Häät ristiäisissä on minusta kaunis tapa, jos ei olla naimisissa ennen lapsen syntymää.
Jotain vaivaannuttavaa on puolestaan häissä, joiden morsiuspari on elänyt yhdessä pitkään ja omat lapset ovat morsiuslapsina, mutta morsian on pukeutuneena huntuun kuin mikäkin neitsytmorsian ja isä saattaa alttarille. Mielestäni.
Kommentit (35)
Ensin vihittiin ja sitten kastettiin lapsi. Tilaisuus oli kaunis ja lämmihenkinen, kodinomainen, vaikka vieraita 80. Saimme erityisen ihanaa palautetta tilaisuudesta läsnäolleilta sukulaisilta ja ystäviltä. Käytännöllistä oli järjestää molemmat yhtäaikaa ja kaikki me kolme olimme tasaveroisesti " pääosissa" . niin ja eipähän häät venyneet aamuyöhön kakiine riekkumisineen. ja en muuten ole tiukkis, mutta näitä juhlia ei venytetty sikäli. osa porukasta piti omat jatkojuhlat..
Pappikin muuten mainitsi että tämänkaltaisia yhdistettyjä juhlia on jo todella paljon, eikä siis mitenkään kummallista tai kirkolle sopimatonta. No mutta suosittelen lämpimästi.
Ja onneksi en tunne ketään teistä kuivista, tiukkapipoisista riivinraudoista. Kiva kun on sellainen ystäväpiiri, että hyväksytään sellaisena kuin on ja sellaisilla arvoilla kuin on.
Vierailija:
Ensin vihittiin ja sitten kastettiin lapsi. Tilaisuus oli kaunis ja lämmihenkinen, kodinomainen, vaikka vieraita 80. Saimme erityisen ihanaa palautetta tilaisuudesta läsnäolleilta sukulaisilta ja ystäviltä. Käytännöllistä oli järjestää molemmat yhtäaikaa ja kaikki me kolme olimme tasaveroisesti " pääosissa" . niin ja eipähän häät venyneet aamuyöhön kakiine riekkumisineen. ja en muuten ole tiukkis, mutta näitä juhlia ei venytetty sikäli. osa porukasta piti omat jatkojuhlat..Pappikin muuten mainitsi että tämänkaltaisia yhdistettyjä juhlia on jo todella paljon, eikä siis mitenkään kummallista tai kirkolle sopimatonta. No mutta suosittelen lämpimästi.
Riippuu varmaan paljon miten ne sitten järjestää. Kyllä tuo kuulostaa, että teillä tilaisuus on ollut kaunis, ei mikään vauvan juhlien varastus. Oma kritisointini kohdistui alunperin tuohon " Häät oli pääjuhla ja ristiäiset siinä sivussa." -kommenttiin mikä kuulostaa tosi kummalliselta, vauvan juhlien varastamiselta!
22
Avoliitto on oikein hyvä ja nykyaikainen ratkaisu, varsinkin puolen avioliitoista päättyessä eroon. Se sopii meille. Miksi avoliiton lapsista puhutaan au-lapsina, kuin se olisi jokin sairaus tai kirous? Tulee mieleen joku fas-lapsi?
Jos joku haluaa mennä naimisiin, niin menköön, mutta nykyään sekin tehdään usein parin vuoden seurustelun jälkeen. On niin pirun kiire, ja olisihan se suuuri häpeä synnyttää AU-lapsi 2000-luvulla. Että vaikka miten iso maha on työnnettävä hääpuvun sisään. Ja olkoon se hääpuku minkä värinen vaan, valkoinen tai punainen.
että sitä olisi tarvinnut ylenmäärin riepotella tuona perheemme suurena juhlapäivänä. Pieni vauvahan nukkuikin lähes koko juhla-ajan. Meillä oli lämpimät perhejuhlat, jonne kutsuimme meitä auttaneet ja muistaneet sukulaiset ja ystävät.
Olemme lähinnä tapakristittyjä, joten uskonnollisilla asioilla ei ollut kauheasti vaikutusta juhlan järjestämiseen. Halusin kuitenkin kirkkohäät ja lapselle kasteen.
