Arvostan itseäni yhä enemmän kun luen näitä ketjuja

Allekirjoitan joka sanan- itse olen viiden lapsen äiti ja vaimo. Pitkälti on omasta asenteesta kiinni.

onko kaikki lapset saman isän? ovatko lapsesi tekemisissä isänsä/isiensä kanssa?

mun käy jotenkin lapsia sääliks, mutta saahan niistä rahaa.

hän ole yh muusta syystä kuin siitä,että on leski.

ei noin täydellinen eroa.

etten HALUA miestä! Ottajia olisi kyllä jonoksi asti :) Hyvät rakastajat riittää. terveisin kaunis ja hoikka positiivinen 3 pienen 29v akateeminen yh :)

ja en koskaan ole kokenu raskaaksi vauva-arkea, enkä lapsiperhe-elämää.



Ensimmäiset pojat syntyivät 1,5 vuoden sisällä ja ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa pärjätä. Mies vielä oli urakoitsija ja töissä aamusta iltamyöhään 7 päivänä viikossa. Ja isovanhemiistakaan ei ole ollu hoitoapuja koskaan.



Turhaa stressiä en ole koskaan ottanut päivärytmeistä ja tehny niinku mukamas kuuluu, vaan eletty ihan omien rytmien mukaan.



Kait se vaikiaks menee jos ittensä aikatauluttaa ja koittaa olla kirjaoppien mukanen äiti.

kiva juttu, että niillä on isä elämässänsä

kiva juttu, että niillä on isä elämässänsä

oletpa kapeakatseinen.

ja en koskaan ole kokenu raskaaksi vauva-arkea, enkä lapsiperhe-elämää.

Ensimmäiset pojat syntyivät 1,5 vuoden sisällä ja ei silloinkaan ollut mitään ongelmaa pärjätä. Mies vielä oli urakoitsija ja töissä aamusta iltamyöhään 7 päivänä viikossa. Ja isovanhemiistakaan ei ole ollu hoitoapuja koskaan.

Turhaa stressiä en ole koskaan ottanut päivärytmeistä ja tehny niinku mukamas kuuluu, vaan eletty ihan omien rytmien mukaan.

Kait se vaikiaks menee jos ittensä aikatauluttaa ja koittaa olla kirjaoppien mukanen äiti.

Toiset jo kokee jo yhden kanssa eikä sitä "asennetta" ole niin helppo vaihtaa tai omaksua.

ja päätti että bile-elämä poikamiesboksissa on enemmän häntä varten.

Ei minulla oikeastaan käy lapsia sääliksi, isä kotona ei oikein mitään lisäarvoa heidänkään elämään tuonut viime vuosina, elämä on nyt paljon seesteisempää ilman yhtä "oireilevaa" aikuista ilmapiiriä myrkyttämässä. Rahaa en kyllä lapsista saa mistään, ihan peruselämään ne pienet yh-korotukset ja minimielarit menee.

Aika merkillinen käsitys että ero johtuu aina siitä vanhemmasta joiden luokse lapset jää. Useimmiten lienee toisinpäin että toinen vaan häippäsee koko kuviosta. Ai niin, no jos mussa jotain vikaa on niin varmaan sitten se etten ole uusi ja jännittävä parikymppinen pimatsu enkä pysty muuttamaan muotoani kuin barbapapa joten miehen piti lähteä vaihtelunhalussaan kokeilemaan useita eri naisia.

ap

onko kaikki lapset saman isän? ovatko lapsesi tekemisissä isänsä/isiensä kanssa?

mun käy jotenkin lapsia sääliks, mutta saahan niistä rahaa.

Teille ei ole tullut mieleen, että ERI IHMISET KOKEVAT ERI ASIAT helpoiksi. Minä myönnän, että esikoisen vauva-aikana olin välillä väsynyt ja koin itseni keinottomaksi ja huonoksi äidiksi, vaikka olin sitä ennen esimerkiksi valmistunut tohtoriksi, selvinnyt vaativasta ammatissa kiireisessä työpaikassa, luennoinut ulkomailla jne. Kyse ei ollut siitä, että olisin pyrkinyt olemaan täydellinen tai tehnyt kaiken kirjojen mukaan tai että en olisi osannut luopua aikaisemmasta elämäntavastani. En vain ole niin lahjakas käytännön asioissa. Siksi en myöskään väheksy niitä taitoja tai osaamista, mitä muilla on, vaikka he olisivat vähemään koulutettuja kuin minä.



