mistä hermoja? kuritin lasta ulkona

muutti yhtäkkiä mielensä puiston portin kohdalla.

Miksi niin monella äidillä on itsemurhahakuisia lapsia, joiden elämän korkein päämäärä on päästä autojen alle?

Eli sinun olisi pitänyt muistuttaa sitä 5v:ta muutamaan kertaan, koska ollaan lähdössä ja vastuuttaa hänelle kotimatkan ajaksi jotain, jos ei muuta niin se, että perillä syödään jauhelihapihvejä. Lapset täytyy tehdä tarpeellisiksi, niin he pysyvät paremmin laumassa. Paitsi että jos tähän mennessä olet päätynyt moiseen niin sinulla on pitkä tie sieltä pois, koska menet temperamenttierojen taakse piiloon.

Ja mitähän vastuuttamista siinä on, että syödään kotona. En oikein ymmärtänyt tuota. Lapsi käyttäytyy yleensä ihmisten ilmoilla kuin unelma, mutta valitettavasti hölmöilytuulelle sattuessaan homma ei sujukaan ihan niin hyvin ja monet tutut on yllättyneet kun ovat nähneet tämän puolen hänestä.

ja tunteiden näyttäminen? Monissa perheissä osoitetaan runsaasti positiivisia tunteita, halataan, kiitellään, ollaan ystävällisiä. Mutta jos vanhemmat eivät menetä hermoja lapseensa ja huuda tälle, on peli menetetty ja lapset masentuvat?

Lapset eivät yleensä halua lähteä puistosta kotiin. Kiukuttelevat ja ovat hankalia, heittäytyvät maahan tms. Ennen kuin olen aivan raivona rauhoitan itseni. Annan siis lapsen kiljua ja takoa maata sen aikaa kun istun alas ja hengitän. Yleensä päädyn ottamaan lapsen syliin ja kantamaan pois. Lähes aina muutaman minuutin jälkeen lapsi jossain määrin rauhoittuu ja sitten hänelle voi jotain sanoa: vaikka pystytkö kävemään, jos lasken sinut alas?/ kukas osaisi kävellä takaperin? /kuka eka kotona? tms. joka saa lapsen itse liikkumaan.

Nimimerkillä kokemusta löytyy ja kaikenlaiset ulkopuolisten rauhoitteluyritykset vain pahentavat tilannetta. Jos perheessä on useampi lapsi niin tasan tarkkaan ei ole oikein muita kohtaan jäädä notkumaan raivoajan kanssa puistoon pariksi tunniksi kuuntelemaan huutoa.

muutti yhtäkkiä mielensä puiston portin kohdalla.

Miksi niin monella äidillä on itsemurhahakuisia lapsia, joiden elämän korkein päämäärä on päästä autojen alle? Eli sinun olisi pitänyt muistuttaa sitä 5v:ta muutamaan kertaan, koska ollaan lähdössä ja vastuuttaa hänelle kotimatkan ajaksi jotain, jos ei muuta niin se, että perillä syödään jauhelihapihvejä. Lapset täytyy tehdä tarpeellisiksi, niin he pysyvät paremmin laumassa. Paitsi että jos tähän mennessä olet päätynyt moiseen niin sinulla on pitkä tie sieltä pois, koska menet temperamenttierojen taakse piiloon.

Ja mitähän vastuuttamista siinä on, että syödään kotona. En oikein ymmärtänyt tuota. Lapsi käyttäytyy yleensä ihmisten ilmoilla kuin unelma, mutta valitettavasti hölmöilytuulelle sattuessaan homma ei sujukaan ihan niin hyvin ja monet tutut on yllättyneet kun ovat nähneet tämän puolen hänestä.

eli kotona yhdessä kanssasi tekee jauhelihataikinasta jauhelihapihvejä lihapullien sijaan. Se oli vain esimerkki. Yhtä hyvin lapsen vastuulla voisi olla se, että valitsee kaupasta karkkipussin kotimatkalla (mitä en suosittele, mutta jos se nyt on selkeämpi ohje)

muutti yhtäkkiä mielensä puiston portin kohdalla.

Miksi niin monella äidillä on itsemurhahakuisia lapsia, joiden elämän korkein päämäärä on päästä autojen alle? Eli sinun olisi pitänyt muistuttaa sitä 5v:ta muutamaan kertaan, koska ollaan lähdössä ja vastuuttaa hänelle kotimatkan ajaksi jotain, jos ei muuta niin se, että perillä syödään jauhelihapihvejä. Lapset täytyy tehdä tarpeellisiksi, niin he pysyvät paremmin laumassa. Paitsi että jos tähän mennessä olet päätynyt moiseen niin sinulla on pitkä tie sieltä pois, koska menet temperamenttierojen taakse piiloon.

