Kun perheen äiti sairastaa asperger-oireyhtymää,
jääkö perheen isälle käytännön töiden hoitaminen perheessä kokonaan?
Kommentit (56)
Asperger diagnosoitiin vasta vanhemmalla iällä, ja hän oli hieman sekava persoona jo nuorena. Lahjakas ja huippuälykäs, mutta sosiaalisesti rajoittunut. Kavereita kyllä oli mut jotenkin vähän outo tapaus silti. Hän ajautui naimisiin ulkomaalaisen naisen kanssa ja sai lapsen, nainen muutti kotimaahansa ja lapsi jäi isälle. Hän ei ikävä kyllä ole kovin hyvä yh-isä. Hän ei tunnetasolla kykene olemaan isä, suhtautuu lapseen mekanistisesti eikä osaa tulkita hänen tarpeitaan. Lapsi ajautui huonolle teille jo vähän päälle 10-vuotiaana, alkoi käyttää huumeita, miehet olivat tosi nuoresta kuvioissa, siis aikuiset miehet. Lopulta lapsi otettiin huostaan ja on edelleen huostaan otettuna. Isällä on ollut todella epäonnistuneita parisuhde-yritelmiä jo vuosien ajan, naiset eivät ole tunne-elämältään ihan kypsiä. En voi sanoa, että tämä mies olisi hyvä isä.
Lapsellani on dysfasia ja sitä ei edes muut huomaa. Nyt ekalla ja saa melkein kymppejä kokeista. Dysfasia ei todellakaan ole sairaus ja adhd on häiriö.
En minä dysfasiaa älylliseksi kehitysvammaksi väittänytkään. Vaan puheen/kielenkehityksen sairaudeksi.
Ei kaikki "sairaudet" ole isoja, dramaattisia tai tee sairastajastaan huonoja ihmisiä. Minullakin on lievä astma, enkä sano sitä OMINAISUUDEKSI tai häiriöksi, vaan sairaudeksi.
PS: en ole assi itse, vaan lapsellani on as.
-as-lapsen surullinen äiti-
Miksi asperger-aikuiset ovat niin lapsenomaisia?
Hidastaa ihmisen kehitystä riippuen RNA-ribosomeista. Osa asseista tulee sukukypsiksi vasta noin 30 ikäisinä. Useat assit elävät pidempään, kuin normaalit kansalaiset. Tähän ei ole vielä saatu täyttä varmuutta miksi. Useat elokuvatähdet ovat asseja. He eivät tuntuisi vanhenevan millään. Solujen vanheneminen on hitaampaa, kuin muilla tavallisilla yksilöillä. Ei ole mikään ihme, jos asperger henkilö elää 120 vuotiaaksi ja normaalit kuolevat 70-80 vuotiaina. Lukuisissa tutkimuksissa on myös havaittu assien solujen hylkivän syöpiä. Luulen että tässäkin löytyy syy miksi asseja syntyy yhä enemmän keskuuteemme. Se on luonnon oma keino torjua vakavia säteilyhaittoja kehollamme.
Ihan puuta heinää tämä, täyttä mutupotaskaa.

RNA-Ribosomien vaikutusta kromosomiketjuihin tuskin voit kieltää?
Olisitpa sinäkin ajantasalla uusimman tieteen rinnalla. Vaan et ole. Siksi sinua pitää opastaa asiassa, kuin asiassa. Ethän ota sitä hyökkäyksenä. Haluamme vain pitää sinut tasavertaisena keskustelukumppanina. Ilman tarvittavaa tietomäärää et ole tasavertainen keskustelukumppani.
ja tämä lapsenomaisuus ja pitkittynyt murrosikä sopii häneen kuin nyrkki silmään.
Miten ihmeessä hän tuollaisia päättelee! Ei asperger tarkoita laiskuutta tai toimintakyvyttömyyttä. Se tarkoittaa ehkä organisointikyvyn ongelmia ja sitä, että asiat tehdään aina tietyssä järjestyksessä ja jos se muuttuu, seuraa jonkinasteista jumitusta. Muttei välttämättä edes tuota, koska aspergeria on kovin monenasteista.
