Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS tänään: Synnytystrauma voi estää vauvahaaveet
10.10.2011 |
Kopsaan tähän tämänpäiväisestä Hesarista synnytystraumoja käsittelevän jutun, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Synnytys on voimakas tapahtuma, jonka kulkua ei voi hallita. Siksi se pelottaa monia.
Arviolta 1,5–6 prosenttia naisista kärsii synnytyksen aiheuttamasta post-traumaattisesta stressireaktiosta eli synnytystraumasta.
Riski kasvaa, jos synnytys aloitetaan alateitse, mutta se päättyy hätäsektioon. Yhden tutkimuksen mukaan imukupilla synnyttäneistä traumatisoituu joka viides.
Trauman voi saada myös tavallisessa synnytyksessä, jos äiti kokee, ettei häntä ole kuunneltu.
Traumaattinen synnytys voi johtaa jopa masennukseen. Äiti voi kärsiä jännitystiloista ja kiintyminen vauvaan voi vaikeutua.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin Kirsi Taurion mukaan traumoja voidaan ehkäistä pitämällä äiti ajan tasalla synnytyksen vaiheista. "Kiireen ei hätätilanteissakaan pitäisi olla esteenä sille, että tieto kulkee", Taurio sanoo.
Tieto ei synnytyksessä lisää tuskaa, vaan päinvastoin.
Kaikkialla kunnollista synnytysvalmennusta ei ole – rahasyistä.
"Monissa kunnissa vanhempia kehotetaan katsomaan synnytysvideoita netistä", psykologi Hannele Törrönen kritisoi.
Vaikeaan masennukseen sairastunut äiti tulee usein kunnalle kalliimmaksi, kuin ehkäisevän järjestelmän ylläpito.
Taurion ja Törrösen mukaan myös synnytyksen läpikäyminen jälkeenpäin on tärkeää. Traumasta kärsivät naiset tulisi ohjata psykologin luo, sillä käsittelemättöminä traumat voivat vaikuttaa dramaattisesti elämänvalintoihin.
"Traumat voivat aktivoitua synnytyspelkona seuraavassa raskaudessa. Tiedän monia, jotka eivät ole uskaltaneet hankkia niiden takia enää lapsia", kätilö Anu Lampinen sanoo.
Kommentit (98)
Hirveää on tulla tuomitsemaan toisten traumatisoitumista. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Itse sain ekasta synnytyksestä trauman, jota varsinaisesti en edes tajunnut ennen kuin aloin odottamaan kakkosta.
Silloin vasta huomasin, etten ollut käsitellyt tuota ensimmäistä synnytystä kätilöiden juttelusta huolimatta. Kävin pelkopolikäynnit ja ne auttoivat trauman käsittelyssä. Eivät kuitenkaan saaneet mieltäni muuttumaan ja sain suunnitellun sektion. Ja se oli itselleni eheyttävä ja ihana asia. Kaikki meni hyvin.
Jos sinulle ei ole tullut traumoja, niin ole onnellinen mutta älä tule tänne kirjoittelemaan antaen olettaa, että olet siksi parempi synnyttäjä kuin se joka syystä tai toisesta trauman sai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joogat, kurssit ja kirjojen lukeminen. Kun sitten ei kaikki menekään luomusti tai odotusten mukaan, niin traumahan siitä ressukoille tulee.
On se kumma kun ihmiset eivät usko, että synnytys ei useimmiten mene sen mukaan mitä ihminen suunnittelee. Mitä vaan voi sattua.
Eli asiallista ja kunnioittavaa kohtelua (esim ilmoitus ennen kuin survaisee käden toisen sisään) lääkäreiden ja kätilöiden ei tarvitse edes harkita? Perusteluksi riittää "ei kaikki aina mee niin kuin haluaa".
