Toimeentulotuki vs kulutus
Käytin netissä olevaa laskuria, jonka mukaan perheemme kuluiksi hyväksyttäisiin 3042 euroa/kk. Tulomme ovat 400 euroa suuremmat, joten emme ole oikeutettuja toimeentulotukeen. Käsittääkseni lapsilisät tulivat vielä siihen päälle eli niitä ei otettu tuloina huomioon.
Pärjäämme tuloillamme mainiosti ja ymmärtääkseni jopa toimeentulotuellakin pärjäisimme, jos olisi tarve pärjätä!
Esim kulutuksestamme
- miehelle puku 350 eurolla
- minulle käsilaukku 270 eurolla
- miehen kauluspaidat maksavat tyypillisesti 80 euroa/kpl
- rahaa säästyy joka kuukausi, vähintäänkin 500 euroa ja sen lisäksi olemme kohta maksaneet asuntomme, jolloin asumismenot pienenevät 1000 euroa/kk
- teemme isot hankinnat säästöillä eli käteisellä esim auto, pesukone, sänky
- ainut laina on aina ollut asuntolaina
- ruokaan ja hygieniaan menee noin 600 euroa/kk
Kommentit (71)
Nyt on ap:n käsitys toimeentulotuen laskelmisesta hakoteillä näköjään.
Ap sanoo käyttävänsä juokseviin menoihin vähemmän kuin toimeentulotuen asiakas? Haloo, juurihan hän väitti, että käyttää pelkkiin työmatkoihin 300e/kk ja kenkiin 70e, miehen puku 350e?
Mikä se juokseva meno sitten ap:n mukaan on, mihin toimeentulotuen asiakas käyttää ap:ta enemmän? En keksi muuta kuin että ap:lle ei tule enää asumiskuluja niin paljon, kun on kertynyt omaisuutta. Kuka on väittänyt, ettei toimeentulotuen asiakas saa omistaa asuntoa? Kyllä voi omistaa sen asunnon, jossa perhe asuu, mutta ei mitään ylimääräistä, kuten autoa tai kesämökkiä tms. Asunnolla taas ei ole vaikutusta siihen, miten "hyvin" toimeentulotuen asiakas elää, koska käytännössä asuntoon mennyt tuki menee vuokranantajalle eikä toimeentulotuen asiakkaan käyttöön. Asiakkaalle siis jää käytettäväksi muuhun kuin asuntoon n. 400e/yksinasuva aikuinen. Ap:n käyttöön jää lähes puolet enemmän/hlö kuukaudessa. Viime keväänä oli ohjelma, en muista mikä, jossa eri henkilöiden oli yritettävä tulla tällä summalla toimeen ja vaikeaa se oli.
3042 euroa + noin 400 euroa = noin 3042 euroa Piti olla = noin 3442 euroa ja lapsilisät päälle. Eli toki tulomme ovat suuremmat kuin toimeentulotuen 3042 euroa. Jos työssäkäyntikuluja ei huomioida toimeentulotessakaan,niin ehkä saamme kuitenkin vähemmän? Meillähän on kuluina myös työmatkakulut, joita ei olisi, jos makaisimme kotona. Ja päiväkotimaksut. Huomioidaanko päiväkotimaksuja? ap
köyhistä ihmisitä järjetöntä pilkkaa koko ajan?
Työssäkäyvät ihmiset harvoin joutuvat toimeentulotukiluukulle, toki näitäkin tapauksia on. Ihmiset tienaavat noin 600-1000 euroa palkkaa, on isot vuokrakulut ja paljon perhettä. Työmatkakuluissa on tarveharkinta ja katto.
