Mitä hittoa mä ajattelin, kun halusin lähihoitajaksi?!

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.09.2011 klo 14:22"]lto.ta. Toisaalta en kyllä ymmärrä, että tekee edes kehitysvammaisten ohjaajan paikkaakaan kun kumpaankaan hänellä ei ole oikeaa koulutusta.

Sosionomi on vähän sellainen paska-ammatti, mikä keksittiin uudistusten myötä siinä vaiheessa kun sosiaalikasvattajat ja sosiaaliohjaajat poistettiin. He tekevät aina jotain lto.n paikkaa tai ohjaajan hommaa. Mutta omaa paikkaa heille ei ole, koska sosionomin paikkoja ei ole.

Minä tunnen todella monta sosionomia, jotka tekee lähärin lomituksia kun heille ei ole oman alan töitä olemassakaan. No jos oikein hyvä tuuri on niin pääsee tekemään sitä ohjaajaa tai lomittamaan lto.ta

Sosionomi amk on yhtä kuin sosiaaliohjaaja tai sosiaalikasvattaja. Ja samaa paskaa ne teki ja tekee kuin sosionomi amk. Eli ei mitään. Itse kadun syvästi että opiskelin sosiaaliohjaajaksi nuorena. Aivan hukkaan meni ne vuodet ja tein monta vuotta hommia jotka ei olleet koulutusta vastaavaa eikä sellaista juuri edes alunperinkään ollutkaan. Aina olin väärässä hommassa ja palkka tosi huono kun et ole pätevä. Miun olin ylipätevä kaikkeen. No kyllästyin ja opiskelin maisteriksi. On vähän eri meininki nykyään.

Sosionomien asema työelämässä vahvistuu koko ajan.

Oman alan työllistymiseen tietty vaikuttaa myös se, mitä teet opiskeluajan. Jos istut k-marketin kassalla valmistumiseen asti, niin tottakai valmistuttua ohi menevät työpaikkoja täyttäessä ne, joilla tutkinnon lisäksi on jo alan työkokemusta.

Itse puolivälin opiskelijana sijaistan tällä hetkellä lastenhoitajia ja iltapäivä-ohjaajia. Palkka ei päätä huimaa, mutta saan alan kokemusta. Seuraavan harjoittelun jälkeen sijaistuskenttä laajenee.

Ja toki sosionomi ja lähihoitaja voivat tehdä samoja ohjaajan hommia, mutta näistä kahdesta sosionomilla on paremmat ylenemismahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten otsikosta voi päätellä ammatinvalinta kaduttaa ja paljon! Nuorena ja lapsettomana tykkäsin vaihtelevista työajoista, mutta nyt perheellisenä olen kyllästynyt vuorotyöhön ja hankaliin työaikoihin. Pelkän aamuvuoron tekeminen poistaisi kaikki lisät, joten se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. En halua pienentää pieniä tuloja entisestään.

Itse työkin tympii. Olen ollut töissä pääasiassa palvelutaloissa ja päivystyksissä. Joka paikassa lähihoitajan työ on samanlaista koiran hommaa, kusen ja paskan siivousta. Puhumattakaan väkivaltaisista potilaista ja omaisista. Tämä ei tullut yllätyksenä, jos joku sitä nyt miettii. Nyt olen vain kyllästynyt tähän!

Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta en keksi mihin vaihtaisin. Minulla on kohtalaiset paperit lukiosta ja amiksesta huomattavasti paremmat. Haluaisin kokonaan pois hoitoalalta.

Kiitos, että sain avautua! Toivottavasti täältä löytyy joku toinenkin, joka tunnistaisi ajatukseni. Vaikkei hoitaja olisikaan.

Hae yliopistoon ja opiskele akateeminen loppututkinto, niin pääset siisteihin sisähommiin, joista vielä maksetaan kunnolla. Mun anoppi kyllästyi 52-vuotiaana lähärin (tai osastoapulainen se kai silloin oli nimikkeeltään) ja haki yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden maisteriks. Pääsi ekalla haulla yliopistoon, opiskeli tutkinnon ennätysajassa 3 vuodessa ja olis opiskellu nopeemminkin mutta kun kaikkia kursseja ei kandivaiheessa järjestetty joka vuosi. Sai työpaikan pari kuukautta valmistumisesta isosta firmasta talouspäällikkönä ja jäi sieltä eläkkeelle 65-vuotiaana muutama kuukausi sitten. Eläkkeensä bruttona 3200 euroa, mitähän olisi lähärinä ollut - tuskin edes 1500 euroa. Eli opiskelu kannattaa aina.

