Pahinta mitä olet sanonut lapsellesi?
Mä olen sanonu meidän pojalle, ettei kukaan halua sitä kouluun jos ei osaa istua paikallaan kun syö. Että isosisko saa vain käydä koulua koska isosisko osaa istua paikallaan.
Poika meni nyt eskariin ja siellä lasten piti vastata kysymykseen: MItä haluan oppia eskarissa?
Poikamme vastasi: Haluan oppia istumaan paikallaan kun syödään että pääsen kouluun.
Tästä oli tehty sellainen taulu seinälle ja kaikki muutkin näkivät sen. Siis kaikki eskarilaiset oli vastannut samaan kysymykseen.
Ainoastaan meidän lapsella oli tuollainen vastaus, kaikki muut olivat vastanneet "haluaa oppia lentämään lentokonetta" tai muuta vastaavaa.
Kommentit (54)
tai "Te ootte niin mahdottomia, että en jaksa enää. En jaksa enää kasvattaa teitä, kun ette mitään usko. Laitan teidät johonkin kasvatuslaitokseen."
kamalalta kuulostaa. Mutta meillä sanotaan myös paljon hyviä ja ihania asioita, onneksi:)
On aina lapsen syyllistämistä kun sanoo noin. Pitäisi jo alussa vaatia tottelemaan, ja jos itse antaa mennä ja jotain tapahtuu (ver. lasi kaatuu), niin se ei ole enää lapsen vika.
Monia pahoja sanoja on tullut sanottua,mutta ehkä tämä on kamalin mitä suustani on päässyt.
Tyttäreni on nyt 13 ja todella ylipainoinen (yli 100 kiloa painaa) ja olimme ostaneet kotiimme karkkia lauantaipäiväksi ja huomasin että pussi oli kadonnut ja kääreet roskissa.Aloin tietenkin huutamaan tyttärelle "Sää saatanan ihrakasa.Vitun läski.Et edes koko perheelle tarkotettua karkkipussia voinut jättää rauhaan.Sä et tee mitään muuta kun syöt syöt ja syöt.Mä oon niin kyllästynyt.Toivon että pääsis sustakin pian eroon"...tyttö alkoi itkeä,sitten tuli paikalle poikani karkkipussi kädessä ja kysyi mikä on ongelmana.Huomasin karkkipussin hänen kädessään ja hän totesi huomattuaan tuijottavani karkkipussia "Älä huoli,en mä ota kuin pari"
Tajusin että olin huutanut tyttärelleni kamalilla sanoilla turhaan...tytär on nyt ollut mykkäkoulua kohta viikon.Sanoi ettei puhu kaltaiseni paskapään kanssa joka lellii toisia ja toisia haukkuu ja uhkailee
Sanoin kyllä niin pahasti että hävettää itseäkin..mutta tuosta on jo viikko aikaa eikä tyttö ole leppynyt,ei vaikka osrin hänelle singstar pelinkin.
Ja niille keitä kiinnostaa tietää miksi tyttäreni on noin ylipainoinen.Hän söi salaa,kävi mummulassaan syömässä salaa ym. meillä on aina ollut kerran viikossa karkkipäivä (tosin nyt teini-iässä lapset saattavat södä sitä joka päivä,koulussa ym)Ja kasviksia ym. syödään paljon
Tyttäreni on nyt 13 ja todella ylipainoinen (yli 100 kiloa painaa) ja olimme ostaneet kotiimme karkkia lauantaipäiväksi ja huomasin että pussi oli kadonnut ja kääreet roskissa.Aloin tietenkin huutamaan tyttärelle "Sää saatanan ihrakasa.Vitun läski.Et edes koko perheelle tarkotettua karkkipussia voinut jättää rauhaan.Sä et tee mitään muuta kun syöt syöt ja syöt.Mä oon niin kyllästynyt.Toivon että pääsis sustakin pian eroon"
Ei herranjumala... Tuollaista odottaisi jonkun 15vee pissiksen suusta mutta aikuinen ihminen ja vielä äiti. Yhden hiton karkkipussin takia tuollainen huuto ja kiroilu?! Ihan kuin ei olisi teinitytöllä tarpeeksi vaikeaa painon kanssa kun pitäisi olla hoikka ja nätti. Tuon tyttösi varmasti muistaa vielä aikuisenakin, etkä varmasti edesauttanut painonpudotusta. Uskomatonta. Jos minun äitini olisi sanonut minua "vitun läskiksi" ja "saatanan ihrakasaksi" kun olin teininä lievästi ylipainoinen ja pihistin häneltä hieman suklaata, kantaisin kaunaa vielä nykypäivänäkin. Oli tarpeeksi kamalaa, kun äiti hieman vihjaili että pitäiskö sun rajottaa tota herkkujen syömistä, kun oli 2 kiloa ylipainoa.
Voin sanoa että tulee olemaan helvetin vaikeaa saada tyttösi luottamus takaisin.
Saatte selvitellä sanomisia 10 vuoden kuluttua terapiassa.
On sitä tullut itsekin lauottua että "kunpa en olisi teitä hankkinut".
