Kiitos persut taas tästäkin. Vihaan vastataan vihalla.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) turvatoimet ovat kiristyneet tuntuvasti maassamme tällä hetkellä vallitsevan ilmapiirin vuoksi.
Kataisen viimeaikaisissa julkisissa esiintymisissä turvallisuushenkilökuntaa on ollut huomattavasti enemmän kuin hänen edeltäjillään, kertoo Helsingin Sanomat.
Syyksi kerrotaan sekä Norjan heinäkuinen terrori-isku että yleisen ilmapiirin kiristyminen.
- Oli jo keväällä nähtävissä vaalitilaisuuksien aikana, että ilmapiiri oli välillä aika aggressiivinen. Kun netissä pystyy vapaasti ilmaisemaan itseään, niin leviääkö se tuonne fyysiselle puolelle? Se on sellainen uhkakuva", sanoo valtioneuvoston turvallisuusyksikön johtaja Timo Härkönen lehdelle.
Kataisen edeltäjiä on yleensä vartioinut yksi-kaksi henkilöä, usein matkan päästä. Viime kuussa kuitenkin esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän kiertueella Uudellamaalla elokuussa oli näkyvästi neljä-viisi turvamiestä, joista yksi oli aina Kataisen lähellä.
Turvajärjestelyitä pohtivat Supo, liikkuva poliisi ja valtioneuvoston valmiusyksikkö yhdessä säännöllisissä kokouksissaan. Varsinaiset arviot ministereiden turvallisuudesta tekee Supo.
Toistaiseksi pääministerin suojelu on tiukempaa kuin muiden ministereiden. Ministereiden lisäksi myös tavallisia kansanedustajia voidaan suojella tarpeen mukaan.
Parhaillaan Supossa valmistellaan presidentinvaalien turva-arviota.
Mä olen niin kyllästynyt Käteinen, mamupatja, lastenvaunut vihakeskusteluihinkin tälläkin palstalla ja kukapa on yleensä eniten äänessä? Persujen vihaiset ja pelokkaat kannattajat, jotka huutelevat mamuraiskausta ja sitä, että Käteinen on idiootti.
Vihaan vastataan aina vihalla ja pelkoon pelolla!
Kommentit (51)
en henkilönä enkä politiikkona.
Itse olen kyllä havainnut, että suurin osa tietämistäni niin perussuomalaisten, vihreiden, vasemmiston kuin muidenkin puolueiden kannattajista ovat ihan fiksuja ja tavallisia ihmisiä, jotka haluavat ajaa itselle tärkeitä asiota täysin rauhanomaisesti, ilman vihaa tai väkivaltaa.
Ja kun räyhäpersut avaavat suunsa, pienintäkään prostestia ei kuulu näiltä tavallisilta ihmisiltä, jotka haluavat ajaa tärkeitä asioita ilman vihaa tai väkivaltaa.
Meillä on ihan perustuslain suoma oikeus olla pitämättä tämän tietyn jannun harjoittamasta politiikasta.
Jos Katainen ei kestä eriäviä mielipiteitä ja sen kannattajat leimaavat ne vihapuheiksi niin sitä saa sitten mitä tilaa.
eriävät mielipiteet eivät tule maksamaan yhteskunnalle maltaita turvamiesten palkkioiden muodossa.

Minä en ole persu, mutta kun arvostelen tällä palstalla (ja muillakin palstoilla) Käteisen idioottimaista EU-pankkitukipolitiikkaa, te solvaatte minua aina monin törkein ilmaisuin ja väitätte että olisin persu.
Minä en ole persu, vihaan silti Käteistä ja Stupidoa, mutta te olette aggressiivisia vihapuhujia jotka leimaavat KAIKEN vastarinnan persuiluksi!!
mutta ilmapiiri on sen suhteen yhä sallivampi. Eikä viha luo muuta kuin lisää vihaa.
[/quote]
Minä en ole persu, mutta kun arvostelen tällä palstalla (ja muillakin palstoilla) Käteisen idioottimaista EU-pankkitukipolitiikkaa, te solvaatte minua aina monin törkein ilmaisuin ja väitätte että olisin persu. Minä en ole persu, vihaan silti Käteistä ja Stupidoa, mutta te olette aggressiivisia vihapuhujia jotka leimaavat KAIKEN vastarinnan persuiluksi!!
