Miksi tehdä monta lasta kun taloudelliset ja henkiset resurssit ei riitä?
Naapurustossa on muutama tällainen monilapsinen perhe. Lapset ovat aina nälkäisiä ja hoitamattoman näköisiä. Juostaan ulkona ilman takkia ja nenä vuotaa aina. Mihinkään harrastuksiin ei ole varaa. Ruokailut on niin ja näin. Viikonloppuisin saatta olla iltapäivällä 16.00 aikaan, ettei lapset ole syöneet kuin aamupalan ja kotona ei ole kaivattu koko päivässä. Elokuviin tai huvipuistoreissuille lapset eivät koskaan pääse. Puhumattakaan ulkomaan matkoista. Vanhemmilla ei ole koskaan aikaa tehdä lasten kanssa mitään vaan heidät työnnetään jo aamusta pihalle keskenään. Ajattelevatko nämä vanhemmat koskaan minkälaisen lapsuuden he lapsilleen voivat tarjota kun lapsien määrä on liian suuri?
Kommentit (23)
Pitäisikö?
Lapset on pieniä enkä tahdo lähteä heidän kanssa mihinkään turistiripulimatkalle, mennään sitten kun kasvavat.
Kiitos huolenpidosta. Lapsillasi varmaan on toppavaatteet jo päällä ja SINUN mielestä muillakin lapsilla pitää olla samoin: flunssa taas on tartuntatauti ja nenä falskaa niillä jotka on sosiaalisia ja tapaa muita ihmisiä. ;)
noista henkisistä resursseistä, niitä lienee vaikea etukäteen arvioida.
Eiköhän paukut lopu välillä ihan lapsettomiltakin että ei se siitä kai kiinni ole.
Mutta talous, sen kun voisi jotakuinkin suunnitellakin. En itsekään jaksa kuunnella kun joku itkee kuinka tiukkaa tekee neljän muksun kanssa (oli myös mun haave mutta tekemättä jäi kun ei varat riitä), pitää olla niin iso auto ja asuntoja ja plaa plaa plaa. Ja hirveet päiväkotimaksut jne.
No jösses. Eivät sitten arvanneet että lapsista kuluja olisi. Ihan sama kun hankkisi neljä autoa ja sitten itkeä tihuuttaisi vaikeuksiaan vakuutuksien ja varaosien maksussa.
Meillä ei ole varaa lähteä koko perheellä ulkomaille, eikä lapsemme pääse koskaan kielikursseille tai vaihto-oppilaaksi.
Vaatteet on pakko ostaa H&m:ltä tai joskus, ehkä kerran vuodessa saavat jotakin laadukkaampaa.
Ruokana meillä on monesti puuropäiviä.
Elokuviin meidän lapset ei pääse, koska lähin elokuvateatteri on 150km päässä.