Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt meinaa mennä välit kouluun ja terveydenhoitajaan.

Vierailija
16.10.2011 |

Kävin raskausajan yksityisessä neuvolassa ja myös lasta käytimme samaisessa neuvolassa ja nyt koulun alkaessa päätin, että lapset käyvät myös yksityisellä terveydenhoitajalla/lääkärillä. Eli jätimme kouluterveydenhuollon pois kuvioista ja sekös on suututtanut kouluterkkarin.

Muut oppilaat kuulemma käyvät näissä tarkastuksissa ja ei ole koskaan aiemmin rouvalle tullut tälläistä tilannetta eteen, että joku kieltää häntä tarkastamassa lapsiaan.



Minun mielestä jokaisella vanhemmalla on oikeus päättää kenellä lastansa käyttää ja mitä tutkimuksia tehdään. Olen myös avoimesti kertonut missä ja milloin lastani käytän vuositarkastuksessa, mutta siitä eivät ole kiinnostuneet. Vaan siitä, miksen käytä palvelua, jonka saisin ilmaiseksi. Annan kuulemma huonoa esimerkkiä muille oppilaille ja vanhemmille, kun en luota koulun omaan terveydenhoitajaan.



Olen sanonut, että eikö ole parempi, kun käytän muualla, koska mediassa kerrotaan miten suuri määrä oppilaita on terv,hoitajilla hoidettava, joten eivät voi perehtyä kovinkaan tarkasti yksittäiseen oppilaaseen ja ongelmat voivat jäädä huomaamatta. Inhottaa, kun tällainen soppa tästä tuli.

Kommentit (80)

Vierailija
1/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viimeistään murrosiässä voisi olla hyvä, että on olemassa aikuinen, jonka luo voi mennä puhumaan terveyshuolistaan ILMAN että vanhemmat heti tietää asiasta.



Käyttämällä vain yksityispalveluita lapsesi ei koskaan opi luottamaan kouluterkkaan. Minusta on ihan ok että käytätte yksityispalveluita mutten ymmärrä miksi kiellät koulun tarkastukset? Mitä haittaa niistä olisi sinulle tai lapsillesi?

Vierailija
2/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kammoksuvat kouluterkkaria. Ihmettelvät miksei voi olla miesterkkaria. Koululääkärikin on nainen. Sanovat, ettei kukaan muukaan luokkakaveri halua naisen kanssa jutella esim. seksistä. Onneksi meillä kotona on avointa ja osaavat kysyä, jollei me vanhemmat tajuta kaikkea kertoa.

Meillä oli edellisvuonna ongelmana se, että 5 lk poika kuuli juttuja, miten tarkastuksessa joutuu housut laskemaan. Soitin terkkarille ja kysyin, mitä kaikkea tutkivat. Kertoi, että lääkäri tarkistaa kivesten lakseutumisen ja esinahan kireyden ja vanhempi voi tulla mukaan tutkimusta seuraamaan. Jolloin ilmoitin, että käytän itse mieslääkärillä, kun tuntuu suurempi trauma pojalle tästä naisten tutkimisesta tulevan. Eivät mitenkään ottaneet nokkiinsa. Ja toisen pojan kanssa toimitaan samoin, jos näin haluaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos se on kerran teidän perheen tapa. Mutta en ymmärrä miksi teidän on edes pitänyt sitä koululle ilmoittaa ja kieltää koulun terveystarkastukset, jotka kuitenkin koulupäivän aikana hoidetaan. Ei kai se nyt mitenkään ole haitaksi jos tulee kahteen kertaankin tutkittua.



Tulee muuten mieleen että samalla laillahan vois sanoo, ettei meidän Irman tarvii osallistua musiikki/laulutunneille, koska Irma käy yksityisellä laulunopettajalla. Tai Petterin harrastus on kokkikoulu, joten ei sen täydy osallistua kotitaloustunneille.

Vierailija
4/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

miksi lapsesi käy yksityisellä terveydenhoitajalla?

