Lue keskustelun säännöt.
Lapseni saa "kohtauksia", en enää tiedä miten toimia.
13.10.2011 |
Lapsi on 3,5v ja hän saattaa huutaa yhteen putkeen kaksikin tuntia ilman mitään näkyvää syytä. Jos yritän puhua hänelle niin huuto vaan yltyy, jos en huomioi mitenkään niin huuto saattaa muuttua uikutukseksi, mutta ei lopu. Ei auta, että pidän sylissä, silloin lapsi puree, lyö ym. minua.
Yleensä otan lapsen syliini ja pidän sylissä kunnes lopettaa, mutta omat voimat alkaa loppumaan kun toinen riuhtoo ja yrittää kaikin tavoin satuttaa minua. Huuto ei lopu yhtään aiemmin onko sylissä vai lattialla huutamassa.
En enää tiedä miten toimia. Neuvola on sitä mieltä, että kyse on vaan lapsen tempperamentistä.
Ainiin näitä "kohtauksia" on yleensä yksi vähän pidempi päivän aikana ja muutama lyhyempi.
Kommentit (61)
nim. saman kokenut ja syy löytyi kielellisistä vaikeuksista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tääkö meilläkin edessä, meidän 10kk huutaa ja raivoaa ja lyö, puree, tukistaa ja nipistää minua kun suuttuu, esim. jos kielletään jostain tai ruvetaan pukemaan. olen jo tähän tilanteeseen aika kyrpiintynyt kun päivät on yhtä tappelua ja huutoa. kiva jos se tästä vielä pahenee tollaseks tunnin yhtäjaksoseks huudoks. millanen teidän lapsi sitten oli nuorempana, jos nyt meno on tuollaista?
nim. saman kokenut ja syy löytyi kielellisistä vaikeuksista
Kannattaa tutkituttaa lapsi psykologilla. Taustalla voi olla jotain neurologisia juttuja, joihin on mahdollista saada hoitoa.
Suosittelen lämpimästä lapsen kielellisten taitojen arviointia. nim. saman kokenut ja syy löytyi kielellisistä vaikeuksista
Lapsi oppi myöhään puhumaan, vasta 2,5vuotiaana. Sitä ennen sanoi ainostaan äiti. Mielestäni puhe on kuitenkin selvää, mutta voihan olla, ettei ole ihan ikätasollaan sitten vielä tms.
AP
veisin lapsen omaan huoneeseen huutamaan niin että ovi jää auki eli yhteys lapseen säilyy ja rauhallisesti sanoisin, että jukurtti on nyt loppu ja ymmärrän, että se harmittaa, kun olet rauhoittunut niin tule kertomaan mitä haluaisit iltapalaksi ja jos lapsi tulee luoksesi raivoamaan niin veisin nätisti takaisin ja sanoisin, että rauhoitu täällä ensin. Jos pysyy huoneessaan raivoamassa niin kävisin muutaman min välein katsomassa että lapsella kaikki ok ja osoittamassa että olen läsnä vaikka en ihan vieressä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei kohtaukset ikinä kestä noin kauaa vaikka niitä tuleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy on yleensä joku tuollainen vähäpätöinen. Joskus voi mennä myös asiat ristiin, eli on esim. luvattu jotain tiettyä jukurttia, mutta sitä ei sitten ollutkaan. Pettymyksen sietokyky on siis huono. Pettymyksiltähän ei vanhemmat lastaan pitää turvassa, joten ei anneta periksi, jos joku tällainen kriisi iskee.
Ja lapsen väsyminen vaikuttaa asiaan myös. Monesti juurikin kivana päivänä (joku retki, ehkä vieraita yms.) tulee tällainen kohtaus. Lapsi väsyy näistä kivoista jutuista kuitenkin jollain tavalla ja sitten napsahtaa itkuksi asiat.
Meillä asioihin on rauhoittumisen jälkeen palattu välillä lyhyesti. Olen esim. kysynyt, että harmittiko sinua se, ettei ollut tiettyä viiliä. Lapsi voi nyökyttää ja sitten vielä sanon, että nyt oli tosiaan se tietty viili loppu ja voimme toisella kertaa ostaa sitä kaupasta. Ja sen jälkeen menemme ehkä katsomaan, mitä löytyisi iltapalaksi...
