Lue keskustelun säännöt.
Tällainen olen - jäänkö yksin?
29.08.2011 |
Olen keskipituinen, normaalipainoinen (tosin en kaunisvartaloinen), pitkähiuksinen. Rintani ovat pienet, takapuoleni ei ole "hyvä", naamani ei ole kaunis. Nenäni on vääränlainen, piirteeni muutenkin liian epämääräiset ja "perussuomalaiset", ihoni huono (ei finnejä, mutta muuten vain hankala). Meikkaan, ajelen, nypin, värjään, leikkaan, teen kaiken minkä osaan näyttääkseni paremmalta - mutta kun pohja on pilalla, on koko taulukin.
Olen ujo, mutta tutussa seurassa se, joka pälpättää lapsellisen innokkaasti milloin mistäkin. Joka pessimistisyyden leimasta huolimatta innostuu pienistäkin asioista - kuten uudesta hyväntuoksuisesta suihkusaippuasta, tuntemattoman ihmisen ystävällisyydestä tai uudesta alusvaatteesta. En halua esittää mitään, mitä en ole, ja pidän aidoista ihmisistä, jotka tuntuvat olevan harvassa. Inhoan seistä kavereideni vieressä, kun he näkevät muita tuttujaan, halaavat ja tervehtivät iloisesti, ja tämän tuttavan mentyä huokaisevat "voi vittu miten ärsyttävä".
Viihdyn yksin, en tiedä miten paljon se on totuttua yksin olemista, ja miten paljon sitä viihtymistä. Haluaisin jonkun, jolle voisin selittää milloin naiiveja ja typeriä, milloin mahtipontisia filosofisia ajatuksiani, ilman silmien pyörittelyä.
Mielialani muuttuvat helposti, saatan suutahtaa sekunnin murto-osassa, ja asiaa enemmän mietittyäni leppyä yhtä nopeasti. En jostain syystä pysty pitämään vihasta kovin kauaa kiinni. Sen sijaan kiinnyn, välitän ja rakastan, ja siihen lisättynä herkkyys... Sydänsurut murtavat maailmani, kuljen jatkuvasti lasinsiruilla, pienetkin pettymykset ajavat mut peiton alle.
Nykymaailmassa, kun ihmiset ylpeinä kertovat olevansa "kusipäitä" tai "mulkkuja", kiltteyttä ja herkkyyttä pidetään heikkoutena (mun tapauksessa täysin totta kyllä) ja ikuinen ja kestävä rakkaus kuuluu satuihin, miten onnistun pysymään selväjärkisenä? Jäänkö yksin? Kuitenkin tässä on yksi elämä kaikilla, enkä todellakaan tahdo viettää sitä yksin.
Tää nyt ei taida ketään kiinnostaa, kun ei sisällä havaintoja AV-mammojen ruokaostoksista tai pettämisepäilyä, tai muuta jännittävää sosiaalipornoa.
Kommentit (23)
varmaan yksin. Miehet pitävät kusipäisyydestä, samoin kun naiset pitävät kusipäisistä miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä pitää käydä katsomassa kaupassa 1000 asiakasta.
sama juttu miesten kanssa, jos haluaa löytää yhden hyvän, pitää tavata 1000 miestä!
Kotoa kukaan ei hae.
Ujous on aina este ja tyttökaverilaumat ovat este ja se, että ei käy missään on este.
Todennäköisesti ulkonäkösi ei ole se syy, miksi sinua ei lähestytä, vaan muut lähettämäsi signaalit. Been there. Minä olin late bloomer, hyvin paljon kuvailemasi tapainen mielikuvituksekas, hauska, mutta ujo ja sulkeutuneen oloinen. Lisäksi en ollut sinut naisellisuuteni kanssa ennen jotaina 30-35 vuoden kieppeitä.
Mulla muuto alkoi, kun vaihdoin paikkakuntaa ja aloin tietoisesti ostamaan naisellisempaa tyyliä (minun skaalallani, se tarkoitti istuvampia vaatteita ja värejä, vaikka farkkulinjalla pysyinkin) ja harrastamaan liikuntaa.
Ketju minulla meni itsetunto -> olo -> rohkeus -> käyttäytyminen. Ulkonäkö ei ole se pointti, mutta minulla se vaikutti siihen, mitten käyttäydyin ja uskalsin ottaa kontaktia.