Ihanaa :) Mäkin haluan hakea yliopistoon. Masentaa kun kuuntelin lannistavia ihmisiä aikoinaan, vaikka kykyjä olisi ollut enempäänkin. Mutta vieläkin ehdin.

Niin ehtiihän sitä alaa vaihtaa, jos se vain onnistuu. Nykyään yliopistoon on äärettömän vaikea päästä, koska on tullut ensikertalaiskiintiöt. Eli ne, joilla on jo ammatti on toissijaisia hakijoita ja arvaa vaan kuinka paljon niitä on... Poliitikot ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ihminen tietää 17 vuotiaana mitä haluaa tehdä ja pysyy siinä hamaan loppuun saakka.

Tykkään työstä, mutta sen sotkee liian vaativat työolosuhteet. Koko ajan kentällä vaaditaan lisää ja lisää, ja toisesta päästä kuitenkin otetaan sitä vähääkin palkkaa ja mitättömiä etuisuuksia pois. 

Nyt olen ollut hoitovapaalla neljä vuotta, ja kuullut että meno on mennyt tässä ajassa vain villimmäksi ja villimmäksi. En ajatellut palata työhöni. Mulla on oma yritysviritelmä käsitöihin liittyen ja varasuunnitelmana lasten hoitaminen ihan yksityisenä yrittäjänä. Lähihoitajan palkka on niin paska, että sen korvaaminen muulla työllä ei ole onneksi äärettömän vaikeaa. 

Mitään vanhustyötä ja vuorotyötä en edes miettisi enää tässä maailmantilanteessa. Hulluja ne jotka sitä vielä viittii tehdä. Onneksi oma osaaminen sillä saralla onkin jo täysin olematonta (yhden harjoittelun verran). 

T. ex-lastenhoitaja

Jos olet ujo, hiljainen, herkkä jännittäjä, olet kuin minä. Ja olet väärällä alalla/ opiskelemassa väärää alaa, ellet myös tosissaan tee työtä myös itsesi kanssa. Itse paloin loppuun, koin olevani liian empaattinen ja otin kaiken itseeni. Olin useita vuosia töissä ja myöskin kokeilin erilaisia työyhteisöjä.

Kannattaa siis joko todella aktiivisesti kehittää itseään (kognitiivinen terapia itselle, jännittäjäryhmät, jne.) ja suuntautua tehtäviin, joissa ei ole liikaa tekemisissä vaihtuvien asiakkaiden kanssa, ainakin aluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin itse yli 10v sitten ja sain ihan mielettömän ihanan työpaikan kotihoidosta. Vitsi miten tykkäsin siitä, kaikki asiakkaan tunsi ja tuntui todella kotikäynnille mennessä että menee omaan mummolaan rupattelemaan. Asiakkaat ehti hoitaa hyvin, työpäivässä oli ilmaa käyntien välissä jotta pystyttiin reagoimaan äkillisiin tilanteisiin joita kotihoidossa väistämättä on aina. Asiakkaat oli tyytyväisiä ja henkilökunta motivoitunutta. Vuorotyökän ei haitannut, eikä satunnaiset tuplavuorot tai vuoronvaihdot sairastapauksissa.

Sitten tuli romahdus. Kuntaan lomautuksia, kiristyksiä, pomot vaihtui. Tuli optimointi. Lähti kaikki työpaikkaedut, työterveys supistettiin, toimia ei avattu vaan täytettiin vaihtuvalla varahenkilöstöllä, kotikäyntejä lisättiin. Nyt on vaihtuva henkilöstö, joka aamu melkein uudet naamat, asiakkaita yli 200, joista puoliakaan ei tunne, käyntejä päivässä niin paljon että tauosta saa haaveilla, vasta aamulla saan tietää minne menen kun ennen tiesin viikon ajalta ja pystyin ennakoimaan. Nyt ollaan tilanteessa että hoitotyötä ei pysty tekemään kunnolla, ns. loppuun asti, kun en tiedä koska kohtaan asiakkaan uudelleen. Enkä tiedä kuka menee seuraavaksi. Yritän kirjata parhaani mukaan, mutta ongelma on että terveystiedot ehtii lukea vain välttämättömän, jos ollenkaan. Esimerkiksi loman jälkeen aloitat työt klo 7 ja ensimmäisellä asiakkaalla olisi oltava klo7:15, sisältäen siirtymiset ja tarpeellisten tarvikkeiden keräykset, asiakkaita päivän aikana 18 joista puolet tuntemattomia ja yksi hoitopalaveri. Asiat jää puolitiehen, sillä entisten 8-10 hoitajan sijaan jotka hoiti n. 80 asiakasta, on nyt 20-25 hoitajaa jotka käy ristiin rastiin yli 200 asiakkaalla. Työpäivän aikaan ehdit tehdä vain välttämättömän eikä parannusta ole luvassa.

