Lue keskustelun säännöt.
Tällainen olen - jäänkö yksin?
29.08.2011 |
Olen keskipituinen, normaalipainoinen (tosin en kaunisvartaloinen), pitkähiuksinen. Rintani ovat pienet, takapuoleni ei ole "hyvä", naamani ei ole kaunis. Nenäni on vääränlainen, piirteeni muutenkin liian epämääräiset ja "perussuomalaiset", ihoni huono (ei finnejä, mutta muuten vain hankala). Meikkaan, ajelen, nypin, värjään, leikkaan, teen kaiken minkä osaan näyttääkseni paremmalta - mutta kun pohja on pilalla, on koko taulukin.
Olen ujo, mutta tutussa seurassa se, joka pälpättää lapsellisen innokkaasti milloin mistäkin. Joka pessimistisyyden leimasta huolimatta innostuu pienistäkin asioista - kuten uudesta hyväntuoksuisesta suihkusaippuasta, tuntemattoman ihmisen ystävällisyydestä tai uudesta alusvaatteesta. En halua esittää mitään, mitä en ole, ja pidän aidoista ihmisistä, jotka tuntuvat olevan harvassa. Inhoan seistä kavereideni vieressä, kun he näkevät muita tuttujaan, halaavat ja tervehtivät iloisesti, ja tämän tuttavan mentyä huokaisevat "voi vittu miten ärsyttävä".
Viihdyn yksin, en tiedä miten paljon se on totuttua yksin olemista, ja miten paljon sitä viihtymistä. Haluaisin jonkun, jolle voisin selittää milloin naiiveja ja typeriä, milloin mahtipontisia filosofisia ajatuksiani, ilman silmien pyörittelyä.
Mielialani muuttuvat helposti, saatan suutahtaa sekunnin murto-osassa, ja asiaa enemmän mietittyäni leppyä yhtä nopeasti. En jostain syystä pysty pitämään vihasta kovin kauaa kiinni. Sen sijaan kiinnyn, välitän ja rakastan, ja siihen lisättynä herkkyys... Sydänsurut murtavat maailmani, kuljen jatkuvasti lasinsiruilla, pienetkin pettymykset ajavat mut peiton alle.
Nykymaailmassa, kun ihmiset ylpeinä kertovat olevansa "kusipäitä" tai "mulkkuja", kiltteyttä ja herkkyyttä pidetään heikkoutena (mun tapauksessa täysin totta kyllä) ja ikuinen ja kestävä rakkaus kuuluu satuihin, miten onnistun pysymään selväjärkisenä? Jäänkö yksin? Kuitenkin tässä on yksi elämä kaikilla, enkä todellakaan tahdo viettää sitä yksin.
Tää nyt ei taida ketään kiinnostaa, kun ei sisällä havaintoja AV-mammojen ruokaostoksista tai pettämisepäilyä, tai muuta jännittävää sosiaalipornoa.
Kommentit (23)
Viestiketju
Luultavasti jäät yksin.
Miten olisi joku vapaaseurakunta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kelpaisi bestikseksi sinunlaisesi:)
kyllä jokaiselle se joku löytyy, positiivisuutta peliin :)
sä kuulostat ihan tavalliselta ja "normaalilta" tyypiltä :) Eli olet varmasti tosi mukava, tuo herkkyys ehkä vähän pisti silmään mutta eihän sekään mikään ns. negatiivinen asia ole.
Sulla ilmeisesti on ollut ihmissuhteita kun sydänsuruista mainitsit? Mihin ne ovat kaatuneer?
olen samanlainen.. melkein kun olisin lukenut kirjoituksessani itsestäni.
Minä en jäänyt yksin, mutta kyllä minun on vaikea, ainakin tämän miehen kanssa olla.. minä olen herkkä ja suutahtelen millon mistäkin, hän ei sitä ymmärrä ja leimaa sen kiukutteluksi ja että tahallani ärsytän häntä..
