Miten te jaksatte kotiäitiyttä?!

Usean äidin kanssa ollaan puhuttu, että juuri se vajaa 1v kun äitiysloma loppuu, on ollut monelle rankka jakso. Tympii henkisesti, vauvalla hampaista aiheutuvaa kitinää, mihinkään ei voi jättää kun opettelee kävelemään, kiinni äidissä jne. Itselläni meinasi hajota pää.



Mutta sitten tuli kesä. Ja nyt lapsi on 1v3kk ja tämän ikäisellä on jo tarkka rytmi, joka rytmittää myös minun päivääni. Meillä on harrastuksia (uintia, kerhoa, taaperojumppaa) ja käymme paljon puistossa, jossa tapaa alueen muita kotivanhempia. Nyt on sellainen fiilis, että tekisin tätä sata kertaa mieluummin kuin olisin töissä. Teen tässä samalla tosin avoimen yliopiston opintoja, pientä vaihtelua.

Ihmiset on erilaisia. Jotkut ovat sosiaalisempia ja kaipaavat enemmän vaihtelua arkeen ja ihmisiä ympärilleen. Silloin pelkkä kotona olo voi maistua puulle. Toki siitä lasten kanssakin voi tehdä kaikennäköistä, rakentaa siitä arjesta omalta tuntuva, mutta turhautumistakin varmasti on.

Jos taas on jo ennen lapsia on viihtynyt lähinnä kotosalla niin siellä on varmasti helppo olla niiden lastenkin kanssa eikä muuta edes kaipaa kun ei kaivannut ennenkään.

Kumpikaan ei ole väärin tai oikein. Kumpikaan ei tee ihmisestä jotenkin parempaa tai huonompaa.

Hyvä kasvatus ja vanhemmuus on niin monen tekijän summa, että en edes ymmärrä miksi yksittäisistä tekijöistä jaksetaan tehdä niin suuri haloo.

Ja olen ihan samanlainen kuin sinä ap. Tällä hetkellä tylsistyn jo toisen lapsen kanssa kotona. Kaipaan työelämään. Ja kyllä, minulla on mielenkiintoinen työ ja mukavat työkaverit. Ja ei, en myöskään minä tule tekemään kokopäivätyötä. Mutta ai että odotan, että saan jotain muutakin sisältöä tähän elämään kuin kakkavaipan vaihtoa ja päiväunille nukuttamista.

Minä en tylsistynyt lapsen kanssa kotona, minulla alkoi ihan oikeasti hajota pää. Työssä saa tehdä asioita omaan tahtiinsa, mutta vauvan kanssa oma tekeminen keskeytyy heti, kun toinen inahtaa. Näistä syistä meillä jäi mies kotiin heti, kun se vain imetyksen puolesta oli mahdollista, eli lapsen ollessa 8-9 kk.



Ennen omia lapsia olin sitä mieltä, että lapset pitäisi saada kymmenvuotiaina ja hyvinkasvatettuina. Nykyään olen sitä mieltä, että riittäisi, jos ne saisi parivuotiaina ja potalle oppineina.



Ja joo, tiedän, ettei tämä ole ihan "normaalia", mutta kiitos kysymästä, en tarvitse siihen muuta hoitoa kuin vähän etäisyyttä lapsiini. Ammattitermeillä sanottuna, tarvitsen työssäkäynnin, tms. antaman struktuurin päiviini.

molempien lasten kanssa olen ollut 3-vuotta kotona ja senkin jälkeen lapset ovat olleet kotihoidossa ja kayneet kerhossa, kun meillä miehen kanssa työt menee niin että tämä järjestely sopii. Minusta olisi kamalaa laittaa alle vuoden ikäinen hoitoon. Pienelle ne omat vanhemmat ovat kuitenkin tärkeintä vaikka itsestä päivät olisikin tylsiä. Mutta jokainen tekee miten tahtoo.

Hyvä että sun on mahdollista tehdä osa-aikatyötä ilman että noin pieni täytyisi viedä hoitoon. tuohon on sitten ihan ihannetilanne! Voisin itsekin harkita jos tosiaan olisi mahdollista, mutta omalla kohdalla töihinpaluu tarkoittaisi lapsen laittamista täyspäivähoitoon kodin ulkopuolelle ja siihen en ole valmis.



