En halua nähdä kaveriani vain koska en kestä hänen tytärtään (4 v.)

Lapset saa tehdä mitä vaan (ehkä 5 kertaa jaksetaan kieltää, mutta koska mitään ei tapahdu annetaan jatkaa), lapset lyövät ja huutavat äidilleen, rohmuavat karkit/keksit pöydästä (äiti jaksaa taas kieltää ne väsyneet 5 kertaa ja luovuttaa), lapset huutavat, meluavat, tappelevat joka ikisessä tilaisuudessa häistä hautajaisiin.



Tilanteesta riippuen tämä on äidistä söpöä tai raivostuttavaa, mutta ei tee asialle mitään. Ei kai osaa?

joiden lapsilla siis oikeasti jokin häiriö, jota ei kurilla tai vastaavalla saada pois. Lapsi siis kypsyy näissä sosiaalisissa taidoissaan ja rajoissa omaan tahtiinsa.



Siltikin olen sitä mieltä, että edes näiltä erityislapsilta ei saa kieltää kasvatusta tai sosiaalistamista. Eli ei saa heittää pyyhkeitä kehään, eikä saa antaa erityislapsen "statuksen alla" hakata ja lyödä ketään, kiroilla, uhkailla jne.



Valitettavasti itse en anna poikani leikkiä yhden vaikean erityislapsen kanssa, koska leikit menevät aina siihen, että tämä erityislapsi alkaa hakkaamaan/lyömään poikaani, saa suhteettoman suuria raivareita, jotka pelottavat poikaani jne.



Eli en anna oman poikani olla kenenkään, en aikuisen enkä lapsen hiekkasäkki, jolle purkaa pahaaoloaan... Lapseni on muutamista tapahtumista ollut aivan järkyttynyt, esim. kun ovat leikkiessä kilpailleet (pleikkarilla), ja poikani on voittanutkin sen kilpailun, sai tämä erityislapsi niin ison raivarin häviöstään, että hyökkäsi poikani päälle. Ja ihan reilusti voitti,

ilman mitään "vilunkipeliä".

..ei sitten ollakaan kuin oman perheen kesken, koska en halua viedä lastani hermoilemaan muualle.



esim.. tuollainen pelitilanne on aivan liian jännittävä, ja vaikkakin lapsi ymmärtää pelin olleen reilu, tunteet repeää ja pelilaudat kaatuu, juostaan raivon vallassa ympäri taloa ja huudetaan kurkku suorana, kun häviö tulee.



tämä kestää hetken ja lapsi on pakko pakottaa kohtaamaan tosiasiat, jatkamaan peliä selkeästä häviöasetelmasta huolimatta jne. usein saadaan kovalla työllä mukava loppupeli tai jälkitilanne.



mutta miten tämä onnistuisi aikuisen kanssa, joka kohtelisi lasta normaaliin tapaan?



t. 17

mutta ystävyyden kannalta tärkeintä on se, miten vanhemmat häneen suhtautuvat. Kaverillani on hyvin haastava lapsi. MUTTA hänen vanhempansa tekevät parhaansa, ja kaikkiin lyömistilanteisiin jne. puututaan. Vaikka kyläreissut ovat rasittavia, pidän lapsesta kovasti. Hänellä vaan on räiskyvä luonne, ja vielä kovin vähän keinoja hillitä itseään. Koska tiedän että me aikuiset turvaamme yhdessä kaikki leikkitilanteet ym. näen kaveriani ja hänen lastaan mielelläni - vaikka joskus olenkin ihan puhki kun ollaan nähty.



