Yli 10 vuotta naimisissa olleet...

Meidän elämä on mukavaa ja tyydyttävää. On teini-ikäisiä lapsia. Meillä on pari yhteistä harrastusta ja omia lisäksi. Arki kuluu ihan tavallisesti, tehdään työmme, kasvatetaan lapsemme, jutellaan iltaisin sohvalla viinilasin kanssa, puuhastellaan pihahommissa ja niissä mainitsemissani harrasteissa.



Juhla - no se riippuu sitten siitä, mitä juhlaa vietetään. Meillä on molemmilla jonku nverran edustusjuhlia tuottava työ, joten itse asiassa juhliminen on usein meille työtä. Kotona sitten mieluummin vietetään aikaa "tavallisemmin", arkisemmin ja rennommin. Mulle äiti opetti pienenä, että kun ihmisen elämästä suurin osa on arkea, siitä on syytä tehdä elämänsä mukavin osa. Kyllä meillä joskus juhlitaankin, järjestetään rapuillallisia tai joulupäivällisiä. Ensimmäikseen juhlitaan kuitenkin vaan rentoutumalla perheen kesken mökillä verkkareissa ja villasukissa.



Sekisielämää on, mutta onhan se tietysti vähän vähäisempää kuin silloin kun oltiin lapsettomia ja ekoja vuosia yhdessä ja kaikki päivät vaan kiehnättiin sängyssä. TÄssä välissä oli jopa varsin kuiva jakso, jossa ei välillä harrastettu kuin kerran kuussa. Tähän vaikutti myös se, että yhdellä lapsista oli pahoja ongelmia, joista huolehtiminen vei kaikki paukut. Nyt riittää enemmän energiaa kun lastenkin asiat on paremmassa järjestyksessä.





Joku sanoin lahjoista. Meilläkään ei anneta romanttisia lahjoja, eikä kauheasti huomioida merkkipäiviä. Sen sijaan mies tuo mulle aina kaupassa käydessään sitä leipää, josta tietää mun pitävän, vaikkei itse pidä, ja keittää aamulla kahvia, vaikkei itse ehdikään juomaan. Minä tuon hänelle kotiin maksamakkaraa, vaikken itse voi sietää sitä ja istun vieressä kun hän pelaa typerää tietokonepeliä, vaikkei mua se peli kiinnosta pätkääkään, mutta onhan siinä kiva jutella kuitenkin. Sellaista jatkuvaa pientä ja arkista toisen huomiointia pikemmin kuin suuria romanttisia eleitä.Sopii meille. Tiedän kyllä sellaisiakin ihmisiä, jotka kaipaavat korulahjoja ja ilallisia parisuhteen kolmejapuolikuukautismerkkipäivinään.

Onnellisia ollaan, mutta töitä se on vaatinut. Ollaan käyty usealla parisuhdekurssilla ja kumpikin on työstänyt myös itseään ja omia juttuja.



Ennen oltiin kilttejä suorittajia, mutta nyt osataan jo nauttia elämästä ja asettaa rajaa eli sanoa ei.

Lapsia on kolme, joista kaksi jo koululaisia.



Tänä syksynä aloitimme miehen kanssa yhteisen harrastuksen ja koko perheen voimin vietetään aikaa mökillä. Muuten normaalia arkea: lasten kouluasioita ja harrastuksia.



Koitetaan tietoisesti aina jarrutella, ettei olis kokoajan liikaa ohjelmaa.

Ollaan oltu yhdessä 13,5v joista 12,5 v naimisissa.

Voin sanoa että kyllä nykyään menee paljon paremmin eli paranee vanhetessaan. Kyllä se on välillä tahtoa kysynyt. Parisuhdetta täytyy hoitaa.

Minäkin halusin ajatella omaa ja puolison hyvinvointia. Käyn omassa harrastuksessa ja samoin mies käy 2 kertaa viikossa. Meillä 5 lasta.

Ollaan toistemme parhaat ystävät. Kummallekin tarjolla myös omaa aikaa ja reissuja kavereiden kanssa, jotka puolestaan opettavat sen et kyllä kotona on paljon kivempaa ja matkustelu puolispn kanssaon paljon antoisampaa. Seksiä on silloin kun moeli tekee, en pidä asiasta kirjaa. Seksi on monipuolista ja tyydyttävää.

Lapset kuuluvat luonnollisena osana arkeen. Totta kai he harrastavat jne., mut hei elämäähän se vain on. Onnemme salaisuus käsittääkseeni on se että en alkanut lasten syntymän jälkeen marttyyriäidiksi, vaan muistin olla myös oma itseni ja nainen

Meillä on kolme lasta, 12- vuotias tyttö ja 9- ja 7-vuotiaat pojat. Mies ja minä ollaan freelancereita, työ vaativaa, antoisaa, epäsäännöllistä, taloudellisesti epävarmaa.

Ollaan riittävän erilaisia, annetaan toisillemme tilaa. Samalla meillä on paljon yhteisiä intressejä ja intohimoja. Mulla on valtavan voimakas tunne vapaa-ehtoisuudesta, me ollaan yhdessä vain siksi että me tietoisesti halutaan olla yhdessä. Rakastan miestäni syvästi, lapset ja hän on järjettömän suuri lahja. Tiedän, että mieheni rakastaa minua.

