Jotenkin meni fiilis... kertokaa nyt mitä olisitte itse mieltä
Miesystäväni kanssa ollaan muuttamassa yhteen ja monien keskustelujen ja toiveiden kautta alettu tahtomaan minulle sterilisaation purkuleikkuuta yksityisellä.
Hintaa toimenpiteelle tulisi ja ihan vaan heitin ilmoille kysymyksen, että mistä rahat operaatioon jos sitä todella haluaa ja lasta haluaa.
Ei ole mies kamalasti mihinkään osallistunut tähän mennessä ja nyt sai hieman edes rahaa ja suunnitteli ostavansa yhden laitteen. Kyselin kun halusin nähdä olisiko hän valmis luopumaan omista jutuistaan asian vuoksi hetkellisesti enkä halunnut ihan heti kertoa, että saisin rahan kasaan kun minua ei huvittaisi aina kaikkia asioita järjestää todeksi rahallisesti.
Hänellä on hevostila ja samantien kivahtikin, että pitäiskö hänen muka myydä hevonen vai mitä vaadin?
En tosiaan vaadi ja ilman lastakin voin olla, vaikka ihana olisikin noin muuten, mutta mulle raskaus nyt vaan on terveydellisesti iso iso asia ja harkinnalla voisin vielä yhden kerran yrittää, vaikka odotuksesta hankalaa luultavammin tulisikin (tulevalle lapselle siitä ei ole vaaraa).
Tuo kysymys hevosen myymisestä loukkasi. Toisaalta en ole moiseeen edes vihjannut vaan mietin jättäiskö sen yhden suht tarpeettoman hankinnan hetkeksi jäihin vauvahaaveen vuoksi, mutta heti ryhtyi piikittelemään. Kovin olettaa mun hoitavan taas tänkin rahareiän, vaikka muuta väittää.
Kun minusta jos aidosti asiaa haluaa niin tekisi sen eteen melki mitä vaan.
Tilanne kun se, että leikkuu maksaa 5000-6000e ja yhdessä paikassa vielä loppuvuoden 2800e kunnes yhdistyy erään isomman sairaalaketjun kanssa ja hinnat muuttuu. Tuo 2800e vaikuttaisi meistä kohtuusummalta verraten keinohedelmöitykseen kun taas 5000e liian isolta verraten ettei leikkaus palauta ennalleen sekään kaikkea eikä raskaaksi tuleminen ole kuin 40% tavallisesta.
Ihan sama mieheltä kun rupeisin vouhkaamaan, että meinaako, että mun pitäis myydä mun huonekalut tai vastaavaa. Hevosista kun pelkkää menoa ei tuloa tällä hetkellä.
Itseasiassa meinasikin, että jättäisin sohvan ostamatta jne ja sais senkin rahan leikkuuseen. Huonekalujen hankinta on kaikkien etu ja en halua luopua niistä niin ettei hän "uhraudu" laisinkaan. Minä nekin hankinnat yhteiseen kotiin olen tekemässä omilla rahoillani kun hän ei pysty. Minun periaatteitani kun helpottaisi sekin, että osallistuisi edes 10 eurolla silloin kun rahaa on.
Jotenkin kaikki alkoi nyt vaikuttamaan niin harmaalle. Minusta miehen tulisi tälläisen leikkaustoiveensa edessä tehdä muutakin kuin kiukutella..
Kommentit (21)
ainoa mistä on valmis luopumaan kompensoidakseen omaa rahatilannettaan on MINUN tulevat huonekaluostot
ap
miettinyt tällaista asiaa, ja päädyit sterilisaatioon, ehkä sitten yhtä kevein perustein kuin nyt olisit valmis purkuun???
Voi jösses, näin alhaista provoa ei vois olla...
Terveydellisin syin minulle tehtiin sterilisaati edellisessä liitossa ja nyt tilanne olisikin hieman parempi ja raskaus mahdollinen tosin ei helppo varmaankaan. Mikä sinusta tekee asiasta kevyen?
Tarkemmin en tänne selitä kun ei onneksi tatte.
ap
Terveydellisin syin minulle tehtiin sterilisaati edellisessä liitossa ja nyt tilanne olisikin hieman parempi ja raskaus mahdollinen tosin ei helppo varmaankaan. Mikä sinusta tekee asiasta kevyen? Tarkemmin en tänne selitä kun ei onneksi tatte. ap
haluat kaiken tuon? MIKSI?
siis miehesi kanssa... ihan urpålandiasta.
mitään lasta kannata tehdä.....oletko ihan vietävissä vai? Unohda koko juttu. Ja kannattaako alkaa yhteiselämääkään, ei taida sinusta muuta haluta kuin jonkun joka täyttää hänen tarpeensa ja unohtaa omansa. On tässä maailmassa lapsia jo ihan tarpeeksi ja oman terveytesi sitten vieä riskeeraisit tuollaisen pässin takia??? Haloo.
Nyt en ihan ymmärtänyt, että minkä kaiken tuon?
Oliko sinulla tarkoitus olla sitä mieltä, että mieheni kanssa et itse edes harkitsisi juurikin sen vuoksi mikä minuakin mietityttää kaiken muun riskin kukkuraksi?
AP
ei kuulosta kovin kivalta mieheltä. Oletko miettinyt, miksi haluat lapsen juuri hänen kanssaan?
Nauraisin, ellen olisi varma, että näinkin pahan edessä jotkut ovat, terveydensä uhalla, haluavat lapsen ihmisen kanssa, josta ei ikinä tule hyvää vanhempaa, ellei sitten vahingossa. Mutta tarkoituksella jättäisin tämän elämäni suuren rakkauden miettimään ja pohtimaan valintojaan. En usko, että kuuluisin siihen, vaikka olisin naiivi jotenkin, kuten sinä ap.
