Kysymys uskovaisille

Jumalasta voi puhua monella nimellä. Luoja, Vapahtaja, Lunastaja, Pyhä Henki, Jeesus, Kristus, Messias, Ihmisen Poika. Tässä vain osa Jumalan nimistä, joita Raamatussa käytetään.



Ei uskon tarvitse olla naiivia, mutta toisaalta Jeesus sanoi että joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, hän ei sinne pääse. Jeesus siis asetti lapsen uskon esikuvaksi. Lapsi uskoo kyseenalaistamatta. Lapsi luottaa hyvään Taivaalliseen Isään. Niin tulisi myös jokaisen Jumalan lapsen, eli uskovaisen ihmisen, luottaa Jumalaan.

Hän kutsui Jumalaa Isäksi. Sana Abba, jota hän käytti on oikeastaan suomeksi käännettynä isi, iskä tai isukki.

korkeammalle filosofiselle tasolle. Uskossa saa kasvaa. Niinkuin vauvakin ensin saa maitoruokaa ja vasta myöhemmin liharuokaa, niin uskovaisenkin kannattaa ensin kuunnella opetusta, joka on helpompi ymmärtää. Uskossa kasvaminen ei kuitenkaan tarkoita sisä, että nousisi jollekin korkeammalle tasolle. Jokainen on yhtä arvokas ja uskon kohde, eli Jeesus, on se joka ratkaisee.



Jumalasta voi puhua Isänä. Jeesuskin käytti Jumalasta nimitystä Abba, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa Iskä tai Isi. Miksi emme siis mekin voisi tuollaista muotoa käyttää.

Mitä tulee filosofisen tason jälkeen? Kuinka monta tasoa kristinuskossa on? Miten nämä mitataan? Saadaanko jotain kunniamerkkejä tai-tehtäviä?

Mitä tulee filosofisen tason jälkeen? Kuinka monta tasoa kristinuskossa on? Miten nämä mitataan? Saadaanko jotain kunniamerkkejä tai-tehtäviä?

mutta jos todella haluat, että vastaan, niin kerro toki. Sitten voin vastata ;)

ihanne olisi uskoa kyseenalaistamatta? Jotkut muut uskonnot sentään korostavat oman ajattelun, henkisen kasvun, merkitystä, mutta kristinusko korostaa sitä, ettei saisi itse ajatella - ihanne on naiivi usko, kyselemättä, miettimättä...



Mutta tottakai tuo on ollut Jeesukselta (mikäli tarkoitti tätä - Jeesuksen puheista kun on mahdollisesti paljonkin virhetulkintoja ja myös vääristelyjä, muistakaa nyt ettei hän itse kirjoittanut riviäkään Raamattuun) fiksu ja ovela veto saada ihmiset puolelleen. Sen sijaan, että ihminen miettisi itse, onko tuo jätkä nyt oikeassa vai ei, pitää vain mukisematta uskoa, "kyseenalaistamatta kuin lapsi", niin sitten pelastuu.



Täytyy myös sanoa, että sellainen Jumala, jonka ihanne on tuon kaltainen uskovainen, vaikuttaisi myös melko epävarmalta itsestään. Eli tässä tapauksessa, koska ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun - ovatko kirjoittajatkin kenties olleet epävarmoja asiastaan, tajunneet ettei tämä ole kovin uskottavaa? Onko Jeesus itse aavistellut, ettei vaikuta uskottavalta ja sitten luonut tällaisen isä ja lapsi -asetelman, jotta viesti menisi perille lapseksi taantuneisiin kuulijoihin? Mielenkiintoista.

Ei muista. Jos sinulla olisi ap:n kuvaamaa uskoa taivaan Isiin, niin todennäköisesti olisit vastannut suoraan kysymyksiin. Tällöin vastaisit kysymyksiin, etkä tekisi asioista liian vaikeita. Monesti ihminen, joka luottaa Taivaallisen Isän apuun, kykenee vastaamaan oman uskonsa mukaisesti kysymyksiin, oli niiden tausta-ajatus mitä tahansa. Tällaiset ihmiset ovat siis samalla ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Minulla ei tuota uskoa ole, mutta myönnän silti sen voiman ihmisissä.

