Esikoiseni heräsi 10-15 kertaa yössä 1-vuotiaaksi
... ja senkin jälkeen monta kertaa yössä 2,5-vuotiaaksi.
Muita joilla samanlaisia muksuja?
Kommentit (17)
Tosin joskus reilu 2 v:nä alkoi silloin tällöin nukkumaan kokonaisia öitä.
Saanko kysyä, missä vaiheessa uskalsit hankkia toisen lapsen?
Tulin yllättäen raskaaksi jo ennen kuin aloimme varsinaisesti yrittämään. Ikäeroksi tuli reilu 2 vuotta.
Kuopus nukkui täysiä öitä jo muutaman viikon ikäisestä (!) joten meillä heräiltiin yöllä taaperon, ei vauvan takia.
siihen asti, kun täyttivät 2. Molemmilla loppuivat silloin yöheräämiset kuin seinään. Ovat tasan kahden vuoden ikäerolla, joten 4 vuotta tulin toimeen pätkäunilla. Oli pakko herätä monta kertaa yössä, että mies sai työssäkäyvänä nukkua kunnolla.
1v 5kk saakka. Sittemmin heräilee 0-5 kertaa. Todella harvoin nukkuu putkeen, yleensä herää pari kertaa. Toinen on tulossa ja ikäeroa tulee aikalailla tasan kaksi vuotta.
Meillä tuo esikoinen nukkui hyvin 6kk ikään asti, sitten kaikki muuttui.
Toisen lapsen heräily ei niinkään pelota, haluan lähinnä hoitaa nuo valvomiset pois alta.
ja tällä hetkellä ainoa oli ja on about tuollainen. Ehkä nuo 10-15 herätyksen yötä olivat harvinaisia, mutta just 2.5-vuotiaaksi heräili 1-8 kertaa/yö, yleensä ehkä 3, joskus satunnaisesti nukkui koko yön. Nyt 3.5-vuotiaana on aloittanut saman uudelleen, nice! Sekä minä että mies olemme lataamon partaalla.
8 kertaa yössä, sitten rupesi nukkumaan.
Samaan syssyyn tuli kuopus, joka heräsi 6-8 kertaa 1 v 2 kk ikäiseksi. Yhdessä vaiheessa oli vielä ikävä tapa herätä yöllä valvomaan 1-2 tunniksi. Nyt kohta pari kuukautta herännyt "enää" 3 kertaa yössä.
Nyt on nukuttu huonosti ja vähän 3 vuotta.
Hiukan väsyttää... ja oon saanu kaikkia sydän- ja ahdistusoireitakin, vaikka yritetään miehen kanssa vuorotella.
Että tsemppiä vaan kaikkien vähäunisten valnhemmille.
ja kokeiltiin unikoulut ja vyöhyketerapiat, mutta ongelma ei ratkennut. Vuoden ikäisenä alkoi nukkumaan. Tosin heräili eskariikäiseksi asti keskellä yötä ja tuli meidän väliin jatkamaan. Kun tämän hyväksyimme niin nukkui hyvin. Varmaan jos olis pakotettu nukkumaan omassa niin ei olis nukkunut. Nyt on ekaluokkalainen ja nukkuu suorastaan erinomaisesti. Nukahtaa hyvin noin klo 20 ja herää itsekseen aamulla ennen klo 7.
2 vuotiaana häneltä poistettiin kitarisat ja kohta poistetaan nielurisat (kuorsaa). Muutamalta lääkäriltä olen kysellyt näiden yhteyttä huonosti nukkumiseen vauvana. Kokenut vanha korva-nenä-kurkkulääkäri sanoi, ettei voi pois sulkeakaan kita-nielurisojen vaikutusta vauva aikaan (mutta mitään ei niille olis kuulemma voinut silloin vauvana tehdäkään)
Ja meillä tuli esikoiselle ja kuopukselle ikäeroa melkein 4 vuotta. Esikoisen vauvavuosi oli niin kaamea ettei tehnyt todellakaan vähään aikaan vauvaa mieli . (ja kuopus nukkui tosi hyvin aina)
jos saa kysyä, siis ilman tämän kummempaa taka-ajatusta: ainokaiseni 1v5kk nukkuu vieressäni ja saa yöllä halutessaan rintaa. Tähän asti olen nukkunu hyvin, mutta jokunen vko on yöt olleet levottomia. Lapsi ei herää, koska pääsen heti tarvittaessa silittämään tai jos se ei riitä, imettämään. Itse herään, ja olenkin ajatellut että pitäisikö itkettää ja siirtää omaan sänkyyn? Yksi ystäväni vastustaa perhepetiä ja vannoo, että omassa sängyssä, miel.omassa huoneessa, lapsi nukkuisi havahtumatta aamuun asti.
miksi laskette noita heräämiskertoja ja katsotte kellon kanssa milloin vauvanne herää? Mulla ei ole aavistustakaan montako kertaa 8-kuiseni herää yöllä, useamman kerran kyllä, mutta onko se 3 vai 10 kertaa, ei hajuakaan.
