Työkaverikarppaajan ruoka on karmeeta katsottavaa
Lautasellinen juustoa tai purkillinen raejuustoa. Ei mitään kasvikunnan tuotteita.
Kommentit (93)
kun miljoonat ihmiset kuolevat nälkään..... kun syö sopivassa suhteessa siihen, mitä kuluttaa, ei liho. kun syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. kun syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo. nimimerkillä "normaalipainoinen"
Kun maailmassao n ruoan ylituotantoa niin paljon, että ruokaa on vara polttaa autoissa. Ruokaa tuotetaan niin paljon, että esim kasveista 20% jää peltoon mätänemään. Ruokaa on niin paljon, että kaupalla on vara heittää käyttökelpoisisa elintarvikkeita roskiin.
enhän edes tiedä siitä mitään.
SUOSITTELEN liikuntaa kaikille ihmisille, ihan kaikille, joten älä ota henkilökohtaisesti.
Kukaan ei tiedä itselleen optimaalista ruokavalioa tai laihtumistapaa koska se on jokaisella ihmisellä hiukan erilainen, ja se selviää vain kokeilemalla.
Asiantuntijoiden mielipiteitä kannattaa kuunnella, mutta samalla pitää mielessä ettei heillä ole absoluuttista totuutta hallussaan. Kukaan ei tiedä vielä kaikkea näistä asioista, siksihän tutkitaan. Jos kaikki olisi tiedossa, ei tarvitsisi tutkia.
Norminainen kuluttaa 1500-2000 kcal päivässä, right?
Kesällä otin vaellukselle uteliaisuuttani sykemittarin mukaan. Halusin seurailla sykettä ja kulutusta. Laitoin mittarin päälle, kun aamulla lähdettiin liikkeelle ja sammutin illalla, kun alettiin leirin tekoon. Mittari oli siis koko päivän päällä eli mittasi lepotaukojenkin ajan, koska halusin nähdä kokonaiskulutuksen.
Päiväkulutukseni oli likemmäs 3000 kcal. Reissun päällä syödään hyvin ja energiapitoisesti, esimerkiksi suklaata meni levy päivässä.
Tulokset näki peilistä. Vieläkö väitätte, ettei liikunnalla laihdu?
on havaittu jopa paremmaksi kuin absolutismi, pidentää mm. elinikää?
http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=3649661
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00…
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_1998…
ja herkut ja alkoholi voivat kuulua myös laihduttajankin ruokavalioon, kohtuudella tietysti.
Terveelliseen ruokavalioon ne eivät ainakaan kuulu. Vai missäs ruokavaliossa kehotetaan viinaa vetämään?
Että ei uskota professorin sanaa siitä ettei liikunnalla ole juuri vaikutusta laihtumisen kannalta, vaan aletaan liikkua ja mennään vielä sen seurauksena laihtumaan. Kyllä on törkeetä asennevammaisuutta. Väärin laihdutettu ilmeisesti.
Taitaakin olla niin, että sieltä valiokoidaan se mikä kullekin sopii, ikäviä tosiasioita ei vain haluta hyväksyä. Tuolla asenteell aei kyllä pitkälle pötkitä.
mä en syö ollenkaan lihaa (vaikka syönkin muuten "virallisterveellisesti") ja saan silti riittävästi proteiinia! Mietinkin tässä, että voisiko olla mahdollista, että saadakseen täyteen tuon suositusmäärän ihminen saattaisi syödä jotain muutakin proteiinin lähdettä kuin punaista lihaa?
Tuo 150 g noin koostettuna on nippa nappa 50 kiloisen ihmisen virallisterveellinen proteiinin vuorokautinen saantisuositus. Kookkaammat voivatkin sitten hieman lisätä protskun määrää virallisesti suositellulle tasolle. Karpit eivät siis syö lihaa ja proteiinia yhtään enempää kuin virallisterveellisesti aterioivatkaan, joten nämä syöpä ynnä diabetespelottelut koskevat aivan yhtä lailla virallisterveellisesti ruokailevia. Aatelkaapa ite.
mutta kanaa ja kalaa kyllä. Ja kananmunia, rahkaa ja raejuustoa. Palkokasveja. Ei ole ongelmaa proteiininsaannissa.
mä en syö ollenkaan lihaa (vaikka syönkin muuten "virallisterveellisesti") ja saan silti riittävästi proteiinia! Mietinkin tässä, että voisiko olla mahdollista, että saadakseen täyteen tuon suositusmäärän ihminen saattaisi syödä jotain muutakin proteiinin lähdettä kuin punaista lihaa?