En todellakaan jaksa tässä työssä 68-vuotiaaksi.

Jämsä keskustantiimi?

Öö, ei. Ilmeisesti muuallakin yhtä skeidaa. En viitsi sanoa kaupunkia tarkemmin.

Älä opiskele hammashoitajaksi, pelkkää istumista, aina niskat ja hartiat jumissa, ranteet myös. Oot hammaslääkärin sätkynukke, vessaan pääset kun hänelle sopii, ja syödessähän voit hoitaa ajanvarausta ja välinehuoltoa samalla. Päivät säännöllisesti venyvät "yllättäen" illasta. Näin ainakin yksityisellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.09.2011 klo 14:22"]lto.ta. Toisaalta en kyllä ymmärrä, että tekee edes kehitysvammaisten ohjaajan paikkaakaan kun kumpaankaan hänellä ei ole oikeaa koulutusta.

Sosionomi on vähän sellainen paska-ammatti, mikä keksittiin uudistusten myötä siinä vaiheessa kun sosiaalikasvattajat ja sosiaaliohjaajat poistettiin. He tekevät aina jotain lto.n paikkaa tai ohjaajan hommaa. Mutta omaa paikkaa heille ei ole, koska sosionomin paikkoja ei ole.

Minä tunnen todella monta sosionomia, jotka tekee lähärin lomituksia kun heille ei ole oman alan töitä olemassakaan. No jos oikein hyvä tuuri on niin pääsee tekemään sitä ohjaajaa tai lomittamaan lto.ta

Sosionomi amk on yhtä kuin sosiaaliohjaaja tai sosiaalikasvattaja. Ja samaa paskaa ne teki ja tekee kuin sosionomi amk. Eli ei mitään. Itse kadun syvästi että opiskelin sosiaaliohjaajaksi nuorena. Aivan hukkaan meni ne vuodet ja tein monta vuotta hommia jotka ei olleet koulutusta vastaavaa eikä sellaista juuri edes alunperinkään ollutkaan. Aina olin väärässä hommassa ja palkka tosi huono kun et ole pätevä. Miun olin ylipätevä kaikkeen. No kyllästyin ja opiskelin maisteriksi. On vähän eri meininki nykyään.

Sosionomien asema työelämässä vahvistuu koko ajan.

Oman alan työllistymiseen tietty vaikuttaa myös se, mitä teet opiskeluajan. Jos istut k-marketin kassalla valmistumiseen asti, niin tottakai valmistuttua ohi menevät työpaikkoja täyttäessä ne, joilla tutkinnon lisäksi on jo alan työkokemusta.

Itse puolivälin opiskelijana sijaistan tällä hetkellä lastenhoitajia ja iltapäivä-ohjaajia. Palkka ei päätä huimaa, mutta saan alan kokemusta. Seuraavan harjoittelun jälkeen sijaistuskenttä laajenee.

Ja toki sosionomi ja lähihoitaja voivat tehdä samoja ohjaajan hommia, mutta näistä kahdesta sosionomilla on paremmat ylenemismahdollisuudet.

Mihin sosionomi voi edetä: No esimieheksi, mutta ei niitäkään kovin paljoa voi palkata. Lastentarhanopettajan paikalle. No sekin tietenkin, jos haluaa sitä työtä tehdä. Mutta hoitoalalla ei niin kauhean paljon etenemismahdollisuuksia ole. No jollekin keharipuolelle ohjaajan paikkaan, mutta ihan samaa hommaa se tekee, kuin lähärikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse hoitoalan töitä pitkään tehneenä koen hankalimmaksi sen, että suurin osa työajasta menee hiekkalaatikkoleikkeihin ja valtataisteluihin ja selkään puukottamisiin. Jos oikeasti kaikki tuo aika tehtäisiin töitä, ei todellakaan olisi kiire.