Vauvan ollessa pienempi kyttäsin heräämisaikoja ja laskin unipätkiä tunneissa ja otin stressiä siitä että vauva herää tunnin välein. Sitten päätin heittää kellolla vesilintua ja antaa olla.
imetyksen lopetin 1v 5kk paikkeilla. Unet parani tuolloin hieman. Omaan huoneeseen siirtyi 1v 2kk.
jos saa kysyä, siis ilman tämän kummempaa taka-ajatusta: ainokaiseni 1v5kk nukkuu vieressäni ja saa yöllä halutessaan rintaa. Tähän asti olen nukkunu hyvin, mutta jokunen vko on yöt olleet levottomia. Lapsi ei herää, koska pääsen heti tarvittaessa silittämään tai jos se ei riitä, imettämään. Itse herään, ja olenkin ajatellut että pitäisikö itkettää ja siirtää omaan sänkyyn? Yksi ystäväni vastustaa perhepetiä ja vannoo, että omassa sängyssä, miel.omassa huoneessa, lapsi nukkuisi havahtumatta aamuun asti.
mutta kun aloimme lapsen ollessa n. 1v hoitaa heräilyt vuoroöin miehen kanssa (eikä yöheräilyjä hoidettu imetyksellä enää), niin tuli tavaksi kysyä aamulla että montako kertaa lapsonen heräsi, ja yleensä vastaus oli jotain 2 (mahtavaa-vain 2!) -6 (huonompi yö). Näin noista heräilykertojen määrästä jäi muistijälki.
miksi laskette noita heräämiskertoja ja katsotte kellon kanssa milloin vauvanne herää? Mulla ei ole aavistustakaan montako kertaa 8-kuiseni herää yöllä, useamman kerran kyllä, mutta onko se 3 vai 10 kertaa, ei hajuakaan.
Vauvan ollessa pienempi kyttäsin heräämisaikoja ja laskin unipätkiä tunneissa ja otin stressiä siitä että vauva herää tunnin välein. Sitten päätin heittää kellolla vesilintua ja antaa olla.
täsmälleen samaan tapaan omassa sängyssä ja vieressä. Lisäbonuksena, jos lapsen yritti (vauva-taaperoaikana) siirtää yöllä hänen herätessään pinniksestä äidin viereen niin sai ihan hirveän raivarin...? Nykyään ei saa raivaria vaan tulee mielellään viereen mutta heräilee siinäkin (+ potkii).
t. se, jonka 3.5 v on juuri alkanut uudet heräilyt :(
jos saa kysyä, siis ilman tämän kummempaa taka-ajatusta: ainokaiseni 1v5kk nukkuu vieressäni ja saa yöllä halutessaan rintaa. Tähän asti olen nukkunu hyvin, mutta jokunen vko on yöt olleet levottomia. Lapsi ei herää, koska pääsen heti tarvittaessa silittämään tai jos se ei riitä, imettämään. Itse herään, ja olenkin ajatellut että pitäisikö itkettää ja siirtää omaan sänkyyn? Yksi ystäväni vastustaa perhepetiä ja vannoo, että omassa sängyssä, miel.omassa huoneessa, lapsi nukkuisi havahtumatta aamuun asti.
...molemmilla pahat suolisto-oireiset allergiat ja kuopuksella lisäksi paha refluksitauti.
Nyt ovat 3 ja 5 ja nukkuvat hyvin. : )
myös 2v 8kk ja monta kertaa herätään vielä yössä.
Kertaakaan ei oo nukkunu vielä koko yötä.
Silloin pidettiin onnistunut unikoulu. Sen jälkeen heräsi 8 kertaa yössä ja nykyään pian 3v:nä 4-5 kertaa. Pikkusisarus ilmaantui kahden vuoden ikäerolla (koska ekan tekoon meni monta vuotta ja ei haluttu heikentää lapsensaantimahiksia odottelemalla). Nyt pikkusisko heräilee 3 kertaa yössä eli vähemmän kuin isoveljensä.
Heräsi 1v ajan 10-24krt/yö. Päiväunet nukkui heräämättä 3h mittaisena.
Itse en vain osannut nukkua päivällä, vaikka väsytti. Selvittiin miehen kanssa esikoisen vauva-ajasta vain sillä että vuoroteltiin valvomisia. Eikä sekään oikeasti auttanut juurikaan. Lapsen itku kuului toiseen huoneeseen korvatulppienkin läpi.
Voit kuvitella helpotukseni kun kuopus oli suorastaan ällistyttävän hyväuninen.
Saa nähdä tuleeko 3:sta, mutta olen varautunut siihen että taas valvotaan...