Mitä tulee filosofisen tason jälkeen? Kuinka monta tasoa kristinuskossa on? Miten nämä mitataan? Saadaanko jotain kunniamerkkejä tai-tehtäviä?

mutta jos todella haluat, että vastaan, niin kerro toki. Sitten voin vastata ;)

Jokainen on yhtä arvokas ja uskon kohde, eli Jeesus, on se joka ratkaisee.

tässähän se tulikin - jokainen KRISTITTY on kristinuskon mukaan yhtä arvokas, mutta MUUT eivät sitten olekaan. Eli kyllä kristinuskossakin ihmiset jaotellaan eri tasoille, vaikka se meneekin vähän eri tavoin kuin jossain muualla. Kristinuskon suurimpia eettisiä epäkohtia onkin juuri tämä, että ihmisen omat teot eivät ole lainkaan yhtä ratkaisevia kuin se sokea usko. Eli toisin sanoen, monessa kristillisessä suuntauksessa ei-kristitty äärimmäisen hyvä ihminen EI pelastuisi, kun taas murhia tehnyt uskova pelastuisi.

Jumalasta voi puhua Isänä. Jeesuskin käytti Jumalasta nimitystä Abba, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa Iskä tai Isi. Miksi emme siis mekin voisi tuollaista muotoa käyttää.

Kai jokainen voi kutsua miksi haluaa. Lähinnä olikin kyse siitä asetelmasta, jonka uskovaiset usein luovat.

Ja miksi nämä käytössä olevat nimitykset ovat aina maskuliinisia? Raamatussakin jumala esitetään miehenä. Onko tämä teidän mielestänne oikeasti uskottavaa?

Minulla on ollut hyvin ankara isä. Hänen toimintaansa en uskaltanut lapsena kyseenalaistaa rangaistuksen pelossa. Ystäväni uskalsi jo lapsena kapinoida, purnata, pyytää ja kyseenalaistaa normeja ja käskyjä, koska hänellä oli lempeä, joskin jämäkkä isä. Hänen isänsä siis kesti lapsen irtautumisen, erimieltäolemisen jne. Samoin ystäväni uskaltaa kiukutella reippaastikin Jumalalle, minä taas en, koska minulla ei ole Jumalasta niin lempeää kuvaa.

Jeesus muuten muutamassakin kertomuksessa neuvoo/ohjeistaa/käskee laskemaan "hinnan" uskolle.

ihanne olisi uskoa kyseenalaistamatta? Jotkut muut uskonnot sentään korostavat oman ajattelun, henkisen kasvun, merkitystä, mutta kristinusko korostaa sitä, ettei saisi itse ajatella - ihanne on naiivi usko, kyselemättä, miettimättä...

Mutta tottakai tuo on ollut Jeesukselta (mikäli tarkoitti tätä - Jeesuksen puheista kun on mahdollisesti paljonkin virhetulkintoja ja myös vääristelyjä, muistakaa nyt ettei hän itse kirjoittanut riviäkään Raamattuun) fiksu ja ovela veto saada ihmiset puolelleen. Sen sijaan, että ihminen miettisi itse, onko tuo jätkä nyt oikeassa vai ei, pitää vain mukisematta uskoa, "kyseenalaistamatta kuin lapsi", niin sitten pelastuu.

Täytyy myös sanoa, että sellainen Jumala, jonka ihanne on tuon kaltainen uskovainen, vaikuttaisi myös melko epävarmalta itsestään. Eli tässä tapauksessa, koska ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun - ovatko kirjoittajatkin kenties olleet epävarmoja asiastaan, tajunneet ettei tämä ole kovin uskottavaa? Onko Jeesus itse aavistellut, ettei vaikuta uskottavalta ja sitten luonut tällaisen isä ja lapsi -asetelman, jotta viesti menisi perille lapseksi taantuneisiin kuulijoihin? Mielenkiintoista.

Monesti ihminen, joka luottaa Taivaallisen Isän apuun, kykenee vastaamaan oman uskonsa mukaisesti kysymyksiin, oli niiden tausta-ajatus mitä tahansa. Tällaiset ihmiset ovat siis samalla ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Minulla ei tuota uskoa ole, mutta myönnän silti sen voiman ihmisissä.

"Ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä", kyllä. Minäkin tiedän sen kirkkaan katseen, joka uskovaisilla on silmissään ja kasvoillaan - vähän samanlainen kuin ihmisellä, jonka älykkyysosamäärä on paljon normaalia matalampi, eikä oikein tajua maailmasta. Silloinkin sitä vain hymyilee ja halaa kaikkea ja on vaan niin onnellinen.

