HS tänään: Synnytystrauma voi estää vauvahaaveet
Kopsaan tähän tämänpäiväisestä Hesarista synnytystraumoja käsittelevän jutun, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Synnytys on voimakas tapahtuma, jonka kulkua ei voi hallita. Siksi se pelottaa monia.
Arviolta 1,5–6 prosenttia naisista kärsii synnytyksen aiheuttamasta post-traumaattisesta stressireaktiosta eli synnytystraumasta.
Riski kasvaa, jos synnytys aloitetaan alateitse, mutta se päättyy hätäsektioon. Yhden tutkimuksen mukaan imukupilla synnyttäneistä traumatisoituu joka viides.
Trauman voi saada myös tavallisessa synnytyksessä, jos äiti kokee, ettei häntä ole kuunneltu.
Traumaattinen synnytys voi johtaa jopa masennukseen. Äiti voi kärsiä jännitystiloista ja kiintyminen vauvaan voi vaikeutua.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin Kirsi Taurion mukaan traumoja voidaan ehkäistä pitämällä äiti ajan tasalla synnytyksen vaiheista. "Kiireen ei hätätilanteissakaan pitäisi olla esteenä sille, että tieto kulkee", Taurio sanoo.
Tieto ei synnytyksessä lisää tuskaa, vaan päinvastoin.
Kaikkialla kunnollista synnytysvalmennusta ei ole – rahasyistä.
"Monissa kunnissa vanhempia kehotetaan katsomaan synnytysvideoita netistä", psykologi Hannele Törrönen kritisoi.
Vaikeaan masennukseen sairastunut äiti tulee usein kunnalle kalliimmaksi, kuin ehkäisevän järjestelmän ylläpito.
Taurion ja Törrösen mukaan myös synnytyksen läpikäyminen jälkeenpäin on tärkeää. Traumasta kärsivät naiset tulisi ohjata psykologin luo, sillä käsittelemättöminä traumat voivat vaikuttaa dramaattisesti elämänvalintoihin.
"Traumat voivat aktivoitua synnytyspelkona seuraavassa raskaudessa. Tiedän monia, jotka eivät ole uskaltaneet hankkia niiden takia enää lapsia", kätilö Anu Lampinen sanoo.
Kommentit (98)
usko, että ongelma on se, ettei synnytys mene suunnitelmien mukaan, vaan tiedon ja tuen puute pelottavassa tilanteessa. Mielestä se käy ilmi noista tarinoista.
että äidit eivät enää käy synnytysvalmennuksissa. Eivät ehdi kun niillä on niin paljon muuta tekemistä. Tästä oli ihan hiljan yhdessä lehdessä.
henkilökunnan ensisijainen tehtävä on pitää huolta äidin ja lapsen terveydestä, mutta kyllä sitä työtään voi tehdä teknisesti yhtä hyvin niin erilaisilla asenteilla.
Että silleen voi olla trauma kätilön tai lääkärin syy. Jos vaikka haukkuu ja vähättelee. Tai tekee toimenpiteitä edes ilmoittamatta, vaikkei olisi mikään hätä edes.
tarkoittanut valmennustietoa, vaan sellaista tietoa, että mitä juuri nyt tapahtuu minulle ja onko se normaalia. Eihän niitä tunteita voi etukäteen tietää, vaikka olisi kuinka valmentautunut.
usko, että ongelma on se, ettei synnytys mene suunnitelmien mukaan, vaan tiedon ja tuen puute pelottavassa tilanteessa. Mielestä se käy ilmi noista tarinoista.
että äidit eivät enää käy synnytysvalmennuksissa. Eivät ehdi kun niillä on niin paljon muuta tekemistä. Tästä oli ihan hiljan yhdessä lehdessä.
trauman? Tässä on kyse traumasta, ei kriisisynnytyksestä (joka sinällään voi kyllä laukaista trauman)
En kaivannut ystävällisyyttä kätilöiltä enkä muutakaan hyssyttelyä eikä kivunlievitys ollut mitenkään mielessä. Ainoa vaatimus oli että keinolla millä hyvänsä ja nopeasti sittenkin pelastavat lapsen hengen.
Koska toiveeni toteutui. Lapsi oli terve ja hengissä kaikesta huolimatta.
hieman rajaa näihin synnytysdraamoihin..
on hyvä. Joku muu voi traumatisoitua pienemmästäkin, ymmärräthän sen? Ei se trauma tule välttämättä kivusta tai synnytyksen vakavuudesta.