Parasta olisi että keinolla millä hyvänsä pääsisitte keskustelemaan asiasta. Tuo ylipaino on hänelle varmaan kauheampi asia kuin kellekään muulle.
Ihan oikeastisanoin saatanan ihrakasaksi sun omaalastasi jonkun karkkipussin takia?Ja että toivot pääseväsi hänestä eroon? Itse olin teininä ylipainoinen, mutta "vain" jotain 70kg painoin..ei en mä pysty tähän edes kirjoittamaan...mun elämäoli ihan helettiäkodin ulkopuolella. En kykene edes ajattelemaan mitä siitä olisi tullut jos kotona ÄITI olisi noin tehnyt. Olen ihan varma etten nyt olisi tässä. Teidän hei oikeesti tarviihaeaapua, tytön painonsa takia, teidän perheenäjotain keskusteluapua. Sulla on selvästi jotain hampaankolossa ja pahasti kun edes vahingossa tollasta päästät suustasi.
Tuntuu aika köykäseltä nyt tää mun "pahin" kun tytölleni 11v huusin pää punaisena ettei jumalauta vingu enää ikinä kotitöistä tai loppuu viikkoraha ikuisesti...
Tyttö oli 14-vuotias, kun sanoin tämän. Muita heittoja:
"Sä olet pilannut mun elämän!"
"Helvetin läski, lopeta se ahmiminen tällä sekunnilla!"
"Vähän sää oikeesti oot läski!"
"Miksi sä et voi olla kaunis, niin kuin muut tytöt!"
"Etkö osaa edes pukeutua kunnolla!"
"Sä olet erilainen, kuin muut teinit. Ei tommonen kakara voi ollakaan samanlainen!"
"Veljesi on paljon parempi kaikessa, kuin sä!"
"Tunnen myötähäpeää sua kohtaan."
"Sä olet itsekkäin ihminen, mitä tiedän."
Tiedän olevani kauhea äiti, mutta niin tytärkin oli kauhea tytär ja riitelimme paljon. Nykyään en tiedä, missä on emmekä ole puhuneet viiteen vuoteen.
on eri asia että menee hermot...ja sitten on asioita joita ei oikeasti sanota lapsille:
-ei toivota kuolemista tms.
-ei uhata lähteä tai antaa lasta pois
-ei sanota vihaan/tyhmä/idiootti
hakekaa apua itsellenne, aiheutatte pysyviä jälkiä ettekä varmaan onnittele itseänne sanomisistanne
pitäkää itsestänne huolta ettette joudu tuollaiseen kuntoon!
on eri asia että menee hermot...ja sitten on asioita joita ei oikeasti sanota lapsille:
-ei toivota kuolemista tms.
-ei uhata lähteä tai antaa lasta pois
-ei sanota vihaan/tyhmä/idioottihakekaa apua itsellenne, aiheutatte pysyviä jälkiä ettekä varmaan onnittele itseänne sanomisistanne
pitäkää itsestänne huolta ettette joudu tuollaiseen kuntoon!
ja kun kysyin, että mikä hätänä, niin tyttö (13 v) sanoi, että häntä oli haukuttu rumaksi ja oltiin sanottu, että hän ei ikinä tule saamaan poikaystävää. Sanoin tytölle: "Jos sä laihutat ja ootat monta vuotta, ettei oo pojat niin pinnallisia, niin sit saat"
oon sanonu muutkain:
"Vitun läski (38kg 147cm)
"En ihmettele, miksi kaikki vihaa sua!" (12 vuotta)
"Sä hajotat tän perheen."
"Kato kun sä aina pilaat tän kaiken!"
"Älä syö, tai muuten et enää mahdu ovesta sisään."
Tähän saattaa vaikuttaa se, että minulla on todettu narsistinen persoonallisuus.
voiko kaikki olla edes tosia?
Itse olin ylipainoinen lapsi/esiteini, ehkä n. 10 kg liikaa ja minua satutti paljon jo se että aina niin hoikka äiti piikitteli minua asiasta kunnes laihduin normaalimittoihin.
Ja hänenkin piikittelynsä oli vain tyyliä: ei tarttis sunkaan ottaa lisää ruokaa.. tai että saunassa saattoi sanoa kuin ohimennen että taas on mahas kasvanu.
Jo tuo oli minusta äidin suusta aika ilkeää.
Saati että olisi ihrakasaksi tai läskiksi päin naamaa haukkunut.
Meni hermo sen länkytykseen, ikää sillä oli 16-vuotta, mä vajosin samalle tasolle.
Kyllä mäkin olen sanonut lapselleni, että nyt turpa kiinni, että nyt äiti vihaa sua niin paljon että nyt ei kannata sanoa yhtään mitään.
TUon vain yhden kerran, ja toki pyysin sitä monta kertaa lapselta anteeksi. Olen sanonut myös myyväni lapset sirkukseen, ja käyttänyt klassikoita, ettei lapset osaa muuta kuin vinkua ja huutaa jne.
Mutta näitä todella harvoin,aina pyydän myös anteeksi jos hermo menee ja enemmän meillä puhutaan kauniita asioita ja lapsia kehun ja kerron kuinka paljon heitä rakastan.
