Nyky päivänä on vanhemmuus hukassa. Huomaan sen erityisen hyvin

Varsinkin sitten kun ne lapsukaiset astuvat työelämään...

Tilanne vaan pahenee kaiken aikaa

vaikka kohta tähän tuleekin 20 " en minä vain" kirjoitusta. He ovat vain pisara meressä ja ap.n kuvaamia vanhempia on paljon.

vie ihmisiä vain enemmän ja enemmän kieroon.

Mutta ollaan "vanhanaikainen" perhe; ei liikaa harrastuksia eikä pelejä. Vietetään aikaa yhdessä, metsässä, pihalla.



Mutta kauheeta säätöä ja liitämistä useimmissä perheissä ja kasvatus ihan hakoteillä.

enemmän kuin aiemmin? Tai ylipäätään riittämätöntä, epävarmaa vanhemmuutta? Missä te tällaista näette?



Tunnistan kyllä tuollaisia tapauksia, mutta en ylen määrin.

Nykypäivänä, heh, ennen oli kaikki niin paalj paremmin...

en todellakaan ollut vanhempieni kontrollin alla koko ajan. Jos en harrastanut, olin kuitenkin pois kotoa. Nykyään vanhemmat tuudittautuvat siihen, että lapset ovat kuitenkin lähellä. Mikä on se "juttu" loppujen lopuksi?

Ihan tervepäisiä noista mun mielestä on tullut?

Tosin 20 vuotta sitten ei ollut pelejä samoissa määrin kuin nyt. Jotain silloinkin kuitenkin paheksuttiin samalla lailla kuin pelaamista nyt. Varmaan sisällä istumista kirjan tai television parissa?



Sillonhan ulkoiltiin koko ajan, lapset laitettiin pihalle, eikä ne siellä varmaan huutaneet ja kiukunneet. Ja jos huusivat kotiin tultuaan, niin tuli luunappia tai piiskaa.



Nykyään taas pihalle ei voi lapsia laskea, koska ne tekevät siellä pahojaan tai saattavat vaikka mennä kavereidensa luokse leikkimään (mikä palstatiedon mukaan merkkaa sitä, että lapset hoidatetaan siellä kaverilla ilmaiseksi) tai sitten joka puskassa vaanivat pedofiilit vievät lapset.



Ja kaikenlainen fyysinen kurittaminen ja kohta varmaan lapseen koskeminenkin on laissa kielletty.



Minusta tämä kasvatushomma on tehty nykypäivän vanhemmille tosi hankalaksi, kun ei voida edellisistä sukupolvista ottaa edes mallia. Onko se sitten ihme että hukassa ollaan?

perheissä paremmin. Näitä tapauksia on juuri nämä "huonosti" käyttäytyvät lapset.. päiväkodissa ja koulussa törmää joka luokassa useaan tapaukseen. Lapset ovat todella levottomia ja hakevat huonolla käytöksella huomiota ja purkavat ahdistusta. Lisäksi juuri se että ei osata käytöstapoja, eikä kunnioitusta vanhempia kohtaan, mikä heijastuu myös siihen miten käyttäydytään muita aikuisia kohtaan. Nykyajan lapset ovat levottomia, nuoret uusavuttomia (todella!!!)

"Huomaan sen erityisen hyvin kasvatusalan ammattilaisena työssäni."



Oletko perhetyöntekijä, jonka asiakkaat istuvat käynnin aikana tietokoneella ja lapset pelikoneilla? Vai miten sen työssäsi huomaat? Mistä tiedät, mitä ihmiset tekevät tai eivät tee kodeissansa? Lapsien kertomuksista? Meidän lapset "kävivät kesällä HopLop:issa ja söivät mansikoita" siinä kaikki, mitä lapset olivat kertoneet. Mihin unohtui se Visulahti, laivaristeily, Savonlinnassa käynti, viikon lomailu maalla koko perhe yhdessä jne?



Jos meidän lapsi saa uuden tietokonepelin hän taatusti kertoo pelaavansa sitä monen viikon ajan, vaikka pelaa vain maksimissaan tunnin 3-4 päivänä viikossa. Mutta uusi peli on niin tärkeä, että juttua riittää. Siinä unohtuu moni arkisempi asia kuten säännöllisesti toistuvat lautapeli- ja legorakenteluhetket koko perheen kesken. Mitäpä niistä kertomaan, eiväthän ne ole mitään uutta?

"Huomaan sen erityisen hyvin kasvatusalan ammattilaisena työssäni." Oletko perhetyöntekijä, jonka asiakkaat istuvat käynnin aikana tietokoneella ja lapset pelikoneilla? Vai miten sen työssäsi huomaat? Mistä tiedät, mitä ihmiset tekevät tai eivät tee kodeissansa? Lapsien kertomuksista? Meidän lapset "kävivät kesällä HopLop:issa ja söivät mansikoita" siinä kaikki, mitä lapset olivat kertoneet. Mihin unohtui se Visulahti, laivaristeily, Savonlinnassa käynti, viikon lomailu maalla koko perhe yhdessä jne? Jos meidän lapsi saa uuden tietokonepelin hän taatusti kertoo pelaavansa sitä monen viikon ajan, vaikka pelaa vain maksimissaan tunnin 3-4 päivänä viikossa. Mutta uusi peli on niin tärkeä, että juttua riittää. Siinä unohtuu moni arkisempi asia kuten säännöllisesti toistuvat lautapeli- ja legorakenteluhetket koko perheen kesken. Mitäpä niistä kertomaan, eiväthän ne ole mitään uutta?

se ei vielä todista yhtään mitään.

