Kuka laittaa taaperonsa klo19 nukkumaan?
Ihan vilpittömän hämmästyneenä kyselen. Eihän lapselle VOI riittää unta pitkäksi yöksi kun menee noin aikaisin nukkumaan. Itseä ei ainakaan huvita herätä kuudelta taaperon kanssa, joten mielelläni laitan myöhemmin nukkumaan ja herään myöhemmin. En myöskään noin aikaista unille laittoa ymmärrä siksi, että perheen yhteinen aika jää liian lyhyeksi, jos toinen tai molemmat ovat töissä.
No, tää on vain mun mielipiteeni.
Kommentit (71)
Meillä mennään nukkumaan 18-18.30 välillä ja aamulla herätys klo 05 töiden takia. Meillä on päivällä hyvin aikaa olla keskenämme kun molemmat päästään töistä jo 13.30.
Tiedän monia perheitä, jossa on yritetty jopa 1v saada pk:ssa jättämään päiväunet pois ja raivostunut vanhempi sanoo perusteluiksi, että eihän sitä ipanaa saa muuten 18-19 välillä yöunille eikä sitte jää yhtään omaa aikaa. Että ei sitä lasta saa nukuttaa, muuten se ei nuku 12h kun pitää se herättää 06 jälkeen, että se on viimeistää 07 pk:ssa.
Kaikki eivät rakasta katsos lapsiaan.
Tuskailee aina, miten lapsi herää viimeistään klo 6, usein jopa 5.30 ja että on iltaisin niin väsynyt, että on pakko laittaa nukkumaan klo 19! Viikonloppuisin kyllä laitetaan vasta 20.30 ja nukkuu aina vähintään klo 7 ja usein klo 7.30 asti.
Mitä tämä siis kertoo? Siitä, että siskostani on mukava herätä arkisin klo 6, mutta hänestä on myös mukava valittaa asiasta!
meidän taapero menee nukkumaan klo 20 kun aamulla tarvitsee herätä vasta 7.00-7.30. Jos taas aamulla pitäisi olla ylhäällä jo klo 6.00, että ehtisi ajoissa liikenteeseen, niin tasan tarkkaan menisi lapsi nukkumaan jo klo 19.00. Ja kyllä, lapsi nukkuu päikkäreitä. Jotkut kun ovat suurempiunisia kuin toiset...
Jopa 3-4-vuotiaan pitäisi olla päiväkodissa ilman päiväunia, jotta sen sais jo parin tunnin kotona olon jälkeen nukkumaan :/
Meillä mennään nukkumaan 21-22 ja nukutaankin sitten 9-10 asti.
19-20 ja herää aamusti seittemän kahdeksan aikoihin. Ja neiti 1v 4kk nukkuu erittäin sikeästi koko yön.
kun olet itse kotona mutta meillä taapero menee nukkumaan klo 19 ja aamulla ylös 5,30 koska menemme töihin klo 7 ja haluamme illalla aikaa olla miehen kanssa kahdestaan.jos olisin kotona enkä töissä niin taapero varmasti kävisi nukkumaan myöhemmin ja aamulla herättäis myöhemmin.
Siis tarkoitin, että työssäni törmään näihin klo 19 nukkumaan laittavia vanhempia jatkuvasti. Nämä vanhemmat sitten yrittää kieltää lasten päikkärit, jotta saavat jatkossakin omaa-aikaa illalla.
Meillä vasta siirrytty tarhan alkamisen myötä yksiin päiväuniin ja lapsi on todella väsynyt seitsemän aikaan illalla. Toisia päiväunia on yritetty harrastaa päiväkodista kotiuduttua, mutta lasta ne ei enää piristä, vaan tuo yöuniaika on joka tapauksessa arkena aina klo 19. Aamuisin lapsi herää n. klo 6 täysin riippumatta siitä mihin aikaan hän illalla on käynyt nukkumaan.