Monia pahoja sanoja on tullut sanottua,mutta ehkä tämä on kamalin mitä suustani on päässyt.
Tyttäreni on nyt 13 ja todella ylipainoinen (yli 100 kiloa painaa) ja olimme ostaneet kotiimme karkkia lauantaipäiväksi ja huomasin että pussi oli kadonnut ja kääreet roskissa.Aloin tietenkin huutamaan tyttärelle "Sää saatanan ihrakasa.Vitun läski.Et edes koko perheelle tarkotettua karkkipussia voinut jättää rauhaan.Sä et tee mitään muuta kun syöt syöt ja syöt.Mä oon niin kyllästynyt.Toivon että pääsis sustakin pian eroon"...tyttö alkoi itkeä,sitten tuli paikalle poikani karkkipussi kädessä ja kysyi mikä on ongelmana.Huomasin karkkipussin hänen kädessään ja hän totesi huomattuaan tuijottavani karkkipussia "Älä huoli,en mä ota kuin pari"
Tajusin että olin huutanut tyttärelleni kamalilla sanoilla turhaan...tytär on nyt ollut mykkäkoulua kohta viikon.Sanoi ettei puhu kaltaiseni paskapään kanssa joka lellii toisia ja toisia haukkuu ja uhkailee
Sanoin kyllä niin pahasti että hävettää itseäkin..mutta tuosta on jo viikko aikaa eikä tyttö ole leppynyt,ei vaikka osrin hänelle singstar pelinkin.
Ja niille keitä kiinnostaa tietää miksi tyttäreni on noin ylipainoinen.Hän söi salaa,kävi mummulassaan syömässä salaa ym. meillä on aina ollut kerran viikossa karkkipäivä (tosin nyt teini-iässä lapset saattavat södä sitä joka päivä,koulussa ym)Ja kasviksia ym. syödään paljon
tyttäresi ei tule ikinä unohtamaan tuota. Mitä todennäköisimmin hänellä on ahmimishäiriö, joka on sairaus, johon hän ei saa apua. Sen sijaan oma äiti haukkuu ja solvaa pahimmalla mahdollisella tavalla.
Mieti, haukkuisitko esim. allergikkoa? Että voi saatana sun kanssa kun pukkaat ihottumaa perkeleen rupiperse?
Aika kamala juttu.
Monia pahoja sanoja on tullut sanottua,mutta ehkä tämä on kamalin mitä suustani on päässyt.
Tyttäreni on nyt 13 ja todella ylipainoinen (yli 100 kiloa painaa) ja olimme ostaneet kotiimme karkkia lauantaipäiväksi ja huomasin että pussi oli kadonnut ja kääreet roskissa.Aloin tietenkin huutamaan tyttärelle "Sää saatanan ihrakasa.Vitun läski.Et edes koko perheelle tarkotettua karkkipussia voinut jättää rauhaan.Sä et tee mitään muuta kun syöt syöt ja syöt.Mä oon niin kyllästynyt.Toivon että pääsis sustakin pian eroon"...tyttö alkoi itkeä,sitten tuli paikalle poikani karkkipussi kädessä ja kysyi mikä on ongelmana.Huomasin karkkipussin hänen kädessään ja hän totesi huomattuaan tuijottavani karkkipussia "Älä huoli,en mä ota kuin pari"
Tajusin että olin huutanut tyttärelleni kamalilla sanoilla turhaan...tytär on nyt ollut mykkäkoulua kohta viikon.Sanoi ettei puhu kaltaiseni paskapään kanssa joka lellii toisia ja toisia haukkuu ja uhkailee
Sanoin kyllä niin pahasti että hävettää itseäkin..mutta tuosta on jo viikko aikaa eikä tyttö ole leppynyt,ei vaikka osrin hänelle singstar pelinkin.
Ja niille keitä kiinnostaa tietää miksi tyttäreni on noin ylipainoinen.Hän söi salaa,kävi mummulassaan syömässä salaa ym. meillä on aina ollut kerran viikossa karkkipäivä (tosin nyt teini-iässä lapset saattavat södä sitä joka päivä,koulussa ym)Ja kasviksia ym. syödään paljon
sun tytöllä on syömishäiriö, paha sellainen. Hanki pikaisesti apua! Jos teini ei syö ja laihtuu, hänet kiikutetaan pikaisesti lääkäriin ja diagnosoidaan anorexia... Lihomiseen pitäisi suhtautua samalla tavoin. Sun tyytös kärsii tilanteesta.
IHMISILLE JOTKA EI TODELLAKAAN OLE PYYTÄNYT SYNTYÄ?? Ei herranjumala oikeesti mä toivon ettei nää oo totta!! Mä tein lastensuojeluilmoituksen kun kuulin miten naapurissa huudettiin lapselle " mä vihaan sua perkeleen äpärä" yms. Tuntuu todellakin kesyiltä ne mitä "pahaa" mä olen itse suustani päästänyt lapsilleni.
Painit ihan turhaan pahan mielesi kanssa.
Kyllä sitä muissakin perheissä sanotaan kaikenlaista...