Ja mitähän vastuuttamista siinä on, että syödään kotona. En oikein ymmärtänyt tuota. Lapsi käyttäytyy yleensä ihmisten ilmoilla kuin unelma, mutta valitettavasti hölmöilytuulelle sattuessaan homma ei sujukaan ihan niin hyvin ja monet tutut on yllättyneet kun ovat nähneet tämän puolen hänestä.

eli kotona yhdessä kanssasi tekee jauhelihataikinasta jauhelihapihvejä lihapullien sijaan. Se oli vain esimerkki. Yhtä hyvin lapsen vastuulla voisi olla se, että valitsee kaupasta karkkipussin kotimatkalla (mitä en suosittele, mutta jos se nyt on selkeämpi ohje)

Tuollainen ei menisi alkuunkaan läpi meillä... "Palkkio" on saatava heti eikä sitten joskus.

tietysti sanoo, että et olisi hankkinut noin montaa lasta...



Ha!



On aivan oikein, että jos järkisyyt, houkuttelut tai käskyt eivät tehoa, on pakotettava. Lapsi on tarvittaessa otettava tiukasti käsikynkkään ja otettava mukaan. Mutta jatkossa suosittelisin tekemään sen heti kun houkuttelu ja komento eivät tehoa, eikä harrastamaan mitään "minä jätän sinut, jos et tule mukaan" -leikkiä. Koska lapsi mieltää sellaisen nimenomaan leikiksi, hänhän tietää kyllä, ettet häntä sinne hylkää.



Eli ensin järkisyyt ja kehotus. "Nyt mennään kotiin päiväunille, on sen aika ja pikkuveli on ihan uuvuksissa. Huomenna tullaan puistoon uudestaan".



Sitten houkutus: "lähdetään nyt, niin voidaan lukea sitten vaikka satukirjaa sillä välin, kun pikkuveikka on päiväunilla" (tai muuta mieluista tekemistä). Lasta voi hämätä miettimään sitä houkuttavaa tekemistä vielä jollain siihen tekemiseen liittyvällä kysymyksellä, siis "minkä kirjan muuten haluaisit lukea, oisko vaikka Peppi hyvä?" Siinä alkaa viisivuotias pohtia sitä kirjaa ja lähtee mukaan ihan huomaamattaan, kun ei muista pullikoida.



Jos tuokaan ei tehoa, eikä reipas komento: "nyt lähdetään, nousepa ylös", voit tietysti myös kokeilla pientä rangaistuksella uhkaamistakin. Muista, että rangaistuksen on oltava suht välitön ja suhteessa rikkeeseen ja uskottava. Mieluummin siis vaikka "tänään et sitten saa katsoa Pikkukakkosta" kuin että "viikonloppuna et pääse sitten Huimalaan."



Jos sekään ei tehoa, otat lapsen tiukasti sieltä ylös ja kannat ekat metrit. Lasket alas vasta, kun lapsi lupaa kävellä itse. Jos taas vetää maihin, toistat tarvittavan määrän. Älä retuuta, älä raahaa maassa. Mutta lapselle teet selväksi, että äiti määrää ja panee toimeen tarvittaessa pakollakin.



Ja tietysti tuossa tapauksessa lapsi todella menettää ne illan lastenohjelmat - rangaistukset pitää aina myös toteuttaa, niistä ei tingitä, jos lapsi kerran on uhmannut.



Näin minä toimisin. Toki houkuttelut eivät aina tehoa, lapset joskus haluavat testata, miten käy, kun ei totella.



-3-

vaikkei rauhallisten lasten vanhemmat sitä haluakaan tunnustaa vaan ottavat kaiken kunnian itselleen kauniisti käyttäytyvästä ja tottelevaisesta lapsesta, joka toimii ajatuksen voimalla.

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi. On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi. Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

että kaikki PAHOINPITELEVÄT lapsiaan, vaan sanoin, että jokaiselta joskus palaa käämit. Ymmärrätkö suomea ollenkaan? Käämien palaminen voi ilmetä niin monella tavalla, vaikka vaan hampaiden kiristelynä tai kiukkuisina ajatuksina tai korotettuna äänenä - mutta AIVAN jokaiselta joskus menee hermot. Se sitten on siis eri asia, miten se ilmenee. Ja ap:llä tietenkin on ongelma, jos hän alkaa tukistella lasta käämien palaessa. Mutta haukkuminen ei siinä auta, vaan tilanne pitää purkaa osiinsa ja opetella tunnistamaan ne tunnetilat, ja tapahtumat, joissa käämit menevät ja hän antaa itselleen luvan kurittaa lastaan. Mikä ihmeen "konkreettinen neuvo" muka on kasvaa aikuiseksi! Ei todellakaan ole. Kasva itse aikuiseksi. Sitä paitsi, missä ihmeessä minä olen omasta kasvatuksestani puhunut? En ole koskaan lapsiani kurittanut, mutta en myöskään ole komentamassa ap:ta adoptioon vain siksi, että hänellä kerran on mennyt överiksi. Jos hän nyt ottaa opikseen ja muuttaa asennettaan, olosuhteitaan ja kasvatustapojaan, peli on pelastaettavissa. 3