Yhtä huonosti olisi mennyt, vaikka ei olisi valmennukseen osallistunut. Järkevin osio synnytysvalmennuksessa = perhevalmennuksessa oli synnytyssaliin tutustuminen, muuten täysin haistapaska-kurssi.
ei ole synnytyssaliin tutustumista enää. Sinulla varmaankin on jo useampi vuosi tuosta kokemuksesta. Minusta perhevalmennuksessa oli todella hyviä kertoja ne kun oli aiheena synnytys ja vauvan hoito. Sain kysyttyä paikalla olleelta kätilöltä monta mieltä askarruttanutta asiaa. Parisuhde- ja vanhemmuustunneilla emme käyneet.
Hirveää on tulla tuomitsemaan toisten traumatisoitumista. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Itse sain ekasta synnytyksestä trauman, jota varsinaisesti en edes tajunnut ennen kuin aloin odottamaan kakkosta.
Silloin vasta huomasin, etten ollut käsitellyt tuota ensimmäistä synnytystä kätilöiden juttelusta huolimatta. Kävin pelkopolikäynnit ja ne auttoivat trauman käsittelyssä. Eivät kuitenkaan saaneet mieltäni muuttumaan ja sain suunnitellun sektion. Ja se oli itselleni eheyttävä ja ihana asia. Kaikki meni hyvin.
Jos sinulle ei ole tullut traumoja, niin ole onnellinen mutta älä tule tänne kirjoittelemaan antaen olettaa, että olet siksi parempi synnyttäjä kuin se joka syystä tai toisesta trauman sai.
Juuri näin! Ei kukaan saa mennä tuomitsemaan jos joku on saanut trauman joka vaikeuttaa suhtautumista seuraavaan raskauteen ja synnytykseen. "Onnellisia" olkoon ne jotka kehtaavat hehkuttaa omalla erinomaisuudellaan.
mutta tuon kainalojuttu 1:n Minnanhan taytyy olla hullu: olisiko han mieluummin halunnut synnyttaa luomusti kuolleen tai vammaisen lapsen, vai mita han kuvittelee vaihtoehdoiksi? Jos han ei "usko" etta lapsella voi olla hata, ja laakarit ovat sita mielta etta niin on, niin kumpaankohan kannattaa toiminta perustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuon kainalojuttu 1:n Minnanhan taytyy olla hullu: olisiko han mieluummin halunnut synnyttaa luomusti kuolleen tai vammaisen lapsen, vai mita han kuvittelee vaihtoehdoiksi? Jos han ei "usko" etta lapsella voi olla hata, ja laakarit ovat sita mielta etta niin on, niin kumpaankohan kannattaa toiminta perustaa?
Öh, no jokainen tietysti näkee teksteissä vaan sen mitä haluaa nähdä. Itse en hetkeäkään ajatellut, että trauma olisi tullut siitä kun ei saanut joogailla synnytyksessä vaan siitä, että ei kerrottu mitä tapahtuu, ilmoittamatta survaistiin sisätutkimus käyntiin, jätettiin synnyttäjä ikään kuin ulkopuolelle omasta tilanteestaan. SIITÄ minä käsitin trauman tulleen, ei siitä että tehtiin kaikki lapsen pelastamiseksi.
mutta tuon kainalojuttu 1:n Minnanhan taytyy olla hullu: olisiko han mieluummin halunnut synnyttaa luomusti kuolleen tai vammaisen lapsen, vai mita han kuvittelee vaihtoehdoiksi? Jos han ei "usko" etta lapsella voi olla hata, ja laakarit ovat sita mielta etta niin on, niin kumpaankohan kannattaa toiminta perustaa?
Öh, no jokainen tietysti näkee teksteissä vaan sen mitä haluaa nähdä. Itse en hetkeäkään ajatellut, että trauma olisi tullut siitä kun ei saanut joogailla synnytyksessä vaan siitä, että ei kerrottu mitä tapahtuu, ilmoittamatta survaistiin sisätutkimus käyntiin, jätettiin synnyttäjä ikään kuin ulkopuolelle omasta tilanteestaan. SIITÄ minä käsitin trauman tulleen, ei siitä että tehtiin kaikki lapsen pelastamiseksi.
Mustakin nimittäin tuntui hirveän pahalta synnytyksessä ne jutut, jotka tehtiin tavallaan mun ohi, mua käänneltiin ja mulle tehtiin asioita kertomatta, mikä nyt on meininki ja mitä nyt tehdään.
