskus käyttäydy huonosti, hän on joko todella poikkeuksellisen rauhallinen yksilö (ei välttämättä kasvatuksen ansiosta) tai sitten alistettu hiljaiseksi.

sotkee tahallaan roskiksen ympäriinsä jne. Tuo on pelkästään huonoa käytöstä eikä mitään uhmaa!

Missä kohtaa se kuritus muka tapahtui? Eiköhän mennä vähän liian pitkälle tässä lissunlässyn-meiningistä jos kädestä raahaaminen on kurittamista.Ja et ole paska, inhimillistä että välillä palaa käämi. Lapsen on hyvä nähdä ihmisyyden sitäkin puolta, ettei tule sitten yllätyksenä myöhemmin, ettei elämä olekaan pelkkää namanamia ja pusipusia....

puree ja raapii vauvaa, piirtää seiniin ja sylkee ruuat päin naamaa. Lapsellakin on oikeus siihen, että palaa käämi, eikä lasta pidä siitä millään tavalla rangaista. Tunteet eivät saa olla kiellettyjä, vaikka lapsi osoittaisi ne kuten äitinsä eli ihan väärin.