Pojan 1,5v yskiminen kuulostaa koiran haukunnalta, oksensi jo toistamiseen, mitä teen?
Poika ei ole koskaan ollut kipeä. Nyt heräsi hiestä märkänä pari tuntia sitten ja oli kauttaaltaan täynnä hikinäppylöitä. Yskii ja kuulostaa ihan koiran haukkumiselta, hengitys rohisee ilkeästi. Nenä vuoti aikaisemmin päivällä. Kaksi kertaa oksentanut liman ja vellin sekaista oksennusta, pieni on ihan umpiväsynyt. Ei olla syöty mitään sopimatonta, mikä poikkeaisi aikaisemmasta. Poika nukkuu suurin piirtein tunnin kerrallaan ja herää sitten yskään. Lääkettä ei ole, kun annoin viimoiset tipat ennen nukkumaanmenoa. Pojalla on otsassa punainen pieni näppy, joka on ulkoneva. Ei kuitenkaan arista, mikä voisi olla? Lastenklinikalla käskettiin odottaa ja seurata tilannetta. Mitä voisin tehdä helpottaakseni pienen unta? :(
Kommentit (29)
Kotikonsteina kostean viileän ilman hengittäminen. Esim. Kylppärin ikkuna auki ja suihku täysille. Jos ei laukea, lääkäriin.
mutta tuohon yskään ja hengityksen vaikeuteen voisi kokeilla avoimen ikkunan alla hengittelyä. Lapsi peiton sisään kunnolla ja istuksit lapsen kanssa ikkunan äärellä hetken aikaa. Voisi olla laryngiitti, pienten etenkin poikalasten ongelma, meille tuttu viime talvelta, tuntui, ettei poika saanut henkeä ollenkaan ja hetki viileässä ilmassa auttoi heti.
laita suihkuun kuumaa vettä valumaan ja sitten kun kylpyhuone on täynnä höyryä, menkää sinne höyryyn, jospa se vähän auttaisi ja avaisi hengitysteitä.. edes vähän auttaisi ja sitten pilko sipulia ja laita sukkaan ja pojan sängyn viereen se tappaa vähän baktseerejä, jospa sekin helpottaisi vähän..
Itse veisin lääkäriin heti! Haukkuva yskiminen voi olla kurkunpääntulehdus tai tulehdus keuhkoissa. Happisaturaatio pitäisi tehdä jos hengityksessä raskautta tai jos hengittää tiheään. Parempi olla varovainen kuin jäädä kauheesti odottelemaan tai soita nyt ainakin uudelleen!
Virustauti. Ei ole vaarallinen. Olen vienyt yskänkohtauksen tullessa kylppäriin ja suihkuttanut kuumaa vettä seinille, jotta tulee höyryä. Se on tuntunut auttavan. Viileä höyry olisi kai parempaa, joten eikös nyt ulkosalla ole kerrankin siihen oikein passeli sää.
Siinä on haukkuvaa yskää. Otat yskän tullessa syliin ja koitat rauhoittaa. Hysteerisyys saa kohtauksen pitenemään. Meille neuvottiin viemään myös kylmään ulos: käärit peittoon lämpimään ja istutte hetken ulkona. Meillä oli taannoin toi ja avasin parvekkeen oven ja istuin poika sylissä peiton sisällä lattialla oven edessä. Ainakin meillä auttoi.
Sängyn patjan kohotin, että saisi olla mahd.koholla.
Jos huulet sinertää kovin niin sitten päivystykseen vaikka keskellä yötä.
Mulla tuli siis tuo kurkunpääntulehdus ekana mieleen, voi olla tietty jotain muutakin...
Voi vaatia myös sairaalareissua, meidän esikoisella oli kerran ja hapenottokyky osoittautui niin huonoksi että joutui yöksi sairaalaan. Oksensi pari kertaa ja yski ihan mahdottomasti.
Kylmä ilma on paras hätäapu.
on kuivaa ja, ahdistaa hengitystä, kyseessä voi olla kurkunpäätulehdus. Siihen auttaa kylmä. Eli ulos hengittelemään, tai pää pakastimeen, kylmää kurkulle tms. Muutenkin nosta sängyn päätyä, pidä huoneilma suht viileänä ja raikkaana. Puolitettu sipuli sängyn vieressä auttaa nenää pysymään auki. Ja toki olisi hyvä antaa särkylääkettä! Ja nestettä. Paranemisia!
