Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jätetyt ja eronneet! MIssä vaiheessa teille tuli
17.10.2011 |
mitta täyteen vatvomista? Tuli olo, että nyt en enää jaksa vatvoa, itkeä ja murehtia. Kauan vatvoitte eron jälkeen?
Minulle on se olo jo tullut, mutta pääkoppa silti vatvoo. Mietin, kauanko kestää, että pääsen lopullisesti eroon. Vai tuliko tämä ajatus minulle liian varhain?
Kommentit (20)
Siinä vaiheessa kaikki asiat oli puitu pitkin ja poikin ja ei se sen hurskaammaksi muuttunut. Sitten alettiin pikkuhiljaa puuhata eroa.
Minulle ero tuli puun takaa, eli vasta silloin alkoi vatvominen. Ja yritän siis selvittää, kauan tämä vatvominen keskimäärin kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puoli vuotta eron jälkeen mieliala kääntyi pysyvästi paremmaksi. Vuodessa olin jo kuivilla ja kahdessa jättänyt asian taakseni.
Erosta on kohta 15 vuotta ja jaksan ihmetellä, miten viitsinkin sitä edes surra.
10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Se oli totaali shokki.
Itkin lähes taukoamatta puoli vuotta (töissä en itkenyt) ja olin aivan romuna. Kunnes sitten tuli sellainen olo, että miksi ihmeessä itken noinkin julman ihmisen vuoksi. Se ei ansaitse minulta enää ajatustakaan. Ja ikävää ei kannata itkeä, koska hän ei halua enää olla minun kanssani.
Kun sen oivalsin, loppui suru kuin seinään. Kuulostaa tosi lyhyeltä ajalta, mutta se mies teki niin julman tempun että ei se ansainnut yhtään pidempää suruaikaa :)
Ja epäilijöille tiedoksi: Se meni ohi silloin, eikä tunteita suuntaan tai toiseen palannut koskaan. Erosta nyt 12 vuotta.
Eli loppuuko se vatvominen seinään, kun oivallus tulee?
Tai ainakin vähenee huomattavasti. Kyllähän sitä ymmärtää järjellä jo eron tullessa että kusipää paska koko ukko, mutta tunnepuolella tekee pahaa. Sitten yksi kaunis päivä sitä vaan "ymmärtää" että ei kannata. Kaikki on helpompaa siitä eteenpäin. "Ymmärtäminen" on siitä ikävä juttu, että sitä ei pysty nopeuttmaan mitenkään, se tulee kun on tullakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta muistaakseni vielä 4 vuotta erosta, kesken työmatkan aloin itkemään kun tuli jotakin mieleen.
6 vuotta erosta kykenin kunnoööa vasta uuteen suhteeseen.
Mutta muistaakseni vielä 4 vuotta erosta, kesken työmatkan aloin itkemään kun tuli jotakin mieleen. 6 vuotta erosta kykenin kunnoööa vasta uuteen suhteeseen.
Pystytkö kertomaan, miksi sinulla kesti noin kauan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voimaan näinä päivinä, eli 6 kk eropäätöksestä, joka tuli puun takaa, mies haki eroa.
3,5 kk muutti pois.
Juuri mennyt viikonloppu on ollut ihan helvettiä, olen istunut ja itkenyt ja vatvonut...jos mies olis kävellyt ovesta sisään ja sanonut, yritetään vielä, olisin ollut sulaa vahaa...
Tänään taas yritän kerätä itseäni kasaan ja jaksaa lasten edessä. Vaikka kuinka järjellä ajattelen, että kai se näin oli parempi ja yritän mennä eteenpäin ja yritän hyväksyä...niin kyllä tää ottaa ihan sairaan koville. Joskus menee monta päivää hyvin, sitten tulee taas megapudotus niin kuin juuri viikonloppuna.
Meillä se huono puoli, että joudumme olemaan lasten takia tekemisissä ihan koko ajan, viestitellen tosin, emme ole nähneet toisiamme koko tänä 3,5 kk aikana.
Silti tuntuu, että olen miehessä vielä niin järkyttävän kiinni. Ihan kuin musta olis amputoitu joku osa, ja sitä paikkaa särkee ja särkee...
En voi käsittää näitä viestejä, että eipä tuntunut miltään ja miksi viitsinkin sitä itkeä...Mä taidan olla lopun ikäni tällainen, tunteita on vaan vielä niin paljon eikä niitä voi lopettaa kuin koiraa...
Olen ihan hukassa, en tiedä minäkään, miten eteenpäin.
Eroaminen oli meille tosi vaikeaa, vaikka tiesimme, ettemme sovi yhteen (miehellä pakonomainen tarve rakastumisiin, minä en kestänyt hänen sivusuhteitaan). Vatvoimme edestakaisin ainakin 3 vuoden ajan ennen eroa. Kun päätös sitten tehtiin, se oli täysin selvä eikä kumpikaan vatvonut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ero tuli ihan puun takaa (olin raskaana, mies lähti toisen naisen takia). Meni puoli vuotta ennen kuin edes suutuin (olin niin shokissa). Vuoden jälkeen helpotti ja nyt kahden vuoden jälkeen ihmettelen mitä ihmettä olen ikinä siinä ihmisessä nähnyt...
