Miksi pienen perheen äidit...?

mutta tiedän että on paljon sellaisia jotka pitävät näitä perheitä pirun pesänä ja vanhempia idiootteina joilla ei ole mitään kunniakkaampaa tekemistä (esim ura) kuin lasten vääntäminen. Tämä on asenne hyvin monilla valitettavasti. Suomihan on muutenkin aika lapsivihamielinen yhteiskunta!

Mitä väliä jollain tuntemattoman urpon nettikirjoittelulla? Miksi jaksat hiiltyä moisesta?

ei todellakaan ole kyse sädekehän kiillotuksesta vaan ihan siitä faktasta että esim tällä palstalla moni aukoo päätään isomman perheen äideille ja ylipäänsä äideille jotka jaksavat olla lastensa kanssa ja panostaa lapsiin tavallista enemmän. Miten usein palstallakin saa lukea miten kotiäidit on luusereita ja siivellä eläjiä? Ja auta armias jos sulla on enemmän kuin 2 lasta ja olet kotiäiti niin olet todella luuseri jonka lapset voivat huonosti. t. ap jolla vain 3 lasta

lapsen äiti olin rapiat 3 ja puol vuotta kotona ja tällä palstalla olen vihoviimeinen luuseri:)

kerroin vain hiuksianostattavan esimerkiksi tökeröstä "äidistä". Sinä sitten liityit ystävällisesti ketjuun - ja tarjosit vielä kaameamman esimerkin.

Vittuilua on kuittailla kevättakin puutteesta ihmiselle, jonka tietää olleen kykenemätön pääsemään kauppaan sellaista hankkimaan ja joka on juuri mahdollistanut sille uuden takia haltijalle sen shoppailureissun. Se ei ole mitään totuutta - eikä muuten mikään ole vastenmielisempää kuin laukoa "totuuksia" ns. suoruuden varjolla.

Kaksi ei ole lauma, vaikka sinun olemattomille taidoillesi sekin on jo liikaa. Älä silti yleistä. Meitä oikeitakin äitejä onneksi on - myös paikkaamassa myös teidän mokianne.

Ensin taivastelet yhden lapsen äidin törkeyttä, sitten vetoa, että pidit vain oman lupauksen ja yhtäkkiä tässä onkin kyse jostain ihan muusta eli kevättakin ostamisesta. Et siis osannut sanoa tälle ihmiselle, että et pysty ottamaan yökylään hänen lastaan tai että et ole päässyt ostamaan kevättakkia tai että ehkä et edes tarvitse sellaista.

Joo, huomaan, että olet vain äiti. Elämässäsi ei selvästikään ole mitään muuta kuin sovittaa kärsimyskruunua päähän ja marttyyrinviittaa harteille. Elämänhallinta näyttää olevan todella pahasti hukassa. Sääliksi käy lapsia.

Minä aina säälin noita ainokaisia niitä on pakjon tuttavapiirissä ja kyllä ne ovat yksinäisiä...

Kuin ap:n kuvailemiin ihmisiin. Olen saanut muutamilta 4-5 lapsen äidiltä suoraa vittuilua siitä etten ole "jo" raskautunut kun lapsi on "jo" 2-vuotias. Toinen lapsi ehkä tulee joskus, mutta vasta kun esikoinen on 5-6vuotias. Olen tokaissut että asia ei heille kuulu.

Eniten huvittaa nämä säälijät. "voi kun tuo teidän lapsi on yksinäinen kun sillä ei ole sisarusta". Lapsi ei osaa vielä leikkiä muiden lasten kanssa (on hoidossa ja tavataan muita lapsia muutenkin päivittäin) ja hän viihtyy selvästi paremmin yksin.

Mistä ne aikuiset, eli te säälijät, sen lapsen yksinäisyyden tiedätte? Tuo on yhtä typerä väite kuin se että suurperheiden vanhimmat lapset joutuvat aina hunningolle, eikä suurperheiden äidit siivoa tms. Perusteletko väitteesi sillä että ainoat lapset ovat paljon kavereidensa luona? NEWS FLASH: Niin ovat nekin lapset kavereidensa luona paljon, joilla on sisaruksia. Eli säälittelijän periaatteella hekin ovat yksinäisiä.

Ei se sisarus sitä seuraa aina tarjoa, voin kertoa tämän omasta kokemuksestani.

Kaksoissiskoni kanssa emme ole ikinä tulleet toimeen, emme leikkineet yhdessä, tappelimme vain.

Enkä muuten montaakaan ihmistä tunne, joka olisi lapsena sisaruksensa kanssa tullut toimeen. Itse en tosin siskoni kanssa tule toimeen vieläkään.

Nyt lapsia on kaksi, kolmannestakin haaveilen.



