MTV:n uutisissa anteeksipyyntö hoitokokouksista
MTV3:n uutisissa sanottiin eilen, että vanhoillislestadiolaiset johtajat pyytävät julkisesti anteeksi hoitokokousten harhaoppeja ja väkivaltaa
http://freepathways.wordpress.com/2011/10/10/srk-pyysi-julkisesti-antee…
Taikka ainakin ne johtohenkilöt "pahoittelee" jotain.
Kommentit (27)
Tiettävästi kolme piispaa on käynyt puhuttamassa liikkeen johtajia.
Kirkolla on huoli siitä että kirkon imago on kärsinyt kun siihen kuuluvan liikkeen väkivallasta ja painostusmenetelmistä on keskusteltu vuosia julkisuudessa.
Hoitokokookuksista on tehty tv-draama ja julkaistu uhrien haastatteluja. Parhaillaan on valmisteilla laaja tuktimus Lapin yliopistossa. Kun se tulee julki, kirkkoakin huolestuttaa, että se ei ole puuttunut asioihin.
Joku saattaa erota kirkosta tämän takia, kun lestadiolaisten sallitaan ja on sallittu kirkossa hillua miten he tahtoo. Piispat eivät ole välittäneet.
Tutkimuksen julkistamisesta saattaa seurata taas eropiikki kirkosta.
Taidat nyt puhua vähän puutaheinää..
Rauhanyhdistyksissä kiusataan ja painostetaan ihmisiä jopa työkytyttömyyteen saakka. Sitä ei enää nimitetä hoitokookuksiksi vaan "sielunhoidoksi" ja "neuvonpidoiksi". Mitä tekee kirkkomme? Lestadiolaisuus on kirkon suurin herätysliike.
Vanhoillislestadiolainen pappi Johannes Alaranta kirjoitti blogisaan näin:
Tiedän useita 2000-luvulla pysyvästi työkyvyttömäksi hoidettuja. Olen itse seurannut läheltä hoitokokouksia. Ne jatkuvat tänäänkin. Yhä tänään. Todellisuutta ei muuksi muuta terminologia.
Eli: enää ei näistä painostamiskokouksista ja ryhmänä tehdystä painostamisesta käytetä nimitystä "hoitokokous". Mutta systeemi jatkuu ennallaan silti.
Noh, minä ainakin erosin kirkosta juuri omien vl kokemusten takia.
Ja on meitä muitakin samaan päätyneitä.
http://freepathways.wordpress.com/2011/10/03/minusta-tuli-ateisti/
Mä en ainakaan tiedä tällasista.
Tästä kirjoitettiin hiljattain Hesarissa:
Kokouksissa ihmisille esitetään syytöksiä, vaaditaan myöntämään syytökset todeksi sekä ripittäytymään julkisesti koko seurakunnan edessä. Tärkeintä on alistua ja nöyrtyä, sillä ei ole väliä mitä todellisuudessa omassatunnossaan tuntee ja oikeaksi kokee.
Tämä paljastaakin, että kyse ei ole lainkaan sielunhoidosta, vaan vallankäytöstä ja ihmisten oman tahdon ja käsitysten nujertamisesta sekä alistamisesta yhteisön kuriin.
Monessa tapauksessa hoitokokouksessa saatetaan asettaa perheenjäsenet toinen toistaan vastaan ja siten murtaa perheen sisäistä lojaalisuutta. Hoitokokousten ristiriidat ovat johtaneet usein perhesiteiden sekä sukulaisuus- ja ystävyyssuhteiden murtumiseen ja ihmisten eristämiseen läheisistään. Uhkaavat ja painostavat kokemukset sekä eristetyksi joutumisen pelot tai ulos suljetuksi joutuminen ovat haavoittaneet monien vanhoillislestadiolaisten mielen tasapainoa ja saattaneet johtaa vakaviin seuraamuksiin, itsetunnon murtumiseen, pelkoon ja epätoivoon, jopa itsemurhiin. Hoitokokouksessa koettu päällekäyvä henkilökohtainen painostus on ihmiselle aina ahdistava ja raskas kokemus, josta toipuminen voi vaatia kauan aikaa. Henkilökohtaisuuksiin saakka ulottuva kiusaminen on kokemuksena vähän sama kuin kotiin olisi murtauduttu ja sotkettu kaikki paikat.
http://freepathways.wordpress.com/2011/07/20/hoitokokousvakivalta/
Ota se pää pois pensaasta. Pliis....
Mä en ainakaan tiedä tällasista.
Taidat nyt puhua vähän puutaheinää..Rauhanyhdistyksissä kiusataan ja painostetaan ihmisiä jopa työkytyttömyyteen saakka. Sitä ei enää nimitetä hoitokookuksiksi vaan "sielunhoidoksi" ja "neuvonpidoiksi". Mitä tekee kirkkomme? Lestadiolaisuus on kirkon suurin herätysliike.
että jos vl-uskovainen joka on kirkon työntekijä, alkaa ahdistelemaan toista, niin siitä voi tehdä ilmoituksen seurakuntaan. Kirkko ei hyväksy vl-hoitokokouksia eikä muutakaan uskonnolla painostamista.
Kenenkään ei pidä suostua painostukseen eikä tekemään julkista aprannusta seurakunnan edessä!
ja erityisen vaikeaa se on hengellisen liikkeen johtotasolla.
Piispat oikealla asialla!
Noh... diili on kivasti edullinen kummllekin taholle!!!
Kun nyt pyysivät anteeksi opettamiana harhaoppeja, niin pyytääkö lestadiolaisjohtajat seuraavaksi anteeksi ehkäisykielto-oppia?
Harhaoppihan sekin on.
Ei se loppunutkaan tuohon anteeksipyyntöön. taitaa olla verissä.
http://freepathways.wordpress.com/2012/01/13/puhujakielto/
Anteeksipyyntö on vaikeaa uskovaisille.
Eipä taida niitä uhreja paljoa lohduttaa.
Anteeksipyyntö on vaikeaa uskovaisille.
Niinhän se on! Tässä SK:n lehdistötiedote
http://freepathways.wordpress.com/2011/10/10/srk-pyysi-julkisesti-antee…
palauttaa erotettujen maineen uskovaisina?
Rauhanyhdistyksissä kiusataan ja painostetaan ihmisiä jopa työkytyttömyyteen saakka.
Sitä ei enää nimitetä hoitokookuksiksi vaan "sielunhoidoksi" ja "neuvonpidoiksi".
Mitä tekee kirkkomme? Lestadiolaisuus on kirkon suurin herätysliike.