Lue keskustelun säännöt.
Lapseni saa "kohtauksia", en enää tiedä miten toimia.
13.10.2011 |
Lapsi on 3,5v ja hän saattaa huutaa yhteen putkeen kaksikin tuntia ilman mitään näkyvää syytä. Jos yritän puhua hänelle niin huuto vaan yltyy, jos en huomioi mitenkään niin huuto saattaa muuttua uikutukseksi, mutta ei lopu. Ei auta, että pidän sylissä, silloin lapsi puree, lyö ym. minua.
Yleensä otan lapsen syliini ja pidän sylissä kunnes lopettaa, mutta omat voimat alkaa loppumaan kun toinen riuhtoo ja yrittää kaikin tavoin satuttaa minua. Huuto ei lopu yhtään aiemmin onko sylissä vai lattialla huutamassa.
En enää tiedä miten toimia. Neuvola on sitä mieltä, että kyse on vaan lapsen tempperamentistä.
Ainiin näitä "kohtauksia" on yleensä yksi vähän pidempi päivän aikana ja muutama lyhyempi.
Kommentit (61)
jälkikäteen piirtämällä.
Kuvitat sarjakuvana tilanteen jogurtti loppu, pitää syödä muuta, mennään nukkumaan, tulee aamu, tehdään aamutoimet, mennään kauppaan (sijoita oikeaan aikaan) ja hetki jolloin saa jogurtin.
Meillä kuvittaminen auttoi aspergerpoikaa ymmärtämään, että vieras menee lähdettyään omaan kotiinsa. Häntä itketti,kun vieras lähti. Kun kuvitimme, häntä auttoi, kun hän näki kuvasta, että vieras menee omaan kotiin. En tiedä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ku lapsi on kuin transsissa, ihan kuin jossain muussa maailmassa...milläänb sanomisella ei ole mitään merkitystä.
ja se kenellä ei ole ollut lasta joka huutaa pienimmästäkin asiasta ni on turha sanoo mitään..
ei minunkaan kaverini ymmärtäny mistä puhuin kunnes oli itse todistamassa tilannetta, kun poika sai kohtauksen ku piti kaverilta lähteä kotiin..kaverini kuulemma tärisi puol tuntia sen jälkeen.
niihin ei auta kuin antaa huutaa ja odottaa et se menee ohi ja vaikka hakata päätä seinää, jotta ei hermo mene..
ja että ärsyttää noi kommentit ku mun lapsi ei ole sellainen ni ei ole kenenkään muunkaan lapsi..
NE RAIVOKOHTAUKSET ON AIVÄN JÄRJETTÖMIÄ EIKÄ NIISSÄ OO MITÄÄN JÄRKEÄ EIKÄ NIIHIN AUTA MIKÄÄN MUU KU ODOTTAA ET LAPSI RAUHOTTUU ITE..
oiskohan 25
Asutte omakotitalossa? Hyvä. Kerrostalossa teistä olisi tehty jo lastensuojeluilmoitus.
Se kuulostaa että ok, kerrotaan mitä todellisuudessa tapahtuu,mutta kun sos.tt. lähtökonta on se se mitä ilmoituksen oltus on, että lasta lyödään,. Siinä sitten on haastattelut lapsille ja kotikäynnit ym. ja psykologikäynnit.. vain siksi, että kotona lapselle on tilaa ja mahdollisuus karjua kiukkunsa ulos.
Kyllähän lapset saavat kiukkukohtauksia ihan julkisilla paikoillakin. Eikä kukaan tee ls-ilmoitusta.
Me olemme myös päiväkodin henkilökunnan kanssa keskustelleet asiasta, eikä lapsen temperamentti ole sielläkään piilossa. Meidän suhtautumista asiaan on kiitelty. Lapsella on tilaa tunteille.
16
Yleensä aiheena on nykyisin se, että kun tullaan kotiin jostain, niin huuto alkaa ulkoportailla. "Sísähousut!! Haluun sisähousut!!" Ja sitä sit huudetaan, kukaan muu ei sais riisua tai tehdä mitään. Ulina on ihan järjetön, yökitään, tyrskitään, poljetaan jalkaa jne.