-as-lapsen surullinen äiti-
olen huomannut, että eräs tietty isä ilmeisesti tekee perheessä todella paljon ja on myös todella väsynyt. Siis tekee käsittääkseni lähes kaiken lastenhoitoon ja kotiin liittyen. En viitsi ohjajilta kysyä asiaa face to face.
Enkä koe sairastavani, vaan kyse on ominaisuudestani.
Kotityöt hoituvat, kunhan emme paisuta tavaran määrää. Olen pyytänyt miestäkin harkitsemaan tarkoin, ennenkuin raahaa kotiin jotain, mitä meillä jo on tai mitä emme tarvitse. Tutussa ympäristössä saan tehtyä kotityööt, mutta jos kotiin tuodaan jotain häiritsevää, uutta, niin on vaikeampaa.
Mutta toivottavasti on joku, joka osaa osoittaa lapsille avoimesti hellyttää, halia, suukotta, pitää sylissä ja opettaa tunteiden hallintaa.
terveisin naimisissa oleva asperger-äiti joka tekee 90% kotitöistä, mies jättää ihan rauhassa kaiken levälleen ja minä sitten siivoilen.
icd-tautiluokituksen piiriin. Toki ei läheskään kaikissa tapauksissa aiheuta mitään sairauden tunnetta.
Mutta toivottavasti on joku, joka osaa osoittaa lapsille avoimesti hellyttää, halia, suukotta, pitää sylissä ja opettaa tunteiden hallintaa.
asperger-eksälläni ei ollut tuon suhteen kyllä ongelmia. Siis muuten oli vaikka mitä tyypillisiä oireita mutta ei tuon suhteen.
Mistä näitä Aspergereita aina sikiääkin tänne palstalle...?!
Onko siis jokainen AV-mamma nykyisin Asperger, joka ei saa organisoitua elämäänsä?
Mutta toivottavasti on joku, joka osaa osoittaa lapsille avoimesti hellyttää, halia, suukotta, pitää sylissä ja opettaa tunteiden hallintaa.
totta on, että asseille voi olla koskettelu ja/tai tunteiden hallinta hankalaa ja ainakin he usein toimivat noissa asioissa eri logiikalla.
Mutta kannattaa nyt muistaa, ettei asperger todellakaan tarkoita tunteettomuutta tai tunnekylmyyttä. Ei todellakaan.
-as-lapsen surullinen äiti-
Mistä näitä Aspergereita aina sikiääkin tänne palstalle...?! Onko siis jokainen AV-mamma nykyisin Asperger, joka ei saa organisoitua elämäänsä?
Asperger on hyvin alidiagnosoitu syndrooma, ja sitä arvioidaan olevan noin puolella prosentilla ihmisistä. Joten täälläkin on varmasti paljon as-aikuisia, samoin as-lasten vanhempia.
Ja meilläkin on oikeus keskustella.
-as-lapsen surullinen äiti-
Moni ammattilainen ajattelee, että jos ihminen pystyy tekemään töitä ja/tai pitämään yllä parisuhdetta, hänellä ei voi olla aspergerin syndroomaa, koska jotta voisi saada diagnoosin, oireyhtymästä pitää olla merkittävää haittaa. Toki nainen voi saada lapsia ilman parisuhdettakin, mutta...

Ihan jokainen aspergeriin vähänkään syvemmin perehtynyt tietää, että aspergeria on todella monenasteista. Ja todellakin on PALJON perheitä perustaneita asseja.
Eikä tietenkään nyt edes puhuta mistään mutu-diagnooseista, vaan aivan oikeista.
-as-lapsen surullinen äiti-
Järkyttävä huomata miten laaja tieto ja looginen päättelykyky heillä on kaikesta. Sitä tuntee itsensä ihan hiireksi aspergerin rinnalla.
Toisaalta onhan asperger-oireissa myös haittojakin. Kuten tuo lapsenomaisuus ja pitkittynyt murrosikä. Liian korkea älykkyys heikentää myös sosiaalista kanssakäyntiä.
Silti asioiden hoito huonosti suunnitellussa yhteiskunnassa aiheuttaa monille aspergereille ongelmia. He, kun olisivat suunnitelleet asiat paljon paremmin.