Mä olen ollut hyvin uralähtöinen ihminen ja olen korkeastikoulutettu. Työni on vaativaa asiantuntijatyötä enkä voi tehdä sitä tavallaan puolivaloilla. Nautin nyt täysillä siitä, että saan tauon tuohon työuraani, joka on kuitenkin tosi stressaavaa. Kotona on ihanaa, etenkin kun on vain yksi lapsi, ja nyt kun hän jo liikkuu itse ja alkaa jutella, niin meillä on tosi kivaa yhdessä päivisin. Ei olla käyty edes missään kerhoissa, kun päivät kuluvat mukavasti ihan itsestään. Kavereita tavataan kyllä, käydään kaupoissa, tänään istutettiin vähän syyskukkia ennen päikkäreitä ja nyt nautin lattea koneella, joten en nyt valittaisi.



Tuntuu että aivoni kiittävät, kun saavat latautua jatkuvan työkiireen vastapainoksi. Ehdin olla vielä vuosikymmeniä töissä, jos vaan pysyn hengissä niin kauan, mutta lapseni on pieni vain kerran. En halua missata sitä. Tuntuu että entinen kunnianhimo töissä on nyt siirtynyt kotielämään - haluan että lapsella on tasapainoinen, hyvä lapsuus ja haluan olla hänelle läsnä. Sitten KUN palaan vakityöpaikkaani, niin uskon että mulle tulee kriisi kun pitää jotenkin luovia näiden kahden elämän välimaastossa. Tällä hetkellä mä vaan nautin.

ÄIDIN paras on olla kotona kunnes lapsi on kolme, vaan LAPSEN on parasta olla kotona siihen asti. Miten tätä on niin mahdottoman vaikea tajuta? Ei äidillä kuulukaan siellä kotona olla mahtavaa ja ihanaa koko aikaa, vaan taata lapselle turvallinen ja rauhallinen varhaislapsuus.



Ja ap, sullahan ei ole mitään ongelmaa, koska lapsesi saa olla kotona tuttujen ihmisten hoidettavana. Miksi kuvittelet, että juuri sinun pitäisi olla hoitajana? Useimmat meistä kotiäideistä ovat kotona juuri siksi, että niitä mummoja ei ole tarjolla hoitoavuksi, ei se ole itseisarvo, että juuri äiti jää kotiin.

Mutta toisen tullessa olikin jo hauskaa.

Lenkkeiltiin paljon, kolusin äiti-lapsi juttuja sekä verkostoiduin kaikenlaisiin juttuihin -sellaisiinkin joihin en ikinä olisi kuvitellut meneväni!



Aika meni siivillä ja vieläkin kaipaa sitä välillä.

mies tulee töistä jo 14.00 aikaan. Meillä taas aamuisin lapset nukkuu 10.00 joten mulla on todella rentoa täällä. Mies osallistuu täysin ja yleensä kun mies tulee, lähdetään yhdessä koko perheenä jonnekin.



Minä viihdyn ja todellakin tykkään.

en voi käsittää, miten olisin pystynyt tuossa vaiheessa menemään kodin ulkopuolelle töihin.



Pystyin siis nukkuu noin 3-4 h yössä, senkin pätkissä :(

nehän roikkuu kaiket päivää täällä haukkumassa toisiaan

Tarpeeksi pitkä perspektiivi - kaikkeen (elämään, työelämään, uraan, lapsenhoitoon jne.).



Halusin olla tällä toisella kerralla lapsen kanssa kotona niin pitkään kuin mahdollista. Ensimmäisen kanssa en ollut, ja se oli mielestäni virhe.



Minun iässäni - 40+ - kolmen vuoden kotonaolo - on pieni hetki, MUTTA tärkeää asia sille pienelle lapselleni. Kun vanhenee, kasvaa myös henkisesti ja osaa ehkä arvostaa hieman toisenlaisia asioita.



Lisäksi minusta oli ihanaa hypätä pois oravanpyörästä hetkeksi. En usko edes urani kärsineen tauosta - päinvastoin.

lapsestasi ja puuhaa riittämiin uudessa elämäntilanteessa.

AP, olet täysin normaali. Lapsellasi on turvalliset hoitajat kotona. Sinäkin jaksat paremmin kun pääset töissä lepäämään.