Toisella kaverillani on yhtä haasteellinen lapsi, mutta ei mitään otetta tähän eikä edes yritystä kasvattaa lasta. Oli pakko ottaa etäisyysttä, ihan oman lapseni turvallisuuden vuoksi (omani oli tuolloin ihan vauva.) Ei olla nyt vuosiin nähty, ja hyvä niin.

tämän viikon. Olen tehnyt päätöksen, että leikki-ikäinen lapseni ei voi olla tekemisissä erään lapsen kanssa, joka on on tällä hetkellä vaarallinen muille lapsille. Kiusaaminen on ihan jatkuaa eikä varsinaista leikkimistä ole ollenkaan; lapsi ei tee muuta kuin kiusaa muita. Päätös on ollut vaikea, mutta en voi altistaa lastani jatkuvalle tönimisille ja lyömiselle, koska mielestäni tässä eo le enää mitään järkeä. Vanhemmat kieltävät lasta, mutta kielloista puuttuu johdonmukaisuus ja niissä ei ole "pontta". Vanhemmat analysoivat lapsen kanssa kiusaamista ja huonoa käytöstä mikä taas ei johda mihinkään, koska lapsi on vielä pieni. Tavallaan olen surullinen, koska lapsi selvästikin eristäytyy nyt muista, koska kukaan ei halua leikkiä hänen kanssaan. En voi käsittää miten ulkoapäin fiksun oloiset vanhemmat eivät tajua, että asiaan pitäisi ehkä jollain tapaa puuttua. Älkää kehoittako juttelemaan vanhempien kanssa - siitä ei ole mitään apua - yritetty on.

Valitettavasti itse en anna poikani leikkiä yhden vaikean erityislapsen kanssa, koska leikit menevät aina siihen, että tämä erityislapsi alkaa hakkaamaan/lyömään poikaani, saa suhteettoman suuria raivareita, jotka pelottavat poikaani jne.

Minä luulen, että tämän erityislapsen äiti on oikein tyytyväinen, että pidät lapsesi hänestä erossa. Erityislasten kaverit täytyy valita huolella, koska moni normaali lapsi ihan täysin tahallaan, suorastaan ilkeyttään, provosoi erityislasta käyttäytymään huonosti ja nauttii sitten siitä, kuinka toinen saa vielä syyn päälleen.

Oman lapseni päiväkotiryhmässä oli juurikin tällainen tapaus ja kyllä siinä pidettiin selvänä, että syy oli siinä "normaalissa" lapsessa, joka olisi osannut käyttäytyä, jos sitä olisi häneltä myös kotona vaadittu. Oli jännä seurata eräitäkin synttäreitä, missä erityislapsen äiti oli heti rauhoittamassa tilannetta, kun vauhti alkoi kiihtyä, mutta tämän tavallisen lapsen äiti ei viitsinyt vaivatua.

erityislapsi vai huonokäytöksinen lapsi(koska lasta ei ole kasvatettu!)



Ap,n tapauksessahan on kyse ÄIDISTÄ, joka ei kasvata lastaan. Miksi pitää heti alkaa puhua erityislapsista.

Jos lapsi lyö ja tekee pahaa, mutta äiti ei sano mitään-tuskinpa on kyse erityislapsesta!!!!

Enemmänkin tyhmästä erityisäidistä.hah hah!

jos vanhempi/vanhemmat puuttuvat tilanteeseen, eivätkä ole huomaavinaan, oli tilanne mikä hyvänsä.

Mun kaverilla on 2 lasta, tyttö ja poika ja molemmat ihan mahdottomia. Varsinkin poika on ollut ihan pienestä pitäen pitelemätön suorastaan.

Mä siedän niitä lapsia nykyään vaan heillä kotona. Omaan kotiini en niitä enää halua. Meillä on rikottu ja sotkettu paikkoja niin että välillä on meinannut multa itku tulla.

Todellaa ärsyttävää juuri se että äiti antaa lapsille niin paljon periksi, ei jaksa olla johdonmukainen kasvatuksessa, lapset pyytää tai tekee jotain ja äiti kieltää, lapset jatkaa vaan ja lopulta äiti antaa periksi. Ihan käsittämätöntä. Ja isältähän otetaan luulot pois heti kun yrittää vähän jämäkämpää kuria.

Mun tutun lapsi löi isosisaruksensa piano-opea leluvasaralla kovaa varpaille. Lapsen äiti: No pitikö laittaa varpaat just siihen mihin mikamatias aikoo lyödä vasaralla! (pianon 'polkimille', mikäniidennimion).

