Lue keskustelun säännöt.
Opiskelu + työ + perhe = jatkuva yliväsymys?
21.09.2011 |
Löytyisikö hyviä vinkkejä jaksamiseen kaiken tämän rumban keskellä?
Kouluttaudun uuteen ammattiin, sillä en työllistynyt aikaisemmalla tutkinnolla. Opintojen rahoittamiseksi minun on kuitenkin pakko käydä töissä ("hanttihommissa", ei siis koulutusta vastaavaa työtä). Opiskelun ja työn yhteenlaskettu viikkotuntimäärä on jotakuinkin 50, eli varmaan ihan tavallinen. Moni varmaan jaksaakin hyvin, mutta minä en. Olen niin väsynyt. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Päivittäiset siirtymät koulun, hoitopaikan ja työpaikan välillä rasittavat. Elämä on aikataulutettu kaupassakäyntiä ja pyykinpesua myöten, jotta jääkaappiin saadaan jotain ja lapsilla on puhtaat vaatteet hoitoon.
Unen puute ei ole ongelma, sillä nukun melkein joka yö 9 tuntia, eikä meillä onneksi tarvitse lasten takia enää heräillä. Perinteiset latautumiskeinoni lenkkeily, kirkossa käynti, tv:n katselu, hyvän ruoan laitto ja leipominen yms. ovat täysin poissa laskuista, sillä en kertakaikkiaan enää jaksa niitä, vaikka tiedän, että ne voisivat piristää.
Pahimmalta tuntuu omalla ajalla tehtävät itseopiskelutehtävät, kun tekisi mieli vain kaatua sohvalle ja maata koko päivä. Osa jääkin tekemättä ja niistä huono omatunto sitten.
Mies tekee kyllä koti- ja perhe-elämään osansa, minkä pitkiltä työpäiviltään voi, joten häntä ei voi väsymisestäni syyttää. Viikonloput vietetään yleensä jotain porukalla tehden, ellei minulla ole työvuoroja. Koulutöitä en tee viikonloppuisin, sillä niiden teko ei onnistu silloin kun lapset ovat kotona. Muutenkin haluan hoitopäivävapaat viettää mahdollisuuksien mukaan aina lasteni kanssa, he kun ovat pieniä niin vähän aikaa.
Mutta siis vertaistukea ja vinkkejä jaksamiseen kaipailisin.
Kommentit (31)
Päätä, että oma jaksaminen on tärkeintä ja lepäät, kun väsyttää. Väsyneenä opintojen tekeminen vie kahta kauemmin aikaa, joten lepää ensin ja teet sen jälkeen tehtävät entistä rivakampaa tahtia.
Aikatauluta kalenteriin myös uniaikaa - jos mahdollista, ota välillä vaikka päiväunet :).
Itse olen tehnyt viimeiset vuodet töitä/opintoja 8-17 välisen ajan. En ikinä iltaisin ja vain pakottavan tarpeen edessä viikonloppuisin (sunnuntai-iltaisin lasten mentyä nukkumaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis lepää hyvällä omalla tunnolla...
Olen koittanut pohtia, mitä osiota elämästä voisi vähentää, mutta työtä en voi lopettaa, sillä sitten täytyisi lopettaa myös opiskelu. Opiskelun lopettaminen taas jumittaisi minut samaan tilanteeseen kuin ennen opiskelua.
Työni ei onneksi ole henkisesti raskasta, mutta jaloillaan olo koko vuoron väsyttää. (myyjän työ vaatekaupassa)
Nyt on "vapaa" aamupäivä, jolloin pitäisi esseetä kirjoittaa, hoidella eilispäivän tiskit ja tehdä toista kouluhommaa vielä ennen puolta päivää, mutta pystyn vain makoilemaan. Flunssakin iski. Voivoivoivoi...
että miten te opiskelevat äidit oikein jaksatte? Minulla edessä tilanne, jossa aloitan uuden alan opiskelut kun pienempi vuoden. Olen jo nyt yrittänyt katsoa opintoja avoimesta, mutta fakta on, että juuri nyt tuntuisi ihan mahdottomalta revetä iltaopintoihin, koska miehellä on omat opintonsa ja iltahommansa.