En kritisoi niitä asioita, jotka tehtiin, vaan sitä, että kätilöt eivät huomanneet sanoa mulle, että nyt tehdään näin, koska...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuon kainalojuttu 1:n Minnanhan taytyy olla hullu: olisiko han mieluummin halunnut synnyttaa luomusti kuolleen tai vammaisen lapsen, vai mita han kuvittelee vaihtoehdoiksi? Jos han ei "usko" etta lapsella voi olla hata, ja laakarit ovat sita mielta etta niin on, niin kumpaankohan kannattaa toiminta perustaa?
Öh, no jokainen tietysti näkee teksteissä vaan sen mitä haluaa nähdä. Itse en hetkeäkään ajatellut, että trauma olisi tullut siitä kun ei saanut joogailla synnytyksessä vaan siitä, että ei kerrottu mitä tapahtuu, ilmoittamatta survaistiin sisätutkimus käyntiin, jätettiin synnyttäjä ikään kuin ulkopuolelle omasta tilanteestaan. SIITÄ minä käsitin trauman tulleen, ei siitä että tehtiin kaikki lapsen pelastamiseksi.
Mustakin nimittäin tuntui hirveän pahalta synnytyksessä ne jutut, jotka tehtiin tavallaan mun ohi, mua käänneltiin ja mulle tehtiin asioita kertomatta, mikä nyt on meininki ja mitä nyt tehdään.
En kritisoi niitä asioita, jotka tehtiin, vaan sitä, että kätilöt eivät huomanneet sanoa mulle, että nyt tehdään näin, koska...
AP
Joo nimenomaan. Tsemppiä kaikille traumatisoituneille. En ole itse synnyttänyt, enkä varmaan koskaan synnytäkään, mutta voin hyvin kuvitella tuon tilanteen ahdistavuuden ja nöyryyttävyyden. Tuosta pitäisi puhua enemmän. Muutenkaan länsimaisessa lääketieteessä ei oikein osata suhtautua ihmiseen kokonaisuutena (paitsi tietenkin yksittäisiä ammattilaisia löytyy). Ihmisessä ei nähdä mitään muuta kuin se fysiikka, ja siltä pohjalta on sitten luontevaa tehdä toiselle tuskallisiakin juttuja ilman mitään empatiaa.
Tuosta ammattilaisten suhtautumisesta pitäis puhua vielä paljon enemmän, ehkä sitten jonakin kauniina päivänä ihminen saa toimenpiteissä säilyttää edes jonkinlaisen tunteen omasta arvostaan ja itsemääräämisoikeudestaan.
etta vauvan sydanaanien vaimeneminen oli ongelma. Sita siis ihmettelen. Kun sen ei pitaisi olla mikaan uskonasia.
Toki tuosta sisatutkimuksesta olisi voinut sanoa siina tilanteessa, siita olen ihan samaa mielta. Mutta eipa siina hirveasti itsemaaraamisoikeutta olekaan jos vauvan elama on kysymyksessa, jos itsemaaraamisoikeudella tarkoitetaan sita, etta saa paattaa joidenkin vaihtoehtojen valilla. Mutta tietenkin hoitohenkilokunta voisi selittaa mita tekee kun sen tekee. Ehka he olettivat etta potilas ymmartaa tilanteen, mutta kaikki eivat tietenkaan sita ymmarra.