Toinen asia, mikä rassaa on, että töitä ei tehdä kunnolla. Hutaistaan ja söherretään jotain ihan muuta, kuin työtä. Kun asukkaan hoidon pitäisi alkaa hyvästä perushoidosta ja muu sitten päälle. Mutta aika menee ihan johonkin muuhun huseeraamiseen. En tiedä, mitä nykyisessä koulutuksessa painotetaan, mutta töihin tulee porukkaa, joilla ei ole alkeellisia taitoja perushoidosta. Mutta puhua kyllä osataan ja itseä kehua ja valittaa kiirettä.

Paskat roikkuu perseessä asukkaalla, mutta henkilökunta jauhaa kahvipöydässä, kuinka on kiire ja mikä se Maijakin luulee olevansa, kun ei käy tupakkapaikalla, vaan nipona istuu senkin ajan kahvipöydässä, luuleeko olevansa meitä parempi.

Toki hyviäkin paikkoja on, mutta surullista kyllä tällaisia työpaikkoja on ihan liikaa nykyään, kun teen sijaisuuksia nyt moneen paikkaan. Vakituista paikkaa en suostu edes ottamaan vastaan, koska sijaisena voi aina lähteä muualle, kun alkaa kiehumaan tarpeeksi työyhteisö ja se jauhaminen.

Auttaisiko tähän se, että osastoilla esimiehet olisivat miehiä? Jos kaikki on naisia niin varmasti tulee riitaa.

Tiedätkö, mihin se sitten menee, jos esimiehet on miehiä :) Olen ollut parissa paikassa ja sen nähnyt. Naiset etenee reittä pitkin ja sitten sitä vasta onkin epäpäteviä pikkupomoja.

Lisäsi työaika menee pomoa nuoleskellessa ja seksin tarjoamiseen. Vapailla yritetään päästä pomon kanssa samoihin pippaloihin. Työpaikan pikkujoulut on kaikessa härskiydessään korneja. Olen nähnyt, kun pomon rintamukseen hierotaan tissejä ja yritetään päästä sänkyyn, koska se tuo erityisaseman. Ja miespomot panee kyllä alaisiaan ja suosii näitä sitten.

Eli mieluummin pomot ammattitaidon mukaan, eikä jalkovälin vehkeiden mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten otsikosta voi päätellä ammatinvalinta kaduttaa ja paljon! Nuorena ja lapsettomana tykkäsin vaihtelevista työajoista, mutta nyt perheellisenä olen kyllästynyt vuorotyöhön ja hankaliin työaikoihin. Pelkän aamuvuoron tekeminen poistaisi kaikki lisät, joten se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. En halua pienentää pieniä tuloja entisestään.

Itse työkin tympii. Olen ollut töissä pääasiassa palvelutaloissa ja päivystyksissä. Joka paikassa lähihoitajan työ on samanlaista koiran hommaa, kusen ja paskan siivousta. Puhumattakaan väkivaltaisista potilaista ja omaisista. Tämä ei tullut yllätyksenä, jos joku sitä nyt miettii. Nyt olen vain kyllästynyt tähän!

Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta en keksi mihin vaihtaisin. Minulla on kohtalaiset paperit lukiosta ja amiksesta huomattavasti paremmat. Haluaisin kokonaan pois hoitoalalta.

Kiitos, että sain avautua! Toivottavasti täältä löytyy joku toinenkin, joka tunnistaisi ajatukseni. Vaikkei hoitaja olisikaan.

Hae yliopistoon ja opiskele akateeminen loppututkinto, niin pääset siisteihin sisähommiin, joista vielä maksetaan kunnolla. Mun anoppi kyllästyi 52-vuotiaana lähärin (tai osastoapulainen se kai silloin oli nimikkeeltään) ja haki yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden maisteriks. Pääsi ekalla haulla yliopistoon, opiskeli tutkinnon ennätysajassa 3 vuodessa ja olis opiskellu nopeemminkin mutta kun kaikkia kursseja ei kandivaiheessa järjestetty joka vuosi. Sai työpaikan pari kuukautta valmistumisesta isosta firmasta talouspäällikkönä ja jäi sieltä eläkkeelle 65-vuotiaana muutama kuukausi sitten. Eläkkeensä bruttona 3200 euroa, mitähän olisi lähärinä ollut - tuskin edes 1500 euroa. Eli opiskelu kannattaa aina.