Ei tämä ole kilpailu, kuka on selvinnyt pahemmasta ilman traumoja, vaan tarkoitus olisi tunnistaa ja ennaltaehkäistä sekä hoitaa traumatisoituneita, jotta he voisivat olla parempia vanhempia.
trauman? Tässä on kyse traumasta, ei kriisisynnytyksestä (joka sinällään voi kyllä laukaista trauman)
En kaivannut ystävällisyyttä kätilöiltä enkä muutakaan hyssyttelyä eikä kivunlievitys ollut mitenkään mielessä. Ainoa vaatimus oli että keinolla millä hyvänsä ja nopeasti sittenkin pelastavat lapsen hengen.
Koska toiveeni toteutui. Lapsi oli terve ja hengissä kaikesta huolimatta.
voi tulla siitäkin, jos toipuminen synnytyksen jälkeen ei ole odotettua. Ei se vauva pelottomuutta seuraavaan synnytykseen takaa. Tämän todista jo sekin, että suurin osa pelkopolin asiakkaista on nimenomaan uudelleen synnyttäjiä.
Ja tyhmä argumentti, että jos MINULLA oli vaikea synnytys enkä MINÄ saanut pelkoja, niin ei kyllä muutkaan voi. Ja kaikkein hölmöin, että ei ennenkään traumatisoiduttu. Haloo! Ennenhän oli nuo mielenterveyshoidot hyvin hallussa muutenkin juu.
ei tullut traumaa, kun niihin vaikeisiin synnytyksiin kuoltiin.
Esikoiseni syntyi imukupilla kuuden(!) tunnin ponnistusvaiheen jälkeen. Kipua ei pahemmin ollut, koska epiduraali auttoi hyvin. Kätilö tuli seuraavana aamuna lapsivuodeosastolle juttelemaan pyytämättä: kysyi oliko jäänyt traumoja ja sanoi että olin ollut erittäin urhea, ja mies myös. Traumoja ei jäänyt (vaikka olo oli karmea haavojen ja järkyttävien vatsalihaskipujen takia), mutta sitä vastoin aivan ihana mieli tuosta kätilön käynnistä! Osastolla vaan ihmeteltiin, miksi kätilö tuli käymään kun nykyään ei kuulemma enää tapana...
traumaattisen synnytyksen läpikäyneenä sanoisin, että tieto ja ystävällinen kohtelu auttaisivat paljon huonossakin tilanteessa ja toisaalta, tiedon puute ja yliolkainen suhtautuminen voivat traumatisoida "helponkin" synnytyksen läpikäyneen.
Ja kyllä ne ihmiset ennenkin sai tarumoja. Silloin asioista ei vain puhuttu. Naiset sitten vain juoksivat järveen, tappoivat lapsensa tai muuten pahoinpitelivät heitä pahan olonsa takia.
Hyvä, että tästä puhutaan! Iso vastuu on lääkäreillä ja kätilöillä!
voi tulla siitäkin, jos toipuminen synnytyksen jälkeen ei ole odotettua. Ei se vauva pelottomuutta seuraavaan synnytykseen takaa. Tämän todista jo sekin, että suurin osa pelkopolin asiakkaista on nimenomaan uudelleen synnyttäjiä.
Ja tyhmä argumentti, että jos MINULLA oli vaikea synnytys enkä MINÄ saanut pelkoja, niin ei kyllä muutkaan voi. Ja kaikkein hölmöin, että ei ennenkään traumatisoiduttu. Haloo! Ennenhän oli nuo mielenterveyshoidot hyvin hallussa muutenkin juu.
jo siitäkin, että asiat eivät mene kuten he ovat suunnitelleet.
Uskon, että yksi syy traumattomuuteen rajun synnytyksen jälkeen oli juuri se etten ollut etukäteen suunnitellut mitään. Valmennuksissa toki olin käynyt.
T. aikaisempi 6h ponnistanut
voi tulla siitäkin, jos toipuminen synnytyksen jälkeen ei ole odotettua. Ei se vauva pelottomuutta seuraavaan synnytykseen takaa. Tämän todista jo sekin, että suurin osa pelkopolin asiakkaista on nimenomaan uudelleen synnyttäjiä.
Ja tyhmä argumentti, että jos MINULLA oli vaikea synnytys enkä MINÄ saanut pelkoja, niin ei kyllä muutkaan voi. Ja kaikkein hölmöin, että ei ennenkään traumatisoiduttu. Haloo! Ennenhän oli nuo mielenterveyshoidot hyvin hallussa muutenkin juu.
jo siitäkin, että asiat eivät mene kuten he ovat suunnitelleet.
Se sitten menee niin kuin menee.
Synnytyksessä vaan ei aina kaikki suju niin kuin toivoisi
Siksi mielestäni liika valmentautuminen ennen synnytystä on mielestäni turhaa.
Esikoinen ei meinannut millään syntyä ja oli useampikin kätilö painamassa mun mahaa ja samaan aikaan lääkäri veti vauvaa imukupilla alapäästä.
