USA:ssa asuneet/asuvat (lastenkasvatuksesta)

tasapaistetaan, ei kukaan saa nousta toisten ylapuolelle.

Mitaan apua et saa joa olet muita fiksumpi, vajakkeja kylla hyysataan.

Tassa nyt muutama oma huomio asiaan liittyen.



Iso ero on jo siina miten ihan pienille lapsille puhutaan ja heita kannustetaan. Mita tahansa taaperot tekevat, niin aina ollaan "soooooo proud of you, I love you, awesome". Kai se hyva itseluottamus lahtee jo siita kun kehu vanhempien + lahiympariston suunnasta on valtaisaa ihan pienesta pitaen.

Kuinka moni suomalainen vanhempi kertoo lapselleen olevansa ylpea tasta kun lapsi vaikka juo itse nokkamukista? Ja siihen paalle sitten runsaat rakkaudenosoitukset;)



Noita esiintymisia on tosiaan jo pienesta pitaen melkein lajissa kuin lajissa ja tietysti myos preschoolissa ja sen jalkeen koulussa. Lisaksi (en ole varma onko joka osavaltiossa) meilla koululaisilla vaihtuu joka vuosi luokkakaverit eli yleensa luokalta pysyy ehka 4-5 lasta yhdessa ja loput 15 lasta ovat uusia tuttavuuksia. Luokat siis sekoitetaan joka ikinen vuosi - talla tavalla lapset oppivat tuntemaan huimasti ihmisia seka myos tottuvat olemaan/esiintymaan erilaisissa kokoonpanoissa.

Molemmat lapset ovat täällä syntyneet ja kasvaneet tämän maan ehdoilla ja tavoilla. Ovat siis hyvinkin "amerikkalaisia".

Ero on sitten helposti nähtävissä kun tullaan Suomeen vierailulle.

Heillä ei siellä ole kaverita, mutta se ei ole ongelma, sillä nämä meidän lapset hakevat kaverinsa jos niitä kaipaavat.

Huvittavaa seurata ja naurattaa toisaalta.

Jos ollaan jossakin suuressa porukassa vaikka leirinpaikalla nuotiolla, jossa on paljon ihmisiä, meidän lapset menee toisten perheiden luo ja esittelee itsensä ja alkavat jutella muina miehinä perheen lasten ja aikuisten kanssa.

(eivät tunkeudu kenenkään yksityiseen leiripaikkaan, vaan siinä nuotiolla kun ollaan kaikki yhdessä)

Usein keskustelua syntyykin, mutta monesti he saavat outoja katseita ja lapset varsinkin katsovat heitä kuin vierasta sikaa. Ihan kuin he olisivat varastamassa heidän vanhempansa, kun juttelevat niin kovasti heille.

USA:ssa jutellaan kaikille ja keskustelu on todella osa kulttuuria. Ei siellä lasketa sanoja ja pälyillä kulmien alta jos joku vieras sanoo jotakin, niinkuin Suomessa. No, sitähän meidän lapset ei tiedä :)



Jos ollaan USA:ssa jossakin lomalla, heti vieraat perheet ystävystyvät ja jos on samanikäisiä lapsia, aletaan melko varmasti sopia leikkiaikoja ja sopia tapaamisia lapsille.

Koetetaan sopia, että tullaan vaikka rannalle seuraavana aamuna samaan aikaan ja joku vie lapset rannalle toinen sitten altaalle jne.

Yleisellä tasolla: Suomessa on sellainen häpeän kulttuuri, mikään ei ole nolompaa kuin konkurssin tekeminen. Yhdysvalloissa taas se, että takana on useampi konkurssi, osoittaa vain innovatiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Ihan eri tavalla pelätään epäonnistumista ja arvostetaan yritteliäisyyttä noin laajemminkin. Suomi on todella konsensushakuinen kulttuuri, homogeeninen. Erilaisuutta kavahdetaan, kaikki tasapäistetään jo koulussa. Täällähän nimenomaan ollaan ylpeitä siitä, että kaikki käyvät samoja kouluja/ohjelmia tasosta riippumatta. Yksilöt eivät pomppaa samalla tavalla esiin. Yhdysvalloissa arvostetaan nimenomaan yksilöllsyyttä.



Koulussa: Lapset aloittavat koulun Yhdysvalloissa nuorempana ja esiintymistä harjoitellaan koko ajan. Joka tunnilla. Joka aineessa. Lapset kilpailevat keskenään paljon, on näitä spelling-kilpailuja jne. Vanhemmat ovat tosi paljon mukana kouluelämässä, mm. tekevät vapaaehtoistyötä luokissa, ovat yleisönä, kannustavat ja tuovat koko suvun koulun kilpailuihin mukaan. Tässä nyt joitain... Ja lapsa kehutaan erittäin paljon, aika usein ihan aiheettakin.

amerikkalaisten kanssa tekemisissä ollessani, että (varautukaa hurjaan yleistykseen) tasan 50/50-välimuoto niiden ja suomalaisten välillä olis se ihannetilanne monessakin jutussa. :-D



...Mikä olis sitten ehkä joku tanskalainen. :-P

Molemmat lapset ovat täällä syntyneet ja kasvaneet tämän maan ehdoilla ja tavoilla. Ovat siis hyvinkin "amerikkalaisia". Ero on sitten helposti nähtävissä kun tullaan Suomeen vierailulle. Heillä ei siellä ole kaverita, mutta se ei ole ongelma, sillä nämä meidän lapset hakevat kaverinsa jos niitä kaipaavat. Huvittavaa seurata ja naurattaa toisaalta. Jos ollaan jossakin suuressa porukassa vaikka leirinpaikalla nuotiolla, jossa on paljon ihmisiä, meidän lapset menee toisten perheiden luo ja esittelee itsensä ja alkavat jutella muina miehinä perheen lasten ja aikuisten kanssa. (eivät tunkeudu kenenkään yksityiseen leiripaikkaan, vaan siinä nuotiolla kun ollaan kaikki yhdessä) Usein keskustelua syntyykin, mutta monesti he saavat outoja katseita ja lapset varsinkin katsovat heitä kuin vierasta sikaa. Ihan kuin he olisivat varastamassa heidän vanhempansa, kun juttelevat niin kovasti heille. USA:ssa jutellaan kaikille ja keskustelu on todella osa kulttuuria. Ei siellä lasketa sanoja ja pälyillä kulmien alta jos joku vieras sanoo jotakin, niinkuin Suomessa. No, sitähän meidän lapset ei tiedä :) Jos ollaan USA:ssa jossakin lomalla, heti vieraat perheet ystävystyvät ja jos on samanikäisiä lapsia, aletaan melko varmasti sopia leikkiaikoja ja sopia tapaamisia lapsille. Koetetaan sopia, että tullaan vaikka rannalle seuraavana aamuna samaan aikaan ja joku vie lapset rannalle toinen sitten altaalle jne.

Ja vastavuoroisesti odottavat aikuisen myos tekevan niin.