Kun perheen äiti sairastaa asperger-oireyhtymää,
jääkö perheen isälle käytännön töiden hoitaminen perheessä kokonaan?
Kommentit (56)
Downin syndroomakaan ei ole sairaus.
haittaa elämää ja ihmissuhteita todella paljon? En usko, että kukaan tahallaan haluaa torpedoida kaikkea.
Miksi asperger-aikuiset ovat niin lapsenomaisia?
Aika monet heistä ovat hyvinkin älykkäitä ja teräviä.
Mutta sosiaalisesti toki ovat kömpelöitä, se kuuluu diagnoosiinkin, että sosiaaliset taidot eivät ole ihan kohdallaan. Eivät kovin hyvin hanskaa monitasoista viestintää, ja ymmärtävät herkästi asiat yksioikoiseksi. Mikä on kumminkin ihan eri asia kuin lapsenomaisuus, ainakin minun mielestäni.
-as-lapsen surullinen äiti-
käytös on lapsenomaista, sekä kankeaa. Älystä ei ollut mitään puhetta. Monista asioista tuntuu vain käyttöohje puuttuvan.
Oma kokemukseni ja myös lukemani viittaa siihen, että assit ovat hyviä ja huolehtivia vanhempia. Jopa siihen asti, että heiltä on itsen ja lapsen välinen raja kateissa (kuten toki liian monilta neurologisesti normaaleiltakin vanhemmilta). Lapsi saa kuitenkin ainakin meillä aina yhteyden as-aikuiseen, esim. puoliso ei. Lapsi todellakin saa paljon hellyyttä assivanhemmaltaan. Mutta syndrooma on monimuotoinen, joten näin ei välttämättä ole aina.
Oma assipuolisoni on myös erittäin lapsenomainen. Uskoo kaikista hyvää kuin lapsi, ilahtuu pienistä asioista ja elää hetkessä. Hän on myös luova kuin pikkulapsi, ei mitään henkisiä esteitä. Siksi hänen kanssaan on virkistävää elää ja juuri tämä auttaa kestämään ne vähemmän mukavat puolet.
Lapsellani on dysfasia ja sitä ei edes muut huomaa.
Nyt ekalla ja saa melkein kymppejä kokeista. Dysfasia ei todellakaan ole sairaus ja adhd on häiriö.
Wikipediasta kohta Asperger, ni tajuaisitte mistä on kyse.
Uskottavuus on luokkaa av-asperger-mamma.
Ihan oikeesti, kuka voi mitään oikeaa tietoa edes mistään jakaa? Millä perusteella joku on oikeaa ja joku väärää?
enmmän kuin esim adhd-aikuisen? Itse olen tullut siihen tulokseen, että kaikenlainen joustamattomuus ja minä olen aina oikeaassa asenne ovat pahimpia kompastuskiviä. Normaalista keskustelusta ei tahdo tulla mitään, kun keskustelukumppani jumittaa jossain pikkuseikassa.
Onko "vamma" sitten parempi?
Dysfasia ja asperger ovat neurologisia vammoja.
Miksi asperger-aikuiset ovat niin lapsenomaisia?
Hidastaa ihmisen kehitystä riippuen RNA-ribosomeista. Osa asseista tulee sukukypsiksi vasta noin 30 ikäisinä.
Useat assit elävät pidempään, kuin normaalit kansalaiset. Tähän ei ole vielä saatu täyttä varmuutta miksi.
Useat elokuvatähdet ovat asseja. He eivät tuntuisi vanhenevan millään. Solujen vanheneminen on hitaampaa, kuin muilla tavallisilla yksilöillä.
Ei ole mikään ihme, jos asperger henkilö elää 120 vuotiaaksi ja normaalit kuolevat 70-80 vuotiaina.
Lukuisissa tutkimuksissa on myös havaittu assien solujen hylkivän syöpiä.
Luulen että tässäkin löytyy syy miksi asseja syntyy yhä enemmän keskuuteemme. Se on luonnon oma keino torjua vakavia säteilyhaittoja kehollamme.
Se selittäisi hyvin miksi ns aikuinen assi on murkkuikäisen tasolla henkisesti.
Se selittäisi hyvin miksi ns aikuinen assi on murkkuikäisen tasolla henkisesti.
