Olen raskaana ja mies jätti

Raskaus oli vahinko, mutta mies oli alusta asti sitä mieltä, että haluaa pitää lapsen.

Sanoi että haluaa kaikesta huolimatta olla lapsen elämässä mukana, mutta itselläni on sellainen oksetusolo ja mietin etten halua koko lasta.



Ajattelin vaan että voiko tällaisia ajatuksia tulla ja menevätkö ne ohi.



ap

että olen siis viikolla 32 eli ei ole enää kovin pitkää aikaa jäljellä.



ap

Ymmärrän hyvin tuntemuksesi - tai niiden puutteen - syntymätöntä kohtaan. Sanoisin kuitenkin, että kun lapsi syntyy, on tilanne ihan eri. Ei kaikki äidit kiinny syntymättömään lapseen, esim. en omalla kohdallani voi sanoa, että sikiö olisi tuntunut kauhean konkreettiselta asialta.



Keskity nyt itseesi ja omiin tuntemuksiisi ja siihen, että selviät tuosta erosta. Ihan varmasti tunteet vauvaa kohtaan heräävät, kun se on konkreettisesti maailmassa ja pääset hoitamaan sitä.

...on todellakin ihan normaalia ja jopa odotettavaa tuo miltä sinusta tuntuu. Vauva ja odotus on mielessäsi ollut sinun ja miehen suhteen jatke, ja yhtäkkiä olet ihan kuin sinua olisi potkaistu naamaan, syljetty päälle, ja todiste siitä roikkuu rintojesi alla.



Hylätyksi tuleminen sattuu niin kovasti, ei silloin ole otollinen hetki rakastaa ja olla iloinen.



Mutta uskon, että jo parissa viikossa alat muodostaa uutta, omaa suhdettasi vauvaan. Teidän kahden välistä suhdetta jossa tuolla miehellä ei ole kuin kipeän sivujuonteen virka. Viimeistään se tapahtuu sitten kun vauva on syntynyt.



Pidä huoli itsestäsi. Älä huolehdi tulevasta.



toivoo täti-ihminen

Toki tuntemuksesi ovat ihan normaaleja, mutta ne kertovat silti siitä että tarvitset tukea. Puhu neuvolassa!! Itse pääsin aikanaan ylimääräiseen ultraan, kun noilla tienoin oli erittäin negatiiviset ajatukset raskaudesta. Tehtiin 4D-ultra, jossa sain ihan rauhassa tutustua vauvaan. Lääkäri ultraili puolisen tuntia, esitteli minulle kasvonpiirteitä, pieniä käsiä ja jalkoja, sitä pientä ihmettä joka sisälläni kasvoi. Meilläkin oli vahinkoraskaus kyseessä ja hirveän raskasta aikaa perheessä, mutta tuo ultra sai aikaan muutoksen, ja aloin odottaa vauvan syntymää innolla! Myös keskusteluapu oli tärkeää, samoin auttoi kun piirsin ja maalasin tuskaani ulos.



Voimia sulle!!!

viaton lapsi on.. anna lapsi adoptioon jos et hanta halua..

Jos lapsen synnyttyä tuntuu sille niin voit hyvin jättää lapsen isälleen ja keskittyä esikoisen. Silloin on yksi lapsi kummallakin.

Varmasti ne mene ohi ne tunteet.

ulla on ainutlaatuinen ihminen siellä tulossa, kasvaa sinun kehossasi ja sinusta tulee äiti.

se on hino tunne ja iso asia.

kokoat itsesi ja rupeat pitämään itsestäsi hyvää huolta. Siten pystyt pitämään vauvastasi huolta.

jos sinulla on tukiverkkoa, niinrupea luomaan sitä ja kertomaan, että tarvitset apua.

voimia sinulle. Sinulle ja vauvalle.

2

Miksi nostaa vanha ketju vuodelta 2011?

Miten tässä kävi? Tuliko vauvastakin jätti niin kuin isästään vai "normaalikokoinen"? Joutuuko mennä jättikouluun parin vuoden päästä ja haluaako isä sukuineen kasvattaa jättinä? Voimia!

Up

2

2

Ei jumalauta elämä voi olla yhdestä miehestä kiinni!

Sinä, jo olemassoleva lapsi ja tuleva vauva olette tärkeämpiä kuin mies ja parisuhde.

Pidä itsestäsi ja lapsista parempaa huolta koska loppupeleissä heillä ei ole muuta kuin sinä äiti.

Ei ole lasten vika että mies on heikko kusipää. Siihen et voi vaikuttaa mutta itseesi voit vaikuttaa joten ryhdistäydy vaikka ei se helppoa ole mutta monesta asiasta selviää jos vain on halua!

2

2

Älä hylkää lastasi vaikka mies oli tuommoinen. Tuut rakastamaan sitä pientä enemmän kuin mitään muuta. Tsemiä.

Tässä hyvä juttu aiheeseen liittyen. Lohdutti ainakin itseäni (olen siis samassa tilassa).

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/05/odotatko-lasta-yksin-tassa-kokeneiden-totaaliyhareiden-vinkit-sinulle

erosin lapsen isästä rv28, vihasin lapsen isää ja en vieläkään ole päässyt kokonaan irti katkeruudesta häntä kohtaan (lapsi nyt 1v.) heti eron jälkeen ja jo aiemminkin raskauden aikana kun oli pahoja ongelmia suhteessa lapsen isään ajattelin mm. tämäntyyppisiä ajatuksia vauvasta: "en rakasta sitä, en halua sitä, vihaan sitä jne" "se pilaa elämäni, ottakoon isänsä sen inhottavan sekasikiön" "kunpa kuolisin, tapan itseni ja sen, annan sen pois, en välitä siitä, teen jotakin vahingoittaakseni sitä, en ajattele sitä niin se katoaa, katoaisipa se johonkin" jne. eli aika kammottavia ajatuksia, nyt kun ajattelee. kärsinkin masennuksesta myös. pikkuhiljaa jo ennen synnytystä kuitenkin sain luotua uuden suhteen vauvaan, ja aloin välittämään siitä, itsenään ei osana isäänsä. ei jonakin geeniyhdistelmänä vaan ihmisenä. vauvan synnyttyä noita ajatuksia ei enää ole tullut. välillä kuitenkin vauvan muistuttaessa jotenkin isäänsä, tai isäänsä tavatessaan herää vihan, katkeruuden tai inhon tunteita vauvaa kohtaan, mutta olen sen oppinut etteivät ne oikeasti liity vauvaan vaan isäänsä. ja helpottaa jos onnistuu antamaan anteeksi lapsen isälle.