Toisen lapsen kanssa kaikki onkin sujunut paljon helpommin.

mutta mietin tuota että totta turiset on varmasti hyvin paljon itsestäkin kiinni miten elämä menee, onko kivaa vai ei. Mutta joku toinen voi olla heikompi, sairastua esim synnytksen jälkeiseen masennukseen joka voi pahentua ja muuttaa muotoaan. Sinä olet vahva!

reipas ja aikaansaava! Kannattaakin arvostaa itseään :)

Olet upea ja mahtava, voi että mä kadehdin sua!!! Olet niin loistava, etten voi uskoa, voi kun voisin olla mahtava sinä!!!



Oletkos siellä mahtavassa ylemmyyden tunnoissasi ikinä pienessä päässäsi ajatellut, että toisilla on vaan yksi lapsi ehkä sen vuoksi, että tämä lapsi on niin sairas, että tämä vaatii vanhemman huomion kokonaan? Meillä ei ole tukiverkostoja lainkaan, ja yhtäkin sairasta lasta voi ihan oikeasti olla raskasta hoitaa!



Mutta mistäpä sinä mahtava ap sitä ymmärtäisit, koska sinullahan on viisi tervettä lasta, joista on iloa ja seuraa myös toisilleen. Löytyy ehkä tukiverkostoakin, koska pystyt harrastamaan.



Ei kannata tulla röyhistelemään tänne kun ei oikeasti kaikkien elämästä kaikkea tiedä.



Minä en ole hetkeäkään katunut lapseni saamista, vaan rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Tiedän kyllä, että elämämme olisi paljon helpompaa ilman lapseni sairautta ja jos meillä olisi täällä asuinpaikkakunnallamme edes joku joka joskus hoitaisi lastamme.



Hyvää päivänjatkoa sinulle ap, ole onnellinen, mutta älä ylemmyydentuntoinen! Minä en siltikään haluaisi olla sinä, enkä kadehdi sinua.

olen suorastaan surkea.

Toki ihmiset ovat erilaisia. Avauksen pointti olikin että olen palstan myötä alkanut arvostaa itseäni enemmän. Se mitä pidän itsestäänselvyytenä ei olekaan sitä kaikille. Olen pitänyt itseäni "ihan tavallisena", mutta tätä palstaa lukiessa tulee mieleen että olenko sitä sittenkään jos selviän helposti moninkertaisesti siitä mikä on jollekin pienemmässä mittakaavassakin vaikeaa. Ehkä olenkin vahvempi ja kyvykkäämpi ihminen joissain asioissa mitä olen kuvitellut. Aika usein kuitenkin tuntuu että pitäisi pystyä parempaan, olla siistimpi koti, jaksaa paremmin lapsia ja arkea jne. mun pitäisi olla parempi.

Vaikeudet ei oikeastaan tule edes käytännön asioista, vaikeinta on henkinen puoli. Mutta kun luen näitä niin huomaan että ehken olekaan huono, ehkä olen suorastaan hyvä?

Teille ei ole tullut mieleen, että ERI IHMISET KOKEVAT ERI ASIAT helpoiksi. Minä myönnän, että esikoisen vauva-aikana olin välillä väsynyt ja koin itseni keinottomaksi ja huonoksi äidiksi, vaikka olin sitä ennen esimerkiksi valmistunut tohtoriksi, selvinnyt vaativasta ammatissa kiireisessä työpaikassa, luennoinut ulkomailla jne. Kyse ei ollut siitä, että olisin pyrkinyt olemaan täydellinen tai tehnyt kaiken kirjojen mukaan tai että en olisi osannut luopua aikaisemmasta elämäntavastani. En vain ole niin lahjakas käytännön asioissa. Siksi en myöskään väheksy niitä taitoja tai osaamista, mitä muilla on, vaikka he olisivat vähemään koulutettuja kuin minä.

Toisen lapsen kanssa kaikki onkin sujunut paljon helpommin.

He tässä vahvoja ovat! Mitä vahvaa on jaksaa, jos ei edes väsytä? Mitä vahvaa on uskaltaa, jos ei edes pelota?