Tosin tuon kirkkaan, mutta tyhjän katseen kääntöpuolena on myös se uskonnollinen yhteisö, joka voi pahimmillaan kiusata itsemurhan partaalle sellaisen lähimmäisen, joka ei sovellu yhteisön normiin vaikkapa elämäntapansa, vakaumuksensa, seksuaalisuutensa tms vuoksi. Kristittyjen rakkaus on todellakin ylivuotavaa toisiaan kohtaan - niin kauan, kuin se toinen pysyy ruodussa eikä lähde sooloilemaan. Sillä lailla siitä valtavasta rakkaudesta tulee myös äärimmäisen kiero vallankäytön muoto.

Siitäkin huolimatta sieltä voi lukea (jopa Vanhasta Testamentista) ns. perinteiseti naisellisena pidettyjä ominaisuuksia Jumalasta. Vanhassa Testamentissa Jumalaa kuvataan kuin kanaemoksi, joka kokoaa lapsensa siipiensä suojaan. Tämä on minusta kovin feminiininen ilmaisu. Samoin alussa on kirjoitettu, että Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, omaksi kuvakseen. Tällöinhän Jumalassa on feminiininen puoli.

Sinänsä ymmärrän kysymyksesi, aikoinaan surin suurta tuskaa, koska Jumalsta piti käyttä eri hän-sanaa kuin minusta. Onneksi on myös tämä toinen äidinkieleni, jolla ei tarvitse sukupuolia erottaa...

Jokainen on yhtä arvokas ja uskon kohde, eli Jeesus, on se joka ratkaisee.

tässähän se tulikin - jokainen KRISTITTY on kristinuskon mukaan yhtä arvokas, mutta MUUT eivät sitten olekaan. Eli kyllä kristinuskossakin ihmiset jaotellaan eri tasoille, vaikka se meneekin vähän eri tavoin kuin jossain muualla. Kristinuskon suurimpia eettisiä epäkohtia onkin juuri tämä, että ihmisen omat teot eivät ole lainkaan yhtä ratkaisevia kuin se sokea usko. Eli toisin sanoen, monessa kristillisessä suuntauksessa ei-kristitty äärimmäisen hyvä ihminen EI pelastuisi, kun taas murhia tehnyt uskova pelastuisi.

Jumalasta voi puhua Isänä. Jeesuskin käytti Jumalasta nimitystä Abba, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa Iskä tai Isi. Miksi emme siis mekin voisi tuollaista muotoa käyttää.

Kai jokainen voi kutsua miksi haluaa. Lähinnä olikin kyse siitä asetelmasta, jonka uskovaiset usein luovat.

Ja miksi nämä käytössä olevat nimitykset ovat aina maskuliinisia? Raamatussakin jumala esitetään miehenä. Onko tämä teidän mielestänne oikeasti uskottavaa?

Minulla on ollut hyvin ankara isä. Hänen toimintaansa en uskaltanut lapsena kyseenalaistaa rangaistuksen pelossa. Ystäväni uskalsi jo lapsena kapinoida, purnata, pyytää ja kyseenalaistaa normeja ja käskyjä, koska hänellä oli lempeä, joskin jämäkkä isä. Hänen isänsä siis kesti lapsen irtautumisen, erimieltäolemisen jne. Samoin ystäväni uskaltaa kiukutella reippaastikin Jumalalle, minä taas en, koska minulla ei ole Jumalasta niin lempeää kuvaa.

kuitenkin tuo asetelma on "vanhempi-lapsi".

Ja täytyy kyllä sanoa, että eikös Jeesuksenkin oppien mukainen jumala ole juuri tuollainen hyvin ankara isä - koko uskonnon ideahan on kiduttaa "jumalan oma poika" kuoliaaksi muiden puolesta. Kuulostaa erittäin kierolta: "Sillä niin on Jumala maailmaa RAKASTANUT, että antoi ainoan poikansa... jne". Ei kidutus ja kuolema ole rakkauden ilmentymiä! Jumalanhan piti olla kaikkivaltias - joten jos ei hän TUON kummempaa keinoa keksinyt, niin täytyy sanoa etten kyllä voisi kokea häntä riittävän hyvänä ja älykkäänä olentona nykyihmisen jumalaksi.