Hankalaa.. ja luulen ettei tässä kauhean kauaa jaksa kun tuntee tulevansa väärinymmärretyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja varmasti olisit jollekin aarre. Et vaan ole törmännyt siihen aitoon, oikeanlaiseen ihmiseen. Oletko kokeillut nettideittipalveluita? Mun ystäväni löysi sinkut.net:istä miehensä. Olleet jo vuosia naimisissa, kaksi lasta, elävät onnellisina yhdessä. Ja ystäväni kuulostaa aika samanlaiselta kuin sinä.
Aloitusviestissä oli vain hajanaisia juttuja, jos alkaisin tosissani kirjoittamaan ja analysoimaan luonnettani, tulis aika romaani... Ja se taas vaikuttaisi vähän itsekeskeiseltä :D
Olen ateisti, ja vaikka kirjoituksesta ehkä saattoi saada vaikutelman kovinkin hillitystä ja "hyvästä" ihmisestä, olen myös ristiriitaisesti aika ronski, huumorintajuinen ja (onko itserakasta sanoa?) mielenkiintoinen, vaikka nykyinen elämäni onkin varsinkin ulkopuolisen silmin katsottuna aivan kuolettavan tylsää.
Ristiriitaisuus on tosiaan yksi vahvasti vaikuttava asia persoonassani, ajatuksissani, kaikessa mitä teen - toisaalta olen se kiltti ja hiljainen hissukka joka makaa peiton alla lukemassa kirjaa, toisaalta taas se joka vetää illan aikana eniten viinaa ja joutuu hankaluuksiin suunsa kanssa (tästä tosin en ole ylpeä).
Ihmissuhteita ei ole ollut, koska kukaan ei lähesty. Ei baarissa, ei missään. Ja syytän ulkonäköä, ja ymmärrän kyllä, ettei kukaan tahdo naista, joka ei ole viehättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aika samanlainen, ainakin noiden kuvailemiesi piirteiden osalta. Mäkin mietin, jäänkö yksin, koska olen niin outo, toisaalta herkkä, mutta toisaalta kova ja ronski. Miessuhteet aina kariutuu johonkin. Missä asut, tarvitko lisää kamuja:)
sen avulla punaisena leiskuvat kasvoni muuttuvat tavallisiksi ja yhtäkkiä naamani onkin ihan kaunis. Oletko panostanut kosmetiikkaan, jos ihosi on vain "hankala" eikä peitettävää ole valtavia mätäpaiseita yms.?
Muuten kirjoituksesi kuulosti niin keskivertoihmisen kirjoitukselta, etten ymmärrä mikä siinä olisi ollut se pointti, minkä vuoksi sinä jäisit yksin. Vaikutat tasapainoiselta, ystävälliseltä naiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla kertoa missä päin asustelen... :)
Ihoni on hankala sillä tavalla, että sitä on jotenkin vaikea peittää meikkivoiteella - se on vaan epätasainen ja helposti rasvoittuva, finnejä ei juurikaan ole mutta muita epäpuhtauksia sitten niidenkin edestä.
Ja tasapainoinen en nimenomaan ole, koska toisella hetkellä olen yhtä, toisella toista.
Mun tapaamat "keskivertoihmiset" eivät ole aitoja. Ne on juuri niitä, jotka päin naamaa hymyilevät, selän takana haukkuvat. Nuolevat persettä, jos hyötyvät siitä jotenkin. Haukkuvat ystäviensä ulkonäköä jne. Haluaisin sanoutua irti sellaisesta, vaikka en pyhimys ole itsekkään.
Et tietenkään löydä miestä esim. baarista, koska siellä jokainen katsoo vain pintaa. Eihän siellä muuta näe. Ja siellä huomataan vain kauniit ja rohkeat.
Mutta on se nyt kumma, jos ei kumppania löydy, kun ei tuo vastakkainenkaan sukupuoli ole pääsääntöisesti mitään superkomeaa.
Onko mahdollista, että et päästä kuitenkaan mahdollisia ehdokkaita lähellesi? Jos annat itsestäsi kuitenkin sulkeutuneen kuvan..? Tai sitten liian ronskin ja päällekäyvän. Kokeile jotain siltä väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo räiskähtelevyys ja rasvoittuva iho...
En mielelläni etsisi seuraa netistä. Haluaisin sen olevan mahdollista ihan "perinteisellä tavalla", niin kuin lähipiirini ihmisille...