Saivat lapsen terveenä ulos enkä mäkään siihen kuollut. En myöskään traumatisoitunut pahemmin mutta seuraavan syynytyksen vaadin käynnistettäväksi ennen kuin vauva on runsaasti yli 4 kilon.
Ja sain suunnitellut käynnistyksen ja synnytys meni hyvin vaikka vauva ehti taaskin yli 4 kilon kuitenkin.
En kyllä koskaan ole kuullut kätilöiden hyppineen kenenkään mahan päällä
trauman? Tässä on kyse traumasta, ei kriisisynnytyksestä (joka sinällään voi kyllä laukaista trauman)
En kaivannut ystävällisyyttä kätilöiltä enkä muutakaan hyssyttelyä eikä kivunlievitys ollut mitenkään mielessä. Ainoa vaatimus oli että keinolla millä hyvänsä ja nopeasti sittenkin pelastavat lapsen hengen.
Koska toiveeni toteutui. Lapsi oli terve ja hengissä kaikesta huolimatta.
hieman rajaa näihin synnytysdraamoihin..
Mutta suurin osa synnytyksistä - joita on miljardeja - menee edelleen hyvin. Suomessa varsinkin.
Pitäisikö perustaa oma "synnytykseni oli ihan ok kokemus " -ketju?
Esikoinen ei meinannut millään syntyä ja oli useampikin kätilö painamassa mun mahaa ja samaan aikaan lääkäri veti vauvaa imukupilla alapäästä. Saivat lapsen terveenä ulos enkä mäkään siihen kuollut. En myöskään traumatisoitunut pahemmin mutta seuraavan syynytyksen vaadin käynnistettäväksi ennen kuin vauva on runsaasti yli 4 kilon. Ja sain suunnitellut käynnistyksen ja synnytys meni hyvin vaikka vauva ehti taaskin yli 4 kilon kuitenkin. En kyllä koskaan ole kuullut kätilöiden hyppineen kenenkään mahan päällä
trauman? Tässä on kyse traumasta, ei kriisisynnytyksestä (joka sinällään voi kyllä laukaista trauman)
En kaivannut ystävällisyyttä kätilöiltä enkä muutakaan hyssyttelyä eikä kivunlievitys ollut mitenkään mielessä. Ainoa vaatimus oli että keinolla millä hyvänsä ja nopeasti sittenkin pelastavat lapsen hengen.
Koska toiveeni toteutui. Lapsi oli terve ja hengissä kaikesta huolimatta.
hieman rajaa näihin synnytysdraamoihin..
ja siitä fyysisesti puoli vuotta kivuttomaksi toipunut. Traumaa ei jäänyt, soitin itse kätilölle n. 2-3kk jälkeenpäin ja kyselin synnytyksen kulusta. Imukuppi- ja ompeluvaiheessa minulle ei selitelty mitään, vaurioiden suuruus selvisi kun epikriisi käytiin läpi kotiuttaessa. Siihen asti olin vain kummastellut että voin niin paljon huonommin kuin suurin osa äideistä. Tähän synnytyksen läpi käyntiin kun kokemus on tuoreena sekä äidin että kätilön mielessä tulisi panostaa!
Se sitten menee niin kuin menee.
Synnytyksessä vaan ei aina kaikki suju niin kuin toivoisi
Siksi mielestäni liika valmentautuminen ennen synnytystä on mielestäni turhaa.
Onko vaikkapa häiden suunnittelukin turhaa? Kun voihan olla, että pappi sairastuu, kirkko palaa, hääpäivänä sataa tai pitopalvelu myöhästyy?
Onko turha suunnitella etelänlomalle patikkareissua kun voihan olla, että' sää ei salli, nilkka murtuu tai lentoyhtiö hukkaa vaelluskengät?
Synnytykseen voi ja kannattaa valmistautua, sitä todella kannattaa suunnitella ja miettiä etukäteen. Kaikkea muuta vanhemmuudessa ehtii kokeilla yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta synnytys on ainutrkertainen kokemus. Siinä, kuten kaikessa muussakjin elämässä, voi toki mennä jokin pieleen ja trapahtua jotain yllättävää, mutta ei se sitä tarkoita etteikö kannattaisi suunnitella, toivoa ja valmistautua.