Yleistät aika rankasti. En sitten tiedä, että mistä yhteisöistä puhut, mutta ainakin minun tuttuni, jotka puhuvat Jumalasta isinä ymn ovat hyvinkin erilaisia muulta uskoltaan, tavoiltaan ja käytökseltään. Uskaltavat myös olla omia itsejään ja kokeilla rajojaan.

Monesti ihminen, joka luottaa Taivaallisen Isän apuun, kykenee vastaamaan oman uskonsa mukaisesti kysymyksiin, oli niiden tausta-ajatus mitä tahansa. Tällaiset ihmiset ovat siis samalla ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Minulla ei tuota uskoa ole, mutta myönnän silti sen voiman ihmisissä.

"Ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä", kyllä. Minäkin tiedän sen kirkkaan katseen, joka uskovaisilla on silmissään ja kasvoillaan - vähän samanlainen kuin ihmisellä, jonka älykkyysosamäärä on paljon normaalia matalampi, eikä oikein tajua maailmasta. Silloinkin sitä vain hymyilee ja halaa kaikkea ja on vaan niin onnellinen.

Tosin tuon kirkkaan, mutta tyhjän katseen kääntöpuolena on myös se uskonnollinen yhteisö, joka voi pahimmillaan kiusata itsemurhan partaalle sellaisen lähimmäisen, joka ei sovellu yhteisön normiin vaikkapa elämäntapansa, vakaumuksensa, seksuaalisuutensa tms vuoksi. Kristittyjen rakkaus on todellakin ylivuotavaa toisiaan kohtaan - niin kauan, kuin se toinen pysyy ruodussa eikä lähde sooloilemaan. Sillä lailla siitä valtavasta rakkaudesta tulee myös äärimmäisen kiero vallankäytön muoto.

Siitäkin huolimatta sieltä voi lukea (jopa Vanhasta Testamentista) ns. perinteiseti naisellisena pidettyjä ominaisuuksia Jumalasta. Vanhassa Testamentissa Jumalaa kuvataan kuin kanaemoksi, joka kokoaa lapsensa siipiensä suojaan. Tämä on minusta kovin feminiininen ilmaisu. Samoin alussa on kirjoitettu, että Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, omaksi kuvakseen. Tällöinhän Jumalassa on feminiininen puoli.

Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Ja itse asiassa koko uskonto ja jumala on luotu patriarkaalisessa yhteiskunnassa, patriarkaalisen yhteiskunnan arvojen ja tavoitteiden mukaiseksi. Nuo yksittäiset kielikuvat eivät muuta sitä tosiseikkaa, että kristinuskon jumala on maskuliininen (ja tietenkin myös jumalan "sanansaattaja" Jeesus oli miespuolinen) - koska kyllähän suurimassa osassa miehiä on myös feminiiniseksi miellettyjä ominaisuuksia, eikä se heitä naisiksi tai hermafrodiiteiksi muuta. Ja vaikka suomessa on vain yksi "hän"-sana, on suomen kielessäkin jumala herra ja isä.

jos koet vanhempi-lapsi -suhteen hankalana. Sitäpaitsi Jeesukseen uskovia kutsutaan raamatussa myös muilla nimillä kuin vain lapsina: ystävinä, työtovereina, ruumiinosana, palvelijana (ja vapaaehtoisena sellaisena). Jos sinulle on kuva isistä tai isästä vastenmielinen, niin voithan halutessasi kutsua Jumalaa hänen muilla nimillään.

Minulla on ollut hyvin ankara isä. Hänen toimintaansa en uskaltanut lapsena kyseenalaistaa rangaistuksen pelossa. Ystäväni uskalsi jo lapsena kapinoida, purnata, pyytää ja kyseenalaistaa normeja ja käskyjä, koska hänellä oli lempeä, joskin jämäkkä isä. Hänen isänsä siis kesti lapsen irtautumisen, erimieltäolemisen jne. Samoin ystäväni uskaltaa kiukutella reippaastikin Jumalalle, minä taas en, koska minulla ei ole Jumalasta niin lempeää kuvaa.

kuitenkin tuo asetelma on "vanhempi-lapsi".