Ole ystävällinen ja ala toimeentulotuella elämään, kun se sinusta on niin ihanaa! Vittu, mitä saatanan idiootteja tämä maailma kantaa.
kampaajalla eikä lasten harrastukset ole kalliita. Olen ymmärtänyt, että jos on toimeentulotuella, lapset voivat saada harkinnanvaraisesti kalliin harrastuksen kuluihin rahaajopa useita satasia kuussa, jotta ei syrjäytyisi ja lapsiahan on meilläkin kolme... ¨Sitten jos pesukone hajoaisi, niin uusi kone vain maksusitoumuksella. Eikö? Eihän lapsiperhe voi elää ilman ja eihän siihen kannata säästääkään toimeentulotuesta, kun voi laittaa nekin rahat ihan peruselämiseen tai oikein pitää laittaa tai muuten ei tätä tukea seuravassa kuussa saisikaan.. Eikö? Pitää vain osata niksit...
ap
ja mies seonnut pari vuotta sitten ja siitä saakka psykiatrisella edes sitä pesukonetta, harrastuksista puhumattakaan.
Harrastuksia kyllä saatetaan maksaa, jos on ennalta ehkäisevää lastensuojelua.
Kun kerran tiedät "niksit", niin miksi ihmeessä ette irtisanoudu töistänne ja ryhdy tts:n saajiksi?
kampaajalla eikä lasten harrastukset ole kalliita. Olen ymmärtänyt, että jos on toimeentulotuella, lapset voivat saada harkinnanvaraisesti kalliin harrastuksen kuluihin rahaajopa useita satasia kuussa, jotta ei syrjäytyisi ja lapsiahan on meilläkin kolme... ¨Sitten jos pesukone hajoaisi, niin uusi kone vain maksusitoumuksella. Eikö? Eihän lapsiperhe voi elää ilman ja eihän siihen kannata säästääkään toimeentulotuesta, kun voi laittaa nekin rahat ihan peruselämiseen tai oikein pitää laittaa tai muuten ei tätä tukea seuravassa kuussa saisikaan.. Eikö? Pitää vain osata niksit...
ap
Tai on meillä vanha levysoitin ja se on riittävän hieno:) Säästyy aika paljon rahaa näinkin.... Eikä maistu karkit eikä sipsitkään. Voi harmi. Eikä kalja edes miehelle.
ap
kampaajalla eikä lasten harrastukset ole kalliita. Olen ymmärtänyt, että jos on toimeentulotuella, lapset voivat saada harkinnanvaraisesti kalliin harrastuksen kuluihin rahaajopa useita satasia kuussa, jotta ei syrjäytyisi ja lapsiahan on meilläkin kolme... ¨Sitten jos pesukone hajoaisi, niin uusi kone vain maksusitoumuksella. Eikö? Eihän lapsiperhe voi elää ilman ja eihän siihen kannata säästääkään toimeentulotuesta, kun voi laittaa nekin rahat ihan peruselämiseen tai oikein pitää laittaa tai muuten ei tätä tukea seuravassa kuussa saisikaan.. Eikö? Pitää vain osata niksit... ap
ei lähiskään kaikissa, ja niillekkin menoille on maksukatto!
Ja ei,uutta pesukonetta ei saa...jotkut kunnat voivat myöntää ensimmäiseen koneeseen (käytettyyn) rahaa,mutta jos se hajoaa,uutta ei saa.
Minä joudun hakemaan tttukea, ja pakollisten laskujen(vuokra,puhelin,netti) jälkeen jää 500e/kk rahaa,2 lasta. ei sillä ostella noita luettelemiasi asioita!!!
ei kukaan voi olla noin idiootti,että kuvittelee toimeentulotuella elävän ostelevan 300euron pukuja ja laukkuja...
ovat mielestäni vähemmän vapaita kuin me. Silti summalla mitä toimeentuloa saa, pitäisi voida elää jo kohtuullisesti. Enempää ei voi vaatia, kun ei työssäkäyvät ja itse maksavatkaan saa ja kaikki kulutus ei ole kuitenkaan tarpeen.