Olen kuullut, että vaikutan sulkeutuneelta. Olenkin koittanut välillä käyttäytyä eri tavalla (katsoa paljon silmiin ja hymyillä, koittaa olla ujostelematta), ja silti muhun suhtaudutaan ihan selvästi eri tavalla kuin kauniiseen kaveriini. Siis ihan naisetkin suhtautuvat, ja tunnen olevani epämiellyttävä, ällöttävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että muut suhtautuu eri tavalla, katsoo eri tavalla jne, ellei sit kyse ole oikeasti jostain vammasta tms.
Itse olen tällä hetkellä +30kg ylipainoinen repsahtanut kotiäiti, eikä mua katso karsaasti kuin ehkä joku sen sorttinen bimbo, joka vois osallistua big brotheriin, eli ei muutenkaan mun tyyppiä ;) En liehittele enkä puukota selkään ja sitä mussa niin mies kuin kaveritkin arvostaa. Välitän aidosti ja meillä on aina valmiina patja matkalaiselle tai turvapaikkaa tarviivalle ja mulle saa soittaa vaikka keskellä yötä ja teen parhaani auttaakseni...
En ole mikään kukkanen tai joukon tähti, mut toisaalta oon se tasapainoinen kivi, joka on vuodesta toiseen se sama, vaik koko muu maailma murtus ympäriltä.
se jotenkin surullista, jos nykyään ainoa tapa saada seuraa on netti... Sielläkin varmaan suurin osa miehistä vaan sen tietyn asian perässä.
sinun mielestäsi ns. keskivertoihmiset - joihin meistä suurin osa tuon määritteen pohjalta kuuluu - ovat tällaisia? Onko siis suurin osa ihmisistä mielestäsi vain selän takana haukkuvia perseennuolijoita?
Mun tapaamat "keskivertoihmiset" eivät ole aitoja. Ne on juuri niitä, jotka päin naamaa hymyilevät, selän takana haukkuvat. Nuolevat persettä, jos hyötyvät siitä jotenkin. Haukkuvat ystäviensä ulkonäköä jne. Haluaisin sanoutua irti sellaisesta, vaikka en pyhimys ole itsekkään.
Tarkoitin tietenkin, että suurin osa mun lähipiirini ihmisistä on sellaisia. Taidan siis asua aika ikävällä paikkakunnalla/kerätä ympärilleni pahansuopia ihmisiä.
Ja korostan, etten itsekkään ole pyhimys, kyllä sorrun helposti pohdiskelemaan muiden asioita (inhimillistä kai?) ja ilkeäkin osaan olla, en kuitenkaan samassa mittakaavassa.
Kuulostitpa ihmiseltä jonka kelpuuttaisin ystäväkseni vaikka oitis. :)
Olen itsekin ristiriitainen ääripäisyyksiin asti, ja herkkä aivan takuulla, tosin näen oman herkkyyteni vahvuutena. Mietin joskus kun luen totuuksia AV-palstalta että löytääköhän näin monimutkainen ihminen sittenkään elinkumppania, mutta kun palaan oikeaan maailmaan pois kaikkien AV:n "Näin se menee" -tietäjien ulottumattomiin, ymmärrän että jos niikseen on, niin kyllä vakka kantensa valitsee. Eli toinen ajattelija joka on kiinnostunut asioista ja (luultavasti siksi) kiinnostava saattaa olla juuri sillä polulla joka aikanaan risteää omani kanssa.
Elämä on paljon monimutkaisempaa ja ihmeellisempää kuin moni täällä tai muuallakaan haluaa ajatella.
Minua ahdistavat räiskähtelevät, 'peroonalliset' ihmiset. Rakastan tasaista, harmoonista elämää ja tunteiden purkaukset saavat minut raiteltani.
Pidän keskiverrosta, turvallisuudesta ja luotettavuudesta. Rakastan ystäviäni, enkä ikinä sanoisi heistä pahaa sanaa. Kaihdan ihmisiä, jotka eivät oimi rationalisesti, pystyn kyllä keskustelemaan heidän kanssaan niitä-näitä, mutta mieluiten sivutan heidät.
mielialani eivät muutu herkästi ilman jotain radikaalia ulkoista tekijää.