Kommentoija 34 tms (se mummoäiti): sorrut nyt putkinäköisyyteen itsekkin ja olet kommentteinesi metsässä.

millaista työtä te oikein teette, kun pääsette sinne "lepäämään"? Oletteko jossain toimistopuolella vai missä tänä päivänä löysäillään niin että siellä on leppoisampaa kuin omassa kodissa?

Mäkään en jaksaisi kotiäitiyttä. Omaa äitiäni kyllä arvostan, hän on ollut kotiäiti ja ihan parhaasta päästä. Aloitan nyt syksyllä työt 2-3 pv viikossa. Puoliksi hoidetaan miehen kanssa lapsi kotona 1,5 saakka ja sitten pk:iin. Sillä tavalla ratkaisu on myös taloudellinen, että halutaan vuoden päästä olla töissä molemmat, kun okt kesällä valmistuu ja keväällä otetaan taas lainaa. Ja ammattillinen, että en halua olla 4 v töistäni poissa, se olisi ammattillinen hasardi pahimmasta päästä, samoin miehenikin jäisi kelkasta, jos olisi vuosia kotona. Ja molemmat rakastetaan työtämme ja saadaan siitä tyydytystä, vaikkei työnarkomaaneja ollakaan. Tietysti lapsi on meille rakas, mutta molempien mielestä kotona on hieman tylsää. Onneksi lapsikin tuntuu olevan pk.iin sopiva ja löydettiin kiva pk läheltä kotia.

kotiäitinä,sitä ennen muutaman vuoden oman alani töissä. Nyt olen taas ollut töissä, mutta jään syksyn aikana äitiyslomalle. Meillä useampi lapsi. Ja enpä tiedä. Sekä kotiäitiydessä että töissä käymisessä omat plussat ja miinukset. Molemmista olen nauttinut ja molemmista ollut välillä ihan 'ryytynyt'.

kans ajattelin noin mutta kun lapsi alko olla jotain 1,5v, niin helpottui kovasti ja alettiin kulkea kerhossa ja perhe-kahvilassa. Nyt musta on hauskaa olla kotona. Lapset 2 ja 4v. Toki puuduttaa joskus..

12 vuotta olen olltu kotiäitinä. 4 lasta. Tapaan päivisin lasten kanssa ystäviäni. Tällekin viikolle on ohjelmaa muille päiville paitsi tiistaille, jolloin yritän siivota.



Ei mitään ongelmaa ellei ainaista rahapulaa lasketa.. :)

melkein 7 vuotta yhteen menoon (kolme lasta reilun parin vuoden ikäeroilla), sen jälkeen jatkoin työntekoa perhepäivähoitajana, joten edelleen kotona, ja niitä pikkutaaperoita omien lisäksi :)



Hyvin on pää kestänyt, joskin myönnän, että melko yksinäistä elämä on, kun ei pääse hirveästi liikkumaan.



Minulle on aina ollut tärkeintä tarjota lapsilleni rauhallinen lapsuus, ja siinä vaiheessa kun taloudellisen tilanteen takia oli pakko aloittaa taas työnteko, ratkaisin homman näin. Luultavasti etsin kyllä muita hoitoalan töitä kunhan oma nuorinkin on kasvanut eskari/kouluikään. Siihen saakka jatkan tätä työtä, jossa voin hoitaa omat lapset edelleen kotona (eskarilainen ja koululainenkin saa olla iltapäivät kotona), ja tietysti saahan tässä samalla tarjota pikku hoitolaisillekin kodin omaista hoitoa :)

millaista työtä te oikein teette, kun pääsette sinne "lepäämään"? Oletteko jossain toimistopuolella vai missä tänä päivänä löysäillään niin että siellä on leppoisampaa kuin omassa kodissa?

Minä olen väitöskirjan tehnyt tutkija ja kyllä, mielenkiintoisten asioiden parissa värkkääminen on lepoa verrattuna lastenhoitoon. Onhan tuossakin hommassa omat kiireiset hetkensä ja joskus täytyy tehdä pitkää päivää, mutta nautin siitä, että saan tehdä pienen paineen alla työtä, jossa olen tosi hyvä.

Tutkimustyössä on pakko löysäillä, koska vain silloin syntyy uusia innovaatioita, kun ei ole kova stressi päällä. Parhaat ideani olen saanut hiihtolenkillä tai suihkussa, töissä sitten testataan, onko se idea oikeasti niin hyvä. Sitten kun sitä ideaa toteutetaan ja pistetään tuotteeseen, pieni stressi antaa puhtia.