Minkälaisia lapsia on vanhemmilla jotka jännittää vanhempainiltojen esittelykierrostakin

Se lienee mieheni ansiota joka on myös sellainen.

Koulukiusauksesta tuo jännittäminen minulla alkoi,oli se kiva pitää esitelmää tms kun kaikki nauroivat ja kuiskailivat.

En ole päässyt siitä eroon yrityksistäni huolimatta ja tuollainen olisi just ihan hirveää että pitäisi itseään esitellä tuntemattomille ihmisille,anteeksi nyt vaan kun olen tällainen.

ja on tehty:)



paniikkihäiriöstä olet saattanut kuullakin?

Kaksi lasta on hyvin ujoja, kaksi taas erittäin vilkkaita ja sosiaalisia, yksi siltä väliltä. Miksi sua kiinnostaa, millaisia lapsemme ovat?

kun eräs kaveri tunnusti jännittävänsä kauheasti juuri tuollaisia tilanteita. Hän kun on yleensä erittäin puhelias ja sosiaalinen ja vieläpä työskenteleekin asiakaspalvelutehtävissä. Tosin tuskin tuosta syystä jättänyt mitään vastaavia tilanteita väliin, mutta jännittää kuitenkin.

Suomessa on kuulemma ihan normaalia olla sairaalloisen ujo. Se on joku temperamenttijuttu.

Siis tilanteissa joissa on hälinää ja liikettä eikä kaikkien huomio ole kiinnittynyt juuri minuun.

Olen porukan hauskuuttaja, ehkä hiukan pellekin :)

Kukaan ei uskoisi, että jossain kokouksissa ja vanhempainilloissa sydän hakkaa ja kädet hikoaa, en kuule mitä muut sanovat, odotan vain vuoroani paskanjäykkänä.

Kerran oli pakko feikata että nenästä alkoi vuotaa verta ja menin muka vessaan sitä tyrehdyttämään, muuten olisin varmaan pyörtynyt siihen paikkaan. Kun kuulin että esittelykierros on ohi, tulin takaisin ja osallistuin rohkeasti keskusteluun ja taisin olla kovastikin äänessä.

Kukaan ei uskoisi että jännitän. Olen avoin, sosiaalinen ja puhelias. Kokouksissa töissä olen usein äänessä. Mutta ne kokousten alun esittelykierrokset ovat aina ihan piinaa!! Ja tosi usein niitä on, jos mukana on joku uusi yhteistyökumppani tms. Oikeasti mun pitää sanoa että heippa, olen Maija Meikäläinen, xx toimipaikan xxpäällikkö ja hoidan meillä xx, xx ja xx asioita, kiva kun pääsit mukaan. Ja meinaan pyörtyä suunnilleen tähän. Nenäverenvuotoa en olekaan vielä feikannut, hyvä idea ;D

Siis tilanteissa joissa on hälinää ja liikettä eikä kaikkien huomio ole kiinnittynyt juuri minuun. Olen porukan hauskuuttaja, ehkä hiukan pellekin :) Kukaan ei uskoisi, että jossain kokouksissa ja vanhempainilloissa sydän hakkaa ja kädet hikoaa, en kuule mitä muut sanovat, odotan vain vuoroani paskanjäykkänä. Kerran oli pakko feikata että nenästä alkoi vuotaa verta ja menin muka vessaan sitä tyrehdyttämään, muuten olisin varmaan pyörtynyt siihen paikkaan. Kun kuulin että esittelykierros on ohi, tulin takaisin ja osallistuin rohkeasti keskusteluun ja taisin olla kovastikin äänessä.

Mitähän tuollaisessa esittelyssä voisi mahdollisesti mennä vikaan? En keksi millään yhtään asiaa minkä siinä voisi sössiä. Unohdat nimesi?

Sain poikani 16v. Vanhempain illassa keräsin aina katseita muutenkin tavallista nuoremman ulkonäköni takia,jännitti.Nyt 40 v ja ei jännitä enään.

Mitähän tuollaisessa esittelyssä voisi mahdollisesti mennä vikaan? En keksi millään yhtään asiaa minkä siinä voisi sössiä. Unohdat nimesi?

sanoo jonkin kirjainvirheen tms.

ihan älyttömästi. Olen ammatiltani opettaja ja luonteeltani melko sosiaalinen. Olen esillä siis ammatikseni ja tunnen puoli pitäjää.