+ näyttää ikäistään nuoremmalta. Monesti näitä on sitten keskustelun aikana pitänyt 13-16 vuotiaina. Vaikka kyseessä saattaa olla kolmekymppinen aikuinen.
Järkyttävää miten assit säilyvät nuorina.
Heillä murrosikä tuntuisi jämähtäneen pidemmäksi, kuin muilla.
Kehittyyköhän asseilla myös äly tässä vaiheessa yli normikansalaisten?
Moni asperger tuntuisi omaksuvan hyvin nopeasti uusia asioita niistä innostuttuaan ja kyllästyvät myös nopeasti oppimiin asioihinsa.
Luulen että assien yliluonnollinen aspergereilla älykkyys johtuu normaalia pidemmästä murrosiästä. Heidän aivonsa eivät taannu kuten muilla. Vaan taantuminen alkaa vasta +40 vuotiaana. Osalla ei tuntuisi taantuminen alkavan vielä silloinkaan.

Assit tulevan nopeasti myös riippuvaisiksi asioista. Haittanahan on erilaiset päihteet. Tupakointi vähentää assien pitkää laskettua elinikää. Alkoholin käyttö ennen 30 ikävuotta tekee samoja tuhoja, kuin alkoholin käyttö "taviksilla" ennen täysi-ikäisyyttä.
Assien aivothan kehittyvät normaalia pidempään.
Ihan puuta heinää tämä, täyttä mutupotaskaa.
Miksi asperger-aikuiset ovat niin lapsenomaisia?
Hidastaa ihmisen kehitystä riippuen RNA-ribosomeista. Osa asseista tulee sukukypsiksi vasta noin 30 ikäisinä. Useat assit elävät pidempään, kuin normaalit kansalaiset. Tähän ei ole vielä saatu täyttä varmuutta miksi. Useat elokuvatähdet ovat asseja. He eivät tuntuisi vanhenevan millään. Solujen vanheneminen on hitaampaa, kuin muilla tavallisilla yksilöillä. Ei ole mikään ihme, jos asperger henkilö elää 120 vuotiaaksi ja normaalit kuolevat 70-80 vuotiaina. Lukuisissa tutkimuksissa on myös havaittu assien solujen hylkivän syöpiä. Luulen että tässäkin löytyy syy miksi asseja syntyy yhä enemmän keskuuteemme. Se on luonnon oma keino torjua vakavia säteilyhaittoja kehollamme.
RNA-Ribosomien vaikutusta kromosomiketjuihin tuskin voit kieltää? Olisitpa sinäkin ajantasalla uusimman tieteen rinnalla. Vaan et ole. Siksi sinua pitää opastaa asiassa, kuin asiassa. Ethän ota sitä hyökkäyksenä. Haluamme vain pitää sinut tasavertaisena keskustelukumppanina. Ilman tarvittavaa tietomäärää et ole tasavertainen keskustelukumppani.
Niin kauan kun puhut ihan puuta heinää ja itse keksimääsi hölinää, SINUA ei voi kukaan ottaa tosissaan.
Assit eivät elä sen pidempään kuin muukaan väestö. He eivät tule sukukypsiksi sen myöhempään. Solujen vanheneminen ei ole sen hitaampaa, eikä assius millään tavalla suojaa syövältä.
Mistä ihmeestä tuollaisia huuhaaheikkejä tänne oikein tupsahtaakaan kommentoimaan!
Ja "RNA-ribosomit", salli mun nauraa. Sä olet nyt napannut yksittäisen tieteellisen sanan ja yrität sen kautta perustella ihan itse keksimiäsi oireita.
OIKEASTI asia on niin, että autismikirjon ihmisillä on havaittu tiettyjä geneettisiä muutoksia. Esim. kromosomeissa 7 ja 17. Mutta niissäkään ei ole vielä ainakaan löydetty mitään säännönmukaisuutta, vaan erot voivat olla erilaisia ja johtaa myös erilaisiin vaikutuksiin.
http://books.google.fi/books?id=351WfV5fx7sC&pg=PA273&lpg=PA273&dq=rna+…
LISÄKSI kyse on vasta alttiudesta autismikirjoon. Autismi ei periydy 100-prosenttisesti, vaan hyppii jopa sukupolvien yli ja osa sisaruksista on terveitä.
