Uskontojen supermarketissa " shoppailemassa" ?
Jossain ketjussa tuli esille näkemys, jonka mukaan esimerkiksi me islamiin kääntyneet olisimme ikäänkuin etsineet omia näkemyksiämme miellyttävää jumalkuvaa omaavaa uskontoa - " shoppailleet" uskontojen supermarketissa etsien sitä oikeaa, itselleen sopivaa - tekemässä omaa rusinapullaa, miten sen sitten haluaakin ilmaista.
Olisin tästä näkemyksestä kovin eri mieltä. Sillä jos ajattelee tuolla tavalla, silloin kieltää täysin mahdollisuuden valita toisin kuin vanhempansa. Sillä silloinhan tuon ajatusmallin mukaan lähtee " shoppailemaan" .
Toisaalta, tuon ajatusmallin mukaan ihmisen olisi alistuttava olemaan sitä uskontoa, mille alueelle sattuisi syntymään. Koska muutoinhan sitä taas lähtee leipomaan omaa rusinapullaa.
Tästä tulee vain mieleeni Koraanin jae, jossa sanotaan käännettynä näin:
" Kun heille sanotaan: »Noudattakaa, mitä Jumala on ilmaissut», he vastaavat: »Ei, me tahdomme noudattaa niitä tapoja, jotka olemme havainneet isillämme olleen.» Entä silloinkin, kun heidän isänsä eivät mitään ymmärtäneet eivätkä olleet oikealla tiellä?" [2:170]
Mitä ajatuksia muissa herättää kommentti uskonnon " shoppailusta" ?
Kommentit (34)
Miten sitten ateistit sopivat tähän kuvaan?
kosmomamma:
me kaikki tavoillamme etsimme yhteyttä siihen yhteen ja SAMAAN. Siinä eivät näkemyserot paljon paina, kun peruutetaan pikkuisen taakse päin ja tarkastellaan isoa kuvaa.Sanan Jumala voi tässäkin yhteydessä korvata Allah, energia, Voima, Luoja, Ukko tai vaikka hengellinen sähkö - valitse mieleisesi.
Aiemmin Uppo-Nalle on kirjoittanut, ettei hän oikein voi kokea yhteyttä ateisteihin, kun heillä ei ole henkistä tarvetta/ulottuvuutta (tms., miten sitten sanatarkasti olikaan). Olin kyllä vähän että uppista vaan... Toisaalta kyllä pisteet rehellisyydestä.
Mircos:
Miten sitten ateistit sopivat tähän kuvaan?
Tarkoitin lähinnä uskontoja. Ateismi ei kaiketi ole uskonto, vaan jumaluskon puuttumista.
Mutta itse näen sen niin, että me kaikki, myös ateistit jossakin vaiheessa, pohdimme samaa peruskysymystä: onko jumalaa/Jumalaa/jumaluuksia/jotakin tajuntamme ulkopuolella olevaa voimaa olemassa vai eikö ole? Pyrimme ratkaisemaan tämän yhtälön - tavalla tai toisella. Ateistit sillä toisella. Sekin on siis tietoista pyrkimystä selvyyteen ja jonkinlaiseen tietoisuuteen jumalan/Jumalan/jumaluuksien/voiman olemassaolosta.
Minusta.
Kyllä allekirjoitan tuon sanoneeni (mitä Mircos tuossa aiemmin tapaili) - tarkoitin sillä lähinnä sitä, että MINÄ itse olen sen verran " hömppä" ihminen, että elän kokolailla muissa sfääreissä - en niinkään ole kiinni tässä arjen todellisuudessa (tyypillisenä kalana). Tämän seikan vuoksi se on loppujen lopuksi aika marginaalinen alue mistä riittää juteltavaa / yhtäläisyyksiä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei usko mihinkään abstraktiin asiaan / todellisuuteen / ilmiöön. Mistä me keskustelisimme? Uuden Teema-sarjan mukien väreistäkö?