Tuo 150 g noin koostettuna on nippa nappa 50 kiloisen ihmisen virallisterveellinen proteiinin vuorokautinen saantisuositus. Kookkaammat voivatkin sitten hieman lisätä protskun määrää virallisesti suositellulle tasolle. Karpit eivät siis syö lihaa ja proteiinia yhtään enempää kuin virallisterveellisesti aterioivatkaan, joten nämä syöpä ynnä diabetespelottelut koskevat aivan yhtä lailla virallisterveellisesti ruokailevia. Aatelkaapa ite.
Että ei uskota professorin sanaa siitä ettei liikunnalla ole juuri vaikutusta laihtumisen kannalta, vaan aletaan liikkua ja mennään vielä sen seurauksena laihtumaan. Kyllä on törkeetä asennevammaisuutta. Väärin laihdutettu ilmeisesti.
Eihän professori Mustajoki ole sanonut etteikö noin saattaisi jollekulle käydä. Hän on vain todennut, että laihtumisessa liikunnan osuus on 20% ja ruokavalion 80%. Se että joku sattuu laihtumaan liikkuen ei merkitse mitään, koska aina on yksitäistapauksia. Lisäksi, kun täällä tuodaan tällainen fakta esiin kanssapalstailijat alkavat haukkua läskiksi liikunnan vihaajaksi, vailla mitään perusteita. Ei keskustelua näin käydä. Asiat asioina ja itse olen varsin liikunnallinen vaikka olenkin Mustajoen kanssa samaa mieltä. Liikunnan yleisiä ja positiivisia terveysvaikutuksia ei Mustajokikaan ole kiistänyt vaikka laihtumiseen löytyykin parempia keinoja.
Työkaverikarppaajan ruoka on karmeeta katsottavaa
Lautasellinen juustoa tai purkillinen raejuustoa. Ei mitään kasvikunnan tuotteita.
Yleensä karppaajilla on lautasella ihan tajuttoman isot köntit lihaa ja juustoa. Joskus saattaa olla pari salaatinlehteä tai pieni pala kurkkua lisäksi :p
Toisinaan laskevat tohkeissaan 'pystyykö tänään syömään vielä raejuustoa vai tuleeko siitä liikaa hiilareita' ö.Ö
hassua väittää ettei liikunnalla ole merkitystä jos sen osuus laihduttamisessa on 20%.
20% palkankorotus olisi jo aika kiva, mutta 20% osuus laihdutuksesta ei ole mitään.
Jos laihdut 10kg, olet laihtunut siitä 2kg liikunnalla (jos siis hyödyntää liikuntaa laihduttamisessa)
Jos laihdut 50kg, olet laihtunut 10kg siitä liikunnalla.
En sanoisi täysin merkityksettömäksi.
Että ei uskota professorin sanaa siitä ettei liikunnalla ole juuri vaikutusta laihtumisen kannalta, vaan aletaan liikkua ja mennään vielä sen seurauksena laihtumaan. Kyllä on törkeetä asennevammaisuutta. Väärin laihdutettu ilmeisesti.
Eihän professori Mustajoki ole sanonut etteikö noin saattaisi jollekulle käydä. Hän on vain todennut, että laihtumisessa liikunnan osuus on 20% ja ruokavalion 80%. Se että joku sattuu laihtumaan liikkuen ei merkitse mitään, koska aina on yksitäistapauksia. Lisäksi, kun täällä tuodaan tällainen fakta esiin kanssapalstailijat alkavat haukkua läskiksi liikunnan vihaajaksi, vailla mitään perusteita. Ei keskustelua näin käydä. Asiat asioina ja itse olen varsin liikunnallinen vaikka olenkin Mustajoen kanssa samaa mieltä. Liikunnan yleisiä ja positiivisia terveysvaikutuksia ei Mustajokikaan ole kiistänyt vaikka laihtumiseen löytyykin parempia keinoja.
joille liikunnalla on iso merkitys.
Tämän olen tullut testanneeksi pitkän syysflunssan aikana. Paino on noussut yllättävän nopeasti sohvaperuna-aikana, vaikka ruokavalioon en ole ainakaan lisännyt mitään. Pikemminkin päinvastoin, sillä flunssan aikana ruoka ei oikein maistu.
Näköjään epäonnistuin. Mutta pointtina tosiaan se, että proteiinia saadakseen ihminen ei tarvitse punaista lihaa ollenkaan. Ja siis omasta puolestani karppaajat saavat aivan rauhassa jatkaa puuhailuaan, kunhan ärsyttää tuollainen väärin perustein päteminen mitä kyseinen lainaamani kirjoittaja esitti.