Vaikka ilman muuta kadehdin niitä monilapsisten perheiden äitejä, en ikimaailmassa kuvitellut sanovani mitään ilkeää. Halusinhan itse samanlaiseksi. En siis usko, että ilkeilijät tekevät sitä kateuttaan vaan ehkä jotenkin tietämättömyyttään. Kuvitellaan, että monilapsisissa perheissä lapset kasvattavat toisiaan ja apuna perheillä on rivi sukulaisia ja yhteiskunnan tukiverkosto.



Itseäni kyllä satutti useampikin monen lapsen äiti, jonka piti arvostella, että yksilapsinen perhe ei ole edes perhe tai ainakaan hän ei asiaa niin kokenut yhden lapsen kanssa. Usein myös arvosteltiin lapsen yksinäisyyttä ja epäiltiin, että lapsi ei osaisi käyttäytyä muiden lasten seurassa. Kun lapsemme rakasti muiden seuraa, sääliteltiin ja surkuteltiin, kun hän ei muuten sitä seuraa saa.



Myös äitiyttäni arvosteltiin. Olin selvästi vähemmän äiti kuin nämä monen lapsen äidit. Sain roppakaupalla neuvoja, miten lastani kasvattaa. Jatkuvasti kyseltiin, milloin sisarusta olisi tiedossa. Todettiin myös, että minulla ei ole aavistustakaan todellisesta lapsiperheen arjesta ja että minä en mitenkään tiedä lapsista mitään, kun minulla on vain yksi lapsi. Eihän yhden lapsen kanssa voi olla rankkaa enkä siis ollut oikeutettu valittamaan koliikkivauvani valvomisista. Toisaalta olin melkoinen raukkis ja pullamössö, kun en ollut uskaltanut tehdä sitä toista koliikkivauvaa putkeen.



Väitän, että te monilapsisen perheen äidit kuulette hyvin vähän arvostelua tuohon yksilapsiseen perheeseen verrattuna. Meillä kysymys oli ihan lapsettomuudesta eli emme vain saaneet sitä toista lasta tai saa mahdollista kolmatta lasta tilaamalla. Tuntui pahalta ja ilkeältä, kun vihdoinkin äidiksi tultuani, en ollutkaan todellinen äiti enkä tiennytkään mitään äitiydestä enkä edes saanut vertaistukea, kun yhden kanssa pärjää nyt miten vaan. Vähättelyä te monilapsiset äidit ainakin osaatte - useimmat teistä.



Nyt kahden kanssa olen saanut olla melko rauhassa. Tuttavapiirini monilapsiset toki naurahtelevat, jos tulen myöhässä tai meillä on ollut kriisi, että eihän nyt kahden kanssa eikä varsinkaan noilla ikäeroilla voi olla vaikeaa tai hankalaa. Ei olekaan! Mutta jos kokisin niin, miksi ihmeessä minut pitää lytätä ja haukkua ja arvostella maan matalaksi.



Mitä ihmeen sankariäitejä ja todellisia äitejä ja lapset etusijalle nostavia huippuäitejä te monilapsiset olette verrattuna vähäisempään lapsilukumäärään? Kaikilla on ongelmansa ja huonot hetkensä. Ei kenestäkään tule superäitiä vain lapsiluvun mukaan. Eikä edes sen mukaan montako kotiäitivuotta on viettänyt kotona. Ystäväni äiti (kolme lasta perheessä) oli koko ikänsä kotiäiti ja lapset eivät olleet päivääkään hoidossa, mutta hänellä oli pahoja mielenterveysongelmia ja alkoholiongelmia ja lasten elämä oli oikeasti aika hirveää. Paperilla he näyttivät tietysti oikein täydelliseltä perheeltä.



Olisiko mahdollista miettiä ihan omista lähtökohdista käsin, kommentoiko sivulauseissa asioita, jotka ärsyttävät näitä yhden lapsen äitejä? Itseäni ärsytti suunnattomasti ap:n maininta siitä, miten hän panostaa vähän enemmän lapsiinsa. Ai tekemällä niitä sisaruksia? Olemalla enemmän kotona? Nuo ovat valintoja, eivät panostuksia lapsiin. Joku voi olla henkisesti aika kaukana, vaikka fyysisesti olisikin läsnä koko ajan. Joku toinen voi olla läsnä vain pari tuntia illasta, mutta se aika on hyvin intensiivistä ja lapseen keskittyvää.



Niin, siis tässäkin varmaan pätee jonkin verran se niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Itse en mielestäni huudellut mitään omille arvostelijoilleni, mutta ehkä sitten naivisti kuvittelin, että koliikkivauvani huuto oli stressaava ja elämäni kurjinta aikaa, kun taas nämä useamman lapsen mammat tiesivät sen, että kun se huuto on ohi, on elämäni huomattavasti auvoisempaa kuin heidän. Ja se sitten heidän mielestään oikeutti minun piikittelyni ja vähättelyni.