Mitä tulee filmitähtiin, niin haha... kyllä assi-filmitähdet näkyvät vanhenevan siinä missä muutkin. Ja varmaanKIN on osansa kauneusleikkauksilla ja meikeillä ja ... joten jos se nyt olikin se sun "todiste" omakeksimääsi teoriaan, niin pah.
Ja itse asiassa, mitä tulee tuohon mainostamaasi ribosomi-RNA:han, niin siitä on olemassa ihan päinvastaisia tutkimustietoa:
http://www.biomedcentral.com/1471-2350/10/7/
"results suggest that RPL10 has no major effect on the susceptibility to ASD"
Eli suomeksi: ribosomi-proteiinigeeni RPL10 ei ole ratkaiseva autismikirjossa.
Että näin.
Ihan puuta heinää tämä, täyttä mutupotaskaa.
Miksi asperger-aikuiset ovat niin lapsenomaisia?
Hidastaa ihmisen kehitystä riippuen RNA-ribosomeista. Osa asseista tulee sukukypsiksi vasta noin 30 ikäisinä. Useat assit elävät pidempään, kuin normaalit kansalaiset. Tähän ei ole vielä saatu täyttä varmuutta miksi. Useat elokuvatähdet ovat asseja. He eivät tuntuisi vanhenevan millään. Solujen vanheneminen on hitaampaa, kuin muilla tavallisilla yksilöillä. Ei ole mikään ihme, jos asperger henkilö elää 120 vuotiaaksi ja normaalit kuolevat 70-80 vuotiaina. Lukuisissa tutkimuksissa on myös havaittu assien solujen hylkivän syöpiä. Luulen että tässäkin löytyy syy miksi asseja syntyy yhä enemmän keskuuteemme. Se on luonnon oma keino torjua vakavia säteilyhaittoja kehollamme.
RNA-Ribosomien vaikutusta kromosomiketjuihin tuskin voit kieltää? Olisitpa sinäkin ajantasalla uusimman tieteen rinnalla. Vaan et ole. Siksi sinua pitää opastaa asiassa, kuin asiassa. Ethän ota sitä hyökkäyksenä. Haluamme vain pitää sinut tasavertaisena keskustelukumppanina. Ilman tarvittavaa tietomäärää et ole tasavertainen keskustelukumppani.
Niin kauan kun puhut ihan puuta heinää ja itse keksimääsi hölinää, SINUA ei voi kukaan ottaa tosissaan. Assit eivät elä sen pidempään kuin muukaan väestö. He eivät tule sukukypsiksi sen myöhempään. Solujen vanheneminen ei ole sen hitaampaa, eikä assius millään tavalla suojaa syövältä. Mistä ihmeestä tuollaisia huuhaaheikkejä tänne oikein tupsahtaakaan kommentoimaan! Ja "RNA-ribosomit", salli mun nauraa. Sä olet nyt napannut yksittäisen tieteellisen sanan ja yrität sen kautta perustella ihan itse keksimiäsi oireita. OIKEASTI asia on niin, että autismikirjon ihmisillä on havaittu tiettyjä geneettisiä muutoksia. Esim. kromosomeissa 7 ja 17. Mutta niissäkään ei ole vielä ainakaan löydetty mitään säännönmukaisuutta, vaan erot voivat olla erilaisia ja johtaa myös erilaisiin vaikutuksiin. <a href="http://books.google.fi/books?id=351WfV5fx7sC&pg=PA273&lpg=PA273&dq=rna+…" alt="http://books.google.fi/books?id=351WfV5fx7sC&pg=PA273&lpg=PA273&dq=rna+…">http://books.google.fi/books?id=351WfV5fx7sC&pg=PA273&lpg=PA273&dq=rna+…; LISÄKSI kyse on vasta alttiudesta autismikirjoon. Autismi ei periydy 100-prosenttisesti, vaan hyppii jopa sukupolvien yli ja osa sisaruksista on terveitä. Mitä tulee filmitähtiin, niin haha... kyllä assi-filmitähdet näkyvät vanhenevan siinä missä muutkin. Ja varmaanKIN on osansa kauneusleikkauksilla ja meikeillä ja ... joten jos se nyt olikin se sun "todiste" omakeksimääsi teoriaan, niin pah. Ja itse asiassa, mitä tulee tuohon mainostamaasi ribosomi-RNA:han, niin siitä on olemassa ihan päinvastaisia tutkimustietoa: <a href="http://www.biomedcentral.com/1471-2350/10/7/" alt="http://www.biomedcentral.com/1471-2350/10/7/">http://www.biomedcentral.com/1471-2350/10/7/</a> "results suggest that RPL10 has no major effect on the susceptibility to ASD" Eli suomeksi: ribosomi-proteiinigeeni RPL10 ei ole ratkaiseva autismikirjossa. Että näin.