[/quote]
Mitä jos opettelisit argumentoimaan älykkäästi ja keskustelemaan, saisit toivottavasti samalla mitalla takaisin, mutta kun huudat ja meuhkaat, sinulle meuhkataan takaisin. Yksi huutomerkki riittää ja ihmisten vihaaminen on typerää. Voit vaikka sanoa, että vihaat heidän politiikkaansa ja PERUSTELLA miksi?
Meillä on ihan perustuslain suoma oikeus olla pitämättä tämän tietyn jannun harjoittamasta politiikasta.
Jos Katainen ei kestä eriäviä mielipiteitä ja sen kannattajat leimaavat ne vihapuheiksi niin sitä saa sitten mitä tilaa.
eriävät mielipiteet eivät tule maksamaan yhteskunnalle maltaita turvamiesten palkkioiden muodossa.
Ai sinä älyn jättiläinen väität, että esimerkiksi Kokoomuksen ja SDP:n "mielipiteet" eivät tule maksamaan Suomelle maltaita?
Ei saatana mikä idiootti olet! Katsohan mitä kohta tapahtuu! Suomi ottaa joka vuosi 10 miljardia velkaa itsekin + Kreikan ja muiden EU-roistovaltioiden miljardivelat siihen päälle!!
Siinä summassa on yks vitun hailee, vaikka JOKAISELLA suomalaisella olisi turvamiehiä valtion piikkiin kaksin kappalein!!
työtöntä, jotka ovat ihan yhtä aggressiivisia kuin persutkin.
Toisaalta hallitus on tehnyt ahkerasti töitä sen eteen, että pian alkavat demaritkin tarvita henkivartijoita, kun viimeisetkin mahdollisuudet oikeisiin työpaikkoihin viedään käsistä.
Minä en ole persu, mutta kun arvostelen tällä palstalla (ja muillakin palstoilla) Käteisen idioottimaista EU-pankkitukipolitiikkaa, te solvaatte minua aina monin törkein ilmaisuin ja väitätte että olisin persu. Minä en ole persu, vihaan silti Käteistä ja Stupidoa, mutta te olette aggressiivisia vihapuhujia jotka leimaavat KAIKEN vastarinnan persuiluksi!!
Mitä jos opettelisit argumentoimaan älykkäästi ja keskustelemaan, saisit toivottavasti samalla mitalla takaisin, mutta kun huudat ja meuhkaat, sinulle meuhkataan takaisin. Yksi huutomerkki riittää ja ihmisten vihaaminen on typerää. Voit vaikka sanoa, että vihaat heidän politiikkaansa ja PERUSTELLA miksi?
Vastaus: Voisin toki sanoa että vihaan Käteisen politiikkaa (ja olen totisesti perustellut usein miksi mutta te ette ilmeisesti ymmärrä niin yksinkertaisia selityksiä)MUTTA SE OLISI VAIN OSA TOTUUDESTA!
Nimittäin, nykyisin vihaan MYÖS jo Käteistä itseäänkin! Sormiani syyhyttää joka kerta kun näen Käteisen rasvasta kiiltelevän typerän pään puhumassa TV:ssä.
En siis voi muuta sanoa kuin että vihaan Käteistä erittäin kokonaisvaltaisesti ja syvästi.
Enkä ole persu!
Käypäs nyt hakemassa ne mielialalääkkeet uudelleen käyttöön. Eihän tuollaisen ihmisen kirjoitusta voi ottaa tosissaan.
Keskustellaan me muut asiallisesti. :)
Käypäs nyt hakemassa ne mielialalääkkeet uudelleen käyttöön. Eihän tuollaisen ihmisen kirjoitusta voi ottaa tosissaan. Keskustellaan me muut asiallisesti. :)
Niin ja Katainen ajaa minustakin huonoa yhteiskuntaa.
Ai sinä älyn jättiläinen väität, että esimerkiksi Kokoomuksen ja SDP:n "mielipiteet" eivät tule maksamaan Suomelle maltaita?
Ei saatana mikä idiootti olet! Katsohan mitä kohta tapahtuu! Suomi ottaa joka vuosi 10 miljardia velkaa itsekin + Kreikan ja muiden EU-roistovaltioiden miljardivelat siihen päälle!!
