Masennukseen sairastumiseen ei voi itse vaikuttaa..mutta
paranemiseen kyllä.
Mikään kemiallinen mömmö tai terapia ei paranna, jos sairastunut haluaa heittäytyä reppanuuteen vuodesta toiseen ja jäädä kiinni siihen voivotteluun ja oman kurjuuden julkistamiseen.
Jos taas akuuttivaiheen jälkeen päättää, että tästä selvitään, pikku sipsutuksin, joskus pikkasen isommalla harppauksella, toisinan ehkä takapakkia hieman, mutta selvitään niin kyllä siitä paranee. On ihan tutkittua tietoa, että asenne on ratkaiseva tekijä.
Ei se positiviinen asenne tarkoita pakkohymyä ja ylivoimien teeskentelyä vaan uskoa omatahtiseen selviämiseen ja haluun nähdä valoa tunnelin päässä. Hieman semmonen asenne, että masis on vain yksi vaihe elämässä, se ei määritä minua eikä määrää loppuelämääni.
Syksyn pimeiden tullessa, voimia kaikille masentuneille tai muuten vain syksyn synkkyyteen lompsahtaneille :)
Kommentit (37)
Mutta sairas parane jos ei se sitä itse halua. Jos yhtään luit tekstiäni niin ei ole mitään pilleriä joka sen poistais. Lievittää voi oireita. Vasta siinä vaiheessa kun itse haluaa parantua niin se on mahdollista.
Toivon, että nuoresi löytää jonkun ilon pikkuruisen kipinän, joka saa hänet haluamaan elämää.
ap
Eikä se ole mitään ylitekopirteyttä vaan halua parempaan, elämää ittelleen. Aivoja voi itse "ohjelmoida" näkemään asioita monella tavalla. (ikävä historian esimerkki on erilaiset aivopesut) Sitä voi käyttää hyväänkin. Hissuksiin.
ap
Mutta sairas parane jos ei se sitä itse halua. Jos yhtään luit tekstiäni niin ei ole mitään pilleriä joka sen poistais. Lievittää voi oireita. Vasta siinä vaiheessa kun itse haluaa parantua niin se on mahdollista.
Toivon, että nuoresi löytää jonkun ilon pikkuruisen kipinän, joka saa hänet haluamaan elämää.
ap
sipsutuksillesi.
muttä tässä sitä räpiköidään kuin kärpänen hunajassa.
Se oli vertauskuva millin kerrallaan edistymiselle. Tyyliin hyvin pieneen asiaan asennemuutos, että jokin onkin ihan "okei" tai vain "päin persettä"
ap
Eikä se ole mitään ylitekopirteyttä vaan halua parempaan, elämää ittelleen. Aivoja voi itse "ohjelmoida" näkemään asioita monella tavalla. (ikävä historian esimerkki on erilaiset aivopesut) Sitä voi käyttää hyväänkin. Hissuksiin.
ap
mutta ohjeimoipas itse aivojasi kun jo olet sairastunut! Ei kaikkia idioottitutkimuksia kannata uskoa suoralta kädeltä. Ja se mikä toimii terveellä ei toimi samoin sairaalla. Eihän masentunut olisikaan masentunut, jos kykenisi olemaan muuta!
Minä olen kroonisesti masentunut, tämä alkoi 14-vuotiaana. Voi sanoa että ihan syystäkin, jouduin mm. huostaanotetuksi vanhempien alkoholiongelman takia ja koulussa kiusattiin pahasti. Kauan näin pelkkää mustaa ja vaikka joskus iloitsin jostain, masennus palasi aina takaisin.
Olen nyt 25-vuotias ja voin sanoa rehellisesti, että vasta viime vuonna aloin "näkemään valoa tunnelin päässä". Varmasti tämäkin ihmiskohtaista, mutta minulta meni siis 10 vuotta ennenkuin pääsin edes alkuun tässä prosessissa. Hyvin pienillä askelilla mennään, kaksi eteen ja yksi taaksepäin.
että paraneminen alkoi vasta halusta nähdä asioita toisin ja joskus jopa hieman pakottamalla sanomaan ääneen jotain hyvää jokaisesta päivästä, vaikka vaikeeta se joskus teki. Hiljalleen niiden hyvien asioiden määrä lisääntyi jne
ap
Pitkän, todella pitkän tien olet joutunut traumojesi ja masiksen kanssa kulkemaan. Onneksi et luovuttanut. Sulla on vuosia edessä vielä kokea kaikkea kivaakin :)
että paraneminen alkoi vasta halusta nähdä asioita toisin ja joskus jopa hieman pakottamalla sanomaan ääneen jotain hyvää jokaisesta päivästä, vaikka vaikeeta se joskus teki. Hiljalleen niiden hyvien asioiden määrä lisääntyi jne
ap
jos sait itse itsesi parantumaan tuosta noin vaan ajatuksen voimalla. Joten sun esimerkkisi ei kelpaa.