Usko nyt, aivan jokaiselta ei pala käämit omien lasten kanssa. Niin se vaan menee, osa meistä äideistä ei ole hankkinut lapsia nyrkkeilysäkeikseen. Ymmärrätkö suomea? Kasva aikuiseksi on neuvona hyvä, sillä aikuisuuteen sisältyy vastuu omista teoista. Sitähän ap:lla ei ole. Eikä sinulla, joka huolettomasti väität kaikkia äitejä kaltaisiksesi. Tain voinhan minä väittää, että koska minä olen naimisissa niin kaikki muutkin kunnon äidit ovat naimisissa. Ja jos eivät ole, niin ovat huonoja naisia. Yhtä pätevä kuin sinun todisteluketjusi.

MINÄ EN SANONUT, ETTÄ KAIKKI KÄYTTÄISIVÄT LAPSIAAN NYRKKEILYSÄKKEINÄ.

Haenko lisää rautalankaa. Hermostuminen on sama asia kuin se, että harmistuu henkisesti, lievimmillään. Aivan jokainen joskus pettyy ja kiukustuu. Ei tässä puhuttu siitä, että jokainen kurittaa joskus lastaan - ei kurita, en minäkään ole kurittanut.

Ottaen huomioon oma kiukuttelusi tässä ketjussa voin olla varma, että sinä hermostut aika useinkin.

-3-

Nyt vaan mietit tarkkaan, mitä tapahtui. Mistä hermostuit ja mitä ajattelit juuri, ennen kuin annoit itsellesi luvan repiä lasta ja huutaa kuin hinaaja. Ja mieti, oliko se hyödyksi edes sen tilanteen ratkaisussa. Olisitko voinut toimia toisin ja jos, niin miten. Olennaista on myös miettiä, mistä stressisi ja väsymyksesi johtuu. Voitko keksiä keinoja helpottaa elämäänne ja saada lepoaikaa? Itsesyytökset ovat toki hyvä alku, että heräät korjaamaan tilannettanne, ettei tuo toistuisi. Mutta älä jumiinnu haukkumaan itseäsi paskaksi, vaan tee myös korjaavia johtopäätöksiä. On ihan ok välillä suuttua ja jopa huutaa lapselle. Lapsikin näkee, että negatiivisia tunteita saa ilmaista ja on asioita, joista äitikin suuttuu. MUTTA jatkuva hiileäminen tekee lapsen elämästä kamalan epävarmaa ja on merkki sinun heikosta jaksamisestasi, ja silloin on syytä nopeasti korjata tilannetta. Ja lasta ei saa kurittaa. Ei vaan saa, se on laissa kiellettyä. Nyt otat opiksesi siitä tilanteesta ja seuraavalla kerralla mieluummin vaikka huudatkin kuin alat retuuttaa omaa, rakasta lastasi. PS: älä myöskään hauku tai mitätöi lasta, henkinen väkivalta on vähintään yhtä paha asia kuin joku luunappi.

uskokaa nyt te pullamössösukupolven kasvatit, että vaikka te olisitte millaisia hirviövanhempia tahansa, niin kaikki muut eivät samanlaisia ole. Kyllä suurin osa kykenee elämään lastensa kanssa vahingoittamatta ja tuhoamatta niitä. On vain oman huonon omantunnon turruttamista väittää, että kaikki muut ovat yhtä minäkeskeisiä.

On ihanaa, että kaikkia lapsensaravistajia täällä paapotaan ja hyvitellään, että ei se mitään, lapsi kyllä kestää. Ei ne kaikki kestä, osa menee rikki. Mutta kun äidille ei saa sanoa, että kasva aikuiseksi, tee oikein. *huokaus

Jos lapsi ei kestä sitä, että äiti tai isä joskus menettää hermonsa ja käyttäytyy ala-arvoisesti, niin eipä ollut kovin elinkelpoinen yksilö.

Mua jaksaa aina vituttaa se, että ihan TAVALLISIA vanhempia verrataan niihin, jotka oikeasti tuhoaa lapsensa. Sellaiset vanhemmat ei lapsiaan rakasta, vaan toimii mielivaltaisesti lasta vahingoittaen, jättää tämän perustarpeita täyttämättä, hyväksikäyttää tms.