Minä ostan käsilaukkuni ajatuksella, että käytän sitä koko elämäni. Omistan muutaman erityylisen ja hyvän laukun. On etuoikeus voida valita mieleisiään. Jaksan aina odottaa, että voin ostaa haluamani ja jos en voi, olen mieluummin ilman, kuin että ostaisin jotain turhana pitämääni, josta en edes pidä..
ap
mukaan on luettu se säästösumma 500 euroa. Tulos oli 2150. Tähän ei tietenkään ole laskettu auton kuluja, talon korjaustoimenpiteitä (ne ruuvitkin maksaa ja sossu ei maksa korjauskuluja), sitä yhtä kertaa parturissa kuussa, ap:kin varmaan ostaa itselleen joskus vaatteita yms.
He saisivat asumiskulujen lisäksi (jos ne olisivat kohtuulliset ja asunto tarpeeksi pieni) käytettäväkseen 1020,01 euroa kuussa. Lisäksi sitten reseptilääkkeet ja julkiset terveysmenot + ne lapsilisät 3 lapsesa 352,90. Ns käteistä olisi ap:n perheellä käytettävissä 1372,91 euroa.
Eipä
Koska et itse osaa laskea, laskin puolestasi toimeentulotuen. Ymmärsithän, että laskurit eivät kerro, mikä on maksimisumma, minkä voi menoiksi laittaa? Maksimimäärät riippuvat kunnasta. Harkinta on oikeasti harkintaa, pesukonetta ei automaattisesti myönnetä, sekin halvin mahdollinen, jos on iso perhe ja toimeentulotuen asiakkuus jatkunut pitkään. TV,soittimet, kahvinkeitin, mikro, imuri, autonistuimet tms. eivät koskaan kuulu toimeentulotukeen käytännössä, vaan ne on oikeasti säästettävä.
Laskelmassa huomioitavat tulot:
3042e+400+350e lapsilisää, kun ei tarkkaa summaa tiedetä.
Menot:
perusosat+työmatkat 80e, päiväkotimaksut 600e(tämä ylihinnoiteltu, koska en tiedä, kuinka moni on päivähoidossa)
Eli:
Tulot 3648e, menot 2053e. Ylijäämä perheellesi n. 1600e/kk. Tämä tarkoittaa, että teidän tulisi saada palkkoja 1600e vähemmän, jotta saisitte toimeentulotukea (eikä tietysti saisi olla niitä säästöjä).
On sääli, että ap:n kaltaiset henkilöt pitävät toimeentulotuen asiakkaita automaattisesti pummeina, jotka makaavat sohvalla, vaikka tyypillinen perhe on pienten lasten yh-äiti, jolla ei ole kertynyt säätöjä eikä ole sukua, joka tukisi.
laukun,jos minulle jää kuukaudessa 500e???
Kyllä me tuilla eläjät pärjätään, mutta ylellisyyksiin ei ole varaa!
kuule ei meilläkään ole. ei vaan nyt valehtelen. onhan tämä työpaikalta ostettu vanhentunut kone, jonka sai hintaan 25 euroa. Lisäksi on 7 vuotta vanha cd-soitin ja omien vanhempieni häälahjaksi saatu telkkari ja vhs-videot. vanhoja videoita saa onneksi vielä kirppiksiltä hyvään hintaan. telkkariahan ei tietenkään voi yhdistää digiboxiin.
Tai on meillä vanha levysoitin ja se on riittävän hieno:) Säästyy aika paljon rahaa näinkin.... Eikä maistu karkit eikä sipsitkään. Voi harmi. Eikä kalja edes miehelle.
ap
Kuukausia on silloin 12 x 40. Ostan tuona aika varmasti muutaman laukun lisää, mutta eihän tämä tietty laukku nyt kovin kalliksi tule ja sitä vartenhan olen säästänyt. Ostin myös nahanhoitoainetta, joka maksoi alle viisi euroa ja siitä riittää laukun hoitamiseen aika pitkäksi aikaa.
ap
ehkäpä ostelet jotain muuta, joka on samanhintaista.