Joutui jäähylle yläkertaan, ja takoi hulluna ovea (vaikka osaa sen aukaistakin), rääkyi ja kiljui ja tyrski ja yökki 5-10 minuuttia. Sitten menin jututtamaan, ja kysyin, että saako siskoa tyrkkiä noin? -Saa. Saan minä tyrkkiä. No et saa, näitkö että siskoon sattu? -No eikä sattunu. Ja jäähyä lisää. Sitten huutoa viitisen minuuttia, jalan polkemista ja riehuntaa. Kunnes oksenti lattialle.
Onkohan tältä 3v:ltä tutkittu voisiko taustalla olla refluksia, astmaa tai allergioita ? Siis olen törmännyt useammankin kerran tilanteeseen jossa lapsi raivoaa niin kovin että oksentaa. Usein on lopulta selvinnyt että lapsi on ollut allerginen jolllekkin ruoka-aineelle ja sitä syötyään on kurja olo jolloin haastaa riitaa tai purkaa huonoa oloaan esim. sisarusta tönimällä ja sitten lopulta huutaa niin kauan että oksentaa. Kun ruokavalio on saatu kuntoon on tuo järjetön huutaminen ja kiusaaminen ym. loppunut kun ei ole ollut sitä sopimattoman ruuan aiheuttamaa huonoa oloa.
Toisekseen oletteko kysyneet rauhalisena hetkenä miksi lapsi ei tykkää kotiin tulosta ? Tai osaako lapsi vielä puhua niin paljoa että voisi keskustella tuolla tasolla ? Kävi vain mielessä että jos vaikka eteisessä on joku tuoksu tai juttu joka aiheuttaa astman tapaista ahdistusta ja siksi lapsi jo valmiiksi huutaa sitä kun kohta on kurja olo ? Onko mahdollisuutta mennä sisään toisesta ovesta (siis jos talosta kyse) tai riisua jossain toisessa huoneessa. Tai kysyä lapselta että leikitäänkö hassua juttua ja riisutaan jo ulkona osa vaatteista tai äiti vie sinut vaikka kodinhoitohuoneeseen ja riisutaan sielä ?
Refluksikin voisi olla syyllinen noihin kohtauksiin ?
Kannattaa miettiä myös fyysisiä vaihtoehtoja tuohon teidän tilanteeseen ?
Eiköhän ihmiset tiedä, että pikkulapset kilahtaa välillä milloin mistäkin... Kyllähän lasten huutokohtaukset kuitenkin on ihan tavallista, vaikkakin rasittavaa elämää, ja jäävät aikanaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on oli kielellisisessä kehityksessä vaikeuksia. puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa.
Annoin tytön karjua massa ja välillä kokeilin antaako silittää ja saako jutella. Rauhallisella äänellä hoin tytölle että "kyllä sinua nyt kiukuttaa kun jogurtti oli loppunut, on tosi paha mieli ja tekee mieli riehua ja huutaa, mutta onneksi se kiukutus menee lopulta aina ohi, muistatkos kuinka eilenkin kiukutti se asia kamalasti, mutta sitten helpotti ja oli taas iloinen mieli... Yritin sanoin kuvailla tunteita ja miltä ne kropassa tuntuvat ja aina muistutin että ohi se menee kuten ennenkin. Ehdotin usein ottaisiko tyttö vähän maitoa tai mehua, koska se juominen helpottaa kiukun menemistä pois (kiukkua tuli erityisen varmasti kun tyttö oli nälkäinen). Muistutin myös että äidin syliin voi tulla, koska haliminenkin helpottaa suuttumusta.
Tuossa juuri palaatte edellisiin kiukkukohtauksiin. Jos pieni lapsi ei voi hallita nyt päällä olevaa tunnetilaa, niin tuskinpa hän voi hallita tai muistaa tai oppia aikaisemmista kiukkukohtauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(en lukenut aiempia, mutta...) Meillä oli esikoisella näitä "kilahduksia" 2-vuotiaasta 6-vuotiaaksi. Kävin käsittelemässä asiaa myös neuvolapsykologilla. Kasvatuksessamme ei ollut mitään vikaa, eikä lapsen ympäristössä tms. Lapsen kiukunhallinnan mekanismit vain ei aivoissa ole kehittyneet vielä kunnolla. Eli siis mitään syyllistä on turha etsiä.