Se että vanhemmalta joskus menee hermo lapseen, ja vaikka se joskus menisi niinkin yli, että lasta tukistaa/antaa luunapin/ retuuttaa kädestä ( pienen vauvan ravistelu on sitten täysin eri asia), ei todellakaan tuhoa yhtä ainoaa ihmistä.

Rangaistukset on lapsemme kohdalla hyödyttömiä. Hän on vaikka kuukauden katsomatta lastenohjelmia, iltasadutta ja lelutkin saa jemmata viimeistä myöten. Tuo tie on kokeiltu. Rangaistukset vaan lisäävät vettä myllyyn ja pakko tunnustaa, että aikanaan omalla kohdallani oli sama homma. Tuo vain lisäsi uhmaa entisestään. Mitään "jätän sinut tänne" juttuja en harrasta vaan ideana oli lähinnä, että tule perässä kun kerkiät, mutta se ei vain toiminut tällä kertaa.

Lapset eivät yleensä halua lähteä puistosta kotiin. Kiukuttelevat ja ovat hankalia, heittäytyvät maahan tms. Ennen kuin olen aivan raivona rauhoitan itseni. Annan siis lapsen kiljua ja takoa maata sen aikaa kun istun alas ja hengitän. Yleensä päädyn ottamaan lapsen syliin ja kantamaan pois. Lähes aina muutaman minuutin jälkeen lapsi jossain määrin rauhoittuu ja sitten hänelle voi jotain sanoa: vaikka pystytkö kävemään, jos lasken sinut alas?/ kukas osaisi kävellä takaperin? /kuka eka kotona? tms. joka saa lapsen itse liikkumaan.

Nimimerkillä kokemusta löytyy ja kaikenlaiset ulkopuolisten rauhoitteluyritykset vain pahentavat tilannetta. Jos perheessä on useampi lapsi niin tasan tarkkaan ei ole oikein muita kohtaan jäädä notkumaan raivoajan kanssa puistoon pariksi tunniksi kuuntelemaan huutoa.

en sanonut että pitäisi jäädä pariksi tunniksi. Vaan siksi aikaa että on itse rauhoittunut. Minä rauhoitan itseni parissakymmenessä sekunnissa ja sitten toimin. Muutaman kerran olen kantanut sätkivän lapsen kotiin saakka, mutta useasti lapsi rauhoittuu viimeistään kun puistoa ei enää näy. Itse ajattelen, että oma hyvä tuuleni siirtyy lapseen. Kun olen itse rauhallinen, hyräilen tuttua laulua, juttelen niitä näitä muille lapsille, niin tämä sylissä sätkivä lapsi rupeaa kuuntelemaan, lopettaa huutamisen ja sätkimisen ja sitten voi hänellekin jotain puhua.

Jos iloisesti lauletaan lempilauluja ja kävellään eteen, taakse ja ympäri, niin harva lapsi haluaa enää raivota sylissä. Niin, ja meidän lapsilla houkuttelu on aina pahentanut kiukkua, joten en houkuttele. Jollaikin lapsilla se voi toimia. Meillä siis sellaset maassa nyrkin takomiset jätetään täysin huomioitta ja sellaista tapahtuu tosi harvoin, siitä kun ei mitään seuraa.

Sen sijaan ap:n kuvailema tilanne, jossa 2-vuotias lapsi halusi tutkia kaikkea on meillä ihan jokapäiväistä, täysin sallittua ja jopa toivottavaa. Meillä lapset osaavat nimetä monia lajeja, kaikkea jäädään ihmettelemään enkä keksi siinä mitään vikaa. Aikuisena minä suunnittelen menemiset niin, että ihmettelylle jää aikaa. Ehkä ap:n kannattaisi aloittaa siitä.

mitä sinä tekisit jos:

olis 2v ja vauva. joka kerta kun imetät vauvaa tai vaihdat vaipan, 2v kiipee ruokapöydälle, keittiön tasolle, tyhjentää roskiksen jne.. ottaa keittiön sakset vaikka kuinka piilotat ne. jos otat viereen ja yrität lukea kirjaa kun imetät 2v repii, puree ja lyö vauvaa ja sinua, repii sinua hiuksista.



kerro nyt mitä tekisit?? ihan käytännössä? rauhallisesti et koskaan hermostuneena veisit tuolit ja kaapit pois talosta? antaisit vauvan pois? mitä? kerro!

jos sulla ei ole palanut käämit kertaakaan niin taitaa olla vain yksi hyvin rauhallinen lapsi sulla.

kolmen pojan kanssa kaikkiin siirtymävaiheisiin se, että laitan kännykkään hälytyksen.