Sitäpaitsi oikeasti köyhä käyttää äitivainajan laukkua, tai kuten kaverini osti yli 10 vuotta sitten kirppikseltä 4 markan (juu oli markka-aikaa) laukun ja käyttää sitä samaa laukkua vieläkin.
Kuukausia on silloin 12 x 40. Ostan tuona aika varmasti muutaman laukun lisää, mutta eihän tämä tietty laukku nyt kovin kalliksi tule ja sitä vartenhan olen säästänyt. Ostin myös nahanhoitoainetta, joka maksoi alle viisi euroa ja siitä riittää laukun hoitamiseen aika pitkäksi aikaa.
ap
toinen on eskarilainen ja toinen koululainen. Yhteensä 300 hujakoilla, eli lisätään ylijäämään vielä 300 euroa.
Koska et itse osaa laskea, laskin puolestasi toimeentulotuen. Ymmärsithän, että laskurit eivät kerro, mikä on maksimisumma, minkä voi menoiksi laittaa? Maksimimäärät riippuvat kunnasta. Harkinta on oikeasti harkintaa, pesukonetta ei automaattisesti myönnetä, sekin halvin mahdollinen, jos on iso perhe ja toimeentulotuen asiakkuus jatkunut pitkään. TV,soittimet, kahvinkeitin, mikro, imuri, autonistuimet tms. eivät koskaan kuulu toimeentulotukeen käytännössä, vaan ne on oikeasti säästettävä.
Laskelmassa huomioitavat tulot:
3042e+400+350e lapsilisää, kun ei tarkkaa summaa tiedetä.
Menot:
perusosat+työmatkat 80e, päiväkotimaksut 600e(tämä ylihinnoiteltu, koska en tiedä, kuinka moni on päivähoidossa)
Eli:
Tulot 3648e, menot 2053e. Ylijäämä perheellesi n. 1600e/kk. Tämä tarkoittaa, että teidän tulisi saada palkkoja 1600e vähemmän, jotta saisitte toimeentulotukea (eikä tietysti saisi olla niitä säästöjä).On sääli, että ap:n kaltaiset henkilöt pitävät toimeentulotuen asiakkaita automaattisesti pummeina, jotka makaavat sohvalla, vaikka tyypillinen perhe on pienten lasten yh-äiti, jolla ei ole kertynyt säätöjä eikä ole sukua, joka tukisi.
Periaatteessahan mitä tahansa toki voitaisiin myöntää toimeentulotukena ennaltaehkäisynä. Kuntien ohjeistus sosiaalityöntekijöille on kuitenkin melkoisen tiukkaa. En usko, että todellakan moni lapsi saa kuukaudessa satoja euroja harrastukseensa. Veikkaisin, että joku max 150 e vuodessa harkinnanvaraista tukea lapsen harrastukseen voisi olla mahdollinen, yleensä varmaan puhutaan paljon tätäkin pienemmistä summista mitä harrastuksiin myönnetään. Tuosta pesukoneasiastakaan en ole kyllä aivan varma. Tiedän, että jotkut perheet ovat saaneetkin mutta toiset taas eivät. Pesukonetta (eikä varsinkaan uutta pesukonetta) ei välttämättä katsota välttämättömyydeksi edes lapsiperheessä.
Ja minäkin olen sitä mieltä, ettei ap ymmärrä toimeentulotuen logiikka ollenkaan. Olen itse toimeentulotukilaskelmia joskus tehnyt ihmisille ja monet ovat pettyneitä kun eivät saakaan mitään tai esim. vain muutaman euron tai kympin. Näin varmaan kävisi ap:llekin jos joskus toimeentulotukea tarvitsisi ja siihen oikeus olisi. Minusta on myös todella eri asia kartuttaa omaa omaisuutta esim. maksamalla asuntolainaa kuin maksaa asumisestaan saamatta siitä mitään omaisuutta itselleen. Tämän vuoksi on kohtuullistakin, että omasta asunnossa ei huomioida menona kuin kohtuullinen yhtiövastike ja asuntolainan korko.