Ja täytyy kyllä sanoa, että eikös Jeesuksenkin oppien mukainen jumala ole juuri tuollainen hyvin ankara isä - koko uskonnon ideahan on kiduttaa "jumalan oma poika" kuoliaaksi muiden puolesta. Kuulostaa erittäin kierolta: "Sillä niin on Jumala maailmaa RAKASTANUT, että antoi ainoan poikansa... jne". Ei kidutus ja kuolema ole rakkauden ilmentymiä! Jumalanhan piti olla kaikkivaltias - joten jos ei hän TUON kummempaa keinoa keksinyt, niin täytyy sanoa etten kyllä voisi kokea häntä riittävän hyvänä ja älykkäänä olentona nykyihmisen jumalaksi.

historian ja ympäröivän yhteiskunnan. Miestenhän ei olisi tarvinnut kirjoittaa mitään naisille edullista, ja silti näihin kirjoituksiin on kirjoitettu montakin asiaa, jotka todistavat jumalsta muutakin.

Sinänsä en usko Jumalaa mieheksi, en naiseksi tai edes hermafrodiitiksi. Ajattelen, että Jumala varmaankin on suuri rakkaus ja hänellä on suuri tarve rakastaa. tämä rakkaus on sekä uhrautumista, mutta myös sitä, että haluaa olla rakkaansa lähellä. Haluaahan ihmenkin, oli mies tai nainen, yleensä olla rakkaansa läheisyydessä.

Siitäkin huolimatta sieltä voi lukea (jopa Vanhasta Testamentista) ns. perinteiseti naisellisena pidettyjä ominaisuuksia Jumalasta. Vanhassa Testamentissa Jumalaa kuvataan kuin kanaemoksi, joka kokoaa lapsensa siipiensä suojaan. Tämä on minusta kovin feminiininen ilmaisu. Samoin alussa on kirjoitettu, että Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, omaksi kuvakseen. Tällöinhän Jumalassa on feminiininen puoli.

Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Ja itse asiassa koko uskonto ja jumala on luotu patriarkaalisessa yhteiskunnassa, patriarkaalisen yhteiskunnan arvojen ja tavoitteiden mukaiseksi. Nuo yksittäiset kielikuvat eivät muuta sitä tosiseikkaa, että kristinuskon jumala on maskuliininen (ja tietenkin myös jumalan "sanansaattaja" Jeesus oli miespuolinen) - koska kyllähän suurimassa osassa miehiä on myös feminiiniseksi miellettyjä ominaisuuksia, eikä se heitä naisiksi tai hermafrodiiteiksi muuta. Ja vaikka suomessa on vain yksi "hän"-sana, on suomen kielessäkin jumala herra ja isä.

Jokainen on yhtä arvokas ja uskon kohde, eli Jeesus, on se joka ratkaisee.

tässähän se tulikin - jokainen KRISTITTY on kristinuskon mukaan yhtä arvokas, mutta MUUT eivät sitten olekaan. Eli kyllä kristinuskossakin ihmiset jaotellaan eri tasoille, vaikka se meneekin vähän eri tavoin kuin jossain muualla. Kristinuskon suurimpia eettisiä epäkohtia onkin juuri tämä, että ihmisen omat teot eivät ole lainkaan yhtä ratkaisevia kuin se sokea usko. Eli toisin sanoen, monessa kristillisessä suuntauksessa ei-kristitty äärimmäisen hyvä ihminen EI pelastuisi, kun taas murhia tehnyt uskova pelastuisi.

Jumalasta voi puhua Isänä. Jeesuskin käytti Jumalasta nimitystä Abba, joka voidaan kääntää suomeksi vaikkapa Iskä tai Isi. Miksi emme siis mekin voisi tuollaista muotoa käyttää.

Kai jokainen voi kutsua miksi haluaa. Lähinnä olikin kyse siitä asetelmasta, jonka uskovaiset usein luovat. Ja miksi nämä käytössä olevat nimitykset ovat aina maskuliinisia? Raamatussakin jumala esitetään miehenä. Onko tämä teidän mielestänne oikeasti uskottavaa?

Jokainen ihminen on Jumalan silmissä yhtä arvokas. Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi. Jumalan rakkaus ja armo kuuluu ihan jokaiselle ihmiselle ja kaikki saavat sen vastaanottaa. Teoillaan ihminen ei voi pelastua, sillä täydellistä ihmistä ei ole.