ELi näytän ja sanon lapselle: Kuule Timo, meidän täytyy kohta lähteä puistosta pois. Mutta sinulla on vielä vartti aikaa leikkiä. Laitan tähän kännykkään hälytyksen, ja kun se soi, sitten lähdetään.



Lapsen on ehkä helpompi ottaa tuo vastaan, kun lapsi mieltää, että se ei ole äidin mielivallasta pelkästään kiinni, lähdetäänkö vai ei, vaan siitä tulee selkeä merkki, että nyt aika on kulunut.



Ja kun se kello on soinut, silloin kanssa lähdetään, eikä aleta enää siinä kohtaa antamaan mitään armopaloja, se vesittää muuten koko jutun.

mitä sinä tekisit jos:

olis 2v ja vauva. joka kerta kun imetät vauvaa tai vaihdat vaipan, 2v kiipee ruokapöydälle, keittiön tasolle, tyhjentää roskiksen jne.. ottaa keittiön sakset vaikka kuinka piilotat ne. jos otat viereen ja yrität lukea kirjaa kun imetät 2v repii, puree ja lyö vauvaa ja sinua, repii sinua hiuksista.

kerro nyt mitä tekisit?? ihan käytännössä? rauhallisesti et koskaan hermostuneena veisit tuolit ja kaapit pois talosta? antaisit vauvan pois? mitä? kerro!

jos sulla ei ole palanut käämit kertaakaan niin taitaa olla vain yksi hyvin rauhallinen lapsi sulla.

Tässä tapauksessa se "tekeminen" pitää tehdä silloin kun ei imetä. Lapsihan oireilee mustasukkaisuuttaan. Vietät aikaa lapsen kanssa, kun vauva nukkuu, sanot että hän on tärkeä jne.. Minulla oli tuollainen tilanne ja näin siitä pääsin eroon.

Kun vauva rupesi itkemään pohdin isomman lapsen kanssa yhdessä, että mikähän vauvalla voisi olla. Otin vauvan syliin ja selitin ääneen että vauvalla on kurja olo, vauva itkee. Isompi lapsi jäi kuuntelemaan tarkkaavaisesti. Pohdin ääneen että mitähän pitäisi tehdä, että vauvalla olisi parempi olo.. jne.. kun päädyimme siihen että vauvalla on nälkä, niin keksin että annetaan sille vähän leipää, niin 2-vuotias lapseni ehdotti tisumaitoa. Sitten pohdittiin, että mitäs lapsi itse voisi sen aikaa tehdä ja hän ehdotti että jos selailisi kirjoja sillä aikaa ja kun olen imettänyt, niin lukisin sitten hänelle ne kirjat jotka hän on valinnut.

Tämä toimi siksi niin hyvin, koska vauvani imi suht tehokkaasti, noin 10 min kerrallaan, joskus vähemmän, ei koskaan yli 15min. Ja koska kaikki oli lapseni "keksintöä" niin hän toimi fiksusti. Ja "kiltistiolo" imetyksen aikana kannatti, koska sen jälkeen seurasi palkinto (ääneen lukeminen).

Ei ehkä toimi vähän vanhemman lapsen kanssa (ei pysty johdattelemaan yhtä hyvin) eikä kovin paljon nuoremman kanssa (ei osaa puhua, ilmaista itseään jne).

Otin siis vanhemman lapsen mukaan vauvan hoitoon ja yritin herättää hänessä empatian ajatuksia.. "voivoi, vauvalla on paha mieli" aivan innoissaan oli aina tarjoamassa vauvalle tuttia, jos hän itki. Niin ja jos silti temppuili imetyksen aikana, ei tullut sitä "palkintoa" siis esim. lukuhetkeä.

mitä sinä tekisit jos: olis 2v ja vauva. joka kerta kun imetät vauvaa tai vaihdat vaipan, 2v kiipee ruokapöydälle, keittiön tasolle, tyhjentää roskiksen jne.. ottaa keittiön sakset vaikka kuinka piilotat ne. jos otat viereen ja yrität lukea kirjaa kun imetät 2v repii, puree ja lyö vauvaa ja sinua, repii sinua hiuksista. kerro nyt mitä tekisit?? ihan käytännössä? rauhallisesti et koskaan hermostuneena veisit tuolit ja kaapit pois talosta? antaisit vauvan pois? mitä? kerro! jos sulla ei ole palanut käämit kertaakaan niin taitaa olla vain yksi hyvin rauhallinen lapsi sulla.

meillä 2 kpl 2v ikäisiä ei tehnyt noin, kun imetin vauvaa. Olin käyttänyt ne kaksi vuotta heidän kanssaan elämisen opetteluun tässä perheessä, joten he tiesivät vallan mainiosti, miten meillä toimitaan. Siksi tuplat eivät kiipeilleet keittiön tasoille, tyhjentäneet roskista jne., sillä heille oli hyvin selvää, että keittön pöydällä on lautasten ja lasien, ei lasten paikka tai että roskista ei tyhjennetä keittiön lattialle vaan ulkona olevaan roskikseen.