Varmaa on se, että mielensä voi pahoittaa monesta muustakin asiasta kuin vain lapsimäärästä.

Totta kai se on mitattavissa!

Kokemus, haasteet jne ovat asioita joita ei voi mitata ihan vain sellaisen pikkuseikan takia että kaikki ihmiset kokevat asiat eritavalla.

Edelleen se 60-vuotias voi olla kokemattomampi asioissa kuin 20-vuotias.

Kokemukset ja haasteet ovat niitä subjektiivisia asioita joita EI VOI MITATA. Usko jo.

Ei se lapsiluku määritä suoraan äitiyttä. Yhden lapsen äiti voi olla monesta syystä ja tällä syyllä on enemmän merkitystä kuin lapsiluvulla. Samoin on monilapsisuuden kohdalla ja tällöin erityisesti lasten ikäeroilla, jotka käytännössä vaikuttavat elämään.



Yhden lapsen äiti voi toteuttaa äitiyttä laajemmalla skaalalla, kun todella monilapsisen perheen äidillä ei yleensä tuollaista joustovararaa ole, koska jos aidosti haluaa arjen sujumaan, niin on yleensä toimittava tietyllä lailla (jossei sitten ole välinpitämätön tai todella hyvä apuverkosto).



Jokainen lapsi kuitenkin tarvitsee aikuista, vaikka olisi niitä sisaruksiakin korvaamassa aikuisen menetysaikaa. Tällöin äidin täytyy enemmän jakaa itseään joka lapselle. Sen lisäksi ne kotihommat ja lasten asiat vievät enemmän aikaa.



Mutta eri asia on sitten minkälainen äitiys on lapselle parasta. Joku pitää hyvänä äitiytenä tiukkoja sääntöjä ja koko perheen yhteistä aikaa. Toinen taas liputtaa enemmän lapsen yksilöllisen huomion ja keskustelevan kulttuurin piikkiin. Tässä on aika selvää mihin kastiin monilapsisten perheiden äidit joutuvat sopeutumaan, vaikka varmasti siinäkin on eroja (tässä monilapsisena pidän yli 4lapsen perheitä, joilla lasten ikäero pienehkö). Mutta yksilapsisten perheiden äideillä on suurempi käytännön mahdollisuus valita minkälainen äitiyden malli heillä on.

Minulla yhden lapsen äitinä on täysin päinvastaisia kokemuksia. "Sulla on niin helppoa, ethän sä tiedä lastenhoidosta mitään, helppohan se on olla hoikka, levännyt, hyväntuulinen, huoliteltu, saada lapsi hoitoon, kun on vain se yksi lapsi" ja sitä rataa.

Ikinä en ole ääneen taivastellut kenenkään perhekokoa ja lasten lukumäärää. Joskus kyllä mielessäni hiljaa mietin, että miksi piti tehdä vaikkapa se kolmas lapsi, kun jo niiden kahdenkin kanssa on niin raskasta ja työlästä, ainakin valituksen määrän perusteella. Mutta eipä kuulu minulle.

Ennemminkin olen kokenut sen juuri näin, että yksilapsisia syyllistetään surutta! Aina ei edes hoksata pysähtyä miettimään, että onko se yksilapsisuus edes valinnaista.

En ole koskaan kuullut, että kukaan mitenkään "vittuillut" tai kommentoinut negatiivisesti monen lapsen äitejä!? Päin vastoin moni (itsekin) ihailee toisen jaksamista.

Taitaa tässä todellakin olla kyseessä nyt erittäin erikoinen tuttavapiiri tai sitten jonkinlaisesta virhetulkinnasta. Jos on itse yliherkkä ja epävarma itsestään, niin helposti tulkitaan hyväksi tarkoitetut kommentitkin jotenkin arvosteluna.

Mutta kun lapset kasvoivat ja itsellänikin oli jo 3lasta, niin aloin nähdä heidän elämänsä erilaisten lasien läpi. Se aikaisempi ihailu heidän jaksamisestaan muuttui pikemmin huomioksi heidän lastensa käytöksestä, jossa joko näkyi liika vapaus tai liika kuri.



Tällöin itse pienen perheen äitinä en ollut katkera enkä vittumainen isompien perheiden äideille, vaan ihailin heitä. Mutta nyt kun en ole pienen perheen äiti ja vaikka en edelleenkään ole katkera tai vittumainen, niin suurinta osaa näkemistäni isompien perheiden äideistä en ymmärrä.