Et ole vastannut vielä näihin kysymyksiin? Samalla voisit muuten kertoa, että missä siellä Raamatussa Jumalaa sanotaan mieheksi? Se, että hänestä käytetään samaa hän-sanaa joissakin kielissä, kuin miehistä, ei tee hänestä miestä. Samoin kuin on kieliä, joissa Jumalaan viitataan naisiin, viittaavalla hän-sanalla, ei tee Jumalasta naista.

Alkaa kuulostaa siltä, että sinulla ei ole ollut omiin vanhempiisi hyvää suhdetta, jos koet vanhempi-lapsi -suhteen hankalana. Sitäpaitsi Jeesukseen uskovia kutsutaan raamatussa myös muilla nimillä kuin vain lapsina: ystävinä, työtovereina, ruumiinosana, palvelijana (ja vapaaehtoisena sellaisena). Jos sinulle on kuva isistä tai isästä vastenmielinen, niin voithan halutessasi kutsua Jumalaa hänen muilla nimillään.

En koe hankalana vanhempi-lapsi-suhdetta, vaan sen, että tämä otetaan metaforaksi uskontoon. Ja tämä siksi, että siihen liittyy se "lapsenusko", kyseenalaistamaton ja tietämätön ja sokea luottamus, jota tässäkin ketjussa on kuvailtu. Siinä asetelmassa jumalan ei tarvitse oikeastaan todistaa ihmiselle mitään.

Minulla ei ole henkilökohtaista tarvetta kutsua kristinuskon jumalaa millään mainituilla nimillä, koska en tunnusta kyseistä uskontoa. Ja kysymystä, uskonko jumalaan, en tulkitse kysymykseksi uskonko kristinuskon jumalaan - se ei siis ole minulle mikään synonyymi korkeammalle voimalle yleensä, enkä miellä sitä (siis kristinuskon jumalaa) ensisijaiseksi tai edes todennäköiseksi oikeaksi jumalaksi.

Ja itse asiassa tämä sinunkin kommenttisi kuvastaa jotenkin kristittyjen parissa usein olevaa ajattelutapaa: heti, jos kristinuskon sanastoa tai kuvastoa kritisoi, aletaan etsiä syitä jostain kieroutuneesta vanhempi-lapsi -suhteesta tai muista henkilökohtaisista ongelmista. Niin, kun ihminenhän ei kristinuskon mukaan saa (voi?) ajatella mitään itse!

Mikäli olisin kristitty, kokisin tuon isä-termistön ongelmalliseksi siksi, että en feministinä haluaisi tunnustaa patriarkaalista uskontoa. Itse voisin toki kutsua jumalaa äidiksi (protestiksi) tai hengeksi tai miksi vaan, mutta ei se itse kristinuskon patriarkaalisuutta silti poistaisi.

Jokainen ihminen on Jumalan silmissä yhtä arvokas. Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi. Jumalan rakkaus ja armo kuuluu ihan jokaiselle ihmiselle ja kaikki saavat sen vastaanottaa. Teoillaan ihminen ei voi pelastua, sillä täydellistä ihmistä ei ole.

Jokainen KRISTITTY on (uskonnon opetuksen mukaan) Jumalan silmissä yhtä arvokas. Ei siis jokainen ihminen. Uskonto opettaa, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta ei silti hyväksy jokaista - loppujen lopuksi. Lopulta hän hyväksyy (pelastaa) vain ne, jotka uskovat häneen. Ihminen, joka käyttäytyy vastaavalla tavalla, mielletään melko itserakkaaksi.

En ota kantaa siihen, kuka voi pelastua tai kuka ei, koska ajatus "pelastumisesta" on kristinuskon tematiikkaa, enkä katso maailmaa kristittynä. Mutta kristinuskon opettama ajatus, että epätäydellisistä ihmisistä pelastuvat vain uskovat, todellakin ON eettisesti hyvin arveluttava. Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan kuvastaisi paremmin opetus, että jokainen pelastuu - koska Jumala rakastaa kaikkia ja haluaa siksi pelastaa kaikki - tai jopa, että ihminen, joka pyrkii elämässään tekemään hyvää (vaikka epäonnistuisikin välillä), pelastuisi. Mutta sen sijaan kristinusko opettaa, että vain uskovat pelastuvat. Tällöinhän jokainen EI ole Jumalan silmissä yhtä arvokas, koska hän ei katso kaikkien ansaitsevan pelastusta - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.