Mun tutun lapsi löi isosisaruksensa piano-opea leluvasaralla kovaa varpaille. Lapsen äiti: No pitikö laittaa varpaat just siihen mihin mikamatias aikoo lyödä vasaralla! (pianon 'polkimille', mikäniidennimion).

näitä nössö-äitejä! Eivät osaa laittaa minkäänlaisia rajoja nico-pettereilleen prkl!!!

Eroa on todellakin tavallisella huonostikäyttäytyvällä lapsella ja erityislapsella. On myös eroa sillä, miten vanhemmat suhtautuvat "tavallisen" ja erityislapsen puuhiin.



Erityslastakin jaksaa nähdä, mikäli vanhemmat kohtelevat häntä oikein, eli kasvattavat ja opettavat. Samoin ihan tavallista villiä lasta jaksaa, kunhan joku osaa kieltää lasta, osaa kertoa miten pitää toimia yms. mutta jos vanhemmat jättävät lapsen tällaisessa tapauksessa ns. omilleen, ei syy ole lapsen vaan aikuisen, ja erityisesti lapsen vanhempien.



Sekä rityislapsen että "tavallisen# lapsen kasvatus lähtee vanhemmista. Ja suuri osa huonosti käyttäytyvistä lapsista ei ole erityislapsia, vaan niillä on ne "erityisvanhemmat", joiden mielestä laapsi menee rikki, kun siltä jotain kieltää.

Siis jos joudun kieltämään kaverin lasta tai muuten vieraampaa lasta tekemästä jotain omalleni tms.



"Mikko ( oma lapsi) Ei saa lyödä sinua, eikä lyö sinua, joten sinäkään et saa lyödä Mikkoa."



Siinä on vähän vaikea äidinkään alkaa mussuttaa, että kyllä meidän Pertti vaan saa lyödä.



Ja kyllä mä otan takaisin lapseni kädestä viedyt tavarat, jos tunnen lapsen tavat, en todellakaan edes pyydä, vaan menen, ja otan ja sanon samalla, että tämä lelu oli nyt Mikolla, sinä voit ottaa tuon toisen. En tiedä olenko sen verran pelottava vai mikä on, mutta nuo penskat ei kyllä ole kehdanneet edes alkaa huutamaan.



Mäkin siis todellakin tiedän vastaavia hirviöpentuja kuin mistä ap kirjoittaa, ja kummallisinta on, että äitinsä ja isänsä ei todellakaan tunnu tajuavan ollenkaan millaisia perseitä lapsensa on. IHan esimerkkinä: yksi muksu harrastaa yksilölajia, jossa ei kestä tappiota ollenkaan. Käyttäytyy ottelutilanteessa täysin törkeästi, kiroilee, haistattelee, homottelee, raapii yms. niin kauan että vastustaja yleensä vaan luovuttaa, koska ei ole tottunut tuollaiseen käytökseen. Ja sitten iskä tulee siihen, että Katso mussukka, SÄ VOITIT!



Saunan takana olisi kyllä tilaa välillä vaikka kokonaisille perheille.

Eroa on todellakin tavallisella huonostikäyttäytyvällä lapsella ja erityislapsella. On myös eroa sillä, miten vanhemmat suhtautuvat "tavallisen" ja erityislapsen puuhiin. Erityslastakin jaksaa nähdä, mikäli vanhemmat kohtelevat häntä oikein, eli kasvattavat ja opettavat. Samoin ihan tavallista villiä lasta jaksaa, kunhan joku osaa kieltää lasta, osaa kertoa miten pitää toimia yms. mutta jos vanhemmat jättävät lapsen tällaisessa tapauksessa ns. omilleen, ei syy ole lapsen vaan aikuisen, ja erityisesti lapsen vanhempien. Sekä rityislapsen että "tavallisen# lapsen kasvatus lähtee vanhemmista. Ja suuri osa huonosti käyttäytyvistä lapsista ei ole erityislapsia, vaan niillä on ne "erityisvanhemmat", joiden mielestä laapsi menee rikki, kun siltä jotain kieltää.