Vierailija
5/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon itsekin terveydenhoitaja, enkä ottaisi tuosta nokkiini, vaan olisin ehkä jopa huojentunut, että minulla olisi vähemmän hoidettavaa. Jokainen tehköön päätöksensä itse, se pitäisi sentään suoda kaikille :)

Vierailija
6/80 |
16.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minäkin käyttäisin lapsiani yksityisellä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Tai ehkä silloin onkin, lapset vielä alle kouluikäisiä. Asia ei kuulu koululle, eikä varsinkaan terkalle (tai terkan sijaisen sijaiselle..) pätkän vertaa.



Eikä tämä ratkaisu sulje pois sitä, etteikö lapset myöhemmin teineinä halutessaan voisi mennä juttelemaan terkalle. Tai saisi häneltä hoitoa, jos koulupäivän aikana sattuu jokin akuutti tilanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaati kouluth: n selvittämään hoidon ulkopuolelle jättäytymisen syyn. Tämä sama koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä neuvolassa. Voisin kuvitella, että tuollainen asenne ja hoitokielteisyys puhuttaa vakavasti ja voisin uskoa, että totaalikieltäytyminen saattaa olla jopa peruste lastensuojeluilmoitukseen.

Vierailija
8/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisäksi käytte tarpeen mukaan yksityisellä esim hakemassa rokotteet, joista lapsi toimittaa tiedot koululle?



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaati kouluth: n selvittämään hoidon ulkopuolelle jättäytymisen syyn. Tämä sama koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä neuvolassa. Voisin kuvitella, että tuollainen asenne ja hoitokielteisyys puhuttaa vakavasti ja voisin uskoa, että totaalikieltäytyminen saattaa olla jopa peruste lastensuojeluilmoitukseen.

Vierailija
10/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä asetus on se joka vaatii esim neuvolassa käymisen? Ei nyt missään natsivaltiossa eletä. Ihan vapaaehtoista se on. Toki jotkut etuudet on niihin tiettyihin tarkistuksiin sidottu, mutta ei se neuvolassa käynti ole millään lailla pakollista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

herättää epäilyä, että olisi jotain salattavaa. Esim. insesti, pahoinpitelyjäljet, syömishäiriö, viiltely tms. jonka takia vanhemmat eivät anna lapsen olla yhteydessä julkiseen terveydenhuoltoon. Voitte kyllä poikia itsellenne aiheettomia hankaluuksia ja voi olla aihe jopa lastensuojeluilmoitukseen ja asian selvittelyyn.



Järkevintä olisi antaa terkkarin tehdä ne vuosittaiset mittaukset ja tarkastukset, mitään ei haittaa vaikka ne kahteen kertaan tehtäisiinkin. Ellei sitten oikeasti ole jotain salattavaa???

Vierailija
12/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kammoksuvat kouluterkkaria. Ihmettelvät miksei voi olla miesterkkaria. Koululääkärikin on nainen. Sanovat, ettei kukaan muukaan luokkakaveri halua naisen kanssa jutella esim. seksistä. Onneksi meillä kotona on avointa ja osaavat kysyä, jollei me vanhemmat tajuta kaikkea kertoa. Meillä oli edellisvuonna ongelmana se, että 5 lk poika kuuli juttuja, miten tarkastuksessa joutuu housut laskemaan. Soitin terkkarille ja kysyin, mitä kaikkea tutkivat. Kertoi, että lääkäri tarkistaa kivesten lakseutumisen ja esinahan kireyden ja vanhempi voi tulla mukaan tutkimusta seuraamaan. Jolloin ilmoitin, että käytän itse mieslääkärillä, kun tuntuu suurempi trauma pojalle tästä naisten tutkimisesta tulevan. Eivät mitenkään ottaneet nokkiinsa. Ja toisen pojan kanssa toimitaan samoin, jos näin haluaa.

Sä fiksu mutsi olet kun oot pentujas naisterkkarilla ja lääkärillä pelotellu, niin etteivät uskalla niille tarkastukseen mennä. Tulee olemaan kunnon patoutumat kakaroillas tulavaisuudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietyt perusasiat fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä kuuluvat oppilashuoltoon. Ja jos osa siitä on ulkoistettu yksityiselle palvelulle, ei se toimi kouluterveydenhuoltona. Vai osaallistuuko yksityinen th jotenkin koulunne oppilashuoltoon?