tuntuu, että suhun kolahti tuo reppanuuteen sairastuminen ja nyt sitten kivität vimmalla muita kun kolahti
kun vihdoin saadaan huomiota masennuksella ja kivasti lääkkeitä, ei ole siitä kiire pois. Lisäksi masennusdiagnoosilla saa luvan kanssa laiskotella, eikä tarvi käydä töissä, eikä koulussa kun kaikki ymmärtää, että masentunut ei jaksa nousta sängystä, mutta jaksaa surffailla päivät pitkät.
mutta hivenen alan taipua kannalle, että jonkun kohdalla siinä voi piillä totuuden tumake. Toivottavasti, ihan vilpttömästi olen väärässä.
ap
mutta jos masentuneen elämässä ei ole syitä, miksi parantua, tai hoito on huono tai sitä ei saa, on vaikea muuttaa omaa asennettaan.
Omalla kohdallani huomasin hyvin selvästi, että parantuminen alkoi asennemuutoksesta, mutta jos en olisi saanut sitä tukea ja hoitoa mitä sain, ei olisi asenteessakaan tapahtunut muutosta.
Lisäksi siinä, että tila kohenee sille tasolle, että asennemuutos auttaa, voi kestää vuosia. Luulen, että se on helpompaa kun on hieman elämänkokemusta, siksipä varsinkin nuorilla voi olla todella vaikeaa päästä irti masennuksesta (tässä viittaan myös vastaajan nro 2 kirjoitukseen).
Masennuksia on niin erilaisia. Se voi olla hormonaalista kuten synnytyksenjälkeisessä masennuksessa, se voi liittyä oikeasti vaikeaan elämäntilanteeseen, jollon on ihan "normaalia", joillakin se ehkä on "vain" aivojen kemiallinen epätasapaino, ja sitten taas on niitä joilla masennus johtuu vaikeista ongelmista tunteiden käsittelyssä. Näillä jälkimmäisillä "oikean asenteen" tavoittelu voi pitkittää masennusongelmaa vuosikymmeniä. Kun oikeasti en mentävä ongelman syntylähteille, mutta sepä ei olekaan helppoa! Sitä ei osaa ihmiset luontaisesti eikä viime vuosiin asti ole osanneet oikein terapeutitkaan. Ongelmissaan vellova masentunut, jolla ongelmat johtuvat traumatioitumisesta jne., on ihan oikeassa velloessaan ongelmissaan. Hän yrittää vaistomaisesti saada tunnelukkonsa avattua, ja siihen auttaa vai se että mennään ja vellotaan. Mutta se vaatii oikean tekniikan osaamista, ja ihmiset eivät sitä osaa. Silloin vellominen ei saavuta koskaan kliimaksia jossa trauma laukeaa. Tekniikat on olemassa ja niistä löytyy infoa esim. sanoilla mindfullness ja kehoterapiat, Kotkansydän-niminen kirjoittaja on koettanut kansantajuistaa niitä, ja nyt tarvis saada ne vain laajempaan levitykseen.
Ensimmäinen askel olisi saada ihmiset lakkaamaan pelkäämästä omia tunteitaan, niin helvetillisiltä kuin ne joskus saattavat tuntuakin. Mutta tää ap:nkin rummuttama positiivinen ajattelu - joka siis sopii osalle masentuneista, ajaa ne vakavimmin masentuneet juuri poispäin omien ongelmiensa ratkaisusta. Nimimerkillä kokemusta on. Itsekin olen netissä vuosikymmen sitten levittänyt positiivisen ajattelun ilosanomaa. Noh, eipä ratkaissut mun ongelmiani, vaan yhä syvemmälle mentiin. Se mikä oikeasti auttoi oli vanhojen traumojen purkamiminen.
Masennus on vakava sairaus, ei siinä mikään sipsuttelu auta. Minua ovat lääkkeet auttaneet, jotakin toista voi auttaa esim. terapia. Masennus ei ole mikään asennevamma, se ei liity mitenkään asenteisiin.
Tai ehkä aloitus olikin provo.
"jos sinulla vain olisi oikea asenne, et olisi sairastunut"
ennaltaehkäisevästikin, jossa ravinto on tärkeä osa ja liikunta?
Masennuksia on monenlaisia siis lievä, keskivahva ja vaikea! Psykiatrin sanomana! Sit on tietysti muita mielen sairauksia.
Jos lähipiiri on skarppina niin ainakin lievän masennuksen voi parantaa ilman lääkitystäkin! Tiedän tapauksen lähipiirissäni kun psykiatri olisi antanut lääkityksen mut perhe päätti kokeilla homeopatiaa ja onnistui siinä. Tästä on jo muutama vuosi. Terveenä on ollut!
hoidossa, mutta syytä masennukselle ei löydy eikä avusta huolimatta oikein mikään tehoakaan. Kun nuori vielä on jonkin verran itsetuhoinen, niin varnmaan tuo pieni sipsuttelu jotenkin auttaa...