Sen verran voin lisätä, että meillä pidetään aina välillä taukoa yhden e-lapsen näkemisessä, koska tuon lapsen raivarit ( jotka äitinsä hoitaa aivan upeasti) oikeasti rasittaa ja ahdistaa lastani.

tämän viikon. Olen tehnyt päätöksen, että leikki-ikäinen lapseni ei voi olla tekemisissä erään lapsen kanssa, joka on on tällä hetkellä vaarallinen muille lapsille. Kiusaaminen on ihan jatkuaa eikä varsinaista leikkimistä ole ollenkaan; lapsi ei tee muuta kuin kiusaa muita. Päätös on ollut vaikea, mutta en voi altistaa lastani jatkuvalle tönimisille ja lyömiselle, koska mielestäni tässä eo le enää mitään järkeä. Vanhemmat kieltävät lasta, mutta kielloista puuttuu johdonmukaisuus ja niissä ei ole "pontta". Vanhemmat analysoivat lapsen kanssa kiusaamista ja huonoa käytöstä mikä taas ei johda mihinkään, koska lapsi on vielä pieni. Tavallaan olen surullinen, koska lapsi selvästikin eristäytyy nyt muista, koska kukaan ei halua leikkiä hänen kanssaan. En voi käsittää miten ulkoapäin fiksun oloiset vanhemmat eivät tajua, että asiaan pitäisi ehkä jollain tapaa puuttua. Älkää kehoittako juttelemaan vanhempien kanssa - siitä ei ole mitään apua - yritetty on.

Ja sitten sitä, että kun lapsi tekee jotain typerää, äiti marisee vähän, että "Leevi, älä viitsi olla tylsä"... Joo, 4-5-vuotiashan tuollaisesta palautteesta tajuaa MITÄ HÄNEN PITÄISI KÄYTÖKSESSÄÄN MUUTTAA!

Kun se on loppujen lopuksi aika yksinkertaista lapselle antaa ihan selkeitä ohjeita käytökseen: älä ota Marjukalta kädestä, odota vuoroa/ ota toinen lelu/ tee vähän aikaa jotain muuta. Ja jos lapsi silti ottaa Marjukalta kädestä, otetaan tavara pois, annetaan takaisin Marjukalle, ja sanotaan, että se oli MArjukan lelu, sitä ei oteta kädestä, ota joku muu. Jos ei onnistu, otetaan lapsi pois tilanteesta.

Tai jos lapsi tönii, lapsi pysäytetään, vaaditaan ( vaikka ihan mekaaninen) anteeksipyyntö. Taaperolla ei tarvitse olla tunnetta mukana, ei välttämättä leikki-ikäiselläkään vielä. Jos ei käytös muutu, niin jäähylle. Ja jäähyn jälkeen puhutaan miksi töni, ja mitä muuta voisi tehdä tönimisen sijaan.

jotka salaa provosoivat toisia lyömään jne. Mutta kuten edellä kirjoitin, olen itse ollut niissä tilanteissa mukana, ja nähnyt ja seurannut silmäkovana mitä on tapahtunut, ja valitettavasti se vika on ollut tässä agressiiviessa erityislapsessa. Minulla itsellänikin on esikoinen erityislapsi (keskittymisvaikeutta) mutta lapsi ei ole agressiivinen tai vastaava. Joten en todellakaan leimaa ketään erityislaasta, vaan puhun nyt tästä yhdestä yksilöstä, joka ON agressiivinen ja ennalta-arvaamaton. Onko nyt väärin, jos suojelen omaa poikaani tilanteilta jota hän kokee ahdistavana ja pelottavana? Oma poikani kun on vähän arempi, ja ujompi luonne. Eli pitäisikö minun nyt pakottaa poika näihin ahdistaviin tilanteisiin, mitä väistämättä tulee eteen tämän toisen pojan kanssa???