Positiivinen "asenne" on siitä metka asia, että OIKEASTI se ei ole valittavissa. Se on aivokemiaa, joka joillakuilla on sekaisin luonnostaan tai sitten menee sekaisin esim traumaattisten kokemusten vuoksi. Jotkut onnelliset pääsevät syntymästään aivokemialtaan tasapainoisten joukkoon hyvillä psyykenlääkeillä, toiset eivät koskaan. Ja jos vahvoja etsitään niin niitä ovat juuri he, jotka eniten kärsivät.



Olen itse kokenut tämän omin silmin. Ennen oikeiden masennuslääkkeiden aloittamista, asenteeni oli epätoivoinen, musta ja toivoton. Lääkkeillä se muuttui ja ajattelin ensin sen olevan omaa ansiotani ja olevani vahvempi kuin muut masentuneet. Myöhemmin tajusin, että muutkin masentuneet tuppaavat tekemään saman virheen ja alkavat haukkua muita masentuneita, kun ovat itse "vahvempia" kun parantuivat "asenteenmuutoksella". "Asenteenmuutos" on kuitenkin vain tietty tapahtuma aivoissa, johon jotkut pystyvät lääkkeillä, jotkut luonnostaan, jotkut oppivat kontrolloimaan sitä ja joillain on kyseisiä välittäjäaineita niin vähän, että se on miltei mahdotonta. Nuo ihmiset ne vasta arjen sankareita ovat, vaikka vaikuttavat ihan muulta.

onko kaikki lapset saman isän? ovatko lapsesi tekemisissä isänsä/isiensä kanssa? mun käy jotenkin lapsia sääliks, mutta saahan niistä rahaa.

Kahden isän, isommat eivät ole tekemisissä isänsä kanssa, hän jopa irtisanoutui töistä että ei tarvitse maksaa elareita, kaksi nuorinta tapaa säännöllisesti ja isä maksaa alle minimin toistaiseksi, sitten kun kulutus kasvaa katsotaan uudestaan. Rahaa saan tasan tuon 200 ja lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen kahdesta, muut ovat jo yli 17v. Tuen kahta opiskelijaa ja kotona asuvan lukiolaisen kulut maksan yksin. Eikun saa hän opintotukea 55 euroa kuussa ja minimielarin vielä tammikuuhun asti. Mutta olemme onnellisia, matkustammekin jotenkin kummasti ainakin vähän ja opiskelijoillekin riittää välillä vähän rahaa ja ruokaa aina ja auton saavat lainaksi myös kun pyytävät. Ja jouluisin törsätään :)

Miten se on sinulta pois?

Minulla ei ole juuri tukiverkostoja, lasten isä on, eikö sinunkin lapsellasi ole isä joka vieläpä asuu teillä?

Harrastan asioita joita voin harrastaa kotoa käsin.

Niin, minun vauvani kyllä tarvitsee myös hoitoa ihan varmaan yhtä paljon kuin sinun sairas lapsesi eikä voi jättää hetkeksikään vahtimatta, eikä isommatkaan vielä yksin pärjää. Hoidan lapsia 24/7 paitsi illan viikossa tai kahdessa olen poissa. En silti "uhriudu", kuten sinä teet. En käytä lapsiani tai tilannettani tekosyynä elämäni tai itseni surkutteluun.

En tiedä mistä se kertoo että sua pännii nyt hirveästi että pärjään mielestäni hyvin. Sairaista lapsistahan ei aloituksessani mainittu sanallakaan vaan näistä yhden ja kahden terveen äideistä joilla on hirmu vaikeaa.

ap

Olet upea ja mahtava, voi että mä kadehdin sua!!! Olet niin loistava, etten voi uskoa, voi kun voisin olla mahtava sinä!!!

Oletkos siellä mahtavassa ylemmyyden tunnoissasi ikinä pienessä päässäsi ajatellut, että toisilla on vaan yksi lapsi ehkä sen vuoksi, että tämä lapsi on niin sairas, että tämä vaatii vanhemman huomion kokonaan? Meillä ei ole tukiverkostoja lainkaan, ja yhtäkin sairasta lasta voi ihan oikeasti olla raskasta hoitaa!