Moni on jo toistanut. Mutta kaikki tulot lasketaan tuloiksi se on siis plussaa. Siitä sitten vähennetään peruosat ja hyväksytyt menot ja jos viivan alle jää miinusta se on toimeentulotuen määrä mitä maksetaan. Moni pienituloinen työssäkäyväkin voi toimeentulotukea saada joten kaikki eivät syljeskele kattoon kotonaan toimeentulotukea saadakseen ja moni niistäkin jotka eivät töissä käy mieluummin kävisi töissä kuin eläisi toimeentulotuella.
Tuo kampaajajutukin on ihan älytön. Minulla ei ole mennyt kuin vähän rahaa shampooseen hiusteni osalta vuosikausiin mutten sitä lähtisi tällaiseen ketjuun hehkuttamaan (vaikka nyt siitä ap:n innoittamana kirjoitin). Hmm, olen ihan hyvissä varoissa mutta sillä ei ole kyllä hiustenihoidon kanssa mitään tekemistä.
Eiköhän fakta ole se, että jokainen säästää jossakin ja suurin osa, eivät toki kaikki, sitten tuhlaa johonkin muuhun olisi sitten kroisos tai todella köyhä. Kampaajakulut nyt joka tapauksessa kuuluvat perusosaan eli miksi ap tekee siitä asiasta numeron.
Kateus tuntuu olevan se asia, joka ihmisten elämää pyörittää. Ehkä kannattaisi kuitenkin miettiä ketä oikeasti kannattaa kadehtia.
osta joka kuukausi pukua tai laukkua. Esimerkkini oli siksi sopiva. Olen kuullut myös sanottavan, että "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa" ja se on mielestäni totta. Tai että "Eurossa on miljoonan alku" eli kannattaa tarkastella juoksevia menojaan, ettei eurot katoaisi käsistä ihan noin vain, ilman että saa hankittua jotain pitemmällä aikavälillä tarpeellista.
Työttömänä on enemmän aikaa tehdä löytöjä kirppikseltäkin. Silloinkin kannattaa satsata vain laatuun.
ap
vähentäisi sen säästöön menevät 500 euroa, niin ap:n mainitsemat kulut olisivat 1650 euroa. Tämä on 278 euroa enemmän, kuin mitä saisivat sossusta niiden kohtuullisten asumiskulujen ym jälkeen. ja kuten sanottu, ap:han ei ollut maininnut, että onko heillä esim autoa yms. Eli vähintään 300 eurolla pitäisi ap.n vähentää kuluja kuussa, luultavasti paljon enemmän.
Onko ap teillä esim kotivaakutusta? sossu maksaa vain hyvin pienen vakuutuksen. entä sairaskuluvakuutusta, autovakuutusta, henkivakuutusta, tapaturmavakuutusta ym? Näitä ei sossu maksa.
ja kuten sanottu suuri osa ttt-tukea saavista ei ole työttömiä vaan ihan työssäkäyviä, joilla on työssäkäyvien kulut, mitä ei kuitenkaan lasketa sinne kuluihin esim se oman auton käyttö, vaikka ei bussia.
osta joka kuukausi pukua tai laukkua. Esimerkkini oli siksi sopiva. Olen kuullut myös sanottavan, että "Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa" ja se on mielestäni totta. Tai että "Eurossa on miljoonan alku" eli kannattaa tarkastella juoksevia menojaan, ettei eurot katoaisi käsistä ihan noin vain, ilman että saa hankittua jotain pitemmällä aikavälillä tarpeellista.
Työttömänä on enemmän aikaa tehdä löytöjä kirppikseltäkin. Silloinkin kannattaa satsata vain laatuun.
ap
Työkuluja ei hyväksytä kuin julkisen mukaan, vaikka työpaikalle ( edes 10 km säteellä) ei menisikään julkista kulkuvälinettä.
Miten voit siis sanoa, että saatte vähemmän?