Se tuntuu juuri noin kauheelta. Sitten yksi kaunis päivä sinä huomaat, että itket kyllä, mutta enää tirautat lyhyesti. Sitten tulee toinen kaunis päivä jolloin tajuat, että nyt riitti tämä.
Lue oheinen artikkeli. Printtaa ja alleviivaa tärkeimmät, lue alleviivauksia uudelleen ja uudelleen.
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html
Voimia ja enkeleitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko noin kusipäisiä miehiä olemassa???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos sinulle! Upea teksti! Luen sen vielä monta kertaa ajatuksella.
***Raskaat tunteet eivät tarkoita sitä, että paranemisemme kokisi takaiskuja, vaan sitä, että se menee eteenpäin.***
***Irti päästäminen on hyväksymistä. Se on sen myöntämistä, että todellisuus on niin kuin se on, ja että mitään muuta todellisuutta ei ole***
mies yllättäen otti ja jätti. Toinen nainen oli tietysti jo valmiina. Alussa olin ihan shokissa, mutta jo noin 3 kuukauden päästä elämä alkoi rullata mukavasti ja olin suht onnellinen. Tietysti itse surutyötä liiton epäonnistumisesta ja lasten perheen rikkoutumisesta tein pitkään ja varmaan lasten puolesta tulen aina olemaan pahoillani.
Se tuntuu juuri noin kauheelta. Sitten yksi kaunis päivä sinä huomaat, että itket kyllä, mutta enää tirautat lyhyesti. Sitten tulee toinen kaunis päivä jolloin tajuat, että nyt riitti tämä. Lue oheinen artikkeli. Printtaa ja alleviivaa tärkeimmät, lue alleviivauksia uudelleen ja uudelleen. <a href="http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html" alt="http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html">http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Ch5.html</a> Voimia ja enkeleitä!
voimaan näinä päivinä, eli 6 kk eropäätöksestä, joka tuli puun takaa, mies haki eroa.
3,5 kk muutti pois.
Juuri mennyt viikonloppu on ollut ihan helvettiä, olen istunut ja itkenyt ja vatvonut...jos mies olis kävellyt ovesta sisään ja sanonut, yritetään vielä, olisin ollut sulaa vahaa...
Tänään taas yritän kerätä itseäni kasaan ja jaksaa lasten edessä. Vaikka kuinka järjellä ajattelen, että kai se näin oli parempi ja yritän mennä eteenpäin ja yritän hyväksyä...niin kyllä tää ottaa ihan sairaan koville. Joskus menee monta päivää hyvin, sitten tulee taas megapudotus niin kuin juuri viikonloppuna.
Meillä se huono puoli, että joudumme olemaan lasten takia tekemisissä ihan koko ajan, viestitellen tosin, emme ole nähneet toisiamme koko tänä 3,5 kk aikana.
Silti tuntuu, että olen miehessä vielä niin järkyttävän kiinni. Ihan kuin musta olis amputoitu joku osa, ja sitä paikkaa särkee ja särkee...
En voi käsittää näitä viestejä, että eipä tuntunut miltään ja miksi viitsinkin sitä itkeä...Mä taidan olla lopun ikäni tällainen, tunteita on vaan vielä niin paljon eikä niitä voi lopettaa kuin koiraa...
Olen ihan hukassa, en tiedä minäkään, miten eteenpäin.
itkin miehen perään reilun vuoden. Joinakin hetkinä oli helpompaa, mutta iltaisin ja yksinäisinä hetkinä tuntui että sydän pakahtuu ja tukehdun suruun. En pystynyt nukkumaan tai syömään, laihduin monta kiloa.
Vuoden kuluttua erosta ymmärsin että mies teki minulle todella julmasti. Noin vain lähti. Tänä päivänä en voi ymmärtää itseäni miten kokonaisen vuoden jaksoin itkeä ja surra niin julmaa miestä.
Kyllä se ymmärrys sinullekin vielä tulee. Onhan se tutkittukin että 1-2 vuotta on tyypillisin aika selvitä erosta, kuolemasta tms.
alkuun voi tuntua ettei asiasta ikinä pääse yli, mutta kyllä siitä pääsee.
Vaikka olen nyt naimisissa ja lapsiakin on, en ole vieläkään päässyt asiasta yli. Mies oli elämäni rakkaus ja ero tuli yllättäen.
Alue: Aihe vapaa
Siinä vaiheessa kaikki asiat oli puitu pitkin ja poikin ja ei se sen hurskaammaksi muuttunut. Sitten alettiin pikkuhiljaa puuhata eroa.