Nykypäivänä, heh, ennen oli kaikki niin paalj paremmin...

mutta kysehän olikin "nyky päivästä" eikä nykypäivästä...

tähän, niin ihmisten luo sai oikeasti mennä ihan vain "tupsahtamalla". Naapurit tunsivat toisensa ja ainakin meidän pihassa järjestettiin kaikenmaailman kivoja tapahtumia (urheilukisoja, koko perheen pikkujouluja, jne)



Ei oltu niin eristäydytty toisista kuin nykyään.

yritetään nyt sopeutua tähän muuttuvaan maailmaan.. Aika harva asia on niinkuin oli kekkosen aikaan ja uskon, että kukin tekee parhaansa. Kai te muistatte, että fyysinen kuritus oli laillista vielä 70-luvulla ja nolaus/häpeä yleinen kasvatusmalli. Kasvatusalan ihmisenä näen nämä nykymukelot avoimina ja melkoisen ihanina tapauksina, eli vanhemmat ei tee ihan huonoa työtä. Meillä on ihan ok keinot ohjata hienotunteisesti hukassa olevia vanhempia ilman syyllistävää sävyä. Ja lukekaa ihmiset suomen kasvatushistoriaa.. Sen jälkeen moittikkaa villiä nykymenoa. En usko, että kukaan kaipaa "ken vitsaa säästää, se lastansa vihaa"-aikoja.

Itsellänikin oli harrastus joka illalle ja vielä viikonloppuisin parftioleireille. Ainut ero nykyiseen on vain se, että pyörällä piti itse mennä joka harrastukseen, meidän lapset pitää kuskata autolla.



-n 40+

80-luvun alussa:O mutta ei tähän kieroutuvaan maailmaan pidä noin vain yrittää sopeutua.



Ihmiset vaan ovat niin ahneita rahalle ja tavarallle nykyään, että kaikki oikeat tärkeämmät asiat unohtuvat ja ei haluta edes nähdä menneen ajan hyviä asioita. Toki tässä ajassa on myös asioita jotka ovat paremminkin kuin tuolloin.

20-30 vuotta sittenkö sitä aikaa vietettiin lasten kanssa ja puuhattiin kaikkea kivaa yhdessä? Kuten mitä?



Vanhemmat olivat töissä ja ruoan jälkeen illat tehtiin koti- /pihahommia ja muksut pantiin pihalle pelmuamaan. Joskus pelattiin lautapelejä tai käytiin yhdessä marjastamassa tms. mutta enpä usko, että sitä yhteistä aikaa vietettiin ainakaan yhtään sen enempää kuin nykyäänkään.



Tuosta, että sitä lasten kiukkua ja pettymystä on hankalampi sietää olen kyllä osin samaa mieltä.

enemmän kuin aiemmin? Tai ylipäätään riittämätöntä, epävarmaa vanhemmuutta? Missä te tällaista näette?

Tunnistan kyllä tuollaisia tapauksia, mutta en ylen määrin.

Sekä työssäni, myös kasvatusalalla, että ihan naapurustossa, kerran jopa oman eskarilaisen kohdalla eskariopettajan kanssa jutellessani.

Ensinnäkin ne lapset ja nuoret, jotka pelaavat paljon, huomaa erilaisista ryhmistä nopeasti. Heillä yksinkertaisesti on huonompi keskittymiskyky mihinkään kuin muilla, lisäksi jutut ovat hyvin yksipuolisia ja itseään toistavia, liittyvät yleensä siihen peliin, jota tällä hetkellä tahkotaan läpi. Tai sitten paskaan mutsiin, joka pisti pelikonsolin jäähylle ihan ilman mitään syytä (paitsi että tulin mä kolme tuntia liian myöhään kotiin ja kännissäkin vielä, mut mitäs siitä, mutsi on silti paska), tai tyhmään opettajaan joka pakottaa olemaan koulussa kun nuori itse olisi mieluummin pelaamassa sitä peliä. Okei, näitä lapsia ja nuoria on ryhmässä yleensä vain yksi, mutta se yksikin mahtuu ihan jokaiseen ryhmään. Ehkä joskus viisi vuotta sitten mulla oli viimeksi ryhmä, jossa ei ollut yhtään ongelmapelaajaa.

Sitten naapurustossa on näitä, jotka ensin vähän häpeillen kertoo, että ovat ostaneet sen ja sen pelikonsolin, kun "ei me muuten, mutta kun kaikilla muillakin on ja lapsi sitä niin hartaasti pyysi ja pyysi". Viikon päästä alkaa valitusvirsi siitä, miten lasta on vaikea saada pelien edestä pois, ja miten lapsi vain pelaisi ja pelaisi koko ajan.

Mutta kaiken keskellä kummallisinta on se suhtautuminen, jota meitä kohtaan tulee, kun käy ilmi, ettei meillä ole pelikonsoleita. Tätä se eskariopettajakin silmät suurina taivasteli, että "ihanko oikeesti teillä ei oo mitään pelikonsolia? Eikö ees mitään vanhaa Nintendoa? Entäs sitte niitä taskukonsoleita? Eikö sellastakaan? Ihanko tosi, ei voi olla totta." Ja sitten kun samaan syssyyn todetaan sekin, ettei meillä ole telkkariakaan, ei kukaan meinaa uskoa. Mutta ei ole, pelikonsoleita eikä edes telkkaria, eikä tule. Mutta kyllä tätä jaksetaan taivastella, kun "ei meillä onnistuisi, mä tulisin hulluksi jos en joskus saisi istuttaa lapsia telkkarin eteen että ne on edes hetken hiljaa". Nii no, samat lapset ovat ulkona sen ajan, mitä eivät tuijota telkkaria, joten kertonee jotain siitä, mikä on vanhempien kyky sietää lapsiaan. Kunhan ovat hiljaa, hyvä.