Kosmomamma on oikeassa, ateismi ei ole millään tavalla uskonto, vaan elämänkatsomus. Ateismin virallinen määritelmä on todellakin jumalauskon puuttuminen.
Voisin kyllä allekirjoittaa loputkin kosmomamman tekstistä. Tuota pohdintaa olen minäkin suorittanut.
Mutta elämänkatsomuksena pitäisi siis kuitenkin olla tasa-arvoinen kuin uskonnot (" hyvässä" muodossaan siis, ateistinkin pitää tunnustaa, että ihmisillä on kuitenkin henkisen elämän tarve).
Lähinnä mietin, että vaikka miten yrittäisi ympätä kaikki maailman uskonnot samaan syssyyn (mikä minun mielestäni ei välttämättä ole hyväksi, koska silloin kielletään niiden eirtyispiirteet), niin silti ulkopuolelle jää ateismi. Eli jotakin kaikenkattavaa maailmankuvaa/selitystä ei kuitenkaan saa aikaiseksi, ei vaikka miten yrittäisi.
Uppo-Nallelle: ei kai nyt niin mustavalkoisesti voi ajatella, etteikö muka ateistilla voisi olla henkisiä arvoja? Kyllähän humanistiset arvot ovat henkisiä.
kosmomamma:
Tarkoitin lähinnä uskontoja. Ateismi ei kaiketi ole uskonto, vaan jumaluskon puuttumista.Mutta itse näen sen niin, että me kaikki, myös ateistit jossakin vaiheessa, pohdimme samaa peruskysymystä: onko jumalaa/Jumalaa/jumaluuksia/jotakin tajuntamme ulkopuolella olevaa voimaa olemassa vai eikö ole? Pyrimme ratkaisemaan tämän yhtälön - tavalla tai toisella. Ateistit sillä toisella. Sekin on siis tietoista pyrkimystä selvyyteen ja jonkinlaiseen tietoisuuteen jumalan/Jumalan/jumaluuksien/voiman olemassaolosta.
Mircos:
Eli jotakin kaikenkattavaa maailmankuvaa/selitystä ei kuitenkaan saa aikaiseksi, ei vaikka miten yrittäisi.
Niin, ei saa ei - vielä. ;) Mutta minä kyllä sen täällä sitten julkaisen, jahka saan valmiiksi, sen " Teoriani kaikesta" . :)
;D
Ihan ensiksi Uppikselle: siis miksi muka ateistin kanssa ei voi keskustella? Ei kai se, ettei usko samaan asiaan, tarkoita, etteikö voisi keskustella? Ollenkaan? Mistään? Ei eri tavalla uskominen ja ajatteleminen sulje pois keskustelua.
Ja niin kuin Mircos kirjoitti, humanistiset arvot ovat tietyllä tapaa henkisiä. Ei kai me ateistit sentään ihan ¿pellossa¿ eletä :D
Mircos: heh, siinäs näet, ateismi ei ole millään tapaa uskonto ;) Itselläni ei oikeastaan ole edes mitään tarvetta saada kaikkea selitetyksi, olen ihan tyytyväinen näinkin, vaikka jotkin asiat ovat hieman epäselviä :)
No joo, nyt taitaa mennä jo jonkin verran OT.