Terv. se jolla häät oli pääjuhla
Vierailija:
Meillä molemmat lapset on kastettu, mutta vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa mennä ikinä naimisiin. Yhdessä eletään onnellisina silti.Muutenkin ihmetyttää mitä takapajuista landepaukkusakkia tai muuten vaan tiukkaa uskisporukkaa täällä heiluu. Omassa tuttavapiirissäni kaikki ovat fiksuja, koulutettuja ja järkeviä ihmisiä, pitkät parisuhteet takana ja lapsia, mutta suurin osa ei ole naimisissa eikä sitä kukaan koskaan ihmettele.
Me halusimme pienet kirkkohäät, ja samalla halusimme että lapsemme kastetaan. Paikalla oli vain lähimmät ihmiset ja lapsen kummit, sekä tietysti muut lapsemme. Meille tämä sopi vallan mainiosti ja vieraat kehuivat kovasti juhlien lämminhenkisyyttä ja kauneutta. Ja kuitenkin olimme valinneet niin, että kaste on juhlassa pääosassa, ei häämme. Tätä kysyi jo pappi kirkkoa varatessamme, että kummin haluamme. Itselle jäi todella ihana mieli ja muisto näistä juhlista.
Vierailija:
Häät oli pääjuhla ja ristiäiset siinä sivussa. Vieraita oli 120, kaikki meille tärkeät ihmiset olivat paikalla. Halusimme järjestää kerralla kunnon kemut ja mielestämme onnistuimme siinä.
Aikamoinen asenne. Äiti haluaa loistaa morsiamena ja vauva on sit siinä ikäänkuin sivuosassa. Jos noin isot hääkekkerit halusi pitää niin eikö sille vauvalle ois voinut järkätä ihan oma rauhallinen kastejuhla.
Miten omat häät varastaa mitään lapselta... meidän vauva, jos se mitään maaliskuussa tajuaa, olisi varmaan oikein onnellinen, että äiti ja isi menee naimisiin. Mikä kuvitelma täällä ihmisllä on, että se lapsi laitetaan komeroon ja me siinä prameillaan. Mikä käsitys tuo ylipäätään on häistä... itse en ajattele niitä meidän juhlintanamme, vaan tilaisuutena, jossa kerromme, että haluamme olla aina yhdessä ja tutut ja sukulaiset ovat koolla kerrankin yhtä aikaa. Eli narsisti taitaa tässä olla nyt se, joka ylipäätään pitää häitä jotenkin omana ylistysjuhlanaan.
Ja vaikka miten yrittäisimme, eiköhän se meidän pikkuinen varasta sen shown suloisuudellaan joka tapauksessa :) Mutta eihän se pieni edes halua, että sitä siellä riepotellaan... nukkua möllöttää tai huutaa. Tuskin on vanhempana sen otetumpi, järjestettiinkö juhlat vain yksin hänelle vai mentiinkö siinä naimisiin samalla.
Ehkä tietysti, jos käsittää häät jonain prinsessajuhlana jenkkityyliin, voi saada sen käsityksen...
Mitä tulee tuohon ' pakkoko niitä juhlia on pitää' ... niin tosiaan, voihan sitä olla menemättä naimisiin, mutta näen sen ihan toisena kysymyksenä kuin liittyen lapsen kastejuhlaan. Rehellisesti täytyy todeta, että en varmaan pitäisi edes juhlia pelkästään meidän häidemme takia, koska inhoan sitä, että sinne tullaan tuijottamaan meitä. Joten juhlat ovat oikeastaan vauvan takia, jotta sukulaiset pääsevät katsomaan. Meidän vanhempanne ja sukulaiset haluavat myös ne häät, joten onhan se kiva heille, että pääsevät niistä osallisiksi, eikä hoideta niitä vain kaikessa hiljaisuudessa.
Vierailija:
Vierailija:
Vierailija:
Häät oli pääjuhla ja ristiäiset siinä sivussa.Ristiäiset / nimiäiset ovat vauvan elämän ensimmäinen OMA juhla, pitääkö nekin varastaa ? Narsistisen ihmisen täytyy olla joka paikassa keskipisteenä, ei tuo ole normaalia.
Ihan vieraankin kannalta. Ehkä joku olisi halunnut juhlia vauvaakin? Kummit? Mummit? Miltähän heistä tuntui... Vähän sama kuin menisi toisen synttäreille ja päättäisi juhlia omiaan siinä sivussa. Ne on toisen juhlat! " Tulee halvemmaksi" on huono ajatus mielestäni. Tietysti tulee, mutta jos ei ole varaa niin pakkoko niitä koko juhlia on pitää?
Noh, kukin tehköön tavallaan. Mutta en nyt miksikään " kaunis tapa" sanoisi. Ja onneksi ei sentään ihan tapa ole!
Enköhän olisi itse ollut juhlissa paljon suuremmassa pääosassa, jos meillä olisi ollut erilliset häät esim. vähän ennen lapsen syntymää kuin nyt, kun juhlat olivat samalla kertaa. Sulla vissiin on vähän enemmän rahaakin käytössä kuin meillä.
Terv. " se juhlissa loistanut morsian"
Me mentiin naimisiin järkisyistä, jotta lapsen ja puolison asema olisi paremmin turvattu, jos jommallekummalle sattuisi jotain. Ei jaksaisi minkään edunvalvojan kanssa aina olla sopimassa jotain asunnon myyntejä ja muita... Ja meillä ainakin leskeneläke tulee tarpeeseen, jos toinen kuolee yllättäen.
Vierailija:
Miten omat häät varastaa mitään lapselta... meidän vauva, jos se mitään maaliskuussa tajuaa, olisi varmaan oikein onnellinen, että äiti ja isi menee naimisiin. Mikä kuvitelma täällä ihmisllä on, että se lapsi laitetaan komeroon ja me siinä prameillaan. Mikä käsitys tuo ylipäätään on häistä... itse en ajattele niitä meidän juhlintanamme, vaan tilaisuutena, jossa kerromme, että haluamme olla aina yhdessä ja tutut ja sukulaiset ovat koolla kerrankin yhtä aikaa. Eli narsisti taitaa tässä olla nyt se, joka ylipäätään pitää häitä jotenkin omana ylistysjuhlanaan.
Miten varastaa? Edelleen, kommenttini koski lausetta " Häät oli pääjuhla ja ristiäiset siinä sivussa." Miltä tuo sinusta kuulostaa? Olenko nyt vain käsittänyt lauseen aivan totaalisen väärin, ehkä nuoruuteni vuoksi? Ei ne häät olleet MINUN enkä ole sanallakaan sanonut millaisina MINÄ häät ylipäätään näen.
Vierailija:
Mitä tulee tuohon ' pakkoko niitä juhlia on pitää' ... niin tosiaan, voihan sitä olla menemättä naimisiin, mutta näen sen ihan toisena kysymyksenä kuin liittyen lapsen kastejuhlaan. Rehellisesti täytyy todeta, että en varmaan pitäisi edes juhlia pelkästään meidän häidemme takia, koska inhoan sitä, että sinne tullaan tuijottamaan meitä. Joten juhlat ovat oikeastaan vauvan takia, jotta sukulaiset pääsevät katsomaan. Meidän vanhempanne ja sukulaiset haluavat myös ne häät, joten onhan se kiva heille, että pääsevät niistä osallisiksi, eikä hoideta niitä vain kaikessa hiljaisuudessa.
" Pakkoko niitä juhlia on pitää." tarkoittaa myös juuri sitä mitä siinä lukee. Naimisiin menosta en ole sanonut sanaakaan.
Muutenkin, teidän juhlanne kuulostaa ihan eri asialta mistä itse kirjoitin.
Että pitää koko akkalauman tällaisen juhlan järjestäneitä riepotella. Mikähän riepottelun todellinen motiivi oikein on...
mitä olen ymmärtänyt pääviestiksi, tämä johtuu siitä, että lapsi tarvii oman juhlan. HAHAHAHAH. Pikku vauvaa kiinnostaa varmaan ihan hirmuisesti, että sitä varten pidetään ihan omat juhlat... eivätköhän ne lähinnä pelota sitä. Kun viedään oikein toisen ensimmäiset omat juhlat vakiinnuttamalla samalla oma liitto... kamalat vanhemmat!