Psykologi sanoi, että toimimme oikein kun (kaiken muun jo useasti kokeiltuamme) olimme päättäneet antaa lapsen huutaa. Ainoa, mitä sanottiin oli, että puhutaan ne asiat sitten, kun olet rauhoittunut. Lapsi saattoi tosiaan huutaa täysillä sen 2h, eikä ottanut mitään järkipuhetta vastaan, ei saanut koskea jne., oli siis ihan omissa hysteriamaailmoissaan. Eipä siinä sitten muuta, kun odoteltiin aina rauhoittumista. Kummasti säästyi omatkin hermot. Iän mukana nuo kohtaukset jäivät pois itsestään, eskari-iässä ei enää tullut yhtään.
Reps =DDD
Tajuatkohan edes omaa naurettavuuttas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä aiheena on nykyisin se, että kun tullaan kotiin jostain, niin huuto alkaa ulkoportailla. "Sísähousut!! Haluun sisähousut!!" Ja sitä sit huudetaan, kukaan muu ei sais riisua tai tehdä mitään. Ulina on ihan järjetön, yökitään, tyrskitään, poljetaan jalkaa jne.
Joutui jäähylle yläkertaan, ja takoi hulluna ovea (vaikka osaa sen aukaistakin), rääkyi ja kiljui ja tyrski ja yökki 5-10 minuuttia. Sitten menin jututtamaan, ja kysyin, että saako siskoa tyrkkiä noin? -Saa. Saan minä tyrkkiä. No et saa, näitkö että siskoon sattu? -No eikä sattunu. Ja jäähyä lisää. Sitten huutoa viitisen minuuttia, jalan polkemista ja riehuntaa. Kunnes oksenti lattialle.
Onkohan tältä 3v:ltä tutkittu voisiko taustalla olla refluksia, astmaa tai allergioita ? Siis olen törmännyt useammankin kerran tilanteeseen jossa lapsi raivoaa niin kovin että oksentaa. Usein on lopulta selvinnyt että lapsi on ollut allerginen jolllekkin ruoka-aineelle ja sitä syötyään on kurja olo jolloin haastaa riitaa tai purkaa huonoa oloaan esim. sisarusta tönimällä ja sitten lopulta huutaa niin kauan että oksentaa. Kun ruokavalio on saatu kuntoon on tuo järjetön huutaminen ja kiusaaminen ym. loppunut kun ei ole ollut sitä sopimattoman ruuan aiheuttamaa huonoa oloa.
Toisekseen oletteko kysyneet rauhalisena hetkenä miksi lapsi ei tykkää kotiin tulosta ? Tai osaako lapsi vielä puhua niin paljoa että voisi keskustella tuolla tasolla ? Kävi vain mielessä että jos vaikka eteisessä on joku tuoksu tai juttu joka aiheuttaa astman tapaista ahdistusta ja siksi lapsi jo valmiiksi huutaa sitä kun kohta on kurja olo ? Onko mahdollisuutta mennä sisään toisesta ovesta (siis jos talosta kyse) tai riisua jossain toisessa huoneessa. Tai kysyä lapselta että leikitäänkö hassua juttua ja riisutaan jo ulkona osa vaatteista tai äiti vie sinut vaikka kodinhoitohuoneeseen ja riisutaan sielä ?
Refluksikin voisi olla syyllinen noihin kohtauksiin ?
Kannattaa miettiä myös fyysisiä vaihtoehtoja tuohon teidän tilanteeseen ?