Siinä summassa on yks vitun hailee, vaikka JOKAISELLA suomalaisella olisi turvamiehiä valtion piikkiin kaksin kappalein!!
ja itse asiassa Soinin malli saattaa tulla Suomelle laman muodossa erittäin kalliiksi. Suomi on Eu:n voittajia, ja tällä hetkellä maailman neljänneksi kilpailukykyisin kansakunta. Vanhojen puolueiden politiikka on ollut ERITTÄIN menestyksekästä. Mutta toki tähän on saatava muutos.
En siis voi muuta sanoa kuin että vihaan Käteistä erittäin kokonaisvaltaisesti ja syvästi.
Enkä ole persu!
työtöntä, jotka ovat ihan yhtä aggressiivisia kuin persutkin.
Toisaalta hallitus on tehnyt ahkerasti töitä sen eteen, että pian alkavat demaritkin tarvita henkivartijoita, kun viimeisetkin mahdollisuudet oikeisiin työpaikkoihin viedään käsistä.
Itse olen kyllä havainnut, että suurin osa tietämistäni niin perussuomalaisten, vihreiden, vasemmiston kuin muidenkin puolueiden kannattajista ovat ihan fiksuja ja tavallisia ihmisiä, jotka haluavat ajaa itselle tärkeitä asiota täysin rauhanomaisesti, ilman vihaa tai väkivaltaa.
Ja kun räyhäpersut avaavat suunsa, pienintäkään prostestia ei kuulu näiltä tavallisilta ihmisiltä, jotka haluavat ajaa tärkeitä asioita ilman vihaa tai väkivaltaa.
Kiinnität huomion vain niihin räyhääjiin ja trollaajiin. Ylipäätään anonyymeissä keskusteluissa ei pysty oikein tietämään otannan laatua, vaan muutamat aktiiviset räyhääjät voivat helposti huonontaa tiettyjen puolueiden mainetta medialukutaidottomien silmissä.
Olen äänestänyt eri vaaleissa sekä virheiden, että persujen edustajia heidän sillä hetkellä ajamien asioden uskottavuuden perusteella. t: nro 15 ;)
toiselle että hei, älä viitsi haukkua ihmisiä mamupatjoiksi. Itse asiassa en muista yhtään sellaista tapausta.
Suomi on Eu:n voittajia, ja tällä hetkellä maailman neljänneksi kilpailukykyisin kansakunta. Vanhojen puolueiden politiikka on ollut ERITTÄIN menestyksekästä. Mutta toki tähän on saatava muutos.
Jostain syystä ns. menestyjiksi itsensä katsovat itkevät keskustelupalstoilla päivät päästään, miten juuri Suomessa yritysten toimintaedellytykset ovat olemattomat, miten menestyjiä ei palkita riittävästi ja miten menestymisestä rangaistaan, ja haikaillaan äänekkäästi presidentiksi Niinistöä "laittamaan maan asiat kuntoon". Nyt siis politiikka onkin ollut erittäin menestyksekästä.
työtöntä, jotka ovat ihan yhtä aggressiivisia kuin persutkin.
Toisaalta hallitus on tehnyt ahkerasti töitä sen eteen, että pian alkavat demaritkin tarvita henkivartijoita, kun viimeisetkin mahdollisuudet oikeisiin työpaikkoihin viedään käsistä.
mutta eikös työttömät ole köyhiä, köyhät läskejä ja läskit lepposia?
Jostain syystä ns. menestyjiksi itsensä katsovat itkevät keskustelupalstoilla päivät päästään, miten juuri Suomessa yritysten toimintaedellytykset ovat olemattomat, miten menestyjiä ei palkita riittävästi ja miten menestymisestä rangaistaan, ja haikaillaan äänekkäästi presidentiksi Niinistöä "laittamaan maan asiat kuntoon". Nyt siis politiikka onkin ollut erittäin menestyksekästä.
Kyllä jos ruikutuksen määrää katsotaan, ruikutuskisan ylivoimaiset voittajat ovat persut, jotka eivät muuta teekkään kuin ruikuttavat miten huonosti asiat ovat yhdessä maailman menestyneimmistä kansakunnista. Muut eivät tule tässä kisassa maaliin edes samana päivänä.