Järkeä tähän touhuun, eikä yleistetä kaikkea.

ja melkein saman ikäiset lapsetkin kyseessä. Vaikka kuinka ajattelen, että ei se ole lapsien vika, että on tuollainen vaan äidin niin silti en yksinkertaisesti vain halua ystävän lapsia lähelleni. Totta kai esitän ja en näytä todellisia tuneitani, en äidille enkä lapselle mutta sisällä tunnen näin. Ja vain siitä syystä, että äiti ei pidä kuria lapsilleen (meillä siis ystävällä kaksi lasta ja molemmat ihan samanlaisia). Me asutaan vielä samassa kerrostalossa ja aina kun me ollaan ulkona niin hekin tulevat joten oikein poiskaan ei voi lähteä noin vaan. tyttö on muuten vaan kiero ja saa asiat aina näyttämään siltä, että hänessä ei ole vikaa ja hän saa tehdä ihan mitä vaan. Poika, joka on lapseni ikäinen, saa lyödä, haukkua, KIROILLA, ei tarvitse pyytää anteeksi yms. eli siis saa tehdä mitä vaan ilman että siitä koskaan mitään sanotaan. Mutta auta armias jos joku muu lapsi vaikka jopa ihan vahingossakin/tahallaan tekee jotakin tälle pojalle tai tytölle niin mikä meteli siitä nousee ädin taholta. Olen ollut nyt muutaman vuoden kotona hoitamassa lapsia niinkuin tämä ystäväni ja olen seurannut koko ajan läheltä tätä kasvatusperiaattetta ja en voi muuta sanoa kuin että siinäpä kaksi tulevaa koulukiusaajaa :( joten tiedän ihan tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Omaa lapsesi menee vielä joskus vähän suu pyörälle niinkuin meillä kun omaa lastani kiellän ja sitten kun toinen saakin vaikka lyödä yms. kun äiti ei siihen puutu ja sille ei mitään sanotakkaan...et miksi toi saa tehdä ja mä en ? No, nyt olen kyllä ottanut uuden lähestymistavan ja kiellän myös ystäväni lapsia kun näköjään hänestä siihen ei ole, ja suuttukuoon jos suuttuu :)

aika normaalilta kuulostaa ja todennäköistä että hän ajattelee sinusta ja kakaroistasi ihan samalla tavalla. toisten kakarat ovat hirviöitä kaikkien äitien milestä.

Sulla on selvästi jotain pielessä pääkopassasi, jos ajattelet noin. Normaali aikuinen osaa suhteuttaa oman ja muiden lasten käytöksen vallitseviin normeihin, ja tajuaa kyllä, jos se on oma lapsi, joka käyttäytyy huonosti. Normaalilla aikuisella ei myöskään ole mitään tarvetta demonisoida muita lapsia ja pitää omiaan jalustalla.

Omiaan toki rakastaa aina eniten.

Että haastavan lapsen kanssa voi olla raskastamyös vanhemmilla. Omien lastenikin kanssa olo onniin intensiivistä, että otan heidät mukaan vain tapaamisiin muiden vastaavan ikäisten lasten kanssa tai harvojen todella läheisten ihmisten, lähinnä perheen kanssa. Ymmärrän hyvin että muut väsyvät lasteni seurassa, meno on tosi haipakkaa, ääntä kuuluu ja haverita ja kiukkuja sattuu. Kasvatan myös lapsia omalla tavallani, johon ei kuulu lasten perässä juokseminen ja ylisuojelu, minkä olen nähnyt olevan myös joillekin ulkopuolisille haaste. Luulen, että ymmärrät paljon kun oma lapsesi täyttää 2vuotta, vatsinkin jos saat näitä tasperoita useamman kerralla.

paitsi ne joiden lähisukulaisuuden takia on pakko? Ja sä ajattelet, että se on sen takia, kun sun lapset on poikkeuksellisen haastavia?