Minulla olisi mahdollisuus lykätä opintojen aloittamista vielä vuodella, ja mietin oisko se järkevää - kaksivuotias sopeutuisi hoitoon kuitenkin paremmin ja selviäisi ehkä vähemmillä sairasteluilla. Taloudellisesti voisin kyllä jäädä vielä kotiin.
Tsemppiä ap, eihän pelkkä uni virkistä, jos koko päivän joutuu muuten olemaan skarppina, eikä saa hetkeäkään rauhaa!
Mulla oli pitkä koulumatka, jonka kuljin omalla autolla. Aamuisin matkaan meni 1,5 tuntia, iltapäivällä tunti. Mä selvisin siten, että tein viikonloppuna mahdollisimman paljon kotihommia valmiiksi seuraavaa viikkoa varten. Puhtaita vaatteita riitti koko viikoksi ja mietin vähän ruokataloutta valmiiksi. Aluksi yritin tehdä tehtäviä viikolla lasten mentyä nukkumaan, mutta se oli liian raskasta, koska herätys oli jo 5.20.
Päädyin siis nopeasti siihen, että viikonloppuna, kun mies oli kotona "viihdyttämässä" lapsia, naputin keittiössä tietsikkaa tai luin. Arki-illat pyhitin lasten kanssa oloon.
Ei mulla ne viikonloputkaan menneet täysin töitä tehden, koska mies tekee kyllä kotihommia, tykkää laittaa ruokaa jne.
Pari päivää sitten jätin kaikki loput kirjalliset tehtävät portfoliossa arvosteltaviksi ja nyt odottelen päättäjäispäivää. Näytöt olen jo suorittanut. Olen todella helpottunut, koska viimeisen 2 kuukauden puristus oli kova! Kiitettävät arvosanat on tulossa kuitenkin, ei ole mennyt aherrus hukkaan. Olen myös saanut kutsun työhaastatteluun!
Tsemppiä, mutta ole itsellesi armollinen kodinhoidon osalta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin tietää, miten toiset jaksavat niin paljon paremmin. Esseen kirjoittamiseen ei mene kuin päivä tai pari ja illalla lasten nukkumaan mentyä jaksaa vielä polkea stepperiä, päivittää facebook, kirjoittaa blogia ja luettua uutiset.
Perinteiset latautumiskeinoni lenkkeily, kirkossa käynti, tv:n katselu, hyvän ruoan laitto ja leipominen yms. ovat täysin poissa laskuista, sillä en kertakaikkiaan enää jaksa niitä, vaikka tiedän, että ne voisivat piristää.
Ihminen ei ole kone. Elämäsi on pelkkää aikataulua ja siinä pysymystä ja se rasittaa mieltä pieninä annoksina, mutta koko ajan.
Jatko riippuu tämän rääkin pituudestä, muutamia kuukausia max vuoden tuota jaksaa jos palkinto odottamassa ja tämä elämäntapa on sinun ja puolison yhteinen päätös. Jos kestaa vuosia, niin ei tule kesää.
Noinhan se burnisprosessi menee. Liikaa hommia ja sitä puuttuvaa aikaa aletaan ottamaan siitä henkisestä levosta/itsensä huolehtimisesta.
Ota vaikka tuo kirkossa käynti ohjelmaan ja aloita oman ajan ja latautumisen saanti sillä. Ja sitten vaikka lenkkeily ohjelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla olisi mahdollisuus lykätä opintojen aloittamista vielä vuodella, ja mietin oisko se järkevää - kaksivuotias sopeutuisi hoitoon kuitenkin paremmin ja selviäisi ehkä vähemmillä sairasteluilla. Taloudellisesti voisin kyllä jäädä vielä kotiin.
Pph:mme mukaan vuoden ikäinen sopeutuu ainakin perhepäivähoidossa paremmin kuin kaksivuotias. Kaksivuotias osaa jo kyseenalaistaa hoitoon jäännin, mutta yksivuotias ottaa sen vain asiaankuuluvana juttuna. Tietysti myös kaksivuotias sopeutuu, mutta aikaa menee ehkä kauemmin kuin pienemmällä lapsella.
Minulla ei ole mitään tutkimustulosta todisteeksi tai muutakaan vakuutta, kuin oma kokemukseni ja pph:mme kokemus, joten sitä ei kannata tivata jos tästä taas av-riemu repeää.