Sen olen itse huomannut, että oma rauhallisuuteni säilyy noissa tilanteissa, vaikka välillä on muissa jutuissa pinna kireällä. Tuossa tilanteessa ei oma hermostuminen/uhkailu/rangaistukset/lohduttaminen/mikään välttämättä auta.
Meillä on ollut samaa, mutta ei onneksi noin voimallisena.
Kuopus sai 1,5 - 2 vuotiaana uhmakohtauksia, ihan mitättömistä asioista, mistä karjui ja huusi, kovaa ja pitkään.
Esikoinen sai kiukkukohtauksia 4 vuotiaana, kun elämässä oli aivan liikaa muutoksia ja sopeutumista, niin pettymysten sietoa ei enää ollutkaan, reaktio oli "liian iso".
Yksi hyvä keino on sanoa, että NYT LOPPUI. Eli aikuinen ilmoittaa lapselle, että nyt voi lopettaa kiukuttelemisen. Ajattelen sen niin, että se "jää päälle" lapselle eikä hän osaa lopettaa ja tarvitsee siihen "luvan" tai määräyksen.
Ja tämä käsky: nyt riittää, tästä asiasta on nyt huudettu tarpeeksi, nyt lopetat - tehdään selkeästi, yksinkertaisin lausein, napakasti ja määrätietoiseti ja katsekontktissa tai kontaktissa lapseen, eli ollaan lähellä lasta.
Sitten voi kysyä, haluaako tulla syliin ja jos ei, voi sanoa, että sitten kun haluat, niin sano, niin pääset syliin.
Kun tilanne on täysin rauhoittunut, voi asiasta jonkin verran puhua. Itse en näiden pienten kanssaa harrasta pitkiä analyyttisiä kesksuteluja vaan menen konkretiassa. En ala jauhamaan miltä lapsesta tuntui "sinulle tuli paha mieli.." vaan mennään faktoissa: otatko nyt mansikkajugurttia? Ostan banaania kaupasta ensi kerralla. Jos et ota, ei sitten, mutta et huuda siitä.
meillä tämä toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika isojakin ongelmia ymmärtämisessä tai puheentuotossa ja itsensä ilmaisemisessa.
Suosittelen lämpimästä lapsen kielellisten taitojen arviointia. nim. saman kokenut ja syy löytyi kielellisistä vaikeuksista
Lapsi oppi myöhään puhumaan, vasta 2,5vuotiaana. Sitä ennen sanoi ainostaan äiti. Mielestäni puhe on kuitenkin selvää, mutta voihan olla, ettei ole ihan ikätasollaan sitten vielä tms.
AP
on jo reilusti vanhempi lapsi, mutta hänellä tuli ja tulee yhä kohtauksia, jolloin on kuin toinen ihminen. Pääasiassa hän on mukava, toisten kanssa pärjäävä lapsi, mutta joskus kun asiat eivät mene miten hän haluaisi, alkaa kauhea raivo. Mikään sanallinen ei mene jakeluun, millään jäähypenkillä ei pysy, sylissä meni vain hysteeriseksi ja lähes tajuttomaksi. Ja on kaiken kaikkiaan mainiosti kehittynyt tenava. Tunteiden ilmaisu on se heikoin lenkki, jos jokaisesta se täytyy kaivaa esiin, ja ehkä jokin tunneärsykkeen rajuus aiheutti ja aiheuttaa kohtaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei se silloin mikään rangaistuspaikka ole vaan rauhoittumispaikka, ovi on auki ja puhe ja katsekontakti säilyy, mutta se on rauhallinen ja turvallinen ympäristö raivota ne tunteet ulos
ja mihin sä esim passitat koululaisen rauhoittumaan jos saa kilarit jostain, kellariinko ettei omasta huoneesta tuu kammoa :DD
yks
Meillä on perheessä ajateltu niin, että lapsen kiukkukohtauksille on myös tilaa, mutta tietenkin niitä yritetään estää, jos vain mahdollsta antamatta periksi/pehmittämättä tilannetta lapsen kannalta, jos yleinen etu on ristiriidassa. Näihin kohtauksiin ei pikaisen keskustelun jälkeen (josta yllä kirjoitin) palata eli ei muistutella, että silloin huusit/raivosit tai niillä ei uhkailla "älä nyt aloita taas sitä raivoamista", eikä niitä myöskään kertoilla lasten kuullen muille "meidän Lapsi aina raivoaa, on se vaan niin vaikea. Itkupotkua harva se päivä". Jotkut vanhemmat nimittäin käyvät lapsen negatiivisia temperamenttipiirteitä läpi muille vanhemmille/tutuille lapsen kuullen ja minusta se on todella ikävää. Lapsi voi helposti leimautua riehujaksi ja se voi vaikuttaa lapsen minäkuvaan.