Mutta mistäpä sinä mahtava ap sitä ymmärtäisit, koska sinullahan on viisi tervettä lasta, joista on iloa ja seuraa myös toisilleen. Löytyy ehkä tukiverkostoakin, koska pystyt harrastamaan.

Ei kannata tulla röyhistelemään tänne kun ei oikeasti kaikkien elämästä kaikkea tiedä.

Minä en ole hetkeäkään katunut lapseni saamista, vaan rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Tiedän kyllä, että elämämme olisi paljon helpompaa ilman lapseni sairautta ja jos meillä olisi täällä asuinpaikkakunnallamme edes joku joka joskus hoitaisi lastamme.

Hyvää päivänjatkoa sinulle ap, ole onnellinen, mutta älä ylemmyydentuntoinen! Minä en siltikään haluaisi olla sinä, enkä kadehdi sinua.

Nyt puhutaan normaalissa arjessa jaksamisesta, ei sairauden kanssa elämisestä. Tottakai sairaana pärjääminen on vaikeampaa kuin terveenä, on se sairaus fyysistä tai psyykkistä laatua.

ap

He tässä vahvoja ovat! Mitä vahvaa on jaksaa, jos ei edes väsytä? Mitä vahvaa on uskaltaa, jos ei edes pelota?

Positiivinen "asenne" on siitä metka asia, että OIKEASTI se ei ole valittavissa. Se on aivokemiaa, joka joillakuilla on sekaisin luonnostaan tai sitten menee sekaisin esim traumaattisten kokemusten vuoksi. Jotkut onnelliset pääsevät syntymästään aivokemialtaan tasapainoisten joukkoon hyvillä psyykenlääkeillä, toiset eivät koskaan. Ja jos vahvoja etsitään niin niitä ovat juuri he, jotka eniten kärsivät.

Olen itse kokenut tämän omin silmin. Ennen oikeiden masennuslääkkeiden aloittamista, asenteeni oli epätoivoinen, musta ja toivoton. Lääkkeillä se muuttui ja ajattelin ensin sen olevan omaa ansiotani ja olevani vahvempi kuin muut masentuneet. Myöhemmin tajusin, että muutkin masentuneet tuppaavat tekemään saman virheen ja alkavat haukkua muita masentuneita, kun ovat itse "vahvempia" kun parantuivat "asenteenmuutoksella". "Asenteenmuutos" on kuitenkin vain tietty tapahtuma aivoissa, johon jotkut pystyvät lääkkeillä, jotkut luonnostaan, jotkut oppivat kontrolloimaan sitä ja joillain on kyseisiä välittäjäaineita niin vähän, että se on miltei mahdotonta. Nuo ihmiset ne vasta arjen sankareita ovat, vaikka vaikuttavat ihan muulta.

Olet upea ja mahtava, voi että mä kadehdin sua!!! Olet niin loistava, etten voi uskoa, voi kun voisin olla mahtava sinä!!! Oletkos siellä mahtavassa ylemmyyden tunnoissasi ikinä pienessä päässäsi ajatellut, että toisilla on vaan yksi lapsi ehkä sen vuoksi, että tämä lapsi on niin sairas, että tämä vaatii vanhemman huomion kokonaan? Meillä ei ole tukiverkostoja lainkaan, ja yhtäkin sairasta lasta voi ihan oikeasti olla raskasta hoitaa! Mutta mistäpä sinä mahtava ap sitä ymmärtäisit, koska sinullahan on viisi tervettä lasta, joista on iloa ja seuraa myös toisilleen. Löytyy ehkä tukiverkostoakin, koska pystyt harrastamaan. Ei kannata tulla röyhistelemään tänne kun ei oikeasti kaikkien elämästä kaikkea tiedä. Minä en ole hetkeäkään katunut lapseni saamista, vaan rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Tiedän kyllä, että elämämme olisi paljon helpompaa ilman lapseni sairautta ja jos meillä olisi täällä asuinpaikkakunnallamme edes joku joka joskus hoitaisi lastamme. Hyvää päivänjatkoa sinulle ap, ole onnellinen, mutta älä ylemmyydentuntoinen! Minä en siltikään haluaisi olla sinä, enkä kadehdi sinua.

Ei se ole muiden vika että lapsesi on sairas.