Selvinpäin oleva henkilö joka kuulostaa ihan siltä kuin se olisi kännissä
Kommentit (25)
Ei välttämättä. Ismo Leikolla kuulostaa aina kännissä sopertelevalta alkkikselta ja on ymmärtääkseni kuitenkin ihan selvin päin.
Vesijuoppous, vedellä saa juuri tuollaisen olotilan ja se on tappavan vaarallinen.
Neurologinen sairaus tai oire. Joskus voi puhe olla myös tuollaista, jos on älyllinen kehitysvamma. Toisaalta sekin on eräänlainen neurologinen vamma.
Mä luulen, että mäkin kuulostan vähän humalaiselta, kun mulla on tuhat asiaa mielen päällä ja koitan siinä sivussa muka selittää jotain jollekin ja varmaan monta kertaa kesken lauseen unohdan mitä olin sanomassa.
Toi Leikola-esimerkki on kans hyvä. Jotkut vaan on luonnostaan sellaisia.
ALS puurouttaa puheen. Voi olla myös ihan vain "laiska ääni", kuten eräällä koulukaverillani aikoinaan. Ei sairastanut mitään eikä ollut humalassa.
Luulin lapsena, että Kari Salmelainen veti Napakymppiä kännissä, kun se käyttäytyi niin humalaisen oloisesti.
Liian iso kieli ja läskiposket kuten eräällä satosella.
väsymys, univaje, stressi. Voi puhua humalaisen kuuloisesti kun on tosi uupunut.
Esimerkiksi Master chef -tuomari Helena Puolakka. Tuskinpa on juoppo tai väsynyt. Jostain syystä vain on ruvennut puhumaan kuin olisi peruna kurkussa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä. Ismo Leikolla kuulostaa aina kännissä sopertelevalta alkkikselta ja on ymmärtääkseni kuitenkin ihan selvin päin.
Vsin esiintyessään. Muulloin puhuu ihan normaalisti kuten kuka tahansa. Kyseessä on eräänkainen esiintymishahmo. Aiempi esiintymishahmo ei ollut yhtä kömpelö, hidas ja hömelö kuin mitä tämä nykyinen.
Vierailija kirjoitti:
Toi Leikola-esimerkki on kans hyvä. Jotkut vaan on luonnostaan sellaisia.
Mutta Leikola ei ole luonnostaan sellainen.
Voi olla kyse myös hammas- tai suuongelmista, jotka tekevät puheesta epäselvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi Leikola-esimerkki on kans hyvä. Jotkut vaan on luonnostaan sellaisia.
Mutta Leikola ei ole luonnostaan sellainen.
Ihan sama. Ei tarvi jankuttaa. Vai ootko kännissä?
Leikola on hevosten pahoinpitelijä.
Joskus selitys on se ilmeisin eli se on kännissä. Olkoonkin töissä tai ratissa tai lastenvahtina. On vaan silti juonut ja kysyttäessä kiistää.
Juopon exä
Voisiko johtua vahvoista lääkkeistä.
Vierailija kirjoitti:
ALS puurouttaa puheen. Voi olla myös ihan vain "laiska ääni", kuten eräällä koulukaverillani aikoinaan. Ei sairastanut mitään eikä ollut humalassa.
Juuri näin. Mieheni vanha ystävä soitti pitkästä aikaa, ja mieheni oli ihan varma, että tämä oli humalassa. Selvisi, että soitti sairaalasta, ja oli todettu ALS. Nyt ystävä on jo mullan alla, mutta ei todellakaan ollut kyse juoposta.
Ms tauti ainakin. Paljon on tarvitse kun kuunnella tiettyä artisteja. Kurkun/ suun alueen leikkaukset.
Voi olla aivohalvaus tai puhevika.