kun en yhtään yli satavuotista assia ole missään kuullut elävän, eikä syöpäkään ikävä kyllä näytä asseja kiertävän. Kiva olisi tietty, että noin olisi, mutta kun ei niin ei.
Aivan asiaa puhut, ei aspergeriin liity mitään erityistä nuorekkuus/hidas kehitys -juttua. Saati nyt mitään pitkäikäisyyttä tai syöpäkestävyyttä.
Viisi vuotta sitten esitettiin hyvin suppeassa tutkimuksessa, että autismiin liittyviä geenieroja (joita on löydetty aiemmin parin kromosomin alueella) voisi olla myös RNA ribosomiin vaikuttavassa geenissä. Tämä epäily kuitenkin kumoutui perusteellisemmassa tutkimuksessa, johon olikin tuossa jo linkki.
Eikä se, että ko. geenissä olisi jotain nimenomaan autismikirjoon liittyvää variaatiota tietenkään synnytä pitkäikäisyyttä yms.
Johan tuo nyt on aivan as-ihmisten elinikäodotettakin katsottaessa - se ON normaali. Pikemminkin - ikävä kyllä - as-ihmisillä on useita elinikäodotteeseen negatiivisesti vaikuttavia piirteitä:
- kipualiherkkyys yleistä eli pahojakaan kipuja ei as-ihminen välttämättä tunnista eikä siten hakeudu hoitoon (tätä ei tokikaan ole kaikilla asseilla, mutta aika yleistä se on)
- riski masennukseen ja itsemurhaan on iso
- vaarantunne voi olla alhainen, syy-seuraussuhteiden tajuaminen varsinkin as-lapsella omintakeinen
Jne. Totta kai as-lapsen äitinä ilahtuisin hurjasti, jos yhtäkkiä assius olisikin jokin lapseni ikää ja hyvinvointia lisäävä seikka, mutta niin se ei valitettavasti sentään ole.
-as-lapsen surullinen äiti-
kokemukseni mukaan Aspergerissa on sekä hyviä että huonoja puolia. AS:t ovat toisaalta hyvin hyväsydämisiä ja yliempaattisia ihmisiä, joilla tuntuu olevan paljon tietoa asioista, eritoten omista kiinnostuksenkohteistaan. Mutta toisaalta he ovat usein myös hyvin jääräpäisiä, pitävät omaa mielipidettään absoluuttisena totuutena ja tulkitsevat asiat hyvin kapeakatseisesti, yksioikoisesti ja mustavalkoisesti. Lisäksi heidän on monesti lähes mahdotonta tehdä asioita, joita he eivät osaa tai jotka eivät kiinnosta heitä sataprosenttisesti. Olen myös huomannut, että joidenkin Aspergerien on vaikea sietää arvostelua tai negatiivisia kommentteja omista kiinnostuksenkohteistaan, jotka tuntuvat olevan heille hyvin tärkeitä. Aspergerit eivät myöskään osaa kovin hyvin small talkia, vaan keskustelut jumiutuvat aika pitkälti heidän ehdoillaan.
ettei se ole sairaus, vaan ominaisuus. Minusta se on anteeksi vaan kaunistelua. Se ON sairaus, sitä diagnosoidaan, siihen saa terapiaa jne. Ihan siinä missä jotain dysfasiaakaan ei pidetä ei-sairautena, tai adhd:tä. Tai no, adhd:kin on "häiriö" eli kyllä tuollaista asioiden kaunistelua tapahtuu kaikissa porukoissa.
-as-lapsen surullinen äiti-