Ehkä hermojen menettäminen ja kupin kaatuminen liittyvät jotenkin äidin omaan aikaisempaan toimintaan. Jos 2v lapsesi ei tiedä, että pientä tai äiti ei purra ja potkita, niin vika ei ole sen 2v:n vaan sinun. Ja sinä olet siinä vaiheessa jo menettänyt 2 hyvää vuotta kasvattaa lapsesta ihmistä, jonka kanssa on mukava elää.

Kun imetin kuopusta, rakensivat isommat esim, duplotorneja. Kehuin ja kannustin tekemään yhä korkeampia ja yrittämään uudestaan, jos puhallus kaatoi tornin. Siis noin erimerkiksi. Meillä oli kaikilla kovasti työtä, kun vauva söi...

ja tunteiden näyttäminen? Monissa perheissä osoitetaan runsaasti positiivisia tunteita, halataan, kiitellään, ollaan ystävällisiä. Mutta jos vanhemmat eivät menetä hermoja lapseensa ja huuda tälle, on peli menetetty ja lapset masentuvat?

Ei pelkästään niitä positiivisia. Miten lapsi oppii ymmärtämään, että muiden ihmisten suuttumus ei ole maailmanloppu, jos vanhemmat antavat hänelle sen kuvan, että se on? Ja miten lapsi oppii ymmärtämään sen, että hänkään ei voi ihna mitä tahansa sanoa tai tehdä, ilman että se vaikuttaa toisiin ihmisiin negatiivisesti, jos hänen ei koskaan anneta sitä kokea?

Kyllä mä olen sitä mieltä, että sellaisissa halinalleperheissä, joissa vain lässytetään eikä koskaan näytetä MYÖS negatiivisia tunteita kasvaa just niitä liian kilttejä tyttöjä, jotka ei kestä toisten pahaa mieltä, tai vastaavasti täysin empatiakyvyttömiä pikkunatseja.

Kaikki tunteet kuuluu elämään, myös isälle ja äidille ne sallittakoon.

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi. On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi. Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

että kaikki PAHOINPITELEVÄT lapsiaan, vaan sanoin, että jokaiselta joskus palaa käämit. Ymmärrätkö suomea ollenkaan? Käämien palaminen voi ilmetä niin monella tavalla, vaikka vaan hampaiden kiristelynä tai kiukkuisina ajatuksina tai korotettuna äänenä - mutta AIVAN jokaiselta joskus menee hermot. Se sitten on siis eri asia, miten se ilmenee. Ja ap:llä tietenkin on ongelma, jos hän alkaa tukistella lasta käämien palaessa. Mutta haukkuminen ei siinä auta, vaan tilanne pitää purkaa osiinsa ja opetella tunnistamaan ne tunnetilat, ja tapahtumat, joissa käämit menevät ja hän antaa itselleen luvan kurittaa lastaan. Mikä ihmeen "konkreettinen neuvo" muka on kasvaa aikuiseksi! Ei todellakaan ole. Kasva itse aikuiseksi. Sitä paitsi, missä ihmeessä minä olen omasta kasvatuksestani puhunut? En ole koskaan lapsiani kurittanut, mutta en myöskään ole komentamassa ap:ta adoptioon vain siksi, että hänellä kerran on mennyt överiksi. Jos hän nyt ottaa opikseen ja muuttaa asennettaan, olosuhteitaan ja kasvatustapojaan, peli on pelastaettavissa. 3

Usko nyt, aivan jokaiselta ei pala käämit omien lasten kanssa. Niin se vaan menee, osa meistä äideistä ei ole hankkinut lapsia nyrkkeilysäkeikseen. Ymmärrätkö suomea? Kasva aikuiseksi on neuvona hyvä, sillä aikuisuuteen sisältyy vastuu omista teoista. Sitähän ap:lla ei ole. Eikä sinulla, joka huolettomasti väität kaikkia äitejä kaltaisiksesi. Tain voinhan minä väittää, että koska minä olen naimisissa niin kaikki muutkin kunnon äidit ovat naimisissa. Ja jos eivät ole, niin ovat huonoja naisia. Yhtä pätevä kuin sinun todisteluketjusi.

