Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä tilanteessa olet tuntenut suurinta vihaa lastasi kohtaan?
28.09.2011 |
Minä muistan kaksi tilannetta:
Olin ollut jo monta päivää putkeen reissuleskenä kolmen lapsen kanssa. Yhtenä iltana sitten halusin saunoa ja nauttia ihan yksin löylyssä yhden oluen. Sain lapset aika kivasti nukkumaan, mutta juuri kun pääsin saunaan, alkoi itkuhälyttimestä kuulua 9-kuisen huuto. Yli tunnin ajan ravasin pinnasängyn ja saunan väliä. Saunassa löyly hiipui kun en ollut varautunut niin pitkään lämmitykseen, ja puita olisi pitänyt hakea hankien keskeltä toiselta puolelta pihaa. Viikkokausia odottamani jo avattu olut lämpeni ja väljähtyi.. Lopulta luovutin ja menin nukkumaan vauvan viereen kiukkuisena kuin ampiainen.
Nyt 5 vuotta jälkeenpäin tilanne ei tunnu enää miltään: olen päässyt sen jälkeen lukuisia kertoja yksin saunaan ja juonut sitä oluttakin :) Mutta silloin olin tosi vihainen vauvalle :D Minkä hän varmaan vaistosi, hätääntyi entisestään ja huusi siksi..
Toinen tilanne onkin sitten jo vähän vakavampi. Esikoiseni, silloin 4-luokkalainen, paljastui pahemman luokan koulukiusaajaksi. Kiusaaminen oli sekä henkistä että fyysistä, ja todella vakavaa sellaista. Poika mm. kurisi kiusattujaan, löi heidän päätään kiviseinään ym. kamalaa. Kun yritimme jutella asiasta, lapseni oli täysin välinpitämätön, jopa huvittunut, eikä tuntenut pienintäkään katumusta. Olin toki ensisijaisesti äärettömän huolestunut ja surullinen sekä poikani että uhrien puolesta, mutta myös helvetin vihainen. Tunnustan, että teki mieli kuristaa ja potkia poikaa ja kysyä, että miltäs nyt tuntuu, onko hauskaa?
Asia saatiin sitten lopulta purettua pitkässä käsittelyssä koulupsykologin ja perheneuvolan kanssa, taustalta paljastui kaikenlaista.. Nyt on kaikki hyvin, poika on fiksu ja mukava 9-luokkalainen, mutta tuo kummallinen vihantunne omaa lasta kohtaan on jäänyt hyvin mieleen.
Muita tarinoita?
Kommentit (14)
kun äiti viestittää samanlaisia tunteita. Juuri kaltaisillasi "tunteet tulee näyttää ja lapsille tekee hyvää nähdä äiti helvetin vihaisena" -ihmiset kasvattavat näitä täysin välinpitämättömiä kiusaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi sain aikanaan lähipiiriltäni ja meitä auttaneilta ammattilaisilta vahvaa tukea ja varmistuksen sille, etten olisi mitään voinut tehdä paremmin. Jos sinulla on minkäänlaista empatiakykyä, voit ehkä kuvitella minkälaisissa itsesyytöksissä pyörin asian tiimoilta. Taustalla oli kuitenkin asioita (liittyen exääni, esikoisen isään), joista en mitenkään voinut tietää ja jotka johtivat tilanteeseen. En nyt tässä jaksa avautua asiasta enempää.
En tietääkseni sanonut viestissäni, että näytin lapselleni vihani. Saati, että olisin puhunut hänelle ääneen väkivaltaisista tunteistani.
Suurin ongelmani yleensäkin elämässä on se, etten näytä negatiivisia tunteita silloin kuin siihen olisi syytäkin. Koitan jatkuvasti petrata asiassa. Nyt siis haukut täysin väärää puuta.
kun hän on satuttanut tahallaan sisaruksiaan, erityisesti pikkuveljeään, kun tämä oli vauva.
suurin viha on ollut viime kesänä kun poikani löi kaveriaan kivellä päähän ulkona =( Eikä ollut mikään pikkukivi vaan iso murikka. Stna.
mitään noin rajua mut melkein joka päivä suututtaa aivan helkutisti ku tullaan kotiin niin 2v 9kk poika alkaa narinan että ei jaksa kävellä portaita kotiin... asutaan toisessa kerroksessa ja itellä on käden täynnä tavaraa,reppuja kasseja ja ties mitä pussukoita niin siinäpä sitten mietit että miten helvetissä pääseet kotiin! jos viet kassin ensin niin lapsi karkaa pihalle ja kun ei ole mikään kevyt kanneltava tuo poika enää ku painaa jo 15kg... oon minä kyllä joskus tosiaa miettiny sitä muuttoa rivitaloon tai hissitaloon... se on semmonen asia mistä minä saan raivarit joka ikinen päivä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksi lapsi vain, nyt 3v, joka on ikänsä heräillyt paljon yöllä. Nyt viikko sitten oli ensin ollut viikon ajan todella hankala, narissut kaikesta ja pienestäkin vastoinkäymisestä alkoi huutaa todella suoraa huutoa. Olin kipeänä ja paristakin asiasta stressaantunut ja väsynyt. Seuraavana päivänä piti järjestää yksi tilaisuus ja lapsi sitten yöllä taas heräsi monta kertaa ja kolmannella kerralla huusi raivoisasti kun en tullut heti paikalle. Mulla napsahti päässä, itkin ja huusin että miksi olet tuollainen, miksen mä koskaan saa nukkua, en kestä tätä enää ja kaikkea muutakin kamalaa. Olin niin vihainen etten edes pystynyt kunnolla katumaan ennen kuin aamulla. Pyysin kuitenkin anteeksi huutamista ja sanoin rakastavani ja taputtelin uneen. Mutta se vihantunne oli kovempi kuin mitä olen varmaan ikinä tuntenut, oikein säikähdin :(
vauvalle, joka herätti puolen tunnin välein. Kuukausitolkulla sitä, ja en vaan ollut jaksaa. Olisi pitänyt hakea APUA eikä vihoissaan hakata päätä seinään. Tunsin todella vihaakin, aivan kuin pikkuinen olisi kiusallaan herättänyt :( Voi reppanaa.