Porenn:
Ja niin kuin Mircos kirjoitti, humanistiset arvot ovat tietyllä tapaa henkisiä. Ei kai me ateistit sentään ihan ¿pellossa¿ eletä :D
Kyllä kaikkien kanssa voi keskustella, mutta joidenkin kanssa se keskustelu rönsyilee ihanasti, ja vie uskomattomiin sfääreihin. :)
Ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa ei oikein voi keskustella, jotka eivät ajattele ja käytä päätään. Tiedätte varmasti tyypin: ystävämme juro jurottaja, joka ei usko mihinkään, ei mieti mitään, eikä halua muuttaa mitään. Vähiten itseään. Heitäkin on. :)
Toinen tyyppi, jonka kanssa on erittäin hankala luoda keskustelua, on se, joka ei halua edes kuunnella, vaan pitää väkisin kiinni omasta ajatuksestaan, eikä suostu edes ajattelemaan, että mitään muuta ajatusta olisi olemassakaan ja inttää vaan koko ajan olevansa ainoa, joka on oikeassa... ;D
Porenn:
Toinen tyyppi, jonka kanssa on erittäin hankala luoda keskustelua, on se, joka ei halua edes kuunnella, vaan pitää väkisin kiinni omasta ajatuksestaan, eikä suostu edes ajattelemaan, että mitään muuta ajatusta olisi olemassakaan ja inttää vaan koko ajan olevansa ainoa, joka on oikeassa... ;D
Kun on tottunut kuuntelemaan tällaista filosofointia sisarustensa suusta ja sitten tulee sanoneeksi mielipiteen, joka on heidän ajatusmaailmaansa vastaan ja saakin huomata, että toinen ei edes halua kuulla niin herää kysymys: huomaammeko me ihmiset edes omaa sokeuttamme? On hienoa ja fiksua sanoa tällaisia kauniita asioita, mutta olemmeko todellisuudessa kuitenkaan niitä, jotka kuuntelemme toistemme mielipiteitä? Siinäpä kysymys...
Minä se olen (taas) onnistunut ilmaisemaan itseäni epäselvästi.
Porenn: Tottakai voi keskustella - ja tottakai aiheita löytyy (paaaaljon) myöskin uskontojen / elämänkatsomuksien ulkopuolelta. Ollaanhan me monet kerrat vaihdettu ajatuksia ihan käytännön arjesta kahden pienen tyttären kanssa ;0); kantoliinoista, kehitysvaiheista (meillä on niin samaan aikaan syntyneet kuopukset), miehistä ominaisuuksineen päivineen ja jopa uskonnoista (muistan, kun autoit minua ongelmassani joskus taannoin täällä ek-palstalla, kun kyselin miten lohduttaa ateistia kuoleman kohdatessa tmv.) ja olenhan minä yrittänyt sinulle " tuputtaa" ;0) (<-- toivottavasti en sentään) astrologiaakin. Tiedät siis itsekin vastauksen kysymykseesi - toki voi keskustella.
Ehkä tämä kaikki (hassut kommenttini) johtuu siitä, että elän nyt omassa elämässäni ehkä vielä vahvemmin jonkinlaista " etsikko" aikaa kuin aiemmin - olen innoissani löydettyäni saman henkisiä ihmisiä elämääni, ja nyt jotenkin korostuneesti pyörittelen mielessäni kaikenlaista ei-maallista ;0).
*
Mircosille vielä sen verran, että ihmettelen motiivejasi tässä yhteydessä ottaa esille tuo taannoin kirjoittamani asia - mitä tarkoitusta se mielestäsi tässä nyt palveli?
tuhve:
Kun on tottunut kuuntelemaan tällaista filosofointia sisarustensa suusta ja sitten tulee sanoneeksi mielipiteen, joka on heidän ajatusmaailmaansa vastaan ja saakin huomata, että toinen ei edes halua kuulla niin herää kysymys: huomaammeko me ihmiset edes omaa sokeuttamme? On hienoa ja fiksua sanoa tällaisia kauniita asioita, mutta olemmeko todellisuudessa kuitenkaan niitä, jotka kuuntelemme toistemme mielipiteitä? Siinäpä kysymys...
Hassua niputtaa tällaisessa asiassa " me ihmiset" yhteen nippuun. Osa ihmisistä huomaa oman sokeutensa, osa ei huomaa ja osa ei ole sokeita lainkaan.
Katson, että osaan itse ajatella asioista toiselta näkökulmalta. Se on vieläpä hyvin mielenkiintoista! Usein vain kehoitus " katso asiaa minun näkökulmaltani" tarkoittaa että " ala olemaan samaa mieltä kuin minä" .
Itse rakastan väittelyä jopa siinä määrin, että saatan olla vastakkaista mieltä ihan vain väittelyn ilosta, vaikka todellisuudessa olisinkin samaa mieltä kiistakumppanin kanssa.
