Itsekkyyden kultuuri

että joku vaatii jo jotain takaisinkin näiltä suurilta ikäluokilta. Tähän asti ovat vain saaneet kahmalokaupalla ilmaiseksi.

Nytkin olen yksin lapsen kanssa ja minulla on noidannuoli. Ei mitään herkkua kun on aika paljon nostelua ja mies vuorotöissä.

Hyvin harvoin lapsi on yökylässä isovanhemmilla maksimissaan 2 kertaa vuodessa.

Ei pidä valittaa, koska lyhytaikaista apua ollaan saatu aina silloin tällöin.



Ärsyttää suunnattomasti ne jotka käyttävät hyväksi vanhempiaan, koska me pyydetään ihan hätätilanteessa vaan apua, jos silloinkaan.

Äitimme sai meidät lapset tosi nuorena ja sitten 80-luvun avioerobuumissa erosi ja meistä pakotettiin pieniä aikuisia jo lapsina. Sittemmin hän on elänyt aikuisen naisen elämää lapsista erillään jo 20 vuotta (miehiä, viinaa..) kun ensimmäinen lapsenlapsi tuli, ei hänestä ole ollut YHTÄÄN apua. Ei myöskään hänen nykyisestä miehestään. Hän on tottunut elämään itsekästä omaa elämäänsä, ja edelleen vetoaa siihen, että hänellä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman lastenhoitovelvotteita.

Esimerkiksi meillä on neljä lasta, joita isovanhemmat ovat hoitaneet yhteensä noin viikon viidentoista vuoden aikana. Tuttavapiirissäni ei ole yhtään mummon hyväksikäyttäjää.

joten en ehdi muuta.

On aivan naurettavaa puhua asiasta noin päin. Oikeastaan asia on päinvastoin. Nykyajan 50:set isovanhemmat ovat niitä, jotka ovat kasvaneet itsekkyyden kulttuurissa vanhemmiksi, eivätkä he mielestäni ole todellakaan avuliaita. Päinvastoin. Tuntuu, että aina ystävieni kanssa valitellaan, kuinka meistä kukaan ei saa riittävästi tukea eikä apua omilta vanhemmiltaan.

Olemme mieheni kanssa molemmat menettäneet vanhemmat jo nuorina, joten ei ole ollut isovanhempia lapsella. Sisareni on joskus hoitanut lastani tai joku lpsen serkuista ( serkut maksua vastaan). Mutta itse olen hoitanut nuorimpana paljon enemmän sisarusteni lapsia.

loppuvuosiksi mieluusti 500 kilometrin päähän lapsista ja lapsenlapsista.

Ettepähän ole sitten elämänne loppuvaiheessa heille taakkana eikä kukaan oleta että lapsenne tulisivat teitä vanhainkotiin ulkoiluttamaan tai katsomaan onko makuuhaavoja.

Muuttakaa mahdollisimman kauaksi lapsistanne, niin hekin saavat viettää elämänsä ilman taakkaa vanhenevista vanhemmista.

Tuskin lapsenne haluavat enää alkaa ulkoilutus-vaipanvaihto-ralliin siinä vaiheessa, kun lapsenlapsenne ovat jo murrosikäisiä tai muuten pikkulapsiarki helpottaa.

Kyllä isovanhempien pitää osata itsekin kieltäytyä jos eivät jaksa. Ymmärrän jos sairasta vanhaa mummelia kuormitetaan, mutta moni on täysissä voimissaan. Mä uskon siihen että tervepäinen isovanhempi haluaa auttaa ja turvata lapsenlapsiaan. Ja on hänen asiansa vetää raja siihen mitä jaksaa. Oma vika jos ei ole pystynyt omia lapsiaan kasvattamaan eikä isovanhempanakaan saa mitään rotia asiaan. Mun suvussa on luonnolista et isovanhemmat auttaa. Musta tuntuisi käsittämättömältä jos enb itse auttaisi aikanaan omia lapsiani.. Kyllä on arvot päin seiniä jos läheisistä huolehtiminen onkin uhrautumista ja itsekkäästä hyväksikäytöstä johtuvaa.

Äitimme sai meidät lapset tosi nuorena ja sitten 80-luvun avioerobuumissa erosi ja meistä pakotettiin pieniä aikuisia jo lapsina. Sittemmin hän on elänyt aikuisen naisen elämää lapsista erillään jo 20 vuotta (miehiä, viinaa..) kun ensimmäinen lapsenlapsi tuli, ei hänestä ole ollut YHTÄÄN apua. Ei myöskään hänen nykyisestä miehestään. Hän on tottunut elämään itsekästä omaa elämäänsä, ja edelleen vetoaa siihen, että hänellä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman lastenhoitovelvotteita.

Muutama hätätapaus on ollut jolloin lastenhoitoapua on tarvittu. Mutta nuo viisi ovat nukkuneet kotona miltei kaikki yönsä tai sitten reissussa vanhempien kanssa. Toki suvussamme on vapaaehtoisesti pyydetty kesälapsia tai lomalla serkkujen tai sisarusten lapsia mutta vain sen takia että on haluttu, kukaan ei ole ikinä ehdottanut mitään lastenvahtisysteemiä mummoille tai tädeille vaan he pyytävät lapsia kylään.

Äitini hoitaa 3 v. kuopustamme ilmaiseksi kun minä käyn töissä. Ja joskus jopa siksi että pääsen elokuviin, kampaajalle tai kauppareissulle.



Silti äitini ehtii harrastamaan sekä vetämään vertaistukiryhmiä, ja ehtiipä silloin tällöin ottaa päiväunetkin.



Eikä ole tullut mieleenkään että äitini olisi minkäänlainen uhri. Ehkä ne isovanhemmat ovat jotka eivät halua auttaa lastenhoidossa mutta eivät jostain syystä pysty sitä sanomaan.Ja se on sitten itse aiheutettu ongelma.

On aivan naurettavaa puhua asiasta noin päin. Oikeastaan asia on päinvastoin. Nykyajan 50:set isovanhemmat ovat niitä, jotka ovat kasvaneet itsekkyyden kulttuurissa vanhemmiksi, eivätkä he mielestäni ole todellakaan avuliaita. Päinvastoin. Tuntuu, että aina ystävieni kanssa valitellaan, kuinka meistä kukaan ei saa riittävästi tukea eikä apua omilta vanhemmiltaan.

Kolme isovanhempaa oli jo mana mailla, kun ainokaisemme syntyi ja yksi asui 400 kilometrin päässä. Ei voinut olla arjessa mukana, mutta ihana isoäiti oli ja vierailimme hänen luonaan usein.