Minun lapseni ovat ujoja, toinen erittäin ujo. Että sellaisia lapsia meillä jännittäjillä on. Tämänkö halusit tietää, ap?

"Hei, olen Pertti, Aadan äiti. Siis ISÄ!"



Tämä on todella yleinen moka, joka tapahtuu helposti, kun kuuntelee naisvoittoisen jengin esittäytymistä.



So what? Hihitellään hetki, ja sitten meininki jatkuu.



t. LTO

Mitähän tuollaisessa esittelyssä voisi mahdollisesti mennä vikaan? En keksi millään yhtään asiaa minkä siinä voisi sössiä. Unohdat nimesi?

Nuorempana jännitin ihan hirveästi sitä, jos jouduin soittamaan johonkin tuntemattomaan paikkaan (esim. virastoon, pankkiin, kysyäkseni vuokra-asunnosta jne) ja todellakin jouduin kirjottamaan jopa nimeni ylös paperilapulle muiden asioiden ohella koska varmaan olisin senkin unohtanut jännityksessä. Yhtään ei tietenkään helpottanut se, että kuulen todella huonosti puhelimessa (puuroutuu herkästi) ja aina sai oman asian hoitamisen lisäksi jännittää sitä, että ymmärtääkö sanaakaan siitä, mitä vastapää sanoo.

Nykyään onneksi sujuu helpommin ahkeran harjoittelun seurauksena, vaikka vieläkin hoidan asiat mieluummin kasvokkain tai sähköpostitse kuin puhelimitse.

Kakis aika sosiaalista, yksi vähän ujo.



Olen myös ihan sosiaalinen ihminen, mutta nuo esittelykierrokset ovat aivan kamalia paikkoja aina.Muuten en jännitä ihmisiä, mutta pelkään esiintyä yksin kaikissa tilanteissa.

Up

Kakis aika sosiaalista, yksi vähän ujo.

Olen myös ihan sosiaalinen ihminen, mutta nuo esittelykierrokset ovat aivan kamalia paikkoja aina.Muuten en jännitä ihmisiä, mutta pelkään esiintyä yksin kaikissa tilanteissa.

Ihan mielenkiinnosta kysyn. Siis jos oman nimen sanominen ryhmässä on vaikeaa, miten pystytte toimimaan työpaikalla?

vaan ihan vain tuodakseni esiin, miten erilaisia ihmisiä me ollaan.

Mua ei pelota tuollaiset esittelykierrokset tai muutkaan puheenvuoron ottamiset kokouksissa tms YHTÄÄN enkä saa itselleni edes yrittämällä sitä pelon tunnetta. En kerta kaikkiaan todellakaan tiedä, miltä sitä tuntuu pelätä. Minä mokailen tosi paljon ja voisin varmaan vaikka vahingossa sanoa nimeni väärin, mutta en pelkää sitä.



Sen sijaan pelkään monia muita asioita, joita toiset eivät pelkää. Mutta esimerkiksi EN pelkää hämähäkkejä, joista moni tuttavani tulee hysteeriseksi, enkä saa siitäkään tunteesta kiinni .

Samalla tavalla muut eivät pysty käsittämän minun pelkojani. Pelkään esimerkiksi järjenvastaisesti, etten osaa jäädä oikealla pysäkillä bussista. Odotan ja kuikuilen maisemia hermostuneena ja usein jäänkin jo varmuuden vuoksi aikaisemmalla. En käsitä tätä itsekään. So what vaikka jäisikin väärällä, mikä siinä voi pelottaa, en tiedä. Voisinhan mennä vaikka taksilla loput.



Tosi kummallisia ja käsittämättömiä nuo turhat pelot on! Kiinnostavaa olisi tutkia ilmiötä enemmänkin.

paniikkihäiriö enkä osaa sanoa mistä se johtuu, ehkä koko kouluiän jatkuneesta syrjimisestä.. En siis pysty ilman lääkitystä lähtemään ulos edes kotiovesta, mutta onneks on lääkkeet olemassa tähän vaivaan ja pystyn elämään normaalia elämää!!!

ja esikoiseni on erittäin reipas, vilkas ja avoin, kuopuksesta en vielä osaa sanoa kun on vasta 5kk mutta rauhallisemmalta vaikuttaa

jännitän juuri tuollaisia tilanteita ja näyttelen puoli-ammattimaisesti. :D