Meillä raivokohtauksen aiheita on ollut esim. nämä:
- väärän värinen muki lapsella (pikkusisarella se, jonka olisi halunnut)
- ei ollut lasten CD-levyä autossa kuunneltavaksi ja en lyhyen matkan takia viitsinyt pysäyttää autoa ja etsiä oikeaa levyä takapenkiltä (ajoin siis autoa); mikään levy ei ollut päällä
- miehen laulama laulu levyllä --> olisi pitänyt olla naisen laulama
- laitoin telkkaria pienemmälle, kun oli häiritsevä isolla --> olisi pitänyt laitta isommalle takaisin
- taitoin sämpylän puoliksi ennen lapselle antamista --> olisi halunnut kokonaisen. Sattui olemaan viimeinen sämpylä ja kaksi puolikasta eivät kelvanneet. Lapsi ei yleensä syö kokonaista sämpylää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja melkein sama peli on menossa. Oon ihan kyrsiintynyt jo, kun penska alottaa sen ulinashown ihan mistä vaan.
Yleensä aiheena on nykyisin se, että kun tullaan kotiin jostain, niin huuto alkaa ulkoportailla. "Sísähousut!! Haluun sisähousut!!" Ja sitä sit huudetaan, kukaan muu ei sais riisua tai tehdä mitään. Ulina on ihan järjetön, yökitään, tyrskitään, poljetaan jalkaa jne. Ja osaa kyllä riisua ja pukea itse... Ei auta, vaikka sanoisi, että odota, äiti riisuu siskon ja oman takin, ja auttaa sitten. Ei käy. Tai vaikka autossa sanoisi, että olipa mukava kerho, mennään nyt sisään ja odotat vähän, niin sitten äiti auttaa vaatteissa. Ei mitään apua.
Jäähyt on kokeiltu, ei apua. Uhkaukset siitä, ettei viedä enää mihinkään, jos ei osaa olla nätisti tullessa, ei myöskään auta. Raivoaminen on ihan järjetöntä, ja voi kestää helposti puoli tuntia. Pari päivää sitten tyrkkäsi tukea vasten seisovan pikkusiskon nurin, koska suuttui kun isä ei tullut lattialle leikkimään. Joutui jäähylle yläkertaan, ja takoi hulluna ovea (vaikka osaa sen aukaistakin), rääkyi ja kiljui ja tyrski ja yökki 5-10 minuuttia. Sitten menin jututtamaan, ja kysyin, että saako siskoa tyrkkiä noin? -Saa. Saan minä tyrkkiä. No et saa, näitkö että siskoon sattu? -No eikä sattunu.
Ja jäähyä lisää. Sitten huutoa viitisen minuuttia, jalan polkemista ja riehuntaa. Kunnes oksenti lattialle. Ja taas keskustelutuokio. Saako siskoa tyrkkiä? -Ei saa, en tyrki enää.
Hyvä. Tällä kertaa taas show ohitse, kunnes alkaa uudelleen...
Niin, ja meillä poika sentään on rauhallista sorttia, vähän sellainen haaveilija. Paitsi kun raivostuu jostain... voin vain kuvitella, millaista on, jos on muutoinkin raisumpi lapsi kyseessä!!
Liittyykö tuohon kohtaukseen joku "altistava" tekijä kuten nälkä tai väsy ? Onko tuo jokapäiväinen kohtaus aina ennen ruokaa tai vaikka illalla ?