Ihanaa :) Mäkin haluan hakea yliopistoon. Masentaa kun kuuntelin lannistavia ihmisiä aikoinaan, vaikka kykyjä olisi ollut enempäänkin. Mutta vieläkin ehdin.

Niin ehtiihän sitä alaa vaihtaa, jos se vain onnistuu. Nykyään yliopistoon on äärettömän vaikea päästä, koska on tullut ensikertalaiskiintiöt. Eli ne, joilla on jo ammatti on toissijaisia hakijoita ja arvaa vaan kuinka paljon niitä on... Poliitikot ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ihminen tietää 17 vuotiaana mitä haluaa tehdä ja pysyy siinä hamaan loppuun saakka.

Ensikertalaiskiintiö vaikeuttaa vain niitä, joilla on jo korkeakoulutus. Ammatillisen koulutuksen omaavat ovat samalla viivalla kuin kouluttamattomat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.09.2011 klo 14:22"]lto.ta. Toisaalta en kyllä ymmärrä, että tekee edes kehitysvammaisten ohjaajan paikkaakaan kun kumpaankaan hänellä ei ole oikeaa koulutusta.

Sosionomi on vähän sellainen paska-ammatti, mikä keksittiin uudistusten myötä siinä vaiheessa kun sosiaalikasvattajat ja sosiaaliohjaajat poistettiin. He tekevät aina jotain lto.n paikkaa tai ohjaajan hommaa. Mutta omaa paikkaa heille ei ole, koska sosionomin paikkoja ei ole.

Minä tunnen todella monta sosionomia, jotka tekee lähärin lomituksia kun heille ei ole oman alan töitä olemassakaan. No jos oikein hyvä tuuri on niin pääsee tekemään sitä ohjaajaa tai lomittamaan lto.ta

Sosionomi amk on yhtä kuin sosiaaliohjaaja tai sosiaalikasvattaja. Ja samaa paskaa ne teki ja tekee kuin sosionomi amk. Eli ei mitään. Itse kadun syvästi että opiskelin sosiaaliohjaajaksi nuorena. Aivan hukkaan meni ne vuodet ja tein monta vuotta hommia jotka ei olleet koulutusta vastaavaa eikä sellaista juuri edes alunperinkään ollutkaan. Aina olin väärässä hommassa ja palkka tosi huono kun et ole pätevä. Miun olin ylipätevä kaikkeen. No kyllästyin ja opiskelin maisteriksi. On vähän eri meininki nykyään.

Sosionomien asema työelämässä vahvistuu koko ajan.

Oman alan työllistymiseen tietty vaikuttaa myös se, mitä teet opiskeluajan. Jos istut k-marketin kassalla valmistumiseen asti, niin tottakai valmistuttua ohi menevät työpaikkoja täyttäessä ne, joilla tutkinnon lisäksi on jo alan työkokemusta.

Itse puolivälin opiskelijana sijaistan tällä hetkellä lastenhoitajia ja iltapäivä-ohjaajia. Palkka ei päätä huimaa, mutta saan alan kokemusta. Seuraavan harjoittelun jälkeen sijaistuskenttä laajenee.

Ja toki sosionomi ja lähihoitaja voivat tehdä samoja ohjaajan hommia, mutta näistä kahdesta sosionomilla on paremmat ylenemismahdollisuudet.

Mihin sosionomi voi edetä: No esimieheksi, mutta ei niitäkään kovin paljoa voi palkata. Lastentarhanopettajan paikalle. No sekin tietenkin, jos haluaa sitä työtä tehdä. Mutta hoitoalalla ei niin kauhean paljon etenemismahdollisuuksia ole. No jollekin keharipuolelle ohjaajan paikkaan, mutta ihan samaa hommaa se tekee, kuin lähärikin.

Esimiestehtävät juurikin, voit vilkaista esim työkkärin sivuilta.

Lisäksi yksi suunta voi myös olla jatkokouluttautua sosiaalityöntekijäksi, kandiopinnoista hyvitetään 20op sosionomin tutkinnolla.

Jossain kommentissa ilkuttiin, että hoitajat vaan uhoavat vaihtavansa alaa, mutta kukaan ei silti vaihda.