Arki on vilskettä lasten ja harrastusten ja epäsäännöllisten työaikojen kanssa, mutta osataanhan me jo niitä sovitella. Aika hyvin sujuu (kunnes tulee joku katastrofi :)).

Lähipiiriin kuuluu sisarukseni perheineen, appivanhempani (omat vanhempani ovat kuolleet), ystäviä. Juhlitaan tai vain istutaan iltaa erilaisilla kombinaatioilla aina kun siihen löytyy mahdollisuus. Syödään ja puhutaan. Ns. ulkona käydään aika harvoin.

Ennen riitelimme miehen kanssa useinkin, mutta nykyään todella harvoin. Osoitamme toisillemme hellyyttä päivittäin.

Mitä vielä? Ei tämä pelkkää auvoa ole, mutta aika hyvää elämää.

14 h/pv, kuutena päivänä viikossa.



en jaksa enää mitään.

Meillä on neljä lasta. Ollaan "arkirakastuneita". Mies on mun paras ystävä myös ja uskallan olla hänelle oma itseni uskoisin näin olevan myös miehen puolelta. Meillä on ihanaa seksiä ja uskallamme kokeilla uusiakin juttuja. Tosin tiedämme tarkalleen mistä toinen tykkää ja mistä ei.



Vietämme aikaa perheenä, sukulaisten ja ystävien kanssa, keskenämme ja itseksemmekin sopivassa suhteessa. Ollaan tyytyväisiä ja onnellisia. Välillä kaipaan alkuajan rakastumisen tunnetta ja tämän yhteiselon aikana se "perhosia vatsassa-tunne" on tullut jokusen kerran (ehkä parin-kolmen vuoden välein).



Elämä voi olla saman kumppanin kanssa aivan ihanaa. En halua kuvitella joutuvani opettelemaan kaiken uudestaan jonkun vieraan kanssa.

Me ollaan perhekeskeisiä. Asumme kaukana sukulaisista, joten kahden lapsen kanssa on kädet enemmän kuin täynnä (alle kouluikäisiä molemmat).



Käymme töissä, lasten harrastukset, omat harrastukset - siinäpä se. Tässä vaiheessa kello on jo 21 illalla, jolloin vielä varaillaan seuraavan päivän juttuja, lopetellaan kotiaskareita ja ehkä hetkeksi istahdetaan aloilleen.



Arjessa on hieman selviytymiskamppailun makua. Molempien työ saattaa vaatia poikkeuksellisia poissaoloja (iltajuhlia, päivällisiä, työmatkoja), jolloin toisen on venyttävä arjessa.



Elämä on täyttä, mutta toisaalta nyt alkaa tulla jo tunnetta siitä, että omaa aikaakin tulee parin vuoden päästä olemaan, kun lapsia voi jättää jo hetkeksi kotiin yksinään/keskenään.



Meillä on jonkin verran omia harrastuksia, mutta myös yhteisiä. Luulen, että jatkossa yhteisten harrastusten määrä kasvaa, kun lapsia ei tarvitse raahata mukana joka paikkaan.



Juhlaihminen en oikein ole. Koska sukulaiset on kaukana, on nämä perinteiset juhlat tullut yleensä vietettyä sukulaisten hoteissa. Niihin kohdinhan myös pisimmät lomat yleensä ajoittuu.



Ystäviä on molemmilla kohtuu vähän (huom! muutimme kauas kotikonnuilta molemmat opiskelemaan, joten lapsuus/nuoruusystävät jäivät siinä vaiheessa kauas taakse). Muutamien kanssa käydään kylässä.

Mukavaa arkea elellään. Lapsia on, seksiä on.

Naimisissa 10 vuotta, yhdessä ollaan oltu paljon kauemmin. 2 lasta.



Annan kaikille neuvon, että älkää lykätkö parisuhde-aikaa, että sitten joskus kun lapset ovat isompia jne. Lapset ovat tärkeitä, mutta älkää asettako niitä parisuhteen edelle. Halusimme tai emme niin lapset ovat meillä lainassa ja pelkästään lasten ehdoilla ja lapsien kautta eläminen kostautuu myöhemmin sillä että vanhemmat eivät osaa enää olla yhdessä. Ottakaa vanhemmat väkisin yhteistä aikaa vaikka se tuntuu vaikealta järjestää ja pitäkää huolta siitä että osaatte olla vielä yhdessä!

Muutama pieni lapsi, seksiä ei ole ollut pariin vuoteen.

Arki on sitä, että mies käy töissä, minä olen lasten kanssa kotona. Illat ollaan kotona lasten kanssa ja lasten nukahdettua tehdään miehen kanssa omia juttujamme.

Juhlat on sitä, että... Mitkä juhlat? Meillä ei ole kavereita, joten mitään juhlia ei ole muuten kuin suvun pakolliset. Mutta nämä juhlapyhät, joulu jne. vietetään vanhempieni kanssa.