MINÄ EN SANONUT, ETTÄ KAIKKI KÄYTTÄISIVÄT LAPSIAAN NYRKKEILYSÄKKEINÄ. Haenko lisää rautalankaa. Hermostuminen on sama asia kuin se, että harmistuu henkisesti, lievimmillään. Aivan jokainen joskus pettyy ja kiukustuu. Ei tässä puhuttu siitä, että jokainen kurittaa joskus lastaan - ei kurita, en minäkään ole kurittanut. Ottaen huomioon oma kiukuttelusi tässä ketjussa voin olla varma, että sinä hermostut aika useinkin. -3-

eli kun et voi lyödä niin nimittelet. Ei ihme, että lapsesi pelästyy joka kerta, kun nostat kätesi. Tiedossa kun voi olla tukistus tai silitys.

Ja vielä kerran: aloitit näin "jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla" ja jatkat "Aivan jokainen joskus pettyy ". Sinusta siis pettyminen = käämit palavat? Eli kaikesta päätelleen jopa keskustelun ydin on sinulla muuttunut viesti viestiltä lievemmäksi. Seuraavaksi varmaan väität, että käämien palaminen on sitä, että väsyttää.

ja tunteiden näyttäminen? Monissa perheissä osoitetaan runsaasti positiivisia tunteita, halataan, kiitellään, ollaan ystävällisiä. Mutta jos vanhemmat eivät menetä hermoja lapseensa ja huuda tälle, on peli menetetty ja lapset masentuvat?

Ei pelkästään niitä positiivisia. Miten lapsi oppii ymmärtämään, että muiden ihmisten suuttumus ei ole maailmanloppu, jos vanhemmat antavat hänelle sen kuvan, että se on? Ja miten lapsi oppii ymmärtämään sen, että hänkään ei voi ihna mitä tahansa sanoa tai tehdä, ilman että se vaikuttaa toisiin ihmisiin negatiivisesti, jos hänen ei koskaan anneta sitä kokea? Kyllä mä olen sitä mieltä, että sellaisissa halinalleperheissä, joissa vain lässytetään eikä koskaan näytetä MYÖS negatiivisia tunteita kasvaa just niitä liian kilttejä tyttöjä, jotka ei kestä toisten pahaa mieltä, tai vastaavasti täysin empatiakyvyttömiä pikkunatseja. Kaikki tunteet kuuluu elämään, myös isälle ja äidille ne sallittakoon.

muiden ihmisten suuttumus on maailmanloppu? Sinulla taitaa olla aika kapea käsitys siitä, millä kaikilla tavoilla tunteita voi näyttää ja miten niistä voi kertoa.

Ja sinä olet siinä vaiheessa jo menettänyt 2 hyvää vuotta kasvattaa lapsesta ihmistä, jonka kanssa on mukava elää.

On kaksivuotiaalle aivan normaalia käytöstä uhmata (oletko kuullut uhmaiästä?), hakea huomiota ja käyttäytyä "huonosti". Jos kaksivuotias EI joskus käyttäydy huonosti, hän on joko todella poikkeuksellisen rauhallinen yksilö (ei välttämättä kasvatuksen ansiosta) tai sitten alistettu hiljaiseksi.

Ja hei: kyllä, jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla. En sanonut, että jokainen riepottelee lastaan, vaan että jokainen hermostuu joskus lapseensa. Enkä tietääkseni myöskään sanonut, että lapsi kyllä kestää. Sanoin aivan selvästi, että fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Mutta mitä ihmeen HYÖTYÄ on vaan haukkua ja heitellä jotain Valitut Palat -tyyppistä sontaa tyyliin "kasva aikuiseksi ja tee oikein"?? Kyllä kuules ihan alan ammattilaisetkin lähtevät selvittämään tilanteita juurta jaksaen ja sitä, millaiset tekijät johtavat hermostumiseen. Ja yrittävät vähentää stressi/väsymystekijöitä, koska levännyt äiti on aina paljon vähemmän altis käämien menettämiselle. Eli anna itse jotain konkreettista neuvoa - jos et siihen kykene, painu hemmettiin siitä haukkumasta muitten neuvoja.

joten jospa lopettaisit valehtelemisen. Ai niin, sinun on pakko nähdä kaikki muutkin äidit pahoinpitelijöinä, koska se helpottaa omaa oloasi. On olemassa aikuisia tervepäisiä vanhempia, jotka eivät hermostu lapsiinsa. Ja ap:kin aika selkeästi kertoi, että lapsessa sinänsä ei ollut aikaa vaan hänessä itsessään, lapsi vain oli näppärä keino purkaa oma paha olo pois reuuttamalla ja räyhäämällä. Ei läheskään jokainen vanhempi toimi noin, vaikka miten väittäisit omaa käytöstäsi kaikkien käytökseksi. Konkreettinen neuvo on kasvaa aikuiseksi ja lopettaa lapsen syyllistäminen asioista, joihin lapsi ei ole syyllinen. Ei siinä sen enempää tarvita. Mutta kun se ei ole kivaa, kun on hauskempaa jaella luunappeja ja katsoa lapsen silmistä pelkoa ja kauhua. Kuka mistäkin nauttii, mutta tuo ei todellakaan ole minun juttuni!

