oliko sun lapsuudessa köyhää kituuttamista 70-80-luvuilla??

vanhemmat olivat ihan tavallisia duunareita mutta osasivat käyttää rahansa oikein. Koskaan ei ollut mistään pulaa muttei turhia hömpötyksiäkään osteltu. Ulkomaillakin käytiin joka vuosi ja kotimaanmatkailuakin harrastettiin.

Itse taasen en osaa rahaa käyttää eikä miehenikään joten kaikki mitä tulee, menee, mitään ei jää säästöön.

mutta ei sitä lapsena huomannut oikein mistään. Tai, ratsastamaan en päässyt niin usein kuin olisin halunnut.



Semmoista perusköyhäilyä: lauantaimakkaraa, ranskanleipää, kananmunia ja tarjouskahvia. Ulkomaanmatkat Ruotsiin/Tanskaan omalla autolla. Poimittiin paljon marjoja pakastimeen ja myyntiinkin. Kasvimaata hoidettiin. Kalastettiin.

oltiin duunariperhe, inflaatio ja devalvaatiot hoitivat asuntolainan, vanhemmat olivat nuoria sota-aikaan ja sen johdosta tosi tarkkoja rahankäyttäjiä. Ei me reissattu, kesälomat oltiin mummolassa heinätöissä, ei harrastettu mitään hienoja maksullisia juttuja, äiti ompeli paljon vaatteita, omassa puutarhassa kasvatettiin kaikki juurekset, vihannekset, marjat ja hedelmät. Syötiin yksinkertaista ruokaa. Appelsiini ja banaani olivat harvinaisia, esimerkiksi. Hyvin toimeen kuitenkin tultiin eikä me osattu kaivata mitään kallista.

Mutta ylimääräistä hömppää paljon vähemmän, reissuunkin pääsi. Mutta ei tosiaan missään yltäkylläisyydessä, vanhemmillakin oli talolainaa maksettavana.

mutta hyvin toimeentulevia oltiin, se näkyi lähinnä asumisessa, ruoassa ja harrastuksissa.

Hullua oli se, että meillä oli maalaistalo, jossa kävi paljon kylältä ihmisiä töissä.



En koskaan ole ymmärtänyt, miksi vanha isäni maksoi mieluummin palkkaa ulkopuolisille kun että olisi käyttänyt meihin aikaansa, tehnyt työt meidän kanssa järkevästi ja kasvattanut meitä sillä säästyneellä rahalla.



Eikä voi kysyä, isä on kuollut.

Kovin pienenä sitä ei ymmärtänyt. Lähinnä yksittäiset asiat harmittivat esim. en saanut tyttöjen polkupyörää ja sain rikkinäisen nuken syntymäpäivälahjaksi.



Vielä köyhempää oli 90-luvulla. Kotona ei ollut aina edes kunnon ruokaa. Naapuri toi muovikassillisen vaatteita kierrätyskeskuksesta.

erittäin hyvin ( ja tienaa edelleen, vaikka työ onkin vaihtunut).

EI meillä silti tuhlailtu hervottomasti, mutta reissattiin paljon ja kilpa-autoilu vei myös paljon rahoja.



Olen myös kuullut, että 70-luvun alussa (jolloin en ollut syntynytkään) ihan tavallisilla palkansaajilla oli mahd. ostaa ihan hyvät omakotitalot.

Ostivat vanhan talon ja kaikki ylimääräinen raha meni remonttiin.



Kärsijöinä oltiin me lapset, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jäimme paljosta paitsi.

olinkohan viisi kun toivoin hartaasti joululahjaksi Kaalimaan kakaraa. Voi sitä pienen tytön pettymystä kun paketista kuoriutui halpa (vai halvempi) kopio.

Joo, pienet oli murheet.

t.nelonen

Kovin pienenä sitä ei ymmärtänyt. Lähinnä yksittäiset asiat harmittivat esim. en saanut tyttöjen polkupyörää ja sain rikkinäisen nuken syntymäpäivälahjaksi. Vielä köyhempää oli 90-luvulla. Kotona ei ollut aina edes kunnon ruokaa. Naapuri toi muovikassillisen vaatteita kierrätyskeskuksesta.

Vanhemmat akateemisia, mutta pienipalkkaisissa töissä. Olivat sellaisia omistusasuntofanaatikkoja, että ottivat niin suuren asuntolainan kuin saivat, ja sitten koko lapsuuden ei ollutkaan muuhun enää rahaa. Kuljin vanhoissa rikkinäisiss vaatteissa, emme matkusteleet ikinä missään muuta kuin sukulaisten mökillä, ei huvipuistoja, ei mitään harrastuksia ollut varaa kustantaa, ei juurikaan leluja, äiti leikkasi itse meidän lasten hiukset.... yms. Ruoka sentään oli ihan ok.

mutta jo vuonna 87 kaikki muuttui koska valmistuivat lääkäreiksi molemmat.

Siitä lähtien oli elämä taloudellisesti turvattua,se tosin ei onnea taannut silloinkaan..

Kun sain ajokortin, isä osti lahjaksi auton.



Osa meistä eli jo silloin ihan kivasti.

Pyörän sain vain siksi, että voitin sen arvonnassa. Suksina oli hikilaudat. Missään ei koskaan käyty, vaatteita ei ostettu, mutta ruokaa onneksi oli ihan normaalisti. Talo, missä asuttiin, oli rötiskö eikä ollut edes sisävessaa.