Rakastan miestäni ja suhde on ihan ok, mutta tällä hetkellä tuntuu, että elämäni suurin virhe oli mennä naimisiin. Ehkä siksi, koska naimisiin menon myötä (oltiin tosi nuoria ja ensimmäinen lapsi syntyi pian) hävisi kaikki kaverit ja normaali sosiaalinen elämä.

kertoisitteko elämästänne, eli millaista se nykyään miehen kanssa on? Onko teillä lapsia, miten vietätte arkea/juhlaa?

meillä ei tosin 10-hääpäivästä ole kuin muutamia kuukausia, mutta yhteistä taivalta takana 20 v.

Rakkaus elää edelleen, mutta totta kai kaikenlaiset särmät siitä ovat ajan myötä hioutuneet pois. Arki on normaalia työn ja vapaa-ajan ja harrastusten (vanhempien + lapsen) tasapainottelua.

2 lasta meillä, 11- ja 13-vuotiaat.



Ihan tavallista onnellista arkea vietetään. Ollaan molemmat "kotihiiriä" eli ei kauheasti mitään kaivata muuta kuin arkea jossa päivittäin on hyvää ruokaa, seksiä, tavallsta arkista yhdessäoloa ja keskusteluja.



Lasten harrastuskuskaukset ja niihin liittyvät hommat ovat viime aikoina alkaneet arjessa vaatia aika paljon hommaa, osin viikonloppuisinkin kun pojalla on jääkiekosta matsimatkoja sun muuta tuntuu että vähän väliä... Noita ei aina oikein jaksaisi kun molemmilla vanhemmllla on henkisesti raskaat ja vaativat työt mutta pakko mikä pakko, kyllä tästä selvitään kumminkin.

Molemmat käy töissä ja illalla nähdään pikaisesti kumpikin viettää loppuillan omiin touhuihinsa uppoutuen.

Valitsin miehekseni hyvän ihmisen, ja yhtään kyyneltä ei ole tarvinnut hänen vuokseen vuodattaa tähänastisen yhteiselämämme aikana. Tavallista arkea tässä eletään, mutta arjen lomaan mahtuu aika paljonkin vähän erityisempiä hetkiä. Hellyyttä ja läheisyyttä riittää.



Panin merkille, että aika monet tässä ketjussa ovat maininneet lasten kuskaamisesta harrastuksiin isona osana arkea. Meilläkin kuskattiin ennen jonkun verran, mutta nyt lapsi on jo sen ikäinen, että menee molempiin harrastuksiinsa itsenäisesti bussilla. Tosi mukavaa.

Lapsia kaksi (8 ja 6 v).



Lähinnä aika menee arjen pyöritykseen, liian vähän on kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli n. vuosi sitten todella vaikea jakso, mietin jo pariin otteeseen eroa, mutta ei se mitään olisi ratkaissut. Mieheni on kuitenkin sielunkumppanini ja rakastan ja arvostan häntä paljon.



Meillä on edelleen hauskaa, nauramme paljon. Riitelyäkin on, mutta tällä hetkellä aika vähän onneksi. Seksiä on n. kerran viikossa, minusta laatu on parempaa kuin joskus aiemmin.



Ylä- ja alamäkiä näihin vuosiin mahtuu, mutta olen onnellinen ja uskon oikeasti, että vietämme loppuelämämme yhdessä.

Olemme olleet naimisissa yli 12 v. ja yhdessä yli 16 v. Lapsia on neljä 1 v:sta - 11 v:en. Aluksi meillä oli paljon enemmän erimielisyyttä asioista, riitoja ja tahtojen taistelua, mutta nyt olemme tasaantuneet ja kasvaneet ihmisinä. Mies on myös oppinut joustamaan perheen eteen. Aluksi se oli hänelle vaikeaa, mutta nyt hän on todella hyvä isä.



Arkeen kuuluu lasten koulua ja harrastuksia, omia harrastuksia, ja yhteistä oleilua perheen kesken. Arjen piristyksenä on perhejuhlat suvun kesken, sekä muut irtiotot arjesta, kun lomamatkat.



Koska olen vielä kotona, niin ei ole ihan niin kiireistä, kun palatessani taas takaisin töihin. Otan ilon irti tästä viimeisestä mahdolllisuudesta olla kotona, sillä meille ei enää ole toiveissa lisää lapsia.

Ei juurikaan riidellä, molemmilla omat harrastukset ja ystävät. Toki yhteisiäkin ystäviä on. Enää vaan ei jaksa pahemmin mitään pariskuntajuttuja vaan molemmat tapailee mielummin itsekseen omia ystäviään tai sitten tapailemme kavereita niin, että lapset mukana. Lapsia kaksi, toinen vauva, toinen eskari. Ollaan paljon lasten kanssa ja touhuillaan kaikkeaa. Joskus käydään kaksin syömässä tms. ja pidennetyllä viikonlopulla jossain. Tällä hetkellä tosin ei, kun vauva pieni. Seksiä sais olla enemmän, mut ehkä se tätä kun vauva kasvaa eikä keiku iltamyöhälle..