Pöljää, mutta hauskaa :)
Hyvä ettei menneet vanhat keskustelut hukkaan ;) Siinäpä tuli todistettua, että kyllä voi näinkin erilaiset ihmiset saada keskustelua aikaan :)
Morre:
Hassua niputtaa tällaisessa asiassa " me ihmiset" yhteen nippuun. Osa ihmisistä huomaa oman sokeutensa, osa ei huomaa ja osa ei ole sokeita lainkaan.
Katson, että osaan itse ajatella asioista toiselta näkökulmalta. Se on vieläpä hyvin mielenkiintoista! Usein vain kehoitus " katso asiaa minun näkökulmaltani" tarkoittaa että " ala olemaan samaa mieltä kuin minä" .
Itse rakastan väittelyä jopa siinä määrin, että saatan olla vastakkaista mieltä ihan vain väittelyn ilosta, vaikka todellisuudessa olisinkin samaa mieltä kiistakumppanin kanssa.
Pöljää, mutta hauskaa :)
Käytin sanontaa me ihmiset, koska en halunnut osoittaa ketään sormella. Ensinnäkin ajatus tulee oikeasti siitä, miten näen, miten omat sisareni käyttäytyvät. Teitä en tunne tarpeeksi hyvin. Toisaalta en halunnut poistaa itseäni pois laskuista. En viime aikoina hurjasti ole ollut erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joten ei ole siinä mielessä edes vertailukohtaa. Jos mietin sitä, että olen samaa geeniperimää sisarteni kanssa, niin en voi koskaan olla varma, olenko yhtään avarakatseisempi kuin he ovat. Tai osaanko yhtään paremmin kuin sisareni keskustella ihmisen kanssa, joka ajattelee eri tavalla; sitä en pysty vannomaan.
En kyllä käsittänyt tuota " syytöstä" uskonnon shoppaamisesta yhtään. Siis että suomalainen nainen on " shopannut islamin" ? Öh...
Miksi kukaan haluaa Jumalaa/uskontoa josta ei pidä ja jota ei koe omakseen? Onko sen vaihtaminen shoppaamista?
Ja jos taas napsii hyviä ajatuksia eri uskonnoista, niin silloinhan muokkaa tavallaan oman uskontonsa/elämänkatsomuksensa - ja mitä pahaa siinä sitten on?
Minusta on pääasia, että kokee löytäneensä oman polkunsa. Oli uskonto/näkemys sitten shopattu tai ei.
Ja onhan kristinuskokin shopattu uskonto; otettu piirteitä esim. muinaisen Egyptin tavoista jne. Puhumattakaan näistä meidän pakanapohjaisista juhlistamme.
Minulle tuosta shoppailusta tulee enemmankin mieleen ne akkainlehtien " hoida kokonaisvaltaisesti" -jutut. Niissa vilistaa niita varahtelytasoja ja energioita, joita pannaan kohdalleen milloin mitenkin (ja usein niihin liittyy ihan rahallakin tehtavaa shoppailua...). Ihan (nain fyysikkona) vatsaa kaantaa se terminologia ja selityksen...:). Niista sitten voi kasata itselleen sopivan holistisen sopan (yleensa kasvisruoka, homeopatia, suolalamppu, joku amuletti ja paalle vyohyketerapiaa ja intialaista paanahan hierontaa)
(listassa on asioita, jotka sinansa ovat varmasti terveellisia, mukavia ja/tai rentouttavia, ei siina mitaan)
Tuota " oikeisen" uskontojen shoppailua esiintynee eniten teinina, kun hakee sita identiteettia ja miettii syntyja syvia. Ja silloin kaveripiirikin vie useita, vaikkei sita omaa katsomusta niin olisikaan, jonkinlaista ryhman painetta ja (jopa) massahysteriaa. Myohemmin muutokset ovat ehka perustellumpia, eika niita tehda kovin helposti tai nopeasti.