Suomessa nyt vain on niin surkea kommunikaatiokulttuuri ihan yleisestikin, etta en sinansa ihmettele ettei noitakaan tilanteita hallita paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olinkin varautunut ja neuroottinen esikoisen synnytyksessä että kysyin jokaisesta piikistä ja toimesta " mitä sä teet?" "sattuuko se" . Olin kuitenkin se verran tajuissani että pystyin sen tekemään ja vaatimaan ponnistusvaiheeseenkin kivunlievityksen ( joka toimi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytyksistä ilman henkisiä traumoja ja tekee vielä monta lastakin. Onko menty siihen, ettei pullamössösukupolvi kestä mitään kipuja tai että kaikki sujuu vain kuinka itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytyksistä ilman henkisiä traumoja ja tekee vielä monta lastakin. Onko menty siihen, ettei pullamössösukupolvi kestä mitään kipuja tai että kaikki sujuu vain kuinka itse haluaa.
koska suurin osa maailman naisista synnyttää ihan normaalisti. Sen sijaan trauman syntyminen edellyttää, että synnytys menee jotenkin pieleen, esim. itse traumatisoiduin siitä, kun vauvan sydänäänet heikkenivät, päädyttiin kiireelliseen sektioon ja vauva vietti ensimmäiset elinpäivänsä teho-osastolla. Ei todellakaan mikään normaali synnytys.
Mä olinkin varautunut ja neuroottinen esikoisen synnytyksessä että kysyin jokaisesta piikistä ja toimesta " mitä sä teet?" "sattuuko se" . Olin kuitenkin se verran tajuissani että pystyin sen tekemään ja vaatimaan ponnistusvaiheeseenkin kivunlievityksen ( joka toimi)
Tuokin on jo minusta vähän väärin, tuntuisi asiallisemmalta toiminnalta, että työntekijä selittää mitä on tekemässä. Siis ainakin tilanteissa, joissa aletaan piikittää tai tunkea jotakin alapäähän, tai kääntelemään toista jne.
toivonut kätilöltä tuttuja sanoja... Kätilö hoki vaan, että nyt voi työntää, nyt voit työntää. Siinä ilokaasuhöyryissä olin että anteeks mitä? En meinannut tajuta ollenkaan, että kätilö tarkoitti ponnistamista.
Mulla jäi suunnitellusta sektiosta niin pahat synnytystraumat etten enää koskaan halua lapsia.
Traumani otettiin kyllä vakavasti mutta ei auta. :(
Yksilapsiseksi jäädään ehdottomasti vaikka 4 haluttiin.
esimerkiksi KTG:n hälytyksistä 73% on aiheettomia.
etta vauvan sydanaanien vaimeneminen oli ongelma. Sita siis ihmettelen. Kun sen ei pitaisi olla mikaan uskonasia.
Toki tuosta sisatutkimuksesta olisi voinut sanoa siina tilanteessa, siita olen ihan samaa mielta. Mutta eipa siina hirveasti itsemaaraamisoikeutta olekaan jos vauvan elama on kysymyksessa, jos itsemaaraamisoikeudella tarkoitetaan sita, etta saa paattaa joidenkin vaihtoehtojen valilla. Mutta tietenkin hoitohenkilokunta voisi selittaa mita tekee kun sen tekee. Ehka he olettivat etta potilas ymmartaa tilanteen, mutta kaikki eivat tietenkaan sita ymmarra.
Suomessa nyt vain on niin surkea kommunikaatiokulttuuri ihan yleisestikin, etta en sinansa ihmettele ettei noitakaan tilanteita hallita paremmin.
kauhean ehdottomia synnytyksensä suhteen. Toivovat suuria, eivätkä ole yhtään valmistautuneita siihen, että asiat eivät todella mene, kuten kuvittelevat. Sitten, kun joudutaankin käyttämään lääkitystä ja joudutaan operoimaan, niin menevät ihan shokkiin.
häiden suunnittelua ja synnytyksen suunnittelua. Ne ovat ihan erilaisia asioita, olennainen ero on siinä, ettei varsinkaan ensisynnyttäjällä ole usein harmainta aavistustakaan siitä, mitä synnyttäminen on, miltä se tuntuu ja miten se hänellä ylipäätään sujuu. Kipukynnyksestäkään ei ole välttämättä mitään realististä käsitystä. Synnytysajankohtaa ei tiedä tarkkaan (jos suunnitellut sektiot jätetään tästä pois), synnytyshuone on outo paikka eikä lääkäreitä eikä muuta henkilökuntaa, jotka tapahtumaan osallistuu. Se mitä tietysti voi tehdä on hankkia tietoa kivunlievityksistä ja synnytysasennoista yms. ja käydä valmennuksessa ja jotain voi tietysti suunnitella tukihenkilön kanssa etukäteen, kuten kivunlievitykseen liittyviä asioita tai että mitä tukihenkilö voisi ylipäänsä tehdä. Mutta liikkuvia osia on aina liian paljon ja jos jotain menee pieleen, synnytys muuttuu kerralla paljon dramaattisemmaksi kuin hääjuhla ikinä (paitsi jos joku vieraista osoittautuukin joksikin itsemurhapommittajaksi).