Ja on sellainen, että voit yrittää sanoa ihan mitä vaan, kun hermostuu, mutta mikään ei auta. Osaa kyllä ilmaista oikein hyvin itseään halutessaan, keskustelee esim. tällä tasolla: "Äiti, minulla on isiä ikävä, soitetaanko isille?" Ja sitten soitetaan (isi siis ihan vaan päivätöissä, mutta joskus tulee ikävä... Muutoinkin on hyvä mielestäni kielellisesti, kertoo esim. itse keksimiään iltasatuja, aloittaen olipa kerran ja lopettaen sitten sen pituinen se. Ei hän osaa sanoa syytä käytökselleen, ja kun myöhemmin puhutaan asiasta, lupaa olla nätisti, eikä sitten olekaan.
Ei ole millekään yliherkkä, ja vauvanakaan ei juuri koskaan edes puklannut. On vain herkkä yökkäämään huutaessaan, lähinnä liittynee siihen, että limaa alkaa valua kurkkuun.
Ei äiti voi kuule, vauva sylissä alkaa vehdata pihalla, että jos vähän riisuttaisiin vaatteita jo tässä ja sitä ja tätä. Fakta kuitenkin on, että kun kaksi lasta tulee yhden aikuisen kanssa kotiin, niin kyllä se vain on tuon kolmivuotiaan ihan itse käveltävä sitään ja kun osaa vielä itse riisua ja pukeakin, jopa sormikkaat, niin pitää se itse osata sisälle tulla, tai sitten malttaa odottaa se hetki, että äiti saa vauvan ensin sisälle. Mielestäni tuon ikäiseltä voi jo vähäsen vaatia asioita, joita hän osaa, eikä aina mennä leikitään ja lauletaan -linjalle.
on turha edes yrittää ymmärtää mitä helvettiä se eläminen sellaisen lapsen kanssa on.
Meillä on tulisieluinen lapsi ja raivareita on saanut alle 1-vuotiaasta saakka. Monen tunnin raivareita päivässä, joskus yölläkin.
Ne tosiaan alkoivat alle 1 vuotiaana ja jatkuivat 4-vuotiaaseen saakka. Nyt 5 vuotiaana jo helpompaa. Vieläkin lapsi tosin suuttuu pienestä.
Yhtä helvettiä on ollut.
TSEMPPIÄ AP!! ajan kanssa helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä tunnin kohtauksia mutta kuitenkin aika sitkee oli...Meillä auttoi aika ja se että muu perhe jatkoi elämäänsä. Eli jos jäi vaikka riisumistilanteessa huutamaan niin annoin huutaa ja lähdin riisuttuani tekemään vaikka ruokaa. Itse mahdollisimman "naama tyhjänä". En lähtenyt mukaan raivoamiseen tai kieltänyt sitä. Tietty jos alkoi hajottaa paikkoja tai käymään siskojen kimppuun niin oli pakko puuttua.
Meillä tällainen näennäinen välinpitämättömyys ja järkähtämättömyys auttoi mielestäni. Toki lapselta pitää kysyä vaikka että voisinko auttaa ja sanoa just vaikka että "näen että olet tosi vihainen" jne. Mutta mielestäni kun kohtaus on päällä niin lapsi ei kuule ei näe mitään. Kaikki puuttuminen ja koskeminen vaan ärsytti lisää.
meillä esikoinen sai järkkyraivareita (kuvailemasi kaltaisia) 3 vuotiaana. Kyseessä oli noin puolen vuoden jakso kun sai niitä tiuhaan, sen jälkeen enää harvoin. Uudessa päiväkodissa ei mennyt tuolloin kovin hyvin ja ajattelin että se sekoitettuna voimakkaaseen temperamenttiin ja uhmaan laukaisi nuo kohtaukset. Oli kielellisesti lahjakas ikätasoonsa nähden (jotkut ehdottivat puheen tarkistusta aiemmin ketjussa). Välissä oli pari seesteisempää vuotta, mutta nyt 6 vuotiaana on taas saanut muutaman kerran ihan hirmuisen raivokohtauksen, en meinaa pärjätä pojalle millään. Puskee raivohärän tavoin päälle kun kohtaus tulee. Niitä on ollut todella harvoin (ehkä parin kk välein), mutta toivon että loppuvat kun "6v uhma" loppuu. Yleensä niihin liittyy väsymystilanne ja joku riitatilanne sisarusten/vanhempien kanssa.