Vierailija
14/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

istui käsiensä päällä ja ilmoitti, että ei suostu ja kysyi, onko äidille ilmoitettu pistämisestä. Terkkari lopulta suuttui lapselle ja vaati opettajaa pitämään väkisin kiinni, jotta verikoe saadaan otettua. Opettaja kieltäytyi.



Sain hyvin vihaisen soiton kotiin. Kysyin terkkarilta, miksi hän pistelee lasta omia aikojaan. Koska "näin omn aina tehty"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä asetus on se joka vaatii esim neuvolassa käymisen? Ei nyt missään natsivaltiossa eletä. Ihan vapaaehtoista se on. Toki jotkut etuudet on niihin tiettyihin tarkistuksiin sidottu, mutta ei se neuvolassa käynti ole millään lailla pakollista.

käymistä. Totta on kuitenkin se, että terveydenhoitajan pitää selvittää, miksi perhe ei käytä näitä palveluita ja käytetäänkö lasta yksityisellä normaaleissa tarkistuksissa. Jos on fiksu kouluterveydenhoitaja, niin uskoo vanhempaa eikä ala mitään lastensuojeluilmoituksia väsätä. Pääasia, että lapsen kehitystä ja kasvua seurataan jossakin.

Vierailija
16/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä asetus on se joka vaatii esim neuvolassa käymisen? Ei nyt missään natsivaltiossa eletä. Ihan vapaaehtoista se on. Toki jotkut etuudet on niihin tiettyihin tarkistuksiin sidottu, mutta ei se neuvolassa käynti ole millään lailla pakollista.

Vierailija
17/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tietyt perusasiat fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä kuuluvat oppilashuoltoon. Ja jos osa siitä on ulkoistettu yksityiselle palvelulle, ei se toimi kouluterveydenhuoltona. Vai osaallistuuko yksityinen th jotenkin koulunne oppilashuoltoon?

mitenkään rutiininomaisesti joka ikisen opiskelijan fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Vain jos on jotain syytä huoleen. Mitkään perusterveystarkastukset eivät päädy oppilashuollolle asti.

Vierailija
18/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän on valitettavasti menty. Ei voida uskoa vanhemman sanaa, että käydään yksityisellä. Me käytimme vauvaamme lastentautien erikoislääkärillä heikon syömisen takia. Neuvolassa olisi pitänyt vain käydä viikoittain punnituksissa ja mittailla maidon määriä. Ei riitä meille. No, tekivät ilmoituksen ja siinä sitten istuskeltiin neljän tonnin sohvalla sosiaalityöntekijöiden kanssa ja juteltiin mukavia. Lähtiessään vielä konsultoivat ilmalämpöpumpun hankintaa :)



Minusta on aika erikoista, että ei uskota eikä luoteta vanhemman sanaan. Me sanoimme, että vauva viedään erikoislääkärille nyt ja toimitamme epikriisin, mutta ei. Ehkäpä noillakin lastensuojelun resursseilla, mitä normaalin perheen jahtaamiseen käytettiin, olisi voitu pelastaa vaikka joku insesti uhri. Mutta ei. Tärkeintä on se, että neuvolan terveydenhoitaja saa pitää KAIKKI langat käsissään. Luonnollisestikin vaihdoimme terveydenhoitajaa. Nyt on sentään järkevä hoitaja.

Vierailija
19/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

neuvolasta pois ei tarvi syytä mutta jää äitiysavustus saamati



ennemmin vaihtaa tätiä jos paineet nousee

Vierailija
20/80 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta kai voi valita missä lapsesi käy. Ja yksityisellä jo lapsesi tunnetaan. Yllä tosin tuli hyvin kijoitettua se, että jos lapsesi haluaisi mennä terkkarille ilman sinun läsnäoloasi tai jopa tietoa niin se ei oli mahdollista? On tärkeää, että lapsesi voisi mennä terkkarille omin nokkinensakin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan seitsemän