Ihanko tosi täällä on näin näköalattomia ihmisiä?
en todellakaan ymmärrä pointtia "laitan lapsen aikaisin nukkumaan että saan kahdenkeskistä/omaa aikaa". Minä en laita lasta nukkumaan sen takia, että minulla on tarpeita. Laitan lapsen nukkumaan omien rytmiensä mukaisesti ja usein menen myös samaan aikaan nukkumaan lapsen kanssa, niin tekee myös mieheni.
Ei lapsia kyykytetä omien tarpeiden mukaan.
aikoinaan 14h. 19-20 nukkumaan ja 9-10 ylös! =)
Eikä meillä todellakaan mietitä mitään yhteisien aikojen perään, niin aikuisten kuin lastenkaan, vaan meillä mennään nukkumaan sillon, kun lapsi on liian väsynyt ollakseen hereillä. Liekkö sitten kovapäinen lapsi kyseessä, mutta ei hänen heräämisiä noin vaan mennä muuttelemaan, joten nukkumaan käymisen "kontrolloiminen" on ainoa tapa varmistaa riittävä yöuni.
Mitähän ko vanhemmat aikovat tehdä, kun lapset kasvavat ja unen tarve vähenee..?
en todellakaan ymmärrä pointtia "laitan lapsen aikaisin nukkumaan että saan kahdenkeskistä/omaa aikaa". Minä en laita lasta nukkumaan sen takia, että minulla on tarpeita. Laitan lapsen nukkumaan omien rytmiensä mukaisesti ja usein menen myös samaan aikaan nukkumaan lapsen kanssa, niin tekee myös mieheni.
Ei lapsia kyykytetä omien tarpeiden mukaan.
olette hyvin äkkiä eroperhe koska jokainen parisuhde vaatii omaa aikaa ja meidän taapero vaatii myös taaperon unet kun me aikuiset jotka käymme töissä pärjäämme lyhyemmillä unilla.ei voida ajatella että taapero tarvitsee unta samanverran mitä me aikuiset.
en todellakaan ymmärrä pointtia "laitan lapsen aikaisin nukkumaan että saan kahdenkeskistä/omaa aikaa". Minä en laita lasta nukkumaan sen takia, että minulla on tarpeita. Laitan lapsen nukkumaan omien rytmiensä mukaisesti ja usein menen myös samaan aikaan nukkumaan lapsen kanssa, niin tekee myös mieheni.
Ei lapsia kyykytetä omien tarpeiden mukaan.
Taapero 1v9kk menee illalla klo 19 nukkumaan, heräilee aamulla 8-9 aikoihin. Nukkuu lisäksi yhdet puolentoista tunnin päiväunet n.klo 12-13.
kun oli taapero. sitten muttui 7.30pm kun oli 4v. nyt kun on 9v mennaan nukkumaan 8pm paitsi viikonloppuna. hyvin nayttaa tarvitsevan tuon 8pm - 7am viela tassa iassa.
Eikä tulla olemaan. Katsos kun jotkut elävät ihan sydämestään lapsikeskeistä elämää eikä silloin koko ajan painoteta jäykästi omia tarpeita ja pakonomaista "kahdenkeskistä aikaa". Meidän aikaamme on tämä yhteinen aika.
Ehdimme kyllä olla kaksin niin monta kertaa myöhemmissä elämänvaiheissa, että kyllästymme siihenkin.
Meillä mennään nukkumaan 21-22 ja nukutaankin sitten 9-10 asti.
Laps 1v. Tutut kateellisia aamuista mutta nukuttavat sit just 19. Mä saan kyllä omaa/parisuhdeaikaa kun valvotaan helposti keskiyöhön. Ymmärrän eri rytmit ja tarpeet mut miks sit valittaa?
Olen lasten kanssa työskentelevä ja usein saan vääntää päikkäreistä kun lapsi ei sitten mene enään klo 19 nukkumaan, vaan vasta 20 tai 21.