Nykyisin, vaikka olen köyhä opiskelujen takia (akateeminen täydennyskoulutuksessa), ei mitään puutu aineellisesti. 80-luvulla ei ollut samalla tavalla esim. kirppisvaatteita kuin nyt, minkä tähden nykyisin pienituloinenkin voi pukeutua nätisti ja laittaa kotinsa kivaksi jos vain on osaava ja omatoiminen.

Vanhempani maksoivat koko 80-luvun asuntolainaa valtavilla koroilla. Olin ainoa lapsi, ja silti minulla oli usein rikkinäiset ja liian pienet vaatteet. Kaikkiin pyyntöihin vastaus "ei ole rahaa". Käytin äidin vanhaa uimapukua 4 kesää, sitten sain 1980-luvun lopulla oman uuden, se oli huipputapaus.



Matkustimme vähän, omalla autolla Suomessa tai joskus harvoin päivälaivalla Ruotsiin sukulaisille. Huvipuistoon ei päässyt joka kesä, ja muistan, että olimme yhtenä kesänä Savonlinnassa, ja toivoin, että pääsisin Punkaharjun kesämaahan. Äiti tiuskaisi "jaa että sääkö maksat?". Enpä kysynyt toista kertaa, moneen vuoteen.



Kotonamme (siinä, mitä hampaat irvessä maksettiin) ei ollut juuri lainkaan huonekaluja 80-luvun alussa, isän itse tekemä parisänky, mulla kirpparilta ostettu sänky ja sukulaisilta saatu kirjoituspöytä. Halvin mahdollinen vuodesohva kaupasta, sellainen sivustavedettävä mökkisohva ja isovanhemmilta saatu sohvapöytä. Isän rakentama keittiön pöytä. Ensimmäisen uuden pyörän sain 13-vuotiaana. Sitä ennen ajoin vanhempien opiskeluaikaisella jopolla tai mummolasta saadulla vaihteettomalla Helkamalla, sellaisella mummopyörällä, joka oli liian iso.



Menin 15-vuotiaana kesätöihin saadakseni rahaa kunnollisiin (ts. oikean kokoisiin ja ajanmukaisiin) vaatteisiin ja muihin omiin menoihini. Lukioaikana 90-luvulla oli lama, onneksi oli aiempien vuosien peruina silloinkin kesätöissä siivoamassa ja sain edes vähän taskurahaa.



Muistelen noita aikoja, että olipa köyhää ja onneksi oman lapseni ei tarvitse ihan noin kituuttaa lapsuudessaan.

Me elettiin ihan mukavasti. Paljon leveämmin suhteessa mun vanhempani elivät siihen aikaan kuin mihin mä olen pystynyt saman ikäisenä.

hyvin varakkaita. Äitini oli hyväpalkkainen ammattiopettaja, isäni toimitusjohtaja lämpöalan yrityksessä. Meillä oli kakkosasuntokin Espanjassa jo 1970-luvun puolivälissä jolloin se oli tosi harvinaista ja mulla oli jopa oma hevonen 13-vuotiaasta lähtien.

Kaikenkaikkiaan materiaalisesti oikein runsas lapsuus eikä muutenkaan ollut valittamista. Siihen aikaan ei tarvinnut olla työnarkomaani voidakseen ansaita hyvin ja äiti ja isä olivat kyllä paljon lastensa kanssa.

Sen kyllä muistan että 1970-luvulla köyhyyttä oli paljon, mulla esim. oli luokkakavereita, joilla ei yksinkertaisesti ollut rahaa ostaa suksia tai luistimia ja jotka asuivat todella kehnoissa oloissa.

Kaikki saippuat ja shampoot piti lantrata vedellä ja vähänkö ärsytti kun ei ne sitten vaahdonneet kunnolla.

Kerran annoin koulukaverilleni meillä leipää ja siitäkös äitini hermostui,taisi olla rahasta aika tiukkaa..

Olin myös aina illat ja joskus yötkin yksin kotona 6-vuotiaasta lähtien,vanhemmat kun tekivät opintojensa ohella töitä.

isällä oli alkoholiongelma, joten joi suurimman osan rahoista. SItten kun äiti vihdoin otti eron, oli yh eikä siihen aikaan ne tuet kaiketi olleet häävejä. Jotain siivouskeikkaa teki ja meillä oli hoitolapsia. Harvoin saatiin mitään hienoja leluja, mutta aina oli hyvää ruokaa ja turvallinen koti.

Kun olin ihan pieni äiti opiskeli, isä oli just alottanut työt ja asuimme opiskelija-asunnossa (kaksio) ekat 5 v. Matkailu tarkoitti sitä että mentiin junalla mummolaan kesällä, kesällä leikimme kotikaupungissamme Helsingissä turistia ja kiersimme kaikki Seurasaaret, Suomenlinnat yms. Ruokaa oli tarpeeksi, mutta se oli sen ajan halpaa perusruokaa, makkaraa, perunoita, lihakeittoa jne. Äiti teki paljon vaatteita itse. Minulla ei näistä vuosista ole huonoja muistoja vaikka elämä olikin vaatimatonta :)



Kouluun mennessä oli rahaa saatu sen verran säästöön että vanhemmat ottivat asuntolainaa ja muutimme kolmioon. Sain oman huoneen, perheeseen tuli eka auto (työsuhde) ja teimme ekan ihan oikean lomamatkan: kiersimme autolla Suomea 2 viikkoa. Sen jälkeen matkat suuntautuivat ulkomaille, omalla autolla mentiin ja kierreltiin ympäri (Länsi-)Eurooppaa. Isä innostui kokkailusta ehkä työmatkojen myötä, ja ruokapöytään hiipi kiinalaisia ja intialaisia ruokia. Elintaso oli kohonnut keskiluokkaan, ja edelleen olimme onnellisia :)