Yksi näkökanta tähän voi olla yksinkertaisesti se, ettei heillä riitä voimia hakea mihinkään. Kun ajatellaan vuorotyötä, ehkä on fyysisesti raskasta, huono työilmapiiri, niin kotona ihminen jaksaa vaan latautua. Siinä jos pitäisi lukea johonkin yliopiston pääsykokeisiin, niin aika harvalta onnistuu. Perhettäkin on monella eli siihenkin menee aikaa. Ei ihminen aina jaksa, vaikka kuinka toivoisi.

Vierailija kirjoitti:

Jossain kommentissa ilkuttiin, että hoitajat vaan uhoavat vaihtavansa alaa, mutta kukaan ei silti vaihda.

Yksi näkökanta tähän voi olla yksinkertaisesti se, ettei heillä riitä voimia hakea mihinkään. Kun ajatellaan vuorotyötä, ehkä on fyysisesti raskasta, huono työilmapiiri, niin kotona ihminen jaksaa vaan latautua. Siinä jos pitäisi lukea johonkin yliopiston pääsykokeisiin, niin aika harvalta onnistuu. Perhettäkin on monella eli siihenkin menee aikaa. Ei ihminen aina jaksa, vaikka kuinka toivoisi.

En tiedä, mihin tilastoihin tuo ilkkuminen perustuu, mutta itse tunnen henkilökohtaisesti aika paljon hoitajia, jotka ovat lähteneet hoitoalalta pois.

Mutta ehkä tilasto johtuu siitä, että aika harva on otatuttanut tietonsa pois valviran sivuilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten otsikosta voi päätellä ammatinvalinta kaduttaa ja paljon! Nuorena ja lapsettomana tykkäsin vaihtelevista työajoista, mutta nyt perheellisenä olen kyllästynyt vuorotyöhön ja hankaliin työaikoihin. Pelkän aamuvuoron tekeminen poistaisi kaikki lisät, joten se ei olisi taloudellisesti kannattavaa. En halua pienentää pieniä tuloja entisestään.

Itse työkin tympii. Olen ollut töissä pääasiassa palvelutaloissa ja päivystyksissä. Joka paikassa lähihoitajan työ on samanlaista koiran hommaa, kusen ja paskan siivousta. Puhumattakaan väkivaltaisista potilaista ja omaisista. Tämä ei tullut yllätyksenä, jos joku sitä nyt miettii. Nyt olen vain kyllästynyt tähän!

Olen miettinyt alanvaihtoa, mutta en keksi mihin vaihtaisin. Minulla on kohtalaiset paperit lukiosta ja amiksesta huomattavasti paremmat. Haluaisin kokonaan pois hoitoalalta.

Kiitos, että sain avautua! Toivottavasti täältä löytyy joku toinenkin, joka tunnistaisi ajatukseni. Vaikkei hoitaja olisikaan.

Hae yliopistoon ja opiskele akateeminen loppututkinto, niin pääset siisteihin sisähommiin, joista vielä maksetaan kunnolla. Mun anoppi kyllästyi 52-vuotiaana lähärin (tai osastoapulainen se kai silloin oli nimikkeeltään) ja haki yliopistoon opiskelemaan kauppatieteiden maisteriks. Pääsi ekalla haulla yliopistoon, opiskeli tutkinnon ennätysajassa 3 vuodessa ja olis opiskellu nopeemminkin mutta kun kaikkia kursseja ei kandivaiheessa järjestetty joka vuosi. Sai työpaikan pari kuukautta valmistumisesta isosta firmasta talouspäällikkönä ja jäi sieltä eläkkeelle 65-vuotiaana muutama kuukausi sitten. Eläkkeensä bruttona 3200 euroa, mitähän olisi lähärinä ollut - tuskin edes 1500 euroa. Eli opiskelu kannattaa aina.

WOW! Todella inspiroiva viesti! Itse juuri harmittelin, että olen 30-vuotiaana liian vanha yliopistoon...

Miksi tuota viestiä on muuten alapeukutettu?

Varmaan linjoilla katkeria ihmisiä, joilla ei rahkeet riitä samaan. Ei lähärikoulutus mitään kaikkein älykkäämpää väkeä vedä.

Ja 30-vuotias on NUORI! Hae ihmeessä yliopistoon!! Tsemppiä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kommentissa ilkuttiin, että hoitajat vaan uhoavat vaihtavansa alaa, mutta kukaan ei silti vaihda.