Eli kun puhuin tuosta " shoppailusta" , en tarkoittanut teitä muslimeita. Yritin selittää jotain tuollaista mitä moomaxkin äsken toi esille, kun puhuin ns. " rusinat pullasta" -uskovaisista. Kyse oli siis asiasta, mihin itsekin olen joskus syyllistynyt: Siitä, että otetaan joka uskonnosta itseä millyttävät piirteet ja kehitetään niistä ihan oma, oman itsen näköinen uskonto. Että esim. ollaan kristittyjä, mutta uskotaan jälleensyntymään. Tai ollaan kristittyjä, mutta ei uskota Jeesuksen olevan Jumala tms. Varmasti muslimienkin joukossa voi olla joitain henkilöitä, jotka suhtautuvat uskontoon tällä tavalla, mutta ei varmasti sen enempää, kuin muidenkaan uskontojen piirissä. Ja luulenpa, että luterilaisten tapakristittyjen joukosta näitä ainakin löytyy ennätysmäärä.
Jos ajateltaisiin kaikkien käännynnäisten olevan näitä " shoppailijoita" , silloinhan itsekin lukeutuisin tähän porukkaan. Olenhan vaihtanut luterilaisen kirkon ortodoksiseen.
Tarkoitus ei siis todellakaan ollut syyttää teitä muslimeja tästä! Taidan olla aina välillä ulosanniltani aika heikko :(. Ja välillä tulee kirjoitettua näitä viestejä liiankin kovalla kiireellä.
Magdalena.:
Siitä, että otetaan joka uskonnosta itseä millyttävät piirteet ja kehitetään niistä ihan oma, oman itsen näköinen uskonto.
Mitä vikaa on tuossa tavassa? Miksei oman itsensä näköistä uskontoa saa rakentaa jos ei " valmispaketeista" löydy sitä omaa polkua?
Se on kyllä tosiaan hölmöä, että kutsuu itseään jonkin uskonnon edustajan nimiseksi (esim. kristitty) ja uskoo silti vaikka mainitsemaasi jälleensyntymään, joka ei kristinuskoon kuulu.
Jos on oman uskontonsa rakentanut, niin pitää keksiä joku sopiva nimitys itselleen tai kertoa vaikka että " olen tällainen uskontomiksailija" :)
Kun ei sitä yhtä vastausta ole olemassakaan, enkä kirjoja kumarra, kutsuisin sitä etsimiseksi, epäilyksi tai kyselyksi.
Ja sinä päivänä, kun joku yksi oppi/suuntaus/uskonto antaa vastauksen kaikkeen, etsintä varmaankin loppuu. Siihen en kyllä usko.
Miten vain, mutta jonkun kuvailemaa shoppailua elämänkatsomus ei ainakaan minun kohdallani ole; en poimi rusinoita pullasta, enkä mitään myöskään purematta niele.
Lueskelin tätä ketjua jo tuossa ennemmin, mutta en ehtinyt vastaamaan. Niin, miksi ei voisi " shopata" ja poimia vaikka joka uskonnosta parhaat päältä?
Monessa kohtaa Raamatussa (en nyt jaksa etsiä kohtia) varoitetaan eksytyksestä. Eksytyksestä puhutaan esim. siihen tapaan, että joku kovaan ääneen julistaa, kuinka tekee Jeesuksen nimissä jotain, mutta opettaakin sitten jotain ihan Raamatun vastaista, kenties jopa päinvastaista. Eli juuri tällaiset ääripäät, kuten jälleensyntymäopin yhdistäminen kristinuskoon tms. liittäisin tähän. Eli kristinuskon perusperiaatteisiin kajotaan, uusi oppi jollakin tapaa naamioidaan " kristilliseksi" , ja sitten liitetäänkin oppiin jotain ihan muuta.
Juuri eksytyksen takia Raamatussa kehotetaan " erottelemaan henget" . Eli ei pidä joutua jokaisen saarnamiehen pauloihin, joukossa kun saattaa olla vaikka mitä, jossa ei tärkeimpänä tavoitteena olekaan evankeliointi, vaan esim. oman kassan kartuttaminen.