Meillä lasten uhmakohtaukset oli aina nälkäisenä huomattavasti pahempia ja ne tuli paljon herkemmin. Vieläkin meidän samanikäinen tarvii usein kahden tunnin välein ruokaa päivän aikana että olo pysyy normaalina eikä mene nälästä kiukkuamiseksi.
Esikoiselle tulee puolestaan tuon tapaisia kohtauksia tiettyjä ruokia syötyään. Eli noin 5 minuuttia - 5tuntia pähkinöiden, sitrusten, mintun, kanelin, sinisen keiju margariinin jne syönnin jälkeen tulle älytöntä uhmaamista ja raivoamista. Tuo kohtaus kestää silloin noin tunnista kahteen. Paitsi jos annan anthistamiinia niiin loppuu 5-10 minuuttia antihistamiinin annon jälkeen. Ihan allergiatesteissäkin (verestä) näkyy lapsella esim. pähkinäallergia mutta mitään muuta oiretta ei pähkinöiden syönnin jälkeen ole kuin kova raivoaminen. Mutta riittää meille ja pähkinät ym. ovat poissa ruokavaliosta toistaiseksi niin kotona kuin koulussakin.
Toivottavasti pian helpottaa. Kuulostaa kyllä tosi raskaalta tuollainen arki.
Meillä on perheessä ajateltu niin, että lapsen kiukkukohtauksille on myös tilaa, mutta tietenkin niitä yritetään estää, jos vain mahdollsta antamatta periksi/pehmittämättä tilannetta lapsen kannalta, jos yleinen etu on ristiriidassa. Näihin kohtauksiin ei pikaisen keskustelun jälkeen (josta yllä kirjoitin) palata eli ei muistutella, että silloin huusit/raivosit tai niillä ei uhkailla "älä nyt aloita taas sitä raivoamista", eikä niitä myöskään kertoilla lasten kuullen muille "meidän Lapsi aina raivoaa, on se vaan niin vaikea. Itkupotkua harva se päivä". Jotkut vanhemmat nimittäin käyvät lapsen negatiivisia temperamenttipiirteitä läpi muille vanhemmille/tutuille lapsen kuullen ja minusta se on todella ikävää. Lapsi voi helposti leimautua riehujaksi ja se voi vaikuttaa lapsen minäkuvaan. Meillä raivokohtauksen aiheita on ollut esim. nämä: - väärän värinen muki lapsella (pikkusisarella se, jonka olisi halunnut) - ei ollut lasten CD-levyä autossa kuunneltavaksi ja en lyhyen matkan takia viitsinyt pysäyttää autoa ja etsiä oikeaa levyä takapenkiltä (ajoin siis autoa); mikään levy ei ollut päällä - miehen laulama laulu levyllä --> olisi pitänyt olla naisen laulama - laitoin telkkaria pienemmälle, kun oli häiritsevä isolla --> olisi pitänyt laitta isommalle takaisin - taitoin sämpylän puoliksi ennen lapselle antamista --> olisi halunnut kokonaisen. Sattui olemaan viimeinen sämpylä ja kaksi puolikasta eivät kelvanneet. Lapsi ei yleensä syö kokonaista sämpylää..
Lapset eivät saa huutaa, eikä vanhemmat. Piste.
samanlaisia kohtauksia, niihin ei auttanut muu kuin antaa huutaa ja sit ku rauhottuu ni ottaa syliin.
sylissä pitäminen vaan yllytti huutaa lisää.
kyllä se lapsi rauhottuu ku aikansa huutaa..
pojalle tehtiin testejä ja käytin psykologilla ja milloin missäkin mut raivokohtauksille ei löytyny syytä.
nyt 7v ne on loppunu..
huutaako lapsi muille?
mun poika huutaa vaan mulle, muiden seurassa on enkeli..