Pitäisin sinuna ehkä kirjaa missä tilanteissa kohtaukset syntyvät, onko väsymystä/nälkää jne. Ja toivon ja uskon kyllä että loppuvat. Voi oikeasti olla vain rajua uhmaa. Jos on neurologista, niin kohtaukset tulevat jatkumaan vielä pitkään "uhmaiän" jälkeenkin, jolloin voi hakeutua hoitoon. Käsittääkseni noin pieniä ei aleta oikein diagnosoimaan varsinkin jos muutoin normaali lapsi. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoin tytön karjua massa ja välillä kokeilin antaako silittää ja saako jutella. Rauhallisella äänellä hoin tytölle että "kyllä sinua nyt kiukuttaa kun jogurtti oli loppunut, on tosi paha mieli ja tekee mieli riehua ja huutaa, mutta onneksi se kiukutus menee lopulta aina ohi, muistatkos kuinka eilenkin kiukutti se asia kamalasti, mutta sitten helpotti ja oli taas iloinen mieli... Yritin sanoin kuvailla tunteita ja miltä ne kropassa tuntuvat ja aina muistutin että ohi se menee kuten ennenkin. Ehdotin usein ottaisiko tyttö vähän maitoa tai mehua, koska se juominen helpottaa kiukun menemistä pois (kiukkua tuli erityisen varmasti kun tyttö oli nälkäinen). Muistutin myös että äidin syliin voi tulla, koska haliminenkin helpottaa suuttumusta.
Tuossa juuri palaatte edellisiin kiukkukohtauksiin. Jos pieni lapsi ei voi hallita nyt päällä olevaa tunnetilaa, niin tuskinpa hän voi hallita tai muistaa tai oppia aikaisemmista kiukkukohtauksista.
Vähitellen se hallinnan taju kasvoi. Vähitellen siis lapsi oppi että hän voi tehdä jotain lopettaakseen kiukkukohtauksen (juoda, halia). Vähitellen hän myös oppi että se, että suututtaa ei ole maailmanloppu, vaan tunne menee ohi. Hän ei siis enää lietsonut iste sitä pahaa oloaan vielä pahemmaksi.
Ainakin noista opeista oli se hyöty, että lapsi osasi 4-vuotiaana lohduttaa hyvin muita lapsia eikä pelästynyt muiden kiukkua. Osasi siis tappelevaa isosiskoaankin lohduttaa, että kyllä se ohi menee, ota vähän mehua.
t. 28
Eiköhän ihmiset tiedä, että pikkulapset kilahtaa välillä milloin mistäkin... Kyllähän lasten huutokohtaukset kuitenkin on ihan tavallista, vaikkakin rasittavaa elämää, ja jäävät aikanaan pois.
Joskus on hirvittänyt kun lapsi karjuu täyttä kurkkua "Älä tapa mua, mä kuolen!" tai "Miks sä et anna mulle ruokaa mun on nälkä"". Ja kyse siis on täysin kiukuttelusta ja uhmaamisesta. Eli esim. ruokaa on tarjottu jo vaikka mitä, mutta herralle ei kelpaa. Ja laitetaan jäähypenkille kun hutkii pikkusiskoa. Tms.
Eiköhän ihmiset tiedä, että pikkulapset kilahtaa välillä milloin mistäkin... Kyllähän lasten huutokohtaukset kuitenkin on ihan tavallista, vaikkakin rasittavaa elämää, ja jäävät aikanaan pois.
Joskus on hirvittänyt kun lapsi karjuu täyttä kurkkua "Älä tapa mua, mä kuolen!" tai "Miks sä et anna mulle ruokaa mun on nälkä"". Ja kyse siis on täysin kiukuttelusta ja uhmaamisesta. Eli esim. ruokaa on tarjottu jo vaikka mitä, mutta herralle ei kelpaa. Ja laitetaan jäähypenkille kun hutkii pikkusiskoa. Tms.