Haluaisin tietää, miten toiset jaksavat niin paljon paremmin. Esseen kirjoittamiseen ei mene kuin päivä tai pari ja illalla lasten nukkumaan mentyä jaksaa vielä polkea stepperiä, päivittää facebook, kirjoittaa blogia ja luettua uutiset.
Jos esseen kirjoittamiseen menee pari päivää, niin onhan se aika monta tuntia, eli siihen menee monta iltaa. Eikä kaikkia "esseitä" noin vain huitaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinteiset latautumiskeinoni lenkkeily, kirkossa käynti, tv:n katselu, hyvän ruoan laitto ja leipominen yms. ovat täysin poissa laskuista, sillä en kertakaikkiaan enää jaksa niitä, vaikka tiedän, että ne voisivat piristää.
Ihminen ei ole kone. Elämäsi on pelkkää aikataulua ja siinä pysymystä ja se rasittaa mieltä pieninä annoksina, mutta koko ajan.
Jatko riippuu tämän rääkin pituudestä, muutamia kuukausia max vuoden tuota jaksaa jos palkinto odottamassa ja tämä elämäntapa on sinun ja puolison yhteinen päätös. Jos kestaa vuosia, niin ei tule kesää.
Noinhan se burnisprosessi menee. Liikaa hommia ja sitä puuttuvaa aikaa aletaan ottamaan siitä henkisestä levosta/itsensä huolehtimisesta.
Ota vaikka tuo kirkossa käynti ohjelmaan ja aloita oman ajan ja latautumisen saanti sillä. Ja sitten vaikka lenkkeily ohjelmaan.
Olet varmasti oikeassa. Harmittaa kuitenkin, kun muut tuntuvat jaksavan kaikkea, eikä minulla ole edes raskasta verrattuna moniin muihin.
täällä eräs, jolla on yksi pieni lapsi (1-vuotias) ja opiskelen ihan täyspäiväisesti. Mies käy töissä, joten itse en. Miehen palkasta menee kaikki asumiseen liittyvät menot ja itse saan opintotukea, opintolainaa ja lapsilisää. Valitsin siis mielummin opintolainan, kun työssäkäymisen. Juuri siksi, että en varmasti mitenkään jaksaisi.
Nyt pystyn olemaan lapseni kanssa joka päivä 2-3 tuntia ja viikonloppuisin teen toisena päivänä tehtäviä ja toisen päivän olen kokonaan perheen kanssa. Lisäksi pieni lapseni tietenkin nukkuu vielä päiväunia, jotka pyhitän kokonaan opiskeluun.
mutta olen silti väsynyt. Itsekseni en juuri ole, rahaa ei ole mihinkään, mutta kohtalaisesti systeemi silti toimii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka ilta suunnilleen itken väsymystäni. Itse opiskelen päätoimisesti, en siis ole töissä. Mulla on yksi taapero eikä miestä, joten en pysty enää tässä ohella työskentelemään. Silti ei meinaa riittää tunnit vuorokaudessa ja opiskelun taso kärsii tosi paljon tästä väsymyksestä ja siitä että mihinkään ei ehdi paneutumaan kunnolla vaan kaikki pitää tehdä rimaa hipoen.
Yritän vaan jaksaa, vuoden tätä kestäisi ja motivoin itseäni rahapulan loppumisella ja pitkillä palkallisilla kesälomilla, matkustelulla ja uusilla vaatteilla. Aineenopettajaksi opiskelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin tietää, miten toiset jaksavat niin paljon paremmin. Esseen kirjoittamiseen ei mene kuin päivä tai pari ja illalla lasten nukkumaan mentyä jaksaa vielä polkea stepperiä, päivittää facebook, kirjoittaa blogia ja luettua uutiset.
Jos esseen kirjoittamiseen menee pari päivää, niin onhan se aika monta tuntia, eli siihen menee monta iltaa. Eikä kaikkia "esseitä" noin vain huitaista.
Minulla menee esseeseen usein yli viikkokin, jos oikein pienissä pätkissä pitää kirjoitella. Uutiset jäävät seuraamatta ja stepperi on viety käytön puutteessa varastoon.
Saisit ansiosidonnaisen+9e+vielä pieni korvauslisä verran kuukaudessa tuloa siltä ajalta kun opiskelet!
Hyvin todnäk saisit tuon tuen koska työllistymisesi jatkossa vahvistuu siitä.