Yksi näkökanta tähän voi olla yksinkertaisesti se, ettei heillä riitä voimia hakea mihinkään. Kun ajatellaan vuorotyötä, ehkä on fyysisesti raskasta, huono työilmapiiri, niin kotona ihminen jaksaa vaan latautua. Siinä jos pitäisi lukea johonkin yliopiston pääsykokeisiin, niin aika harvalta onnistuu. Perhettäkin on monella eli siihenkin menee aikaa. Ei ihminen aina jaksa, vaikka kuinka toivoisi.

En tiedä, mihin tilastoihin tuo ilkkuminen perustuu, mutta itse tunnen henkilökohtaisesti aika paljon hoitajia, jotka ovat lähteneet hoitoalalta pois.

Mutta ehkä tilasto johtuu siitä, että aika harva on otatuttanut tietonsa pois valviran sivuilta.

Sen ilkkujan tilastona oli ehkä tämä ketju. Itsekin vanhustyötä tehneenä voin sanoa, että suurin osa 20 ihmisen työyhteisöstä haaveili muunlaisesta työstä/haki toista työpaikkaa/haki kouluun, mutta silti vuodesta toiseen pysyivät samassa paikassa, koska oli vakituinen työpaikka (eikä siis uutta työtä tai koulutusta onnistuneet saamaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain kommentissa ilkuttiin, että hoitajat vaan uhoavat vaihtavansa alaa, mutta kukaan ei silti vaihda.

Yksi näkökanta tähän voi olla yksinkertaisesti se, ettei heillä riitä voimia hakea mihinkään. Kun ajatellaan vuorotyötä, ehkä on fyysisesti raskasta, huono työilmapiiri, niin kotona ihminen jaksaa vaan latautua. Siinä jos pitäisi lukea johonkin yliopiston pääsykokeisiin, niin aika harvalta onnistuu. Perhettäkin on monella eli siihenkin menee aikaa. Ei ihminen aina jaksa, vaikka kuinka toivoisi.

En tiedä, mihin tilastoihin tuo ilkkuminen perustuu, mutta itse tunnen henkilökohtaisesti aika paljon hoitajia, jotka ovat lähteneet hoitoalalta pois.

Mutta ehkä tilasto johtuu siitä, että aika harva on otatuttanut tietonsa pois valviran sivuilta.

Sen ilkkujan tilastona oli ehkä tämä ketju. Itsekin vanhustyötä tehneenä voin sanoa, että suurin osa 20 ihmisen työyhteisöstä haaveili muunlaisesta työstä/haki toista työpaikkaa/haki kouluun, mutta silti vuodesta toiseen pysyivät samassa paikassa, koska oli vakituinen työpaikka (eikä siis uutta työtä tai koulutusta onnistuneet saamaan).

Alaa vaihtaessa on otettava riskejä ja kerättävä osaamista niistä osa-aika- ja määräaikaistöistä..

Vierailija kirjoitti:

Jossain kommentissa ilkuttiin, että hoitajat vaan uhoavat vaihtavansa alaa, mutta kukaan ei silti vaihda.

Yksi näkökanta tähän voi olla yksinkertaisesti se, ettei heillä riitä voimia hakea mihinkään. Kun ajatellaan vuorotyötä, ehkä on fyysisesti raskasta, huono työilmapiiri, niin kotona ihminen jaksaa vaan latautua. Siinä jos pitäisi lukea johonkin yliopiston pääsykokeisiin, niin aika harvalta onnistuu. Perhettäkin on monella eli siihenkin menee aikaa. Ei ihminen aina jaksa, vaikka kuinka toivoisi.

Miksi alanvaihto on ains yhtäkuin yliopisto? Voi hakea amkiin tai vaikka toiselle ammattikoulun alalle.

Hoitajana olisi jaksanut huomattavasti paremmin, jos palkka olisi sellainen, ettei joka kuukausi tarvitse miettiä miten monta litraa maitoa voi ostaa. T. Ex-sairaanhoitaja.

Hei toverit!

Samoissa mietteissä itse. Lähärinä ollut nyt 8-vuotta ja kiertänyt kaikki työpaikat lapsista vanhuksiin ja akuutista psykiatriseen puoleen. Työnkuva melkein aina sama ja sen oppii läpikotaisin jo kuukauden jälkeen. Kehitys tyssää ja oma mielenkiinto loppuu työtä kohtaan. Lopulta se alkaa tuntua liukuhihnalta kun joka vuorossa hoidat samoja potilaita. Olen myös muutamassa luovemmassa työpaikassa ollut, mutta sielläkin uusia kehitysideoita otettiin huonosti vastaan, jos pienikin mahdollisuus olisi toteuttaa itseään. Koska näin ollaan tehty aina, tehdään myös jatkossakin.