Ja mitä traumatisoitumiseen tulee, niin kyllä Suomi on täynnä mutrusuisia morsiamia, joiden Suuri Päivä meni pihalle kun Tiimarista loppui just se pitsipaperi, johon hääkarkit piti pakata, tai että puluja tukehtui riisiin pihalla, tai että Anoppi kuitenkin toi tekemänsä revinnäisen häälahjaksi lahjalistan ulkopuolelta, ja Tauski ei ehtinytkään laulamaan hääparille.
Se sitten menee niin kuin menee.
Synnytyksessä vaan ei aina kaikki suju niin kuin toivoisi
Siksi mielestäni liika valmentautuminen ennen synnytystä on mielestäni turhaa.
Onko vaikkapa häiden suunnittelukin turhaa? Kun voihan olla, että pappi sairastuu, kirkko palaa, hääpäivänä sataa tai pitopalvelu myöhästyy?
Onko turha suunnitella etelänlomalle patikkareissua kun voihan olla, että' sää ei salli, nilkka murtuu tai lentoyhtiö hukkaa vaelluskengät?
Synnytykseen voi ja kannattaa valmistautua, sitä todella kannattaa suunnitella ja miettiä etukäteen. Kaikkea muuta vanhemmuudessa ehtii kokeilla yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta synnytys on ainutrkertainen kokemus. Siinä, kuten kaikessa muussakjin elämässä, voi toki mennä jokin pieleen ja trapahtua jotain yllättävää, mutta ei se sitä tarkoita etteikö kannattaisi suunnitella, toivoa ja valmistautua.
Jos tietää olevansa kipuherkkä, on hyvä toivoa etukäteen reilusti lääkitystä. Samoin on hyvä tietää lääkityksien riskit, jotta voi niitä itse omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä ja kompensoida. Jos tahtoo synnyttää lääkkeettömästi, on hyvä' tutustua niihin lukuisiin muihin kivunlievityskeinoihin ja hankkia TENS ajoissa. Jne. jne.
Alue: Aihe vapaa
koska itselläni on rankka synnytys takana ja tuoreessa muistissa. En tiedä, sainko traumaa, nyt on ainakin sellainen tunne, että en halua lisää lapsia, koska synnytys oli niin kamala.
Mä en suunnitellut synnytystä mitenkään etukäteen. Avautumusvaihe oli ihan ok, mutta pitkä imukuppiavusteinen ponnistusvaihe kama. Tässäkin ketjussa mainittu mahan painaminen tuli tutuksi. Mulla on vähän samanlainen kokemus kuin tuolla ensimmäisen kainalojutun synnyttäjällä, ehkä kätilöt olisivat voineet pitää mua enemmän ajan tasalla siitä, mitä tehdään. Tuntuu lannistavalta kun vain käännellään ja väännellään, eikä itse tiedä, mitä nyt oikein tapahtuu. (Päällimmäiseksi jäi kyllä kaikista kätilöistä ihan mukava kuva.)
Onhan tää asia vaatinut käsittelemistä. Ponnistusvaiheen aikana vuorossa ollut kätilö tuli käymään läpi synnytystä osastolle ja suositteli, että joku soittaa mulle vielä synnäriltä n. kuukauden kuluttua synnytyksestä. Terkkari suositteli kotikäynnillä pelkopolilla käyntiä. Nyt onneksi päällimmäinen kauhu on haalistunut, mutta edelleen kyllä tuntuu siltä, että en halua enää koskaan samaan tilanteeseen.
Ap