Tarkkaile hengitystä ja lähde lääkäriin jos ei meinaa henki kulkea. Kurkunpää on turvonnut. Pidä sylissä ja rauhoitttele, itku pahentaa tilannetta.
se helpottaa,nosta päätä korkeammalle.lääkäriinkiin voisi mennä
hinkuyskä. Kaveri epäili lapsellaan olevan sen, ja kaikki nauroivat, vaikka oireet täsmäsivät. Lopulta selvisi, että hinkuyskä oli oikeasti kyseessä.
vastauksistanne! Avasin pojan huoneen ikkunan ja laitoin pojalle paksumman peiton päälle. Olen kyllä antanut panadolia ennen nukkumaanmenoa siltä varasta, että räkätauti menisi pahempaan suuntaan. Lääke loppui :( Annoin pojalle lämmintä velliä, kun oksensi niin paljon. Olisiko parempi antaa kylmää mehua? Meillä on puolukkatiivistemehua, jos sitä vähän lantraisi..Nyt poika nukkuu, tuntui rauhottuvan kun viimeksi oksensi ihan kunnolla. Sai varmaan oksennettua limat ulos. Jos/kun vielä herää, vien sipulisukan sängyn viereen. Ja lastenklinikalta tosiaan neuvottiin seuraamaan tilannetta kotona. Jos poika oksentelee lisää, kannattaisiko jo lähteä taksilla? Ja tyhmä kysymys vielä, voinko pitää lasta taksissa sylissä? Meillä ei ole turvaistuinta.
ap
nosta sängyn päätyä ylöspäin, siten että lapsi on hieman kohoasennossa. se vähentää vähän turvotusta kurkussa.
mutta tosiaan sitä kylmää ilmaa jos menee tukkoon ja sairaalaan jos menee pahaksi. meillä on ollut monta sairaalakeikkaa lasten kanssa laryngiitin takia. ne helpottaa kun lapsi kasvaa ja röörit suurenee.
tollasessa tilanteessa voi kyllä mennä taksilla ilman istuinta.
lähteä, jos voinnssa ei muuten tapahdu muutoksia. Se oksentaminen on ihan luonnollista kun noin yskittää. Älä anna enää velliä, maitotuotteet (ja lämmin varsinkin) lisää limaisuutta ja nielun turvotusta. Kylmä mehu pikku hörppyinä voisi olla hyvä jos lapsi vielä heräilee.
parempi olla liian varovainen kuitenkin. Ja voit kyllä hätätapauksessa matkustaa lapsi sylissä tai samalla kun tilaat taksin, niin pyydät istuimen.
Anna tästä lähtien vain kylmää juotavaa jos heräilee. Lämmin vaan turvottaa paikkoja enemmän. Laryngiitin pitäisi mennä onneksi aika nopeasti ohi, tsemppiä!
Komppaan edellisiä. Meillä 2v poika heräs viime jouluna parin tunnin nukkumisen jälkeen just siihen haukkuvaan yskään ja tuli hhieman tuli limaa suusta. Oli ollu päivällä nuhainen. Kuulosti tukehtuvalta ja rinta meni kuopalle. Olin ihan hysteerinen ku luulin että tukehtuu ku en tienny mikä on. soitin 112 ja tulivat kattomaan, ja samalla hetkellä ku ensihoitaja tuli ovesta sisään ja kuuli pojan yskän, totesi rauhallisesti että kyseessä on kurkunpääntulehdus. Antoivat andrenaliinihöyryä. Hoitona tosiaan kylmä ilma. Piti käyttää päivystyksessä silti vielä.
Niin ja pojalla todettiin vielä samaan syssyyn korvatulehdus. Siihen sai antibiootit mutta kurkunpääntulehdukseen ne ei muistaakseni auta.
oli esikoisella pienenä usein kurkunpääntulehduksia.
Menivät aina ohi yhdessä yössä.
Kuopuksella on ollut tasan yhden kerran 3 vuotiaana,sen seurauksena oli viikon sairaalassa.
Esikoisen aikaan muistan kun kaikki vain hoki sitä ,kuulostaa pahalta ei ole vaarallinen näin yleensä onkin MUTTA joskus se vain ei laukeakkaan pois ja jos se kurkku hittovie turpoaa umpeen niin totta helvetissä se on vaarallinen!
Muuten olet hoito-ohjeita saanutkin hyvin. JOs apuhengityslihakset on käytössä ja hengitys on vaikeutunutta/vaikeutuu niin sitten lääkäriin.
Meillä pojalla oli saman ikäisenä obstruktiivinen bronkiitti ja oli kolme päivää osastolla hoidossa. Oksensi matkalla autoon... Sai tosiaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä sairaalassa, enkä ollut ees tajunnut että poikaparan oli niin paha hengittää.. Parempi turha käynti kuin turha kärsimys...
Googlaa ohjeita. Kylmä auttaa. Kääri vaikka peittoon ja istu pahimman kohtauksen aikana ulkona. Minulla oli molemmilla tytöillä sama vaiva. Joskus istuin 30 asteen pakkasellakin vauva pussissa sylissä ulkona ja pitkään....
Mutta viimeisimmät ohjeet saat internetistä. Meillä on lapset jo 6 ja 8 vuotiaat ja viimeisin kohtaus oli pari vuotta sitten.
Niin ja olikohan taudin suomennos "valekuristustauti". Karmean kuuloista mutta ei käytännössä niin vaarallista, mutta silti muutamia tapauksia on vakaviakin vuosittain joten seuraa tarkkaan!