Olen kiinnittänyt myös hoitajien hyvinvointiin huomiota, monesti reilusti ylipainosia ja töissä ei jakseta. Itse lopetin kolmivuoron niin laihduin jo pelkästään siinä -10kg. Työ monesti sairastuttaa ellei ole aikaa vapaa-ajalla harrastaa liikuntaa aktiivisesti. Onneksi sain terveyteni takaisin. En tiedä miten liikuntaa panostaminen onnistuu perheellisiltä kolmivuoroa tekeviltä. Ongelmana on myös kahvipöydässä olevat pullat joita monet hoitajatkin vetävät kaksin käsin. Hoitajille pitäisi olla edes ilmainen ruokaetu! Järkyttävää katsoa kun ylimääräiset ruoat kaadetaan roskikseen kun sillä olisi voinut ruokkia koko tiimin hoitajat!

Enää minulta puuttuu kotihoidon kokeilu (viimeksi harjoittelussa ollut opiskeluaikana vuosia sitten.) Sen ajattelin ottaa haasteena saaden siinä liikkua ja tehdä itsenäistä työtä. Varmasti tulee uni iltaisin kun touhunnut päivän saaden raitista ilmaa.

En kyllä näe itseäni enää pitkää hoitoalalla, työ ottaa liikaa mutta ei anna.

Negatiivisina puolina näen työyhteisöt, joiden hyvinvointiin ei panosteta. Työyhteisöön mahtuu aina muutama mätä omena jotka sitten matkustavat muiden siivillä istuen. Myöskin työajat ovat ongelma ja oman vapaa-ajan suunnittelu. Ei ole normaalia sitoutua kuudesta viikonlopusta neljäksi töihin jos haluaa viettää edes jossain määrin normaalin ihmisen elämää, johon kuuluu vapaa-aika. Vapaa-ajan merkitystä ei pitäisi väheksyä, koska se juuri antaa voimaa ihmiselle jaksaa ja loistaa työssään paremmin.

Hyviä puolia on myöskin paljon. Lähärin työ on ihanan ihmisläheinen ja auttaminen antaa hyvän mielen itselle. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että negatiivisa puolia alkaa olla liikaa.

Entä terveydenhoitaja? Itsenäinen työ, ei vuorotyötä, lähihoitajan koulutuksesta hyötyä. Vaikka jossain yksityisessä työterveyshuollossa työterveyshoitajan homma on kivaa, ei sairaita potilaita- työssäkäyvät ei oo oikeasti sairaita tai jos on , niiden sairaudet hoidetaan erikoissairaanhoidossa. Täällä pohditaan työhyvinvointia, ennaltaehkäisyä, työkykyasioita. Työpaikoille tehdään käyntejä, terveystarkastuksia terveille. Leppoisaa, hyvinpalkattua homma - joskus ihmettelen, miten tästä suostutaan maksamaan näin hyvin!

Työterveyshoitaja

Toimintaterapia? Sun aiemmista opinnoista ja työkokemuksesta lähihoitajana olisi hyötyä, mutta työ on kuitenkin aika kaukana hoitotyöstä. Toimintaterapia on Suomessa vähän vaikeasti saatavaa monin paikoin eli asiakkaat ovat oikeasti halukkaita vastaanottamaan sitä, kun taas esim. sosionomeilla voi olla paljonkin vastahakoisia asiakkaita. Ala on Suomessa aika aluilla eli nyt tapahtuu valtavaa kehitystä kokoajan, ja omalla toiminnallaan pääsee ohjailemaan kehitystä kovastikin. Moni meistä myös tekee varsinaisen tutkinnon päälle monia lisäkoulutuksia, on eläinavusteista terapiaa, taide- ja musiikkiterapiaa ja ihan psykoterapiaakin. Toimintaterapeutteja on paljon yksityisellä töissä, ja koska kunnat eivät saa etenkään syrjäisemmällä palkattua omiin virkoihinsa pätevää terapeuttia, he ostavat palvelun yksityiseltä n. 100 eurolla tunnin. :)