onkohan lemmikkien pito sittenkään niin hyvä juttu lapsille...

Vollattiin sitä koko perhe pari päivää ja mieli oli allapäin monta viikkoa aina, kun tuli koira mieleen.



Jos tollasta joutuis parinkin vuoden välein kokemaan, niin hulluksihan siitä tulis. Mutta kai se on asia, johon hiukan tottuu. EI kuitenkaan täysin, sillä lemmikkiin kiintyy aina, eikä se kauheasti auta, että tietää sen jossakin vaiheessa kuolevan.



Joten sen halusin sanoa, että tavallaan hyvin ymmärrän, että vanhemmat miettii sitä, miten heidän lapsensa sen kestää, kun lemmikki aikanaan kuolee. Ainoastaan hyvin tunteeton pösilö ei sellaista miettisi!

tiedän, että tuo hetken kirpaisee ja parin päivän päästä on asia menneen talven lumia. Etenkin, jos otetaan uusi lemmikki tilalle, ei edellistä kauaa muistella. Tämä siis koskee nimenomaan hiiriä ja muita pikkujyrsijöitä, akvaariokaloja, liskoja ym. joihin ei tutustuta läheisesti sylitellen kymmenen vuoden ajan tai ylikin, kuten koiraan tai kissaan, jotka yleensä ovat ihan perheenjäseniä. Lisäksi eläintä otettaessa tiedetään (ja pitäisi lapsenkin tietää) että hiiret, hamsterit ym. eivät elä paria vuotta pidempään, sitten ne vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois. Ei siis ole yllätys lapsellekaan.

tiedän, että tuo hetken kirpaisee ja parin päivän päästä on asia menneen talven lumia. Etenkin, jos otetaan uusi lemmikki tilalle, ei edellistä kauaa muistella. Tämä siis koskee nimenomaan hiiriä ja muita pikkujyrsijöitä, akvaariokaloja, liskoja ym. joihin ei tutustuta läheisesti sylitellen kymmenen vuoden ajan tai ylikin, kuten koiraan tai kissaan, jotka yleensä ovat ihan perheenjäseniä. Lisäksi eläintä otettaessa tiedetään (ja pitäisi lapsenkin tietää) että hiiret, hamsterit ym. eivät elä paria vuotta pidempään, sitten ne vanhenevat, sairastuvat ja kuolevat pois. Ei siis ole yllätys lapsellekaan.

tunteen tasolla se on aina eri juttu silti.

Ja kuten sanoin, lapset ovat erilaisia, kaikki eivät kykene ottamaan uutta putkeen tosta vaan.

PS: meillä se hiiri on kyllä pusuteltu ja haliteltu varmaan siinä missä monessa muussa perheessä koira, jollei enemmänkin.

ap

eikä todellakaan mikään "otetaan heti uusi tilalle" silloin toimi.



Hyvä, että ap mietit tuota ja ehkä on niin, että kun noista lemmikeistä aika jättää, voi pitää vähän taukoa eläimistä ja sitten muutaman vuoden päästä miettiä uudestaan, että pitäisikö hankkia lemmikki? En usko, että se yksi tai kaksi kuoleman läpikäymistä tekee varsinaisesti mitään pahaa, mutta jos lemmikit ovat lyhytikäisiä, niin tuntuu hieman julmalta, että puolen vuoden välein käytäisiin läpi uudestaan kuvio, jossa ensin kiinnytään lemmikkiin ja sitten menetetään se.



Mitä taas siihen tulee, että ovatko lemmikkejä vastustavat vanhemmat itsekkäitä... ei lemmikki ole mikään lapsen perusoikeus. Eläin on aina vanhemman vastuulla, ja jos vanhempi ei tätä vastuuta halua ottaa, on eläimelle parempi, ettei joudu kotiin, jossa ei ole aikuista kantamassa sitä vastuuta. Ei lemmikkiä voi ottaa lapselle opetusvälineeksi, lemmikki on elävä ja tunteva eläin, ei väline. Eikä sitä todellakaan tulisi ottaa, elleivät kaikki sitä halua edes sellaisella tasolla, että ovat valmiita väliaikaisesti siitä huolehtimaan.

Kyllä minä ainakin näin vuosien jälkeen muistelen edelleen omia jyrsijälemmikkejäni, ja ihan yhtä perheenjäseniä ja syliteltyjä ne oli, varmaan enemmänkin kuin nykyiset kissat. Surupuolta toki helpotti se, että oli jo aikuinen ja tiedosti jo hankkiessa sen, etteivät ne elä kuin muutaman vuoden. Mutta on ne edelleen "henkisinä" perheenjäseninä menossa mukana ja välillä nousevat keskustelunaiheeksikin. Eivät siis mitään menneen talven lumia.

Vaan päätimme satsata vähän enemmän aikaa ja vaivaa ja otimme kaksi kääpiöluppakorvakania.



Toinen kuoli täysin yllättäin reilu 3-vuotiaana ja olihan se kova paikka. Mutta siitä selvittiin ja opettaahan se luopuminenkin. Toinen kani täyttää huomenna 7v ja on todella virkeä. Toinen omistajansakin on jo muuttanut pois kotoa, toinen teinityttö sitä jaksaa paijata päivittäin :)

Lapset surivat lemmikkiä niin kovasti (ja pitkään!), etten ollut osannut varautua moiseen.



Olin jo välillä huolissani keskimmäisen lapsen pitkittyneestä surusta, koska tyttö saattoi vielä yllättäen itkeskellä varsinkin iltaisin, vaikka kuolemasta oli kulut jo kuukausia.



Nykyisin lemmikin kuolema on jo mennyttä elämää ja kyseistä lemmikkiä muistellaan iloisesti ja lämmöllä.



Olen siis loppujen lopuksi sitä mieltä, että rakkaan lemmikin kuolema oli kokemuksena erittäin opettava niin lapsille kuin meille vanhemmilekin.



Opimme aivan uudella tavalla tuntemaan lastemme tapoja ja keinoja käsitellä surua ja kuolemaa.

Vaan päätimme satsata vähän enemmän aikaa ja vaivaa ja otimme kaksi kääpiöluppakorvakania.

Nyt en ihan hokannut, miten pikkujyrsijät ovat jotenkin laiska vaihtoehto teidän enemmän aikaa ja vaivaa vaativiin kaneihin.

lemmikkien puolesta. Meillä oli lapsena kolme undulaattia ja kyllä niiden kuolemia kovasti itkettiin. Ja sanoisin vielä, että sattumalta minä ja sisarukseni olemme hyvin herkkäluonteisia ihmisiä. Siltikin lemmikkien tuottama ilo oli lopulta enemmän kuin suru.



Toisaalta, jos lemmikin kuolema sattuu lapsen elämässä aikaan, jolloin muutenkin on kriisiä tai surua, saattavat tapaukset pahentaa toisiaan ja sitä kautta oloa. Tästäkin minulla on kokemusta. Silti lemmikki on mielestäni hyvä asia.:)

että kaneihin tuhraantuu enemmän aikaa ja vaivaa koska voivat tosiaan elää 10 vuotta. Kääpiöluppaa, tai muitakaan kaneja ei voi pitää koko ajan häkissä,

vaan ne elävät siinä muun perheen touhuissa mukana,

eli koti täytyy tehdä niille turvalliseksi.

Kani vaatii aktiviteetteja ja huomiota varmasti eri tavalla kuin vaikka joku gerbiili