Ja sille tielle ei kannata lähtee, että tekee kaikkensa lapsen pitämiseksi tyytyväisenä, ettei vaan naapurit kuule mitään melua ja luule asioita. Sitten saa olla lapsen kumipallona koko ikänsä... kyllä rajoja on uskallettava asettaa. Ja lapsenkin on hyväksyttävä, että se on aikuinen, joka sitä tahtipuikkoa heiluttaa.
ja oli puheessa jäljessä myös, hänellä todettiin dysfasia.
mutta itse olen ollut todella tyytyväinen neuvolapsykologin palveluun: minulla myös kolme lasta joista keskimmäinen alkoi oireilemaan huutamalla yöt läpeensä kun kuopus syntyi. Ajattelin että ohi menee, kunhan "kriisi" laantuu. Lähes vuoden kuuntelin sitä 5-vuotiaan yöhuutoa, öisiä kauhukohtauksia ennen kuin lopen uupuneena hain apua. Aivan hölmö olin etten aiemmin!! Lapsi kävi juttelemassa psykologin kanssa kahden kesken viitisen kertaa, ja kohtaukset loppuivat. Mitään sen kummempaa selitystä ei löytynyt kuin jakamattoman huomion tarve(!). Onneksi kaikki ohi jo. Neuvolapsykologi voisi olla hyvä apu ap:n perheellekin?? Sinne voi mennä ihan omana itsenään, "tavalliset" lapsetkin, ei tarvitse olla mikään vakavasti traumatisoitunut lapsi/perhe kyseessä.
..Lapsellahan oli varmasti päänsärky! muttei osannut sitä sanoa tai kuvailla. silloin monesti oksentavat. toinen mahdolisuus on alkava epilepsiatyyppinen häiriö.
nälkÄ? esim voi laukaista sen kohtauksen.
Ei aina ole kyseessä uhma, vaan ihan fyysien huono olo. sen lapsi oppii vasta vuosien myötä tunnistamaan. Muistakaa hyvät äidit tämä vaihtoehto!
Kuopus sai myös 3-vuotiana aivan samankuuloisia kohtauksia kuin ap:n lapsi. Aiheena saattoi olla mikä tahansa. Puoli vuotta kesti pahaa jaksoa ja sitten helpotti.
Annoin tytön karjua massa ja välillä kokeilin antaako silittää ja saako jutella. Rauhallisella äänellä hoin tytölle että "kyllä sinua nyt kiukuttaa kun jogurtti oli loppunut, on tosi paha mieli ja tekee mieli riehua ja huutaa, mutta onneksi se kiukutus menee lopulta aina ohi, muistatkos kuinka eilenkin kiukutti se asia kamalasti, mutta sitten helpotti ja oli taas iloinen mieli... Yritin sanoin kuvailla tunteita ja miltä ne kropassa tuntuvat ja aina muistutin että ohi se menee kuten ennenkin. Ehdotin usein ottaisiko tyttö vähän maitoa tai mehua, koska se juominen helpottaa kiukun menemistä pois (kiukkua tuli erityisen varmasti kun tyttö oli nälkäinen). Muistutin myös että äidin syliin voi tulla, koska haliminenkin helpottaa suuttumusta.
Lopulta tyttö alle 4-vuotiaana uhmakohtauksen iskiessä sanoi pian itselleenkin että nyt kiukuttaa, mutta kyllä se ohi menee, jos vaikka ottaa hörpyn mehua.
Muutenkin puhuttiin tunteista, ja siitä kuinka niitä on kaikilla (miten äidin kiukku näkyy).
Kieltämättä silloin kun uhmakohtauksia oli ollut jo monta kuukautta meinasi usko loppua ja tuntui että ei tämä ihan normaalia ole. Sitten kuitenkin helpotti. Esikoisen uhmailut tosiaan olivat ihan eri mittaluokassa kuin kuopuksen.
Uhmakauden aikana meillä myös valittiin taistelut varsin tarkkaan. Jos tyttö meinasi alkaa riehua vääristä sukista, niin sitten ne vaihdettiin. Ei kaikista asioista voinut alkaa riitelemään. (Todennäköisesti tosin kaikki sukkalaatikon sukat olivat vääriä. Eli vaihtamalla ei parantunut. ;) )