Tämän jälkeenkin on tullut vihantunteita, etenkin uhmaikäistä kohtaan, mutta tuo nyt tuli ekana mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi aloitti päiväkodin uhmaikäisenä kolmevuotiaana. Pukeutuminen aamulla ja kävellen kuljetut päiväkotimatkat olivat yhtä tuskaa, kun lapsi vuoroin heittäytyi maahan ja vuoroin yritti karata. Varsinkin aamuisin kun oli kiire töihin, olin monesti itku kurkussa. Luojan kiitos lapseni ei ole koskaan harrastanut kurkku suorana huutamista, olisin varmaan murtunut kokonaan. Nykyään kun näen raivoavia uhmaikäisiä, tunnen myötätuntoa vanhempia kohtaan.
Olen ollut käytännössä kolmen pienen lapsen yh viimeiset neljä vuotta (mies reissutöissä ensin 3 vuotta, sitten vuosi sitten tuli päälle vielä ero). Olen välillä niin poikki tämän jatkuvan toisten tarpeiden tyydyttämisen takia, että raivoan kuin pieni sika. Tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta ja aikuisten seuraa jaksaakseni yksin tämän shown pyörittämistä.
Nuorin herättää edelleen öisin tulemalla viereeni, mutta en henno käännyttää pois, koska tunnen syyllisyyttä eron vuoksi. olen siis kroonisesti väsynyt. Keskimmäinen taas on varsinainen Pikku Myy, josta lähtee kiukkua ja ääntä, enkä jaksa sitä volyymiä. Koko ajan hirveä häsellys päällä ja ääntä riittää. Olen ihan poikki. Muistan kuitenkin AINA pyytää anteeksi, jos olen raivonnut lapsilleni ja puhumme asian selväksi. Haluan kuitenkin pidemmän pinnan itselleni!
Käyn nyt terapiassa, opiskelen osa-aikaisesti ja haen myös töitä. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin järisyttävän vihainen vauvalle joka ei suostunut nukkumaan, huuti vain, enkä enää pystynyt ymmärtämään mistä kenkä puristi. Olin muutenkin aika säälittävän hukassa lapsen kanssa ensimmäisen vuoden...
Pahimmat hetket taisivat olla tuolloin, mutta kyllä säännöllisesti mieli kuohahtaa syystä tai toisesta hehkuvan vihan puolelle. Ei vaan enää niin pahasti kuin silloin vauva-aikana, väsyneenä, voimattomana ja epävarmana.
Joku jossain sanoi ettei vihaa, pelkoa, ylpeyttä, raukkautta, iloa ja niin edelleen tunteita opi tuntemaankaan kunnolla kuin vasta vanhemmaksi tultuaan. Allekirjoitan täysin.
Olen ollut välillä ärsyyntynyt ja kiukkuinen ja suuttunutkin mutta en ole ikinä vihannut. Minusta sana viha kuvastaa niin voimakasta negatiivista tunnetta, etten sellaisia juurikaan tunne. Enkä varsinkaan lapsiani kohtaan, hyvänen aika! Hehän ovat täysin syyttömiä maailman menoon ja kaikenlaiseen epäoikeudenmukaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut välillä ärsyyntynyt ja kiukkuinen ja suuttunutkin mutta en ole ikinä vihannut. Minusta sana viha kuvastaa niin voimakasta negatiivista tunnetta, etten sellaisia juurikaan tunne. Enkä varsinkaan lapsiani kohtaan, hyvänen aika! Hehän ovat täysin syyttömiä maailman menoon ja kaikenlaiseen epäoikeudenmukaisuuteen.
en usko että tunteeni ovat koskaan olleet vihaa vaan lähinnä suuttumusta ja kiukkua.
Olen ollut välillä ärsyyntynyt ja kiukkuinen ja suuttunutkin mutta en ole ikinä vihannut. Minusta sana viha kuvastaa niin voimakasta negatiivista tunnetta, etten sellaisia juurikaan tunne. Enkä varsinkaan lapsiani kohtaan, hyvänen aika! Hehän ovat täysin syyttömiä maailman menoon ja kaikenlaiseen epäoikeudenmukaisuuteen.
en usko että tunteeni ovat koskaan olleet vihaa vaan lähinnä suuttumusta ja kiukkua.
Tuskin ap. tai kukaan tähän vastanneista on vihannut lastaan, vaan on ollut vihainen, väsynyt, hermostunut tms. lapsen vuoksi. Rakastamalleen ihmiselle voi olla hetkellisesti hirmuisen vihainen, mutta viha, niin kuin minä sen ymmärrän, on pitkäkestoista ja pahantahtoista.
Alue: Aihe vapaa
lapseni sanoi, ettei hänellä ole mitään syytä elää.
Silloin vihasin häntä.
Tunsin tietenkin kaikkia muitakin tunteita.