Lue keskustelun säännöt.
Tämä elämänvaihe on henkisesti raskas.
19.09.2011 |
Miksei kukaan puhu siitä, miten raskasta on tämä perheenperustamisvaihe? On ollut todella uuvuttava prosessi miettiä, haluammeko lapsia, montako, millä ikäerolla, jaksanko, pärjäänkö, onnistummeko.. siihen kun lisätään lapsettomuusongelma ensimmäisen ja toisen kohdalla, hedelmöityshoidot ja siihen liittyvät hormonikuohut, pari keskenmenoa.. ja kaikki se loputon pohdinta, onko tämä lapsiluku hyvä, pitääkö tarvikkeita säästää, tuleeko vielä joskus lapsia vai ei.. minusta tämä on aivan hirveän raskas vaihe. Välillä elät ajatuksen kanssa, että et saa ollenkaan lapsia, sitten menetät lapsen, sitten saat lapsen, sitten menetät lapsen, sitten tulet taas raskaaksi.. tuntuu, ettei pää pysy mukana näissä paineissa.
Kaikkein raskaimman tästä tekee se, ettei ole ketään kenen kanssa jakaa ajatuksia avoimesti.
Kommentit (2)
vaikka saimmekin kaikki neljä lastamme biologisesti, ilman hoitoja.
-Ensin pohdimme, koska on sopiva aika esikoiselle. Miten molempien työkuviot järjestyvät? Onko meillä varaa jäädä kotiin hoitamaan lasta? Olimme juuri ostaneet asunnon.
-Seuraavaksi mietimme, koska on toisen lapsen aika. Se oli helppo päätös, toinen sai tulla, kun oli tullakseen ja ikäeroksi tuli 1,5 vuotta.
-Kolmannen lapsen harkintaprosessi oli kaikkein raskain monesta syystä. Lopulta annoimme kolmoselle luvan tulla, mutta sain keskenmenon viikolla 12. Ikäeroa tuli 3,5 vuotta.
-Nelosesta haaveilimme myös. Olin jo luopunut toivosta, kun neljäs lapsi sitten lopulta ilmoitti tulostaan juuri, kun miehen äiti teki kuolemaa.
Nyt on meidän lapset tehty ja olo on todella huojentunut. Aiemmin mietin, että elämä olisi helpompaa vanhoillislestadiolaisena, kun jättäisi vain kaiken Herran haltuun. Mutta nyttemmin olen tajunnut, ettei se elämä sen helpompaa olisi silloinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämä näköjään on just niin raskasta millaiseksi sen itselleen tekee...