Yritä nyt tampio ymmärtää, että vaikka lasten temperamenteissa on toki eroja, niitä eroja syntyy myös kasvatuksessa. Meilläkin on haastava lapsi, joka tosin nyt 3,5-vuotiaana alkaa olla helpompi, koska kasvatus on johdonmukaista. Kyllä, on ollut raskasta, mutta myös kannattavaa. Mitä haastavampi lapsi, sen tärkeämpiä ne rajat on, koska haastava lapsi hakee ne tavalla tai toisella. Ja mitä lepsumpi lapsen kanssa on, sen rasittavampaa elämä on ja sen holtittomampi lapsi on.

Meitä on jaksettu ystäväpiirissä juuri sen takia, että me emme anna lapsen heilua miten tahansa, vaikka se vaatiikin meiltä vanhemmilta paljon.

Ja joo, vauhtia, huutoa ja vaarallisia tilanteita on silti paljon. Mutta jo se, että lapsi ei ole enää mikään aggressiivinen tuhoaja on jo monille ihan tarpeeksi.

kavereiden ja sukulaisten lapsia on vaikea kestää.



Joku varmaan minustakin ja pikku piruistani kirjoitti. Tunnustan,etten jaksa aina kieltää ja ohjata - jos olen jonkun aikuisen seurassa jota harvoin näen ja lapset riehuu en halua että koko aika menee siihen kun hillitsen riehuvaa uhmaikäistä ja pidän aloillaan vaikka puoli tuntia kunnes sana kuuluu. Voishan sitä niinkin mutta siinä jää kuulumiset vaihtamatta. Usein lähden tapaamisista karvain mielin, jos lapset varastivat shown ja tunnen niskoissani kavereiden vastenmielisyyden rakkaita - vaikka kurittomia- lapsiani kohtaan ja häpeän epäonnistuneesta äitiydestäni. ja vannon etten halua enää tavata kun jää vain paha mieli. Ajan kanssa se kuitenkin unohtuu ja tavataan taas, sama toistuu.

Yleensä näitä yhditää se ettei kyseisillä kavereilla/sukulaisilla ole lapsia, tai jos on he ovat vielä vauvoja.



Onneksi se kauhein ikä ei kestä loputtomiin mutta arvet toki jää.



En taida montakaan äitiä tuntea jonka tottelemattomia uhmiksia ei olis toiset, mummoista ja tädeistä lähtien selän takana haukkuneet.No, ehkä joku sellainen jolla vain yksi lapsi - niillä leikit harvemmin yltyy ihan niin rajuiksi ilman rikoskumppania.



Parhaiden viihdyn muiden äitien kanssa joilla useampia hankalan ikäisiä lapsia, komennan ja huudan toisen lapsille siinä missä omillekin kun pinna palaa ja sama toisin päin eikä kenenkään tarvi kyräillä jälkeenpäin.



Mielipahalta säästyis jos ottais muutaman kerran jälkeen opikseen kenen kanssa kannattaa olla tekemisissä lasten kanssa. Eipä kyllä kyräilijäkavereita huvita nähdä ilmankaan lapsia kun on jäänyt niin paha maku noista lasten kanssa tapaamisista.



Te joilla itsellä se ainokainen kiltti vauva, tai ei lapsia ollenkaan - muistakaa millaisia itse olitte ennen jos itse olette sen huonon kurinpitäjän asemassa joskus - ja koittakaa muistaa että se pieleen mennyt tapaaminen on vaatinut siltä äidiltäkin ehkä paljon vaivaa ja yrittämistä, hänkään ei ehkä nauti sinun näkemisestäsi mutta tekee sen pitääkseen välejä yllä ja lähtee kotiin murtunein mielin kakaralaumansa kanssa paheksuntasi synkkä pilvi olkapäillään.

olin jo vähällä matkustaa sukulaisen luo lasten kanssa mutta nyt muistui taas mieleen miten ikävää se on kaikille osapuolille.



Surullista että välit viilenee ihan perheenkin kesken tästä syystä mutta en vain jaksa enää - ja sitten kun lapset ovat kiltisti mielessä silti kaihertaa rakkauden ja ymmärryksen puute joka on vallinnut viime vuosina.



t.yhden ap:ta komppaavan vastaajan sisko