ja melkein sama peli on menossa. Oon ihan kyrsiintynyt jo, kun penska alottaa sen ulinashown ihan mistä vaan. Yleensä aiheena on nykyisin se, että kun tullaan kotiin jostain, niin huuto alkaa ulkoportailla. "Sísähousut!! Haluun sisähousut!!" Ja sitä sit huudetaan, kukaan muu ei sais riisua tai tehdä mitään. Ulina on ihan järjetön, yökitään, tyrskitään, poljetaan jalkaa jne. Ja osaa kyllä riisua ja pukea itse... Ei auta, vaikka sanoisi, että odota, äiti riisuu siskon ja oman takin, ja auttaa sitten. Ei käy. Tai vaikka autossa sanoisi, että olipa mukava kerho, mennään nyt sisään ja odotat vähän, niin sitten äiti auttaa vaatteissa. Ei mitään apua. Jäähyt on kokeiltu, ei apua. Uhkaukset siitä, ettei viedä enää mihinkään, jos ei osaa olla nätisti tullessa, ei myöskään auta. Raivoaminen on ihan järjetöntä, ja voi kestää helposti puoli tuntia. Pari päivää sitten tyrkkäsi tukea vasten seisovan pikkusiskon nurin, koska suuttui kun isä ei tullut lattialle leikkimään. Joutui jäähylle yläkertaan, ja takoi hulluna ovea (vaikka osaa sen aukaistakin), rääkyi ja kiljui ja tyrski ja yökki 5-10 minuuttia. Sitten menin jututtamaan, ja kysyin, että saako siskoa tyrkkiä noin? -Saa. Saan minä tyrkkiä. No et saa, näitkö että siskoon sattu? -No eikä sattunu. Ja jäähyä lisää. Sitten huutoa viitisen minuuttia, jalan polkemista ja riehuntaa. Kunnes oksenti lattialle. Ja taas keskustelutuokio. Saako siskoa tyrkkiä? -Ei saa, en tyrki enää. Hyvä. Tällä kertaa taas show ohitse, kunnes alkaa uudelleen... Niin, ja meillä poika sentään on rauhallista sorttia, vähän sellainen haaveilija. Paitsi kun raivostuu jostain... voin vain kuvitella, millaista on, jos on muutoinkin raisumpi lapsi kyseessä!!
Asutte omakotitalossa? Hyvä. Kerrostalossa teistä olisi tehty jo lastensuojeluilmoitus.
Se kuulostaa että ok, kerrotaan mitä todellisuudessa tapahtuu,mutta kun sos.tt. lähtökonta on se se mitä ilmoituksen oltus on, että lasta lyödään,. Siinä sitten on haastattelut lapsille ja kotikäynnit ym. ja psykologikäynnit.. vain siksi, että kotona lapselle on tilaa ja mahdollisuus karjua kiukkunsa ulos.
ei se silloin mikään rangaistuspaikka ole vaan rauhoittumispaikka, ovi on auki ja puhe ja katsekontakti säilyy, mutta se on rauhallinen ja turvallinen ympäristö raivota ne tunteet ulos
ja mihin sä esim passitat koululaisen rauhoittumaan jos saa kilarit jostain, kellariinko ettei omasta huoneesta tuu kammoa :DD
yks
Omaan huoneeseen eristäinen on laumasta erottaminen ja se on pahin mahdollinen rangaistus. Sillä kerrotaan lapselle, että emme pidä sinusta ja eristämme sinut pois.
Mitä oma huone muka auttaa rauhoittumisessa? Miksi ei voi rauhoittua muualla? Onko muu koti sallittu vain tietynlaisille tunteille?
eikä hänellä ole koskaan tuollaista ollut vaikka on voimakastahtoinen hänkin.
Kuopuksella on näitä "kohtauksia" ollut nyt puolisen vuotta. Ensin ajattelin, että on uhmaa. Mutta on kyllä järkyn pitkäkestoista ja hermoja vievää, jos on pelkästään uhmaa. Olen käynyt asian tiimoilta neuvolan lääkärilläkin, mutta kun lapsi oli siellä hyväntuulinen ja iloinen, niin ei lääkäri ehkä ihan uskonut puheitani.
Lapsi on muuten oikein iloinen ja aurinkoinen. Hän on energinen ja ihana lapsi, mutta nämä "kohtaukset" stressaavat meidän vanhempien hermoja. "Kohtauksen" jälkeen lapsi itsekin on pahalla mielellä eikä osaa juurikaan eritellä mistä paha mieli johtuu.
AP