että kaikki PAHOINPITELEVÄT lapsiaan, vaan sanoin, että jokaiselta joskus palaa käämit. Ymmärrätkö suomea ollenkaan? Käämien palaminen voi ilmetä niin monella tavalla, vaikka vaan hampaiden kiristelynä tai kiukkuisina ajatuksina tai korotettuna äänenä - mutta AIVAN jokaiselta joskus menee hermot. Se sitten on siis eri asia, miten se ilmenee. Ja ap:llä tietenkin on ongelma, jos hän alkaa tukistella lasta käämien palaessa. Mutta haukkuminen ei siinä auta, vaan tilanne pitää purkaa osiinsa ja opetella tunnistamaan ne tunnetilat, ja tapahtumat, joissa käämit menevät ja hän antaa itselleen luvan kurittaa lastaan. Mikä ihmeen "konkreettinen neuvo" muka on kasvaa aikuiseksi! Ei todellakaan ole. Kasva itse aikuiseksi. Sitä paitsi, missä ihmeessä minä olen omasta kasvatuksestani puhunut? En ole koskaan lapsiani kurittanut, mutta en myöskään ole komentamassa ap:ta adoptioon vain siksi, että hänellä kerran on mennyt överiksi. Jos hän nyt ottaa opikseen ja muuttaa asennettaan, olosuhteitaan ja kasvatustapojaan, peli on pelastaettavissa. 3

Usko nyt, aivan jokaiselta ei pala käämit omien lasten kanssa. Niin se vaan menee, osa meistä äideistä ei ole hankkinut lapsia nyrkkeilysäkeikseen. Ymmärrätkö suomea? Kasva aikuiseksi on neuvona hyvä, sillä aikuisuuteen sisältyy vastuu omista teoista. Sitähän ap:lla ei ole. Eikä sinulla, joka huolettomasti väität kaikkia äitejä kaltaisiksesi. Tain voinhan minä väittää, että koska minä olen naimisissa niin kaikki muutkin kunnon äidit ovat naimisissa. Ja jos eivät ole, niin ovat huonoja naisia. Yhtä pätevä kuin sinun todisteluketjusi.

MINÄ EN SANONUT, ETTÄ KAIKKI KÄYTTÄISIVÄT LAPSIAAN NYRKKEILYSÄKKEINÄ. Haenko lisää rautalankaa. Hermostuminen on sama asia kuin se, että harmistuu henkisesti, lievimmillään. Aivan jokainen joskus pettyy ja kiukustuu. Ei tässä puhuttu siitä, että jokainen kurittaa joskus lastaan - ei kurita, en minäkään ole kurittanut. Ottaen huomioon oma kiukuttelusi tässä ketjussa voin olla varma, että sinä hermostut aika useinkin. -3-

eli kun et voi lyödä niin nimittelet. Ei ihme, että lapsesi pelästyy joka kerta, kun nostat kätesi. Tiedossa kun voi olla tukistus tai silitys. Ja vielä kerran: aloitit näin "jokaisella palaa käämit joskus, jopa sinulla" ja jatkat "Aivan jokainen joskus pettyy ". Sinusta siis pettyminen = käämit palavat? Eli kaikesta päätelleen jopa keskustelun ydin on sinulla muuttunut viesti viestiltä lievemmäksi. Seuraavaksi varmaan väität, että käämien palaminen on sitä, että väsyttää.

Sinä se olet syyttänyt minua valehtelijaksi ja pullamössösukupolven edustajaksi (ha, 44-vuotiasta naista...), lapseni tuhoajaksi ja pahoinpitelijäksi yms.

Vaikka aivan selvästi heti jo kommentissani kolme korostin, että lasta ei saa pahoinpidellä.

Ja yhäkin väität, että tukistelen lapsiani, vaikka olen tsiljoona kertaa sanonut, etten ole koskaan lapsiani kurittanut.

Kyllä, koko ajan on kyse ollut siitä, että ihan jokainen hermostuu joskus. Mutta se, MITEN SE ILMENEE, vaihtelee vaikka vaan henkisestä harmista sitten väkivaltaan asti. Ap:llä impulssikontrolli petti, ja hänen on asiaan puututtava.

Käämien palaminen voi JOHTUA väsymyksestä ja stressistä. Se ei ole sama asia.

-3-