Se olisi siis kokopäiväistä opiskelua, ei työtä lisäksi.
Tsemppiä kaikille!
Luulin olevani yksi harvoista mutta meitähän on monta!
Perustetaanko yhteinen vertaistukiryhmä tänne tai naamakirjaan tai muualle ? Tsempattaisiin toisiamme :)
Itse aloitin amk-opinnot kuopuksen ollessa vuoden. Mulla ei ollut paljon luentoja, saatiin 2 ensimmäistä vuotta sumplittua miehen vuorotyön ansiosta niin, että lapsia ei laitettu hoitoon. Sain kh-tukea ja opintorahaa ja säästimme ph -hoitomaksut.
Päiväkotiin menivät osa-aikahoitoon alkuvuodesta, 3 opiskeluvuoden alussa. Se kyllä helpotti itseäni. Sain tehdä tehtäviä päiväsaikaan ja keskittyä iltaisin ja viikonloppuisin perhe-elämään. En olisijaksanut enää tehtävien tekemistä iltaisin/öisin . Ja aina oli huono omatunto kun mies töiden jälkeen lasten kanssa ja itse opiskellessa. Kotihommat eivät myöskään vähene vaikka opsikelisit.
Nyt olen alkanut pikkuhiljaa tekemään myös työkeikkaa saadakseni rahaa ( kh-tuki loppui vuosi sitten) ja motivoidakseni itseäni opiskeluun :)
Olen opetellut olemaan liikaa stressaamatta koulujutuista. Melkoista itsekuriahan tämä vaatii. PAljon olisi vielä opiskeltavaa. Moni kurssikaveri on jo valmistumassa, itselläni tavoite ensi kevääseen.
ja koen riittämättömyyttä kaikissa asioissa. Lapsen kanssa en kerkiä tai jaksa olla niin paljoa kuin pitäisi, kouluhommia en saa tehtyä ollenkaan tai kunnolla, kotitöitä en kerkeä tai jaksa tehdä, miehen kanssa keritään kyllä hyvinkin riidellä jokapäivä, koiraparka on sijaiskärsijänä, se kun ei omaa osuuttaan vaadi vaan on tyytyväinen kun saa olla laumassa mutta riittävästi se ei ulkoilua saa.
Mies puhuu aina kuinka likaista ja sekavaa muissakin lapsiperheissä on ja sen vuoksi voikin sitten heittäytyä sohvalle ja olla tekemättä mitään. Minulle jää melkeinpä kaikki kotityöt ja lapsen hoitaminen. En hallitse ollenkaan arkea, tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. Tuntuisi helpommalta mennä vaan johonkin töihin, ettei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa tekemättömistä kouluhommista ja siihenhän tämä lopulta johtaakin koska en pysty, kerkiä tai jaksa tehdä koulutöitä, niin miten voisin ikinä valmistuakaan.
Lapsi on ihana asia mutta ehkä olisi kannattanut odottaa muutama vuosi että olisin ehtinyt valmistua koulusta. Minä en ole ainakaan kykenevä jakamaan itseäni monelle asialle ja toimimaan vielä.
Etkö ap miettinyt ensimmäistä koulutustasi aloittaessa että onko tutkinto myös sellainen että sillä saa töitä? Vai miksi et työllisty sillä?
Ja en kyllä myös ymmärrä miksi hankkia lapsia kesken opintojen. Ja sitten valittaa miten rankkaa on.
Etkö ap miettinyt ensimmäistä koulutustasi aloittaessa että onko tutkinto myös sellainen että sillä saa töitä? Vai miksi et työllisty sillä?
Ja en kyllä myös ymmärrä miksi hankkia lapsia kesken opintojen. Ja sitten valittaa miten rankkaa on.
Kerkesi tulla melkein parikymmentä rakentavaa viestiä ennen perinteistä av-tyrmäystä. Onkohan ennätys.
ja fiiliksetkin ovat aivan samat. Tuntuu siltä että en tee työtäni hyvin, enkä toisaalta myöskään suorita opintojani niin hyvin kuin voisin. Lapset jäävät vähän paitsioon ja samoin mies, joka myöskin kaipaisi minun huomiotani. Viimeiset energian rippeet vie koira, jonka kanssa kyllä mielelläni ulkoilen.