Jos tietää olevansa kipuherkkä, on hyvä toivoa etukäteen reilusti lääkitystä. Samoin on hyvä tietää lääkityksien riskit, jotta voi niitä itse omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ja kompensoida. Jos tahtoo synnyttää lääkkeettömästi, on hyvä' tutustua niihin lukuisiin muihin kivunlievityskeinoihin ja hankkia TENS ajoissa. Jne. jne.
häiden suunnittelua ja synnytyksen suunnittelua. Ne ovat ihan erilaisia asioita, olennainen ero on siinä, ettei varsinkaan ensisynnyttäjällä ole usein harmainta aavistustakaan siitä, mitä synnyttäminen on, miltä se tuntuu ja miten se hänellä ylipäätään sujuu. Kipukynnyksestäkään ei ole välttämättä mitään realististä käsitystä. Synnytysajankohtaa ei tiedä tarkkaan (jos suunnitellut sektiot jätetään tästä pois), synnytyshuone on outo paikka eikä lääkäreitä eikä muuta henkilökuntaa, jotka tapahtumaan osallistuu. Se mitä tietysti voi tehdä on hankkia tietoa kivunlievityksistä ja synnytysasennoista yms. ja käydä valmennuksessa ja jotain voi tietysti suunnitella tukihenkilön kanssa etukäteen, kuten kivunlievitykseen liittyviä asioita tai että mitä tukihenkilö voisi ylipäänsä tehdä. Mutta liikkuvia osia on aina liian paljon ja jos jotain menee pieleen, synnytys muuttuu kerralla paljon dramaattisemmaksi kuin hääjuhla ikinä (paitsi jos joku vieraista osoittautuukin joksikin itsemurhapommittajaksi).
Ja mitä traumatisoitumiseen tulee, niin kyllä Suomi on täynnä mutrusuisia morsiamia, joiden Suuri Päivä meni pihalle kun Tiimarista loppui just se pitsipaperi, johon hääkarkit piti pakata, tai että puluja tukehtui riisiin pihalla, tai että Anoppi kuitenkin toi tekemänsä revinnäisen häälahjaksi lahjalistan ulkopuolelta, ja Tauski ei ehtinytkään laulamaan hääparille.
Se sitten menee niin kuin menee.
Synnytyksessä vaan ei aina kaikki suju niin kuin toivoisi
Siksi mielestäni liika valmentautuminen ennen synnytystä on mielestäni turhaa.
Onko vaikkapa häiden suunnittelukin turhaa? Kun voihan olla, että pappi sairastuu, kirkko palaa, hääpäivänä sataa tai pitopalvelu myöhästyy?
Onko turha suunnitella etelänlomalle patikkareissua kun voihan olla, että' sää ei salli, nilkka murtuu tai lentoyhtiö hukkaa vaelluskengät?
Synnytykseen voi ja kannattaa valmistautua, sitä todella kannattaa suunnitella ja miettiä etukäteen. Kaikkea muuta vanhemmuudessa ehtii kokeilla yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta synnytys on ainutrkertainen kokemus. Siinä, kuten kaikessa muussakjin elämässä, voi toki mennä jokin pieleen ja trapahtua jotain yllättävää, mutta ei se sitä tarkoita etteikö kannattaisi suunnitella, toivoa ja valmistautua.
Jos tietää olevansa kipuherkkä, on hyvä toivoa etukäteen reilusti lääkitystä. Samoin on hyvä tietää lääkityksien riskit, jotta voi niitä itse omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ja kompensoida. Jos tahtoo synnyttää lääkkeettömästi, on hyvä' tutustua niihin lukuisiin muihin kivunlievityskeinoihin ja hankkia TENS ajoissa. Jne. jne.
Yhtä huonosti olisi mennyt, vaikka ei olisi valmennukseen osallistunut. Järkevin osio synnytysvalmennuksessa = perhevalmennuksessa oli synnytyssaliin tutustuminen, muuten täysin haistapaska-kurssi.
ei itse alalla työskentelevälle siellä esitetyt kivunlievitystavat ovat täyttä hepreaa ilman omakohtaista kokemusta.
Ja kuka hyötyy mitään näytellystä synnytysvideosta, jossa äitili muutaman kerran pikkuisen puhkuu ja isukki pyyhkii hikeä äitylin otsalta ja kappas, vauva pullahtaa ulos muutamalla henkäisyllä ilman kirosanoja, vatsan päällä hyppivää kätilöä tai imukupista täysillä kiskovaa synnytyslääkäriä.
Missään ei näytetä että imukuppisynnytyksen jälkeen lapsi syntyy sinisenmustana ja kiidätetään elvytettäväksi ja kuinka imukuppi repi äidin alapään persvakoon asti halki.
Eikä sitäkään näytetä että istukka ei kätilön raivokkaista vedoista huolimatta irtoa ja äityli pitää nukuttaa, jolloin irrotusleikkauksessa verta vuotaa niin paljon, että kohdunpoistoa jo mietitään.
Vähän enemmän realismia niihin synnytysvalmennuksiin kiitos.
Koska toiveeni toteutui. Lapsi oli terve ja hengissä kaikesta huolimatta.