Nyt en ihan ymmärtänyt, että minkä kaiken tuon? Oliko sinulla tarkoitus olla sitä mieltä, että mieheni kanssa et itse edes harkitsisi juurikin sen vuoksi mikä minuakin mietityttää kaiken muun riskin kukkuraksi? AP
Kiitokset teille vastauksista. Taidan olla hyväuskoinen hölmö ja olen sitä epäillyt itsekin, mutta en ole halunnut uskoa epäilyksiäni.
Miehellä on kumma taito saada minut umpikujaan päättämään yksin, että haluanko jotain ja teen siitä mahdollista vai unohdanko koko asian.
Siksipä kyselinkin, että saanko vahvistusta omille ajatuksilleni vai en.
ap
vaikka kovin oli sekavaa tekstisi ja jotenkin siitäkin huolimatta ettet osaa tuoda lauseessa järkevästi asiaasi julki (lauserakenne) niin ihan hyvällä omalla tunnolla (?) halusit kuulostaa ivalliselta. Et siinä parhaasta yrityksestäsi huolimatta onnistunut.
Onko sinulla jo lapsia?
Miten kauan steriloinnista on?
Miksi steriloit?
Miksi haluatkin lapsia?
jos tollasessa asiassa on outo, niin tulee olemaan jatkossakin.kuten sanoit,miesvie sinua. ei ole tasavertainen parisuhde.
Siksipä kyselinkin, että saanko vahvistusta omille ajatuksilleni vai en.
ap
Vaikea ulkopuolisen on todeta puolestasi mitään. Ei puolisosi välttämättä ole reagoinut kuin tilanteeseen. Muista, että hän on eri ihminen kuin exäsi ja sama kommunikointi ei tarkoita samaa vastausta, eikä hän ymmärrä omaa kommunikointiasi kuin aikaisempi tuttavuus.
Koettelu on usein läpinäkyvää, johon joillain tulee vastareaktio. Moni mies on tottunut suoriin puheisiin ja jos viimeaikoina, varsinkin samana päivänä ainoa menoerä josta oletta puhuneet on ollut miehen investointi, voi helposti tulla vastareaktio. Hänellä on omat haaveet kuten sinulla. Ainakin itse olisin esittänyt asian niin, että kun hänen haavettaan toteutetaan, mitä jos pannaan rahaa sivuun tuota yhteistäkin projektia varten. Siis ei asettamalla niitä vastakkain, vaan hyväksymällä toisen haaveet.
Nyt jälkikäteenkin voit vielä esittää tuon, mutta mieti sanasi tarkkaan. Ehkä on parempi ottaa hieman etäisyyttä aiheeseen ja miettiä hetki muuta, mutta keskustele ihmeessä hänen kanssaan. Ei maailma ole joko tai, vaan yrittäkää saada molempien haaveet toteutumaan samalla kun edistätte yhteisiä asioita. Meillä oli ainakin aikanaan omat tilit ja yhteinen tili, kunnes kaikki omat asiat oli yhteisiä ja yhteiset omia.
ala mene hankkimaan tuollaisen miehen kanssa lasta, ala osta huonekaluja sille, muuttakaa yhteen vasta sitten kun miehella on "varaa" vastata edes omasta osuudestaan yhteisiin hankintoihin ja elatukseen. Jos olisin tuossa tilanteessa, en ottaisi tuota miesta vaivoikseni ennenkuin parantaa tapansa, eihan tuo ole mitenkaan sisasiisti.
Aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä näin varhaisessa vaiheessa suhdetta.
Ei kai miehelle voi ostaa huonekaluja ennen kuin asuu yhdessä. Ennen sitä kummankin menot ovat omia, sitten kun on muuttamassa ja muuttaa yhteen, asioista on hyvä alkaa sopimaan. Jos esittää ensimmäisenä, että mies luopuu yhteisen hyvän vuoksi omasta haaveesta, saattaa mieskin ihmetellä. Oliko mies ehdottanut, että luovut itse jostain?
Jos vasta aloittelette elämäänne yhdessä ettekä edes ole asuneet saman katon alla, en hankkisi lasta. Minä ainakin haluaisin nähdä vähän yheistä arkea ja miten mies osallistuu kaikkeen rahan lisäksi.
Ja muuttuuko hänen suhtautumisensa yhtään, vaikka sitä rahaa olisikin? Onko kyse todella vain rahan puutteesta vai haluttomuudesta käyttää sitä muihin kuin ihan niihin omiin asioihin? Miehet on yllävän usein todella pihejä!
Jos sterilisaation purkaminen on teidän YHTEINEN toiveenne niin kyllä minusta miehen tulisi osallistua kustannuksiin. Jäin miettimään sitäkin, että mikäli sitten lapsen saatte alulle niin jääkö kaikki sinun harteillesi kun miehelle vaikuttaa omat laitehankinnat ja muut olevan tärkeämpiä kuin tuo leikkaus, joka ylipäätään sille lapselle antaa mahdollisuuden tulla. Ymmärrän toki senkin, että varmasti ne hevoset ovat miehelle tärkeitä, mutta mieti oletko valmis lyömään hynttyyt yhdeen ja tekemään lapsen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei todennäköisesti taloudellisesti hirveästi teidän yhteistalouteenne panosta?
Älä ala mihinkään purkuleikkauksiin, ellet ITSE sitä lasta halua vaikka sen miehen menettämisen